Kiivit

Tämä artikkeli käsittelee lintuheimoa. Sanan muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.
Kiivit
Pohjoissaarenruskokiivi (Apteryx mantelli)
Pohjoissaarenruskokiivi (Apteryx mantelli)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Osaluokka: Palaeognathae
Lahko: Kiivilinnut
Apterygiformes
Haeckel, 1866
Heimo: Kiivit
Apterygidae
Gray, 1840
Suku: Kiivit
Apteryx
Shaw, 1813
Lajit
Katso myös

  Kiivit Wikispeciesissä
  Kiivit Commonsissa

Kiivit (Apterygidae) on kiivilintujen lahkon (Apterygiformes) ainoa heimo, johon kuuluu yksi suku (Apteryx) ja viisi lajia. Näistä kaikki ovat Uudessa-Seelannissa esiintyviä lentokyvyttömiä lintuja. Fossiililöytöjen perusteella tunnetaan myös kaksi sukupuuttoon kuollutta lajia, joista toinen luokitellaan omaan sukuunsa (Proapteryx). Kiivien lähimpiä sukulaisia ovat Madagaskarissa eläneet, sukupuuttoon kuolleet norsulinnut.

Kiiveille tyypillisiä piirteitä ovat surkastuneet siivet ja pyrstö, pitkä nokka, vahvat jalat ja ruskean tai harmaan sävyinen höyhenpeite. Kiivien näköaisti on varsin heikko, mutta vastaavasti tunto-, haju- ja kuuloaistit hyvät. Kiivit ovat yöaktiivisia ja etsivät ravinnokseen selkärangattomia, marjoja, siemeniä ja lehtiä. Elinympäristöksi käyvät monenlaiset metsät, pensaikot ja mättäiköt. Kiivit munivat pesyeessä 1–2 munaa, jotka ovat lintujen kokoon nähden poikkeuksellisen suuria. Myös haudonta-ajat ovat todella pitkiä, 70–80 vuorokautta.

Ennen ihmisen saapumista Uuteen-Seelantiin kiivejä on saattanut olla jopa useita miljoonia, mutta määrät ovat sittemmin vähentyneet huomattavasti. Viimeisimpien arvioiden mukaan kiivejä on jäljellä yhteensä vajaa 70 000. Lajeista neljä on luokiteltu vaarantuneiksi ja yksi silmälläpidettäväksi.

Kiivejä uhkaavat etenkin ihmisen Uuteen-Seelantiin vieraslajeiksi tuomat petonisäkkäät, pääasiassa kärppä, