| Bullmastiffi | |
|---|---|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa | |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 6 129 |
| Rodun syntyaika | 1800-luku |
| Alkuperäinen käyttö | vahtikoira |
| Nykyinen käyttö | seurakoira |
| Elinikä | keskimäärin 7 vuotta |
| Muita nimityksiä | Bullmastiff, bullmastif |
| FCI-luokitus | ryhmä 2 Pinserin ja snautserin tyyppiset, molossikoirat ja sveitsinpaimenkoirat alaryhmä 2.1 Mastiffityyppiset molossikoirat #157 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 41–59 kg |
| Säkäkorkeus | 61–69 cm |
| Väritys | brindle, fawn tai punainen |
Bullmastiffi (engl. Bullmastiff) on englantilainen suurikokoinen koirarotu, joka kuuluu FCI-roturyhmään 2.
Rotu ei ihan yltänyt vuonna 2025 sadan suosituimman koirarodun joukkoon Suomessa. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi joka vuosi noin noin sata bullmastiffia.
Bullmastiffi on vankkarakenteinen molossikoira. Pää on suuri ja neliömäinen, kuono lyhyt ja leveä. Silmät ovat tummat tai pähkinänruskeat. Korvat ovat v-muotoiset ja väriltään runkoa tummemmat. Kaula on kohtalaisen pitkä ja lihaksikas. Raajat ovat voimakkaat. Selkä on lyhyt ja suora, lanne leveä ja lihaksikas sekä eturinta leveä ja syvä. Häntä on tyvestä voimakas mutta kärkeä kohti kapeneva. Turkki on lyhyt, kova ja säänkestävä sekä väriltään brindle, fawn tai punainen. Koko uroksilla on 63,5–68,5 cm ja paino 50–59 kg, nartuilla 61–66 cm ja paino 41–50 kg.
Kotikoirina bullmastiffit ovat rauhallisia ja seurallisia mutta vahtikoirina valppaita. Bullmastiffi on suuri ja voimakas koira, ja sen tapakasvatukseen ja peruskoulutukseen tulee paneutua huolellisesti.

Bullmastiffi polveutuu mastiffista ja bulldogista. Lisäksi jalostuksessa on käytetty myös tanskandoggeja. Englannin kennelliitto tunnusti bullmastiffin virallisesti vasta vuonna 1924. Bulmastiffit toimivat alun perin lähinnä vartiointitehtävissä.
Rodun keskimääräinen elinikä on vain noin seitsemän vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita koiria. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet sekä luuston ja nivelten sairaudet. Suurikokoisilla koirilla elinikä on tyypillisesti lyhyempi mitä pienikokoisilla ja suurikokoiset koirat myös sairastavat enemmän elämänsä aikana suhteessa pienempiin koiriin. Bullmastiffin merkittävimmät terveysongelmat ovat lonkkaniveldysplasia, kyynärniveldysplasia, muutamat silmäsairaudet, iho-ongelmat, osteokondroosi, eturistisidevauriot ja syöpäsairaudet.
Luuston sairauksista huolestuttavin on lonkkaniveldysplasia. Vain noin 27 %:lla bullmastiffeista on terveet lonkat (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla A tai B), kun taas kohtalaista tai vaikeaa lonkkaniveldysplasiaa esiintyy jopa 28 %:lla rodun edustajista (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla D tai E). Eriasteista kyynärniveldysplasiaa esiintyy jopa 23 %:lla rodun edustajista. Bullmastiffin PEVISA-ohjelmassa on pakollinen lonkkakuvauslausunto, ja kyynärkuvauslausunto.
Erilaisista silmäsairauksista rodulla esiintyy ylimääräisiä ripsiä (distichiasis) sekä silmäluomen ulospäin kiertymistä. Rodulla esiintyy myös erilaisia iho-ongelmia, kuten atopiaa ja furunkuloosia.
Osteokondroosi on rustonalaisen luutumisen paikallinen häiriö, jota esiintyy erityisesti massiivisilla roduilla. Bullmastiffilla osteokondroosia esiintyy erityisesti kinnernivelessä. Kun eturistiside repeää, reisiluu alkaa liukua normaalia enemmän taaksepäin sääriluun nivelpintaa vasten. Tämä johtaa nopeasti tulehdukseen polvessa ja altistaa nivelrikon kehittymiselle. Bulmastiffeilla esiintyy ristisidevaurioita keskimääräistä koirarotua useammin.
Bullmastiffeilla esiintyy syöpää jo suhteellisen nuorena. Rodulle tyypillisiä syöpätyyppejä ovat osteosarkooma (luusyöpä), lymfoomat, hemangiosarkooma (verisuonikasvaimet) ja mastsolukasvaimet.
Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Bullmastiffit ovat keskimääräistä koirarotua sisäsiittoisempia. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Bullmastiffin jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 31 %.