Daisy Kenyon

Daisy Kenyon
Ohjaaja Otto Preminger
Käsikirjoittaja David Hertz
Perustuu Elizabeth Janewayn romaaniin
Tuottaja Otto Preminger
Säveltäjä David Raksin
Kuvaaja Leon Shamroy
Leikkaaja Louis Loeffler
Tuotantosuunnittelija George Davis
Pukusuunnittelija Charles LeMaire
Lavastaja Thomas Little
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö 20th Century Fox
Ensi-ilta
Kesto 99 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Daisy Kenyon, myös suomalaisella nimellä Hänen rakastajattarensa, on Otto Premingerin ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuva, joka valmistui vuonna 1947. Elokuvan päärooleissa esiintyvät Joan Crawford, Henry Fonda ja Dana Andrews. Sivuosaa esittää Ruth Warrick. Cameoroolin tekevät eräässä elokuvan kohtauksessa muiden muassa näyttelijä John Garfield ja toimittaja Walter Winchell. Daisy Kenyon perustuu Elizabeth Janewayn samannimiseen romaaniin vuodelta 1945. Daisy Kenyon on mustavalkoinen ja se on noin 99 minuutin mittainen. Se sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa joulupäivänä vuonna 1947 ja Suomessa vuoden myöhemmin, vuonna 1948. Tuotantoyhtiönä oli 20th Century Fox.

Juoni

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva kertoo Daisy Kenyonista (Crawford), jolla on suhde naimisissa olevaan Daniin (Andrews). Danin avioliiton takia heidän suhteensa ei voi edetä Daisyn haluamalla tavalla ja tämä alkaakin seurustella uuden miehen kanssa. Daisy on kuitenkin yhä rakastanut Daniin. Elokuva kuvaa henkilöiden välistä kolmiodraamaa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät

 Joan Crawford … Daisy Kenyon  
 Dana Andrews … Dan O'Mara  
 Henry Fonda … Peter Lapham  
 Ruth Warrick … Lucille O'Mara  
 Martha Stewart … Mary Angelus  
 Peggy Ann Garner … Rosamund O'Mara  
 Connie Marshall … Marie O'Mara  
 Nicholas Joy … Coverly  
 Art Baker … Lucillen asianajaja  

Aiheesta muualla