Siperianhusky (ven.сибирский хаски, sibirski haski, engl.Siberian Husky) on pystykorvaisiin koiratyyppeihin kuuluva rekikoirarotu, joka on alun perin kotoisin Siperiasta. Tieteelliseksi nimeksi on aikoinaan esitetty Canis sibericus. Vuosina 2021–2025 Suomessa rekisteröitiin vuosittain 500–700 siperianhuskya ja vuonna 2025 rotu oli 14. suosituin koirarotu Suomessa.
Ulkonäkö
Siperianhusky on keskikokoinen nopeasti ja keveästi liikkuva koira, jolle liikunta on luonteenomaista ja vaivatonta. Runko on tiivis ja hieman korkeuttaan pidempi. Rodun ihanne on sopusuhtainen yleisvaikutelma, ei vähääkään liian raskas- tai kevytpiirteinen.
Huskyn pää on sopusuhtainen, päälaki pyöristynyt ja kallo silmiä kohti kapeneva. Myös kuono kapenee kärkeä kohti. Pystyt korvat ovat korkealle kiinnittyneet ja tuuhea häntä riippuu levossa, mutta kaartuu sirppinä selän päälle koiran ollessa tarkkaavainen. Siperianhuskyn silmät ovat mantelinmuotoiset ja hieman vinoasentoiset. Väriltään ne voivat olla siniset, ruskeat, sekaväriset ja usein ne ovat keskenään eri väriset.
Kirsun väritys on punaisilla yksilöillä maksanruskea; soopeleilla, riistanvärisillä, harmailla ja mustilla yksilöillä musta; puhtaanvalkoisilla yksilöillä joko lihanvärinen, maksanruskea tai musta. Myös ns. "lumikirsu" eli osittain vaalentunut kirsu sallitaan.
Karvapeite on keskipitkää, peitinkarva suoraa ja rungonmyötäistä niin, että ääriviivat erottuvat hyvin. Pohjavilla on erittäin tiheää ja pehmeää. Tiheä karvapeite, pystyt korvat ja tuuhea häntä antavatkin sille pohjoisen rodun leiman. Karvanlähtöaika on kaksi kertaa vuodessa, jolloin karvaa irtoaa runsaasti.
Aiemmin rodulla sallittiin kaikki väritykset, mutta rotumääritelmää on sittemmin muutettu. Nykyisin FCI – ja samalla Suomen Kennelliitto – hyväksyy valkoisen, punaisen, soopelin, riistanvärin, harmaan ja mustan. Kyseiset värit voivat esiintyä joko yksivärisinä tai eri tavoin sävyttyneinä, mukaan lukien valkoiset merkit ja kirjavuus. Brindle ja merle ovat värivirheitä, jotka luetaan hylkääviksi virheiksi.
Urosten säkäkorkeus vaihtelee 53,5–60 cm ja paino 20,5–28 kg välillä; nartuilla vastaavat mitat ovat 50,5–56 cm ja 15,5–23 kg. Painon tulee olla sopusoinnussa korkeuden kanssa. Vähääkään liian ylipainoinen tai raskasluustoinen vaikutelma on virhe.
Luonne ja käyttäytyminen
Rotu vaatii paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Siperianhusky pärjää sekä ulko- että sisäkoirana ja se viihtyy parhaiten osana koiralaumaa. Vahtimisviettiä siperianhuskylla ei ole, eikä se ole epäluuloinen vieraita kohtaan, mutta tietty pidättyväisyys ja omanarvontunto kuuluvat huskyn luonteeseen. Siperianhusky ei kuitenkaan saisi olla arka eikä koskaan aggressiivinen. Valjakossa vetäminen on erittäin suositeltavaa liikuntaa siperianhuskylle, sillä se on rodulle luontaista toimintaa.
Tutkimuksissa on todettu, että siperianhuskyt osoittavat selkeästi keskimääräistä koirarotua vähemmän aggressiota ja pelkoa vieraita ihmisiä kohtaan. Lisäksi ne hakevat omistajaltaan huomiota keskimääräistä vähemmän.
Siperianhuskyilla on selkeästi keskimääräistä korkeampi taipumus jahdata esimerkiksi lintuja tai oravia ulkona tai karata omistajaltaan, mikäli tilaisuus tulee vastaan. Lisäksi tutkimuksissa on käynyt ilmi, että rodun koulutettavuus on keskimääräistä huonompi.
Siperianhusky polveutuu alun perin koillissiperialaisten alkuperäiskansojen tšuktšien, korjakkien, jukagirien ja kamtsadaalien rekikoirista. Vetokoirina valjakoissa käytettiin kunkin alueen omaa koirakantaa. Myöhemmin osa näistä rekisteröitiin virallisiksi FCI:n koiraroduiksi, joista siperianhusky on mahdollisesti tunnetuin.
Siniset silmät ovat rodulle tyypilliset.
1900-luvun alussa Alaskaan tuodut siperianhuskyn esi-isät tuotiin Beringinsalmen yli. Koiravaljakkoja käyttivät työssään muun muassa posti. Siperianhusky jalostettiin Yhdysvalloissa nykyiseen muotoonsa ja rodun alkuaikoina siihen sekoittui inuitien malamuutti-rekikoiria. Rotumääritelmä kirjoitettiin Yhdysvalloissa 1930-luvulla. Rotu on levinnyt joka puolelle maailmaa ja se tunnetaan ennen kaikkea hyvänä rekikoirana. Suomessa ensimmäinen siperianhusky rekisteröitiin vuonna 1965.
Siberian Husky on puhtaasti Yhdysvalloissa keksitty nimitys rodulle; tšuktšeilla ja muilla siperialaisilla kansoilla ei koskaan ole ollut vastaavaa nimitystä. Venäjällä Tšuktšien niemimaan alkuperäiskoirat tunnetaan nykyisin nimellä tšukotskaja jezdovaja (чукотская ездовая). Nykyisin termillä husky voidaan viitata mihin tahansa rekikoirana käytettyyn rotuun, ja esimerkiksi grönlanninkoira tunnettiin aiemmin nimellä Angmagssalik Husky. Sanan juuret ovat samassa algonkinkielisessä kantamuodossa kuin termillä eskimo.
Terveys
Rodun keskimääräinen elinikä on noin 10 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet ja tapaturmat. Siperianhuskyn tyypillisimpiä terveysongelmia ovat muutamat silmäsairaudet, epilepsia ja eosinofiilinen bronkopneumonia.
Luustollisesti huskyt ovat melko terveitä, ja niillä esiintyy hyvin vähän esimerkiksi lonkkadysplasiaa. Vuosina 2011–2025 tutkituilla siperianhuskyilla 90%:lla oli terveet lonkat (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla A ja B). Siperianhuskylla esiintyy jonkun verran erilaisia silmäsairauksia. Merkittävimpiä ovat kaihi sekä glaukooma. Koirilla glaukoomassa silmänpaine nousee kivuliaasti ja usein johtaa silmän poistamiseen. Huskyilla esiintyy jonkun verran myös epilepsiaa.
Eosinofiilinen bronkopneumonia on autoimmuunisairaus, jonka puhkeamiseen vaikuttavat ympäristötekijät. Sairaudessa koiralla esiintyy yskää, kakomista, liman oksentamista ja jopa hengenahdistusta. Kortisonilääkitys usein helpottaa oireita.
Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Siperianhuskyt ovat yhtä sisäsiittoisia koirarotuja kuin muutkin. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10%. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25% ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25%, mikä on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Siperianhuskyn jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 26%.
↑Deborah L. Duffy, Yuying Hsu, James A. Serpell:Breed differences in canine aggression.Applied Animal Behaviour Science,Joulukuu 2008, 114. vsk, nro 3-4, s. 441-460.doi:10.1016/j.applanim.2008.04.006Artikkelin verkkoversio.(englanniksi)
12James A. Serpell, Deborah L. Duffy:Dog Breeds and Their Behavior, s. 31–57.Berlin, Heidelberg:Springer, 2014.ISBN978-3-642-53994-7Teoksen verkkoversioViitattu 8.9.2026.(englanniksi)
↑Heidi G. Parker, Dayna L. Dreger, Maud Rimbault, Brian W. Davis, Alexandra B. Mullen, Gretchen Carpintero-Ramirez, Elaine A. Ostrander:Genomic Analyses Reveal the Influence of Geographic Origin, Migration, and Hybridization on Modern Dog Breed Development.Cell Reports,2017-04, 19. vsk, nro 4, s. 697–708.doi:10.1016/j.celrep.2017.03.079Artikkelin verkkoversio.(englanniksi)
↑Guilherme Lopes da Silva, Christian Henrique Conceição Ribeiro, Natalia Kamaroski da Silva, Peterson Triches Dornbusch:Epidemiological and clinical insights into canine epilepsy: A retrospective study in southern Brazil.Topics in Companion Animal Medicine,1.9.2025, 68. vsk, s. 101005.doi:10.1016/j.tcam.2025.101005Artikkelin verkkoversio.
↑Danika Bannasch, Thomas Famula, Jonas Donner, Heidi Anderson, Leena Honkanen, Kevin Batcher, Noa Safra, Sara Thomasy, Robert Rebhun:The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds.Canine Medicine and Genetics,2.12.2021, 8. vsk, nro 1, s. 12.PubMed:34852838doi:10.1186/s40575-021-00111-4ISSN2662-9380Artikkelin verkkoversio.(englanniksi)
Venäjä (Siperia)
Yhdysvallat.jpg)
_b_829.jpg)
