Filemon Savenius

Filemon Savenius
Kansanedustaja
1.5.1924–31.7.1929
Ryhmä/puolue STPV
Vaalipiiri Oulun eteläinen
Henkilötiedot
Syntynyt8. maaliskuuta 1883
Orimattila
Kuollutvuoden 1939 jälkeen
Neuvostoliitto
Ammatti maanviljelijä, liikemies

Filemon Savenius (8. maaliskuuta 1883 Orimattila – vuoden 1939 jälkeen Neuvostoliitto) oli suomalainen poliitikko, joka toimi STPV:n kansanedustajana vuosina 1924–1929. Hänet tunnettiin myös menestyneenä liikemiehenä sekä kotipitäjänsä Reisjärven työväenliikkeen vahvana vaikuttajana. Vuonna 1930 Savenius muutti Neuvostoliittoon äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen pelosta, eikä hänen viimeisistä vaiheistaan ole tietoa.

Elämä

Nuoruusvuodet

Orimattilan Mallusjoella syntyneen Filemon Saveniuksen vanhemmat olivat itsellinen Johan Savenius (1848-1901) ja Pukkilasta kotoisin ollut Maria Sofia Vilèn (s. 1855). Savenius työskenteli kansakoulun jälkeen renkinä ja metsätyönjohtajana, jonka lisäksi hän kiersi koneliikkeen asiamiehenä ja välitti maataloustuotteita. Asetuttuaan Reisjärvelle hän ryhtyi viljelemään maatilaa Kangaskylässä.

Politiikkona ja liikemiehenä

Savenius oli käynnistämässä työväenliikkeen toimintaa Reisjärvellä. Hän oli muun muassa 1905 perustetun työväenyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja. Savenius oli myös kunnallislautakunnan jäsen vuodesta 1907 lähtien. Yleislakon aikana hän oli perustamassa Reisjärven työväen järjestyskaartia. Saveniuksen johtaman kaartin kerrottiin käyneen esittämässä erovaatimukset kirkkoherralle ja poliisille. Kaarti ei enää toiminut vuodenvaihteen jälkeen, mutta hänet pidätettiin siitä huolimatta joksikin aikaa sisällissodan käynnistyttyä. Savenius pääsi vapaaksi hänen luvattuaan pysytellä pois poliittisesta toiminnasta sekä noudattaa suojeluskunnan määräyksiä.

Syksyllä 1918 Veselius lähti elvyttämään sodan lamauttamaa työväenliikkeen järjestötoimintaa. Hänet valittiin muun muassa sosialidemokraattisen kunnallistoimikunnan varapuheenjohtajaksi. Vuonna 1920 Reisjärven työväenyhdistys jätti SDP:n ja liittyi kommunistisen SSTP:n jäseneksi. Sosialidemokraatteja pettureina pitäneen Saveniuksen mukaan yhdistys palasi luokkataistelulinjalle, jolle se oli perustettukin.

Vuonna 1922 Sevenius ryhtyi liikemieheksi metsäalalle. Hän perusti hakkuutyömaita, välitti tukkipuuta ja uitti sitä Kalajoelle. Sevenius menestyi liiketoimissaan niin hyvin, että hankki muun muassa yhden Reisjärven ensimmäisistä autoista. Työnantaja-asemastaan huolimatta hän jatkoi työväenliikkeen piirissä tukemalla sitä taloudellisesti ja liittymällä laittoman SKP:n jäseneksi. Vaseniuksesta tuli paikallisen työväenliikkeen voimahahmo, jonka ansiosta kommunisteilla oli Reisjärvellä niin vankka kannatus, että sitä kutsuttiin jopa jopa ”Moskovaksi”. Vuonna 1924 hänet valittiin eduskuntaan ja 1925 kunnanvaltuustoon viranomaisten lakkauttaman SSTP:n seuraajaksi perustetun STPV:n listoilta.

Lakkoherkällä 1920-luvulla Suomen Maa-, metsä- ja uittotyöväen Liiton työtaistelut ulottuivat myös Seveniuksen työmaille. Esimerkiksi keväällä 1928 hän oli ainoa työnantaja, joka lähti neuvotteluihin uittotyöläisiä edustaneen Isak Heikan kanssa. Samana keväänä Filenius oli ehdolla Suomen Ammattijärjestön sihteeriksi vankilaan joutuneen Arvo ”Poika” Tuomisen seuraajaksi. SAJ:n johdossa K.-A. Fagerholm ja Edvard Huttunen kannattivat häntä, mutta puheenjohtaja Matti Paasivuori junttasi tehtävään Tuomisen toivomuksesta Frans Hiiloksen. Saveniuksen eduskuntatyö päättyi kesän 1929 vaaleihin, joissa hän jäi varasijalle.

