| Eric Erlandson | |
|---|---|
Eric Erlandson vuonna 2012 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. tammikuuta 1963 Los Angeles, Yhdysvallat |
| Muusikko | |
| Tyylilajit | grunge, punk rock, no wave, alternative rock |
| Soittimet | kitara |
| Yhtyeet | Hole |
| Levy-yhtiöt | Geffen Records |
| Aiheesta muualla | |
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Eric Erlandson (s. 9. tammikuuta 1963) on yhdysvaltalainen muusikko, kitaristi. Hän oli vaihtoehtorock-yhtye Holen perustajajäsen ja soolokitaristi. Hän perusti Holen yhdessä yhtyeen laulajan Courtney Loven kanssa vuonna 1989 ja pysyi sen keskeisenä jäsenenä aina yhtyeen hajoamiseen saakka, vuoteen 2002.
Los Angelesissa syntynyt ja Kalifornian San Pedron lähistöllä varttunut Erlandson aloitti kitaransoiton 13-vuotiaana. Hän opiskeli Loyola Marymount Universityssa, jossa hänen isänsä toimi dekaanina. Hän suoritti yliopistosta taloustieteen kandidaatin tutkinnon (Bachelor of Science). Opintojensa aikana hän elätti itseään työskentelemällä Licorice Pizza -levykauppaketjussa ja myöhemmin kirjanpitotehtävissä Capitol Recordsilla. Hän on sukujuuriltaan ruotsalainen, saksalainen ja irlantilainen.
Erlandson luetteli vuonna 2018 yliopiston LMU-lehden haastattelussa nuoruutensa musiikillisia esikuvia. Niiden joukossa oli esimerkiksi Mick Ronson, Keith Richards, Neil Young, Lou Reed, Johnny Thunders, Blixa Bargeld, Sonic Youth, Lydia Lunch, The Stooges -yhtyeen kitaristi Ron Asheton, Television-yhtyeen kitaristi Tom Verlaine, The Cramps-yhtyeen kitaristi Poison Ivy, The Damnedin kitaristi Brian James, The Birthday Partyn Rowland S. Howard sekä The Slits -yhtyeen kitaristi Viv Albertine. Holen perustamisen aikaan häntä innosti erityisesti New Yorkista ponnistanut no wave -musiikki.
Erlandson oli Hole-yhtyeen kitaristi. Hän oli mukana kirjoittamassa suurinta osaa yhtyeen kappaleista. Hän soitti kitaraa yhtyeen kolmella merkittävällä studioalbumilla: raa’alla, punk-vaikutteisella Pretty on the Inside -albumilla (1991), kaupallisesti menestyneellä ja kriitikoiden kiittämällä Live Through This -albumilla (1994) sekä hiotulla pop-rock-albumilla Celebrity Skin (1998).
Hole saavutti huomattavaa valtavirran menestystä 1990-luvun grunge- ja vaihtoehtorock-skenessä. Erlandson loi yhtyeen tunnusomaisen kitarasoundin, jossa yhdistyivät punk ja tarttuvat melodiat. Hänen läheinen ystävänsä oli Courtney Loven aviomies Nirvana-yhtyeen laulaja Kurt Cobain, ja heidän ystävyyttään on kuvattu mediassa laajasti.
Holen hajottua vuonna 2002 Erlandson vetäytyi suurelta osin julkisuudesta mutta jatkoi satunnaisesti musiikin tekemistä. Hän kiersi Euroopassa White Flag -yhtyeen kanssa vuonna 2003. Hän soitti kitaraa myös Hole-yhtyeen Melissa Auf der Maurin sooloyhtyeessä ja oli mukana tämän ensimäisellä sooloalbumilla Auf der Maur (2004). Vuosina 2007 ja 2008 Erlandson toimi kitaristina Vincent Gallon kokeellisessa RRIICCEE-yhtyeessä. Sen jälkeen hän vetäytyi julkisuudesta harjoittamaan Nichiren Shōshū -buddhalaisuutta.
Erlandson julkaisi vuonna 2012 muistelmateoksen Letters to Kurt, joka koostuu Cobainille osoitetuista runollisista kirjeistä. Kirja käsittelee myös Erlandsonin henkilökohtaisia kokemuksia 1990-luvun rock-maailmassa sekä Hole-yhtyeen sisäisiä päihdeongelmia ja omaa menetystään.
Erlandson seurusteli Hole-yhtyeen basistin Kristen Pfaffin kanssa aina tämän kuolemaan saakka. Hän oli parisuhteessa näyttelijä Drew Barrymoren kanssa vuonna 1994. Suhde sai runsaasti mediahuomiota, mutta pariskunta erosi vuonna 1996. Erlandson asuu Los Angelesissa Yhdysvalloissa.