Brian James

Brian James
Brian James esiintymässä vuonna 2012.
Brian James esiintymässä vuonna 2012.
Henkilötiedot
Koko nimi Brian Robertson
Syntynyt18. helmikuuta 1955
Hammersmith, Lontoo, Englanti
Kuollut6. maaliskuuta 2025 (70 vuotta)
Lontoo, Englanti
Ammatti muusikko, kitaristi, lauluntekijä
Muusikko
Taiteilijanimi Brian James
Tyylilajit punk
Soittimet kitara
Yhtyeet
Aiheesta muualla
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta

Brian James (syntynyt Brian Robertson, 18. helmikuuta 1955 Hammersmith, Lontoo, Englanti – 6. maaliskuuta 2025 Lontoo, Englanti) oli englantilainen kitaristi ja lauluntekijä. Hän soitti kitaraa The Damned- ja The Lords of the New Church -yhtyeissä. James teki urallaan myös soololevyjä sekä yhteistyötä Iggy Popin ja MC5-yhtyeen kitaristin Wayne Kramerin kanssa.

Elämä ja ura

Lontoossa 18. helmikuuta 1955 syntynyt James sai varhain inspiraationsa varhaisista proto-punkyhtyeistä, kuten The Stoogesista, MC5:stä ja New York Dollsista. Se johti hänet liittymään paikallisiin lontoolaisiin yhtyeisiin. Yksi näistä oli London S.S, johon kuului myös tuleva The Clashin kitaristi Mick Jones. Vuoteen 1975 mennessä James oli perustanut yhtyeen rumpali Rat Scabiesin ja basisti Captain Sensiblen kanssa, ja trio esiintyi useiden erilaisten laulajien kanssa nimillä The Subterraneans ja Masters of the Backside. Vuotta myöhemmin trio löysi vihdoin vakituisen laulajan Dave Vanianista, mikä johti The Damnedin perustamiseen.

The Damned

The Damnedin ensimmäinen julkinen esiintyminen oli heinäkuussa 1976 Sex Pistolsin lämmittelijänä Lontoon 100 Clubilla. Pian sen jälkeen Stiff Records kiinnitti yhtyeen ja lähetti sen studioon tuottaja Nick Lowen kanssa. The Damned oli ensimmäinen brittiläinen punkbändi, joka julkaisi singlen (”New Rose”). Samana vuonna ilmestyi myös yhtyeen ensimmäinen albumi Damned Damned Damned, molemmat alkuvuodesta 1977. Näiden levyjen kappaleet olivat Brian Jamesin säveltämiä ja sanoittamia.

The Damned päätyi Sex Pistolsin Anarchy-kiertueelle, mutta Sex Pistolsin kiroiltua Bill Grundyn juontamassa suorassa TV-lähetyksessä suurin osa kiertueen esiintymisistä peruttiin. The Damned jäi pois kiertueelta riitannuttuaan Pistols-manageri Malcolm McLarenin kanssa. The Damned pääsi pian T. Rexin jäähyväiskiertueen lämmittelijäksi ja matkusti sen jälkeen Yhdysvaltoihin, missä sen esiintyminen Los Angelesissa inspiroi Hollywoodin punk-skeneä. Kiertueen aikana Brian James ystävystyi yhdysvaltalaisen The Dead Boys -yhtyeen laulajan Stiv Batorsin kanssa.

Toisen Damned albuminsa Music for Pleasuren julkaisemisen jälkeen Brian James erosi yhtyeestä. Hän julkaisi soolosinglen ”Ain’t That a Shame” vuonna 1979. Singlellä soitti rumpuja The Police -yhtyeen Stewart Copeland. Seuraavaksi Brian James liittyi Iggy Popin yhtyeeseen. Vaikka hän soitti keikoilla Iggy Popin kanssa, hän ei koskaan esiintynyt Popin studioäänityksillä.

The Lords of the New Church

Vuonna 1981 James perusti The Lords of the New Church -yhtyeen entisen The Dead Boys -laulajan Stiv Batorsin kanssa. Brian James oli yhtyeen lauluntekijä yhdessä Batorsin kanssa. Yhtye julkaisi kolme studioalbumia: Lords of the New Church (1982) Is Nothing Sacred? (1983) ja Method to Our Madness (1984).

