Ismo
Ismo on suomalaisen miehen etunimi . Nimi on muunnos heprealaisperäisestä nimestä Ismael , joka merkitsee ’Jumala kuulee’. Ismon tuloa suomalaiseen nimistöön ovat luultavasti edistäneet samansointuiset Osmo ja Asmo .
Vuoden 2019 loppuun mennessä on nimetty noin 8 500 Ismoa. Melkein puolet Ismoista on syntynyt 1960- tai 1970-luvulla . Sen sijaan 2010-luvulla syntyneitä Ismo-nimisiä on Suomessa vain 60.
Nimipäivä
Ismon nimipäivä oli 23. marraskuuta vuoteen 1949 saakka ja uudestaan vuodesta 1995 lähtien. Vuonna 1950 se siirrettiin joulukuun 10. päivään , josta Ihanelma sai väistyä. Marraskuun 23. päivästä tuli Klemetin nimipäivä, kunnes tämä nimi vuonna 1995 poistettiin almanakasta ja Ismon nimipäivä palautettiin tälle päivälle. Joulukuun 10. päivästä tuli tällöin Jutan nimipäivä.
Tunnettuja Ismoja
Ismo Alanko (s. 1960), laulaja
Ismo Ala-Sippola , punkyhtye 013:n laulaja ja kitaristi
Ismo Ankkuri (s. 1981), pesäpalloilija
Ismo Apell (s. 1968), näyttelijä
Ismo Autioniemi , kitaristi ja basisti
Ismo Dunderberg (s. 1963), teologi ja eksegeetikko
Ismo Eskelinen (s. 1971), kitaristi
Ismo Falck (s. 1966), jousiampuja ja olympiamitalisti
Ismo Haavisto (s. 1973), bluesmuusikko , laulaja, kitaristi, harpisti, säveltäjä ja sanoittaja
Ismo Huotari (s. 1988), pesäpalloilija
Ismo Hämeenniemi (s. 1970), aitajuoksija
Ismo Hämäläinen (s. 1965), yleisurheilu- ja hiihtovalmentaja
Ismo Hölttö (s. 1940), valokuvaaja
Ismo Jaatinen (s. 1955), pesäpalloilija
Ismo Jauhiainen (s. 1942), insinööri, yritysjohtaja ja energianeuvos
Ismo Jokiaho (s. 1965), taidemaalari
Ismo Jokinen (s. 1961), toimittaja ja viestintäkouluttaja
Ismo Junni (1943–1995), sarjamurhaaja
Ismo Kajander (s. 1939), taiteilija
Ismo Kallio (1935–2019), näyttelijä
Ismo Kamesaki (s. 1970), kreikkalais-roomalaisen tyylin painija
Ismo Kanerva (s. 1942), kilpasoutaja
Ismo Kiesiläinen , elokuvaohjaaja
Ismo Kiviharju (s. 1937), kenkäalan yritysjohtaja ja teollisuusneuvos
Ismo Kokko (s. 1971), ammattiyhdistysliikkeen vaikuttaja
Ismo Korhonen (s. 1962), jalkapalloilija
Ismo Kuoppala (s. 1975), jääkiekkoilija
Ismo Kätkä (1948–2026), muusikko, miksaaja ja äänilevytuottaja
Ismo Lappalainen , DJ Gismo , muusikko, Bomfunk MC’s -yhtyeen jäsen
Ismo Lehkonen (s. 1962), jääkiekkoilija
Ismo Leikola (s. 1979), stand up -koomikko, muusikko ja kirjailija
Ismo Lindell (s. 1939), sähkötekniikan professori
Ismo Lius (s. 1965), jalkapalloilija ja valmentaja
Ismo Loivamaa (s. 1963), toimittaja, kriitikko ja tietokirjailija
Ismo Läntinen (s. 1954), jääkiekko- ja salibandyvalmentaja
Ismo Moilanen (s. 1980), lentopalloilija
Ismo Mäkelä (s. 1962), pesäpalloilija
Ismo Mäkinen (s. 1977), taekwondoin
Ismo Niemi (s. 1956), koripalloilija
Ismo Niskakoski (s. 1948), jalkapalloilija
Ismo Saario (1938–1993), näyttelijä
Ismo Sajakorpi (s. 1944), laulaja, ohjaaja
Ismo Salama , kitaristi, säveltäjä ja sovittaja
Ismo Salmi (s. 1946), kolmiloikkaaja
Ismo Seivästö (s. 1954), Kristillisdemokraattien ent. kansanedustaja
Ismo Sipeläinen (s.1990), keittiömestari
Ismo Soukola (s. 1960), Perussuomalaisten ent. kansanedustaja
Ismo Söderling (s. 1948), väestöpolitiikan tutkija
Ismo Toukonen (s. 1954), este- ja kestävyysjuoksija
Ismo Tuominen (s. 1964), hallitusneuvos
Ismo Tuominen (s. 1966), lentopallovalmentaja
Ismo Turunen (s. 1953), kirkkoherra ja rovasti
Ismo Valkoniemi (s. 1963), Samaria-lähetyksen toiminnanjohtaja ja harrastelijamuusikko
Ismo Vehkakoski (s. 1946), näyttelijä
Ismo Villa (1954–2014), jääkiekkoilija
Ismo Virtanen (1949–2010), anatomian professori
Ismo Virtanen (s. 1965), animaatioelokuvien ohjaaja, kuvittaja ja musiikin tekijä
Lähteet
↑ Miksi Ismo-nimen nimipäivä vaihtui. (Arkistoitu – Internet Archive) Kysy.fi
1 2 Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja , s. 351. WSOY, 1999. ISBN 951-0-23323-4
↑ Syrjänen, Pirjo-Riitta (toim.): Kutsu vaikka kukkaseksi: Nimitiedon vuosikirja . Hämeenlinna: Karisto, 1999. ISBN 951-23-3923-4
↑ Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 23.11.2020.
1 2 3 Kiviniemi, Eero: Ehdotus muutoksiksi suomenkieliseen nimipäiväkalenteriin vuodeksi 1995 , s. 18. Helsingin yliopisto, 1992. Teoksen verkkoversio .
↑ ”Marraskuu vuonna 1949”, Almanakka vuodeksi 1949 jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän , s. 25. Helsingin yliopisto. Teoksen verkkoversio .
↑ ”Marraskuu 1995”, Almanakka vuodeksi 1995 jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän , s. 24. Helsingin yliopisto. Teoksen verkkoversio .
↑ ”Joulukuu vuonna 1949”, Almanakka vuodeksi 1949 jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän , s. 26. Helsingin yliopisto. Teoksen verkkoversio .