Helsinki Pride

Helsinki Pride
Tyyppi pride
Ajankohta juhannuksen jälkeinen viikko
Järjestämistiheys vuotuinen
Paikkakunta Helsinki
Ensimmäisen kerran 1975
Kävijöitä 100 000 (2026)
Järjestäjä Helsinki Pride -yhteisö ry
Suojelija Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb (2025)
Kotisivut

Helsinki Pride on Helsinki Pride -yhteisön vuosittain järjestämä pride-ihmisoikeustapahtuma Helsingissä juhannuksen jälkeisellä viikolla. Helsinki Priden tarkoitus on muistuttaa yhtäläisten oikeuksien kuuluvan kaikille seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta riippumatta. Englannin kielen sana ”pride” tarkoittaa ylpeyttä ja tapahtuman tarkoituksena onkin olla ylpeästi oma itsensä.

Helsinki Pride on Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tapahtuma. Vuosina 2018, 2019, 2023, 2024 ja 2025 Pride-kulkueeseen osallistui poliisin arvion mukaan 100 000 ihmistä, ja yleisötapahtumina kulkueet kuuluvat Suomen kautta aikojen suurimpiin.

Historia

Vuoden 2015 Helsinki Priden osallistujat Senaatintorilla.
Kaasuhyökkäys Helsingin Pride-paraatissa vuonna 2010.

Helsinki Pride -tapahtuma jatkaa vuonna 1975 syntynyttä Seta ry:n vuosijuhlien ja vapautuspäivien perinnettä. Aluksi Helsinki Pride järjestettiin joka toinen vuosi parillisina vuosina. Parittomina vuosina Pride järjestettiin muualla Suomessa. Vuodesta 2006 lähtien se on järjestetty vuosittain Helsingissä ja Pride-tapahtumia on järjestetty satunnaisesti myös muissa suurissa kaupungeissa kuten Tampereella, Oulussa, Rovaniemellä ja Lahdessa.

Vuonna 2010 kulkuetta vastaan tehtiin Aleksanterinkadun ja Kluuvikadun kulmassa kaasuisku, jossa useita henkilöitä altistui sekä kyynelkaasulle että paprikasumutteelle, jotka aiheuttivat uhreille muun muassa hengenahdistusta, yskää ja iho-oireita. Viharikoksen johdosta poliisi otti tekijöinä kiinni kolme miestä. Heidät tuomittiin neljän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja vahingonkorvauksiin. Miehet kiistivät vaikuttimen olleen osallistuneiden seksuaalinen suuntautuminen. Osa uhreista on kärsinyt henkisistä ongelmista pitkään iskun jälkeen.

Pieni joukko sateenkaari-ihmisten oikeuksia sekä prideä vastustavia ihmisiä järjestivät vuonna 2013 Hetero Priden. Paikalla oli kuitenkin enemmän vastamielenosoittajia kuin itse Hetero Prideen osallistuneita.

Vuonna 2014 kulkueen osallistujamäärä kaksinkertaistui 20 000 marssijaan. Vuoden 2016 ja 2017 kulkueissa oli 35 000 marssijaa.

Vuoden 2016 kulkueessa Merivoimain rannikkolaivastossa Turussa työskentelevä ylikersantti Juho Pylvänäinen esiintyi Pride-kulkueessa virka-asussa. Puolustusvoimain tiedottaja Henrik Gahmberg kommentoi Pylvänäisen esiintymistä Pridessä: ”Emme näe tarkoituksenmukaisena ja suotavana, että yksittäinen sotilas esiintyisi sotilaspuvussa vapaa-ajalla vastaavanlaisissa tilaisuuksissa, koska silloin sen perusteella sotilaan käyttäytymisellä ja esiintymisellä luodaan vastaavalla tavalla kuvaa puolustusvoimista”. Puolustusvoimain viestintäjohtaja Jan Engström kuitenkin totesi Gahmbergin lausunnon olleen tarpeettoman tiukka ja lähteneen lähtökohdasta, että Pride olisi mielenosoitus, vaikka poliisi on kirjannut sen yleisötapahtumaksi. Palveluohjesääntöjen mukaan sotilaan virkapukua ei saa käyttää poliittisissa tapahtumissa tai mielenosoituksissa. Vuoden 2017 vaihteessa voimaan astuneessa puolustusvoimain uudessa yleisessä palvelusohjesäännössä todetaan ettei sotilaspuvun käyttöä vapaa-ajalla pidetä suotavana julkisissa mielipiteenilmaisun kaltaisissa tilaisuuksissa.

Vuoden 2018 Pride-kulkue lähes kolminkertaisti osallistujamääränsä. Poliisin arvion mukaan kulkueeseen osallistui 100 000 ihmistä; enemmän kuin muun muassa Lordin Eurovision laulukilpailun voitonjuhliin Helsingin Kauppatorilla vuonna 2006. Vuoden 2018 Helsinki Pride on yksi Suomen suurimmista yleisötapahtumista koskaan ja Suomen kaikkien aikojen suurin yksittäinen mielenosoitus.

Suomen Pankki liputti vuonna 2022 Pride-viikolla.
Helsingin kaupungintalo sateenkaariliputuksessaan kesäkuussa 2018.
Vuoden 2019 kulkueen ensimmäisinä kävelivät Suomen pääministeri Antti Rinne, Helsingin hiippakunnan entinen piispa Irja Askola ja Helsinki Pride tapahtuman suojelija ja ministeri Aino-Kaisa Pekonen.

Vuonna 2019 kulkueeseen osallistui edellisvuoden tapaan jälleen 100 000 ihmistä. Kulkueeseen osallistui ensimmäistä kertaa Suomen pääministeri Antti Rinne.

Vuonna 2020 kulkue järjestettiin poikkeuksellisesti vasta syyskuussa, ja suuri Pride-kulkue jätettiin koronaepidemian vuoksi pois ohjelmasta. Tapahtuman suojelijana oli ensimmäistä kertaa Suomen pääministeri. Myös sateenkaarilippu nostettiin ensimmäistä kertaa Priden kunniaksi salkoon koko valtioneuvostossa. Pääministeri Sanna Marin lupautui toimimaan tapahtuman suojelijana myös vuonna 2021. Vuonna 2021 kulkue oli peruttu, ja vuoden 2022 kulkue oli täten ensimmäinen kolmeen vuoteen.

Ohjelma

Helsinki Priden kulkueen jälkeen järjestetään puistojuhla. Tässä kuvassa on vuoden 2007 puistojuhla, joka pidettiin Kaivopuistossa.

Tapahtuma kestää koko viikon ja se järjestetään tavallisesti juhannuksen jälkeisellä viikolla. Maanantaina ohjelmassa on avajaiset ja viikon aikana on yleensä muun muassa näyttelyitä, urheilu ja keskustelutilaisuuksia, vertaisryhmätapaamisia, nuorten iltoja ja sateenkaarimessut. Pride-viikon aikana järjestetään useita erilaisia juhlia punk-klubista naistenjuhliin.

Viikko huipentuu lauantain Pride-kulkueeseen, joka kulkee läpi Helsingin keskustan. Kulkue päättyy puistoon, jossa vietetään puistojuhlaa. Puistojuhlan ohjelmassa on yleensä musiikkiesityksiä ja puheita sekä Seta ry:n Asiallisen tiedon omenan ja Kunniarotan jako. Lauantai-ilta on pride-viikon pääjuhlapäivä.

Kritiikki yhteistyökumppanien pinkkipesusta

Useita Helsinki Priden yhteistyökumppaneita on syytetty pinkkipesusta. Pride sai alkunsa Yhdysvalloissa vuoden 1969 Stonewallin mellakoista, jotka syntyivät poliisin ja viranomaisten järjestelmällisestä sorrosta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Priden historian sekä instituutioiden nykyisenkin asenteen vähemmistöjä kohtaan huomioon ottaen, on joidenkin tahojen osallistuminen herättänyt monissa kokemusta pinkkipesusta. Maahanmuuttovirasto veti pois osallistumisensa vuonna 2017 kovan kritiikin vuoksi.

