Janosch

Janosch

Janosch (oik. Horst Eckert; 11. maaliskuuta 1931 Hindenburg O.S., Saksa – 3. marraskuuta 2026 Teneriffa, Espanja), oli puolalais-saksalainen lastenkirjailija. Hän julkaisi yli sata lastenkirjaa, joita on käännetty yli 30 kielelle,lähde? ja lukuisia aikuisten romaaneja. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat esimerkiksi Panama-kirjat, Myssy-Kasperi, Hiiri punasukissaan ja Polski Blues. Janosch kuvitti kaikki kirjansa itse. Hän asui Teneriffalla Espanjassa.

Ura

Janosch syntyi köyhään puolalaiseen perheeseen. Aluksi vanhemmilla ei ollut tarpeeksi rahaa oman asunnon hankkimiseen, ja ensimmäiset kolme elinvuottaan hän asuikin isovanhempiensa luona. Kun hän muutti vanhempiensa luo asumaan, isä alkoi juoda runsaasti alkoholia ja löi vaimoaan ja poikaansa. Koulussa lapset saivat ankaran katolisen kasvatuksen, mutta Janosch ei tuntenut sopeutuvansa siihen. Kolmetoistavuotiaana hän sairastui keltatautiin, ja sitä yritettiin parantaa itse poltetulla snapsilla. Vuotta myöhemmin hän parantui ja aloitti työt sepän pajassa oppipoikana.

Janosch joutui lapsena todistamaan sodan kauhuja, kun Hitler valloitti Puolan. Sodan jälkeen perhe pakeni Saksaan, jossa Janosch opiskeli tekstiilialaa. Vuosina 1950–1953 Janosch opiskeli Münchenin taideakatemiassa, josta hän lopulta erosi ”lahjojen puutteen” takia, kuten hän itse sanoi. Sen jälkeen hän työskenteli itsenäisenä taiteilijana, mutta se tarkoitti vähäisiä tuloja.

Vuonna 1960 ilmestyi ensimmäinen lastenkirja Oi ihana Panama. Sen teksti ja kuvat olivat aikanaan hyvin uskaliaita ja herättivät paljon keskustelua. Kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyi ensimmäinen aikuisten romaani Cholonek oder Der liebe Gott aus Lehm. Vuonna 1980 hän muutti Teneriffalle saadakseen rauhaa ihailijoilta ympäri maailmaa.

Janoschin satuja on esitetty myös Tarinatuokio-nimisessä animaatiosarjassa.

Palkintoja

Teoksia

Lähteet

  1. ↑ His stories captivated millions—artist Janosch has died Blue News. 4.11.2026. Viitattu 4.11.2026.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla