| Edwin McMillan | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. syyskuuta 1907 Redondo Beach, Yhdysvallat |
| Kuollut | 7. syyskuuta 1991 El Cerrito, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus | |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | California Institute of Technology Princetonin yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Edward Condon Ernest Lawrence |
| Instituutti | Kalifornian yliopisto (Berkeley) Lawrence Berkeley National Laboratory |
| Tutkimusalue | Kemia |
| Tunnetut työt | Transuraanit |
| Palkinnot | |
Edwin Mattison McMillan (18. syyskuuta 1907 Redondo Beach, Kalifornia – 7. syyskuuta 1991 El Cerrito, Contra Costa, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen kemisti, joka sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1951 transuraanien kemian havainnoista. Hän jakoi palkinnon Glenn Theodore Seaborgin kanssa.
McMillan opiskeli California Institute of Technologyssa Linus Paulingin johdolla ja valmistui maisteriksi vuonna 1929. Tohtorin arvon hän sai vuonna 1932.
McMillan liittyi Ernest Orlando Lawrencen johtamaan tutkimusryhmään ja vuodesta 1934 hän työskenteli Lawrence Berkeley National Laboratory-laboratoriossa, kun se perustettiin. McMillan löysi hapen isotoopin O-15 yhdessä Stanley Livingstonin kanssa ja berylliumin isotoopin Be-10 yhdessä Samuel Rubenin kanssa.
Vuonna 1940 hän ja Philip H. Abelson valmistivat neptuniumia uraanin isotoopista U-239 syklotronilla. Toisen maailmansodan aikana McMillan kehitteli tutkia MIT:ssä ja ydinaseita Los Alamosissa.
Toisen maailmansodan jälkeen McMillan kehitteli synkrotronin ideaa. McMillan toimi Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian puheenjohtajana 1968–1971.