Vuoden 2019 Helsinki Priden yksi pääyhteistyökumppaneista oli ensimmäistä kertaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko, mikä jakoi sekä kirkon että homoyhteisön sisällä mielipiteitä. Kirkosta eroaminen Eroakirkosta.fi-sivuston kautta kasvoi hetkellisesti yhteistyökumppanuuden seurauksena. Seuraavana vuonna evankelis-luterilainen kirkko ei enää ollut Priden virallinen tukija.

Vuonna 2023 Helsinki Pride vetäytyi yhteistyöstä kokoomuksen ja keskustan kanssa. Syynä oli se, että osa kokoomuksen ja keskustan kansanedustajista äänesti eduskunnassa translain uudistusta vastaan.

Muun muassa sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava Trans ry ei enää halua olla Helsinki Priden virallinen kumppani pinkkipesuun vedoten. Kesällä 2024 Trans ry julkaisi avoimen kirjeen, jossa se kritisoi yrityskumppaneiden lisäksi kokoomuksen ottamista Priden kumppaniksi, vaikka hallitusohjelma ei mainitse seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistämistä.

Työyhteisön ongelmat

Helsinki Priden työntekijät nostivat heinäkuussa 2025 julkisuuteen työyhteisössä kokemiaan ongelmia, joissa on kysymys Helsinki Priden toiminnanjohtajan Annu Kemppaisen ja hallituksen puheenjohtajan Senni Moilasen epäasiallisesta ja autoritäärisestä johtamistavasta. Yle kuuli seitsemää Helsinki Pride -yhteisössä työskennellytä henkilöä, joista kaksi työskentelee yhä järjestössä. Potilaskertomusten mukaan kolme työntekijöistä oli sairastunut työperäisesti. Työterveyshuollon aloitteesta Helsinki Pride -yhteisössä toteutettiin alkuvuodesta 2025 työpaikkaselvitys, mutta toiminnanjohtaja ei luovuttanut sitä henkilökunnalle, vaikka henkilöstön edustaja oli sitä toistuvasti työterveyshuoltolakiin vedoten vaatinut.

Helsinki Pride -yhteisössä työskentelee ympäri vuoden kymmenen työntekijää, joista Kemppaisen kaudella on vaihtunut kuusi työntekijää. Eräs epäkohdista puhunut ahdistunut työntekijä erotettiin koeajalla. Johto, toiminnanjohtaja Annu Kemppainen ja hallituksen puheenjohtaja Senni Moilanen, kiistävät ongelmat. Kemppaisen aikana ketään ei ole irtisanottu, mutta usean työntekijälähteen mukaan erimielisiä savustetaan järjestöstä ulos.

Ihmisoikeusasiantuntija ja tutkija Matti Pihlajamaa erosi keväällä 2025 Helsinki Priden hallituksesta, koska järjestön toiminta ei vastannut hänen käsitystään eettisesti kestävästä ihmisoikeustyöstä. Hänen mukaansa puheenjohtaja Moilanen myös painosti häntä eroamaan.

Helsingin Sanomat julkaisi joulukuussa 2025 jatkojutun, jossa epäasiallisen vallankäytön kerrottiin jatkuneen. Juttua varten HS kuuli 16:ta ihmistä, jotka edustivat entisiä ja nykyisiä työntekijöitä, hallitusjäseniä, yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä. Kesken HS:n jutunteon puheenjohtaja Senni Moilanen ilmoitti eroavansa.

Joulukuussa 2025 hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2026 valittiin Matti Numminen. Numminen kommentoi Helsingin Sanomille työyhteisön olevan äärimmäisen hyvin toimiva.

Kesäkuussa 2026 Yle uutisoi Helsinki Priden vaativan työn­tekijöiltään kuuden kuukauden palkan sakkona, mikäli he vuotavat luottamuksel­lisia tietoja ulkopuolisille. Sopimussakko ulottuu työntekijöiden koko loppu-uraan myös järjestöstä lähdön jälkeen. Ylen haastattelema asiantuntija arvioi, ettei ikuinen salassapitovelvoite ole kohtuullinen. Myös Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren otti tapaukseen kantaa ja kuvasi ehtoa ylimitoitetuksi.

Kesällä 2026 816 yksityishenkilöä ja 43 yhteisöä allekirjoitti vetoomuksen, jossa Helsinki Pride -yhteisöltä pyydettiin avoimen keskustelutilaisuuden järjestämistä, resurssien käytön läpinäkyvyyttä sekä työntekijöiden elinikäisten salassapitovelvoitteiden poistamista.

Syyskuussa 2026 hallitus esitti sosiaali- ja nuorisotyön lakkauttamista yhdistyksen omana toimintana muutosneuvotteluiden seurauksena. Hallituksen esitys herätti laajasti huolta järjestön sisällä ja sosiaalisessa mediassa. Ylen mukaan esitystä käsiteltiin ylimääräisessä jäsenkokouksessa 7. lokakuuta. Kokouksessa kritiikkiä herättivät muun muassa yhdistyksen toiminnan painopisteet sekä se, ettei hallitus sallinut kokoukseen osallistumista henkilöiltä, joiden jäsenyyshakemusta ei ollut vielä hyväksytty. Talousvaikeuksiin vedonnut hallitus luopui lopulta lakkauttamisesta. Paikalla olleet kuvasivat Helsingin Sanomille kokouksen ilmapiiriä painostavaksi ja osallistujien kohtelua nöyryyttäväksi.

Kävijämäärät

15 000
2012 7 500
2013 8 000 – 9 000
2014 20 000
2015 25 000
2016 35 000
2017
2018 100 000
2019
2020 –
2021 –
2022 70 000 – 80 000
2023 100 000
2024
2025
2026 100 000

Suojelijat

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb ovat Helsinki Pride -viikon suojelijoita tänä vuonna Yleisradio. Viitattu 6.6.2025.
  2. ↑ Pride ja hlbti-vapautusliike Ranneliike.net. Viitattu 1.7.2022.
  3. ↑ Priden kävijämäärä kasvoi kolmanneksella Yle uutiset. 4.7.2011. Viitattu 10.6.2013.
  4. 1 2 3 Heima, Timo-Pekka: Helsingin Pride-kulkueessa jopa 100 000 ihmistä Yle uutiset. 30.6.2018. Viitattu 30.6.2018.
  5. ↑ Helsingin Pride ohitti yleisömassallaan Lordin voitonjuhlat ja Suviseurat Ilta-sanomat. 30.6.2018. Viitattu 30.6.2018.
  6. 1 2 3 Jopa 100 000 ihmistä marssii yhdenvertaisuuden puolesta: Näin seuraat Pride-kulkuetta lauantaina Yle uutiset. 28.6.2019. Viitattu 2.7.2019.
  7. 1 2 Horppu, Anna: Helsinki Pride -kulkueessa marssi noin satatuhatta ihmistä Yle uutiset. Viitattu 28.6.2025.
  8. ↑ Nuorin Pride-kulkueen kaasuiskun uhri alle yksivuotias 4.7.2010. Iltalehti. Viitattu 2.1.2013.
  9. ↑ Pride-iskun uhri oikeudessa: ”Kahdeksanvuotias huusi, mummi mua sattuu” 2.5.2011. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 29.8.2011. Viitattu 29.7.2011.
  10. ↑ Aalto, Maija: Hetero Pride jäi pienen joukon mielenosoitukseksi Helsingin Sanomat. 21.9.2013. Viitattu 30.6.2021.
  11. ↑ Mäkinen, Vesa: IS Hetero Pridessa: Vastamielenosoittajat iskivät paikalle Ilta-Sanomat. 21.9. 2013. Viitattu 30.6.2021.
  12. 1 2 3 Kuvat: Pride-kulkue keräsi ennätysmäärän juhlakansaa MTV uutiset. 28.06.2014. Arkistoitu 25.6.2018. Viitattu 25.6.2018.
  13. 1 2 3 Pride-kulkue sujui rauhallisesti Helsingissä Yle uutiset. 1.7.2018. Viitattu 25.6.2018.
  14. ↑ Roivanen, Ida: Puolustusvoimat nihkeänä ylikersantin Pride-marssista: Emme näe suotavana, että sotilaspuvussa esiinnytään vastaavanlaisissa tilaisuuksissa YleX uutiset. 5.7.2016. Viitattu 7.7.2016.
  15. ↑ Puolustusvoimien tulkinta muuttui päivässä: Virkapuvussa saakin osallistua Prideen Ilta-Sanomat. 6.7.2016. Arkistoitu 6.7.2016. Viitattu 7.7.2016.
  16. ↑ Vesalainen, Suvi: Video: Ylikersantti Juho Pylvänäinen on tyytyväinen Pride-kohun nostattamaan keskusteluun Yle uutiset. 6.7.2016. Viitattu 7.7.2016.
  17. ↑ Valtonen, Riikka: Puolustusvoimat: Ei neonvärejä tai irokeesiä hiuksiin ja hellyydenosoitukset kasarmin ulkopuolella Yle uutiset. 24.11.2016. Viitattu 24.11.2016.
  18. ↑ Kauppinen, Liisa: Lauantain Helsingin Pride on Suomen kaikkien aikojen suurin yksittäinen mielenosoitus – työväenliikkeen marssit jäävät kakkoseksi Iltalehti. 30.6.2018. Viitattu 30.6.2018.
  19. ↑ Harmaa sää ei hyydyttänyt Pride-tunnelmaa – Pääministeri Rinne mukana kulkueessa Helsingin Uutiset. 29.6.2019. Viitattu 3.7.2019.
  20. ↑ Schulman, Mikael: Rinne deltar i Pride-paraden - som förste statsminister Svenska Yle. 27.6.2019. Viitattu 23.3.2025. (ruotsiksi)
  21. 1 2 3 Helsinki Pride järjestetään ilman suurta kulkuetta – Pääministeri Marin tapahtuman suojelijana Yleuutiset. Viitattu 6.9.2020.
  22. 1 2 3 Viitala, Silja: Ajat ovat muuttuneet Yle uutiset. 2.7.2022. Viitattu 2.7.2022.
  23. ↑ Keski-Oja, Laura: Pride-kulkue marssi kahden vuoden tauon jälkeen Helsingissä Helsingin Sanomat. 2.7.2022. Viitattu 6.7.2022.
  24. ↑ Niemi, Liisa: Tämä poliisi osallistuu Helsinki Pride -kulkueeseen eikä se suinkaan miellytä kaikkia – osa aktivisteista haukkuu eleen ”pinkkipesuksi” Helsingin Sanomat. 30.6.2017. Viitattu 30.6.2021.
  25. ↑ Kantola, Matleena: Saat tulla, et saa tulla: Kaikki eivät ole yhtä tervetulleita Priden sateenkaaren alle – Arvot ratkaisevat Suomen Kuvalehti. 30.6.2017. Viitattu 30.6.2021.
  26. ↑ Uusisilta, Matias: Uusisilta: Pride-kuukausi ei takaa sitä, että suuryritys on ystäväsi – myös kirkko syyllistyi pinkkipesuun Kirkko ja kaupunki. 8.6.2021. Viitattu 30.6.2021.
  27. ↑ Vainio, Sara: Maahanmuuttovirasto perui osallistumisensa Helsinki Pride -kulkueeseen – syynä kova kritiikki Helsingin Sanomat. 29.6.2017. Viitattu 20.1.2026.
  28. ↑ Mäki, Markus: Arkkipiispa Luoma vastaa Pride-kohuun: ”Kirkon sanoma kuuluu kaikille” Yle uutiset. 19.6.2019. Viitattu 3.7.2019.
  29. ↑ Kirkon tuki Pridelle jakaa uskonnollisessa yhteisössä mielipiteitä – Piispa osallistumispäätöksestä: ”Ei toimivaltaa päättää yhtään mitään” Yle Uutiset. 28.6.2019. Viitattu 3.7.2019.
  30. ↑ Helsinki Pride -kohu aiheutti kirkostaeroamispiikin eroakirkosta.fi-sivustolla Seurakuntalainen. 19.6.2019. Viitattu 23.8.2019.
  31. ↑ Toivanen, Meri: Kirkko ei ole tänä vuonna Helsinki Priden virallinen kumppani Kotimaa. 2.9.2020. Viitattu 28.6.2021.
  32. ↑ Häkkinen, Henri & Muhonen, Teemu: Helsinki Pride kieltäytyi yhteis­työstä kokoomuksen ja keskustan kanssa Helsingin Sanomat. 22.5.2023. Viitattu 23.5.2023.
  33. 1 2 Myllyoja, Essi: Syytös: Etuoikeutetut valkoiset feministit ”omivat” Helsinki Priden Helsingin Sanomat. 2.12.2025. Viitattu 2.1.2026.
  34. 1 2 Koskela, Miika & Leino, Janette: Autoritaarista johtamista ja työperäisiä sairastumisia – näin väittävät Helsinki Priden työntekijät Yle Uutiset. 4.7.2025. Viitattu 31.12.2025.
  35. ↑ Pihlajamaa, Matti: Keskustelu Pridesta kannattaa kytkeä osaksi laajempaa kehitystä Helsingin Sanomat. 23.12.2025. Viitattu 2.1.2026.
  36. ↑ Seksuaalivähemmistöt | Syytös: Etuoikeutetut valkoiset feministit ”omivat” Helsinki Priden Helsingin Sanomat. 2.12.2025. Viitattu 31.12.2025.
  37. ↑ Järjestöt | Helsinki Priden uudeksi puheenjohtajaksi nousee kesken kautta Matti Numminen Helsingin Sanomat. 17.12.2025. Viitattu 15.2.2026.
  38. ↑ Helsinki Pride vaatii työntekijöiltään kuuden kuukauden palkan sakkona, jos vuotaa luottamuksellisia tietoja ulkopuolisille Yle Uutiset. 14.6.2026. Viitattu 14.6.2026.
  39. ↑ Calle Koskela: "Aika kovaa toimintaa" - Helsinki Priden sakkolinjaus ihmetyttää Verkkouutiset. 14.6.2026. Viitattu 14.6.2026.
  40. ↑ Ei vastatoimia, ei hiljentämistä — Tuemme Helsinki Pride -yhteisön työntekijöitä adressit.com.
  41. ↑ Helsinki Pride -yhteisön hallituksen vastauksia meille osoitettuun vetoomukseen Helsinki Pride. Viitattu 1.10.2026.
  42. ↑ Järjestöt | Helsinki Pride aikoo lopettaa sosiaali- ja nuorisotyön, osasyynä järjestöleikkaukset Helsingin Sanomat. 23.9.2026. Viitattu 1.10.2026.
  43. ↑ Helsinki Priden talous on sakannut sadoilla tuhansilla – nuoriso- ja sosiaalityö voi loppua kokonaan Yle Uutiset. 24.9.2026. Viitattu 1.10.2026.
  44. ↑ Är Helsinki Pride mer intresserade av paraden än att hjälpa unga och utsatta? Det undrar kritiska medlemmar Svenska Yle. 8.10.2026. Viitattu 8.10.2026. (ruotsiksi)
  45. ↑ Vähemmistöt | Helsinki Priden kokouksessa kuohui, yli 20 ihmistä joutui poistumaan Helsingin Sanomat. 13.10.2026. Viitattu 14.10.2026.
  46. ↑ Priden kävijämäärä kasvoi kolmanneksella Yle uutiset. 4.7.2011. Viitattu 25.6.2018.
  47. ↑ Pride-kulkuetta heiteltiin kananmunilla MTV uutiset. 30.6.2012. Arkistoitu 25.6.2018. Viitattu 25.6.2018.
  48. ↑ Helsingin Pride huipentui 25 000 marssijan kulkueeseen – osallistujia papeista poliitikkoihin Helsingin Sanomat. 27.6.2015. Viitattu 25.6.2018.
  49. ↑ Erämaa, Ida: Helsinki Prideen osallistui noin 100 000 ihmistä – Poliisi: ”Kaikki sujui rauhallisesti” Iltalehti. 1.7.2023. Viitattu 3.7.2023.
  50. ↑ Noin 100 000 ihmistä marssi Helsinki Pride -kulkueessa: myös Greta Thunberg paikalla Helsingin Sanomat. 29.6.2024. Viitattu 30.6.2024.
  51. ↑ Sateenkaariyhteisöt ry: Helsinki Pride 2026 kulkue ja puistojuhla - jälleen 100 000 osallistujaa ranneliike.net. 27.6.2026. Viitattu 1.7.2026.
  52. ↑ Mollgren, Sami: Helsinki Pride 2002 Ranneliike.net. Arkistoitu 16.10.2011. Viitattu 10.6.2013.
  53. ↑ Hannula, Tommi: Helsinki Pride lisää avoimuutta koko viikon Helsingin Sanomat. 22.6.2007. Viitattu 10.6.2013.
  54. ↑ Sinnemäki, Anni: Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ulkopolitiikan asialistalle Annisinnemaki.net. 27.6.2008. Viitattu 10.6.2013.
  55. ↑ Helsinki Pride alkaa maanantaina Iltalehti. 18.6.2009. Viitattu 10.6.2013.
  56. ↑ Leipola, Lasse: Alexander Stubb otti Pride-tapahtuman suojelukseensa Vihreä lanka. 19.5.2010. Viitattu 10.6.2013.
  57. ↑ Karjalainen, Marketta: Helsinki Pride kasvoi ennätysmittoihin Helsingin Uutiset. 27.6.2011. Arkistoitu 30.6.2011. Viitattu 10.6.2013.
  58. ↑ Paavo Arhinmäki Helsinki Pride -tapahtuman suojelijaksi 21.5.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 21.5.2012.
  59. ↑ Eva Biaudet on Helsinki Priden suojelija QX.fi. 15.5.2013. Viitattu 10.6.2013.
  60. ↑ Tarja Filatov Helsinki Pride 2014 suojelijana HeSeta. 13.5.2014. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 17.6.2014.
  61. ↑ Helsinki Priden suojelija on Ville Niinistö! Helsinki Pride. 3.6.2015. Arkistoitu 6.7.2015. Viitattu 6.7.2015.
  62. ↑ Helsinki Pride sai uuden suojelijan Helsingin Uutiset. 11.5.2016. Viitattu 6.7.2017.
  63. ↑ Helsinki Pride 2017 -viikon huipennus: pride-kulkue ja puistojuhla Ranneliike. 1.7.2017. Viitattu 6.7.2017.
  64. ↑ Helsinki Pride 2018 -tapahtuman suojelija on kansanedustaja Jani Toivola Ranneliike. 8.6.2018. Viitattu 25.6.2018.
  65. ↑ Aino-Kaisa Pekonen on Helsinki Pride 2019 -suojelija! Helsinki Pride -yhteisö ry. 24.6.2019. Arkistoitu 27.6.2019. Viitattu 27.6.2019.
  66. ↑ Helsinki Pride järjestetään tänäkin vuonna hybriditapahtumana – Sanna Marin on jälleen virallinen suojelija MTV uutiset. 10.5.2021. Viitattu 28.6.2021.
  67. ↑ Helsingin pormestarikunta Helsinki Pride -tapahtuman suojelijaksi vuonna 2024 Helsinki Pride. 31.5.2024. Viitattu 18.6.2024.

Aiheesta muualla