Brian Jamesin ja Stiv Batorsin väliset riidat johtivat koko yhtyeen hajoamiseen, kun vuonna 1988 Batorsin terveysongelmat ja jatkuva keikkojen peruminen johtivat siihen, että Brian James ilmoitti etsivänsä yhtyeelle väliaikaista uutta laulajaa. Stiv Bators suuttui asiasta ja erosi yhtyeestä. Lords of the New Church ilmoitti sen jälkeen lopettavansa toimintansa. Stiv Bators kuoli vuonna 1990 jäätyään auton alle Pariisissa.

Myöhemmät vuodet ja kuolema

The Lords Of The New Churchin hajottua Brian James liittyi takaisin The Damnediin ja soitti yhtyeen useilla reunion-keikoilla 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa ja uudestaan vuonna 2022. Vuonna 1992 hän teki musiikkia ranskalaisen Harry Clevenin ohjaamaan Abracadabra-elokuvaan. Elokuvan soundtrack-albumi julkaistiin Benelux-maissa EMI-yhtiön kautta.

2000-luvun alussa Brian James soitti MC5-kitaristi Wayne Kramerin johtamassa Mad For The Racket -projektissa yhdessä Duff McKaganin, Stewart Copelandin ja Clem Burken kanssa, mikä johti vuoden 2001 albumiin Racketeers. Kitaran soiton lisäksi James lauloi albumilla useita kappaleita.

Vuonna 2006 James solmi levytyssopimuksen Easy Action -levy-yhtiön kanssa, mikä johti useiden sooloalbumien julkaisuun: The Brian James Gang ilmestyi vuonna 2006. Vuonna 2012 hän julkaisi akustisen sooloalbumin Grand Cru: Chateau Brian. Albumin kappaleesta ”Crawling My Way Back Home” julkaistiin myös musiikkivideo. Sitä seurasi The Damned -covereita sisältänyt albumi Damned If I Do (2013) sekä The Guitar That Dripped Blood (2015), jolla vieraili Dead Boys -yhtyeen kitaristi Cheetah Chrome.

Brian James kuoli 6. maaliskuuta 2025 Lontoossa Englannissa. Vuonna 2026 julkaistiin hänen viimeinen sooloalbuminsa Kicks And Diabolik Licks, jota hän oli äänittänyt hieman ennen kuolemaansa.

Lähteet

  1. 1 2 3 Volohov, Danil: Brian James (The Damned,The Lords Of The New Church) - Interview www.peek-a-boo-magazine.be. Peek-A-Boo magazine. Viitattu 15.2.2025. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 5 6 Prato, Greg: Brian James Songs, Albums, Reviews, Bio & More... AllMusic. Viitattu 15.2.2025. (englanniksi)
  3. 1 2 3 Deming, Mark: The Damned Songs, Albums, Reviews, Bio & More ... AllMusic. Viitattu 15.2.2025. (englanniksi)
  4. 1 2 3 Cassel, Bill: The Lords of the New Church Songs, Albums, Rev... AllMusic. Viitattu 15.2.2025. (englanniksi)
  5. ↑ Internet Movie Database: ”Abracadabra”. Philippe Volter, Clémentine Célarié, Thierry Frémont (käsikirjoitus). Les Productions Dussart, PDG et Partners, Samsa Film. 3.2.1993
  6. ↑ Brian James: Grand Cru - CD Easy Action. 26.8.2015. Viitattu 15.2.2025. (englanniksi)
  7. ↑ Ramla Jeylani: Rock band legend dead at 70 as tributes pour in to true gentleman The Mirror. 6.3.2025. Viitattu 7.3.2025. (englanniksi)
  8. ↑ Stef Lachpublished: The Damned founding guitarist Brian James dead at 70 louder. 7.3.2025. Viitattu 7.3.2025. (englanniksi)
  9. ↑ FIRST TRACK UNVEILED FROM BRIAN JAMES' FINAL ALBUM Vive Le Rock. 26.1.2026. Viitattu 26.1.2026. (englanniksi)

Aiheesta muualla