Neuvostoliitossa

Elokuussa 1930 Lapuan liike järjesti Reisjärvellä kansankokouksen, jossa kommunisteja vaadittiin pois kunnanvaltuustosta. Painostuksen seurauksena kuusi valtuutettua erotettiin lopulta tehtävistään. Kommunistit esittämässä vastalauseessa he ilmoittivat jättävänsä valtuuston väkivallan edessä, koska heidän turvallisuuttaan ei pystytty takaamaan. Myöhemmin syksyllä Savenius ja kaksi muuta valtuutettua päätti paeta Neuvostoliittoon lapualaisten sieppauksen pelossa. Joulukuun alussa kolmen miehen ryhmä ylitti rajan salaa Suomussalmella. Savenius sai luvan asettua Neuvosto-Karjalaan, jossa hän toimi muun muassa työleirin johtajana. Savenius hyväksyttiin myös VKP(b):n jäseneksi, mutta hänet erotettiin puolueesta jo 1933. Vuosina 1936–1939 Savenius oli rakennustyömiehenä Petroskoissa, jonka jälkeen hänen vaiheitaan ei tunneta. Savenius on Aleksander Allilan, Evert Elorannan, Hilda Hannusen ja William Tannerin ohella yksi viidestä Neuvostoliitossa jäljettömiin kadonneesta suomalaisesta kansanedustajasta. Haapajärven kihlakunnanoikeus julisti Saveniuksen kuolleeksi vuonna 1977. Hänen kuolinpäiväkseen määrättiin 1. tammikuuta 1974.

Perhe

Filemon Saveniuksen ensimmäinen puoliso oli reisjärveläinen Hilda Leppälä (1884-1921), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1906. Perheessä oli kolme lasta. Leskeksi jäätyään Savenius meni vuonna 1922 naimisiin reisjärveläisen Milja Fredrika Kantolan (1901-1952) kanssa. Heille syntyi neljä lasta. Perhe seurasi Saveniusta Neuvostoliittoon vuonna 1933. Myös hänen ensimmäisessä avioliitossaan syntynyt tytär Ida (1907-1998) puolisoineen muutti maahan 1930-luvulla.

Saveniuksen veli oli Suomen kansanvaltuuskunnan sisäasiain osaston intendenttilaitoksen johtajana toiminut Ilmari Kotijärvi.

Lähteet

  1. 1 2 3 Filemon Savenius Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 24.9.2007.
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 Maijala, Juha: Filemon Savenius (arkistoitu sivu) Kirjastovirma. Viitattu 30.1.2026.
  3. 1 2 3 4 Savenius, Filemon (arkistoitu sivu) KASNTn NKVDn vuosina 1937–1938 rankaisemien Suomen Eduskunnan entisten jäsenten luettelo. 30.11.1998. Karjalan tasavalta. Viitattu 24.9.2007.
  4. 1 2 Henkilöitä Reisjärven kunta. Arkistoitu 4.9.2007. Viitattu 2.2.2008.
  5. ↑ Terroritilasto Reisjärvi Sos.-Dem. Puoluetoimikunnan Tilastokomitea. 3.2.1919. Työväen Arkisto. Viitattu 30.1.2026.
  6. ↑ Puolueen riennot. Uusi Sosialidemokraatti, 5.12.1918, nro 51, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 30.1.2026.
  7. ↑ Suomen Sosialistinen Työväenpuolue laajenee. Toveri, 23.12.1920, nro 299, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 30.1.2026.
  8. 1 2 3 Maijala, Juha: Maaseutuyhteisön kriisi : 1930-luvun pula ja pakkohuutokaupat paikallisena ilmiönä Kalajokilaaksossa, s. 47, 152–153. Väitöskirja. Jyväskylä Studies in Humanites 46. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2005. ISBN 951-39-2351-7 Teoksen verkkoversio (PDF).
  9. ↑ Vaalien tuloksia Pohjolassa. Pohjan Voima, 10.12.1925, nro 284, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 30.1.2026.
  10. ↑ Suomen Ammattijärjestön toimintakertomus vuodelta 1928, s. 71–72. Helsinki: Suomen Ammattijärjestö, 1929. Työväen Arkisto (PDF).
  11. ↑ Hentilä, Marjaliisa: Sovittelija : Matti Paasivuori 1866–1937, s. 254. Työväen Arkiston julkaisu 6. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2013. ISBN 978-952-5976-12-0 Teoksen verkkoversio (PDF).
  12. ↑ Oulun läänin eteläisen vaalipiirin Keskuslautakunta ilmoittaa... Pohjan Voima, 18.7.1929, nro 162, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 301.2026.
  13. ↑ Juonala, Jouko: Viisi suomalaista kansan­edustajaa katosi jäljettömiin Neuvostoliitossa 8.2.2025. Ilta-Sanomat. Viitattu 30.1.2026.
  14. ↑ Milja Fredrika Savenius (Parkkila) (1901–1952) 20.1.2026. Geni. Viitattu 30.1.2026.
  15. ↑ Savenius, Väinö Kohtalona Neuvostoliitto -tietokanta. 2024. Kansallisarkisto. Viitattu 30.1.2026.
  16. ↑ Kantola, Ida Kohtalona Neuvostoliitto -tietokanta. 2024. Kansallisarkisto. Viitattu 30.1.2026.
  17. ↑ Rönkä, Antti: Kopio kirjeestä Suomen Punaisen Kaartin intendenttilaitoksen päällikölle (Tammi-helmikuun 1918 tapahtumia Mäntsälässä silminnäkijän kertomana III) Perunakuoppa-blogi. 5.2.2016. Blogspot.com. Viitattu 30.1.2026.