Tämä artikkeli käsittelee autonvalmistajaa. Ferrari-nimisiä henkilöitä luetellaan sivulla Ferrari (sukunimi). Nimen muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Ferrari S.p.A. on italialainenurheiluautojen valmistaja. Ferrarin perusti Enzo Ferrari vuonna 1939 nimellä Auto Avio Costruzioni erottuaan silloisesta Alfa Romeon kilpajaostosta. Yhtiö rakensi ensimmäisen autonsa vuonna 1940 ja ensimmäisen Ferrari-merkkisen autonsa vuonna 1947.
Ferrari tunnetaan myös vuosikymmeniä jatkuneesta menestyksestään FIA:n kansainvälisessä Formula 1 -sarjassa, samoin kuin muissa rata-autoilulajeissa.
Musta hevonen oli alkujaan italialaisen hävittäjä-ässän Francesco Baraccan tunnus ensimmäisessä maailmansodassa. Enzo Ferrari sai luvan käyttää sitä kilpa-autojensa tunnuksena. Keltainen tausta viittaa Ferrarin kotikaupunkiin Modenaan.
Historia
Ensimmäinen Ferrari, mallimerkinnältään 125S, valmistui vuonna 1947. Autoa valmistettiin vain kaksi kappaletta.
Viimeinen malli, jolle Enzo antoi virallisen siunauksensa sairasvuoteeltaan, valmista autoa koskaan näkemättä, oli vuonna 1987 markkinoille valmistunut F40-juhlamalli. Monet ovat kehuneet mallia ehkä kauneimmaksi Ferrariksi, mitä ikinä on tehty. Se pääsi myös Guinnessin World Recordsiin: kyseessä oli tällöin maailman nopein sarjavalmisteinen urheiluauto (0-100 km/h 3,9 s, nopeus 325km/h). Autosta tuli, 1311 kappaleeseen rajoitetusta valmistusmäärästäänkin johtuen, arvokas keräilykohde.
Lähes kaikkien Ferrareiden muotoilusta, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, on vastannut kuuluisa italialainen Pininfarina-muotoilutoimisto.
Fiat hankki vuonna 1969 omistukseensa Ferrarista 50prosenttia ja kasvatti osuutensa 90prosenttiin vuonna 1988.
Suomessa
Suomessa Ferrareita myydään kahdessa liikkeessä: Helsingin Malmilla ja Pirkanmaan Lempäälässä. Tyypillinen Ferrarin omistaja on menestynyt yrittäjä tai konserninjohtaja. Uusien Ferrareiden ostajista 6–7 prosenttia on naisia.
Vuonna 2023 Suomeen oli rekisteröity yhteensä 144 Ferrari-merkkistä autoa, joista vanhimmat olivat vuodelta 1957. Uusia rekisteröitiin samana vuonna 3.
Kuitenkin yksin Lempäälän liike myy vuodessa yli 30 Ferrari-autoa. Monet Suomesta ostetut autot eivät päädy lainkaan Suomen kilpiin, vaan ne viedään esimerkiksi muualla Euroopassa sijaitsevalle asunnolle. Vuonna 2019 uusi Ferrari maksoi veroineen vähintään 336000 euroa.
Ferrari F40 – Ferrarin 40-vuotisjuhlamalli – joka oli myös Ferrarin vastaus Porschen959-mallia vastaan.
Ferrari F50 oli seuraava juhlamalli, joka oli 50-vuotisjuhlan kunniaksi tehty. Se oli tuotannossa vuosina 1995-1997.
Enzo Ferrari, kuten mallinimi kirjoitetaan, oli F50:n seuraaja, tosin ei varsinainen juhlamalli, koska 60-vuotisjuhlia vietettiin vasta vuonna 2005. Tämä malli tuli tuotantoon vuonna 2002.
Ferrari Dino aloitti ns. "pikku Ferrareiden" sarjan, jonka uusin versio on Ferrari 488. Se oli varustettu V6-moottorilla, jota käytettiin myös Lancian ralliauto Stratoksessa.
Lähteet
↑Anssi Sova:Viisi faktaa FerraristaElämyslahjojen virallinen blogi.26.7.2022. Viitattu 26.7.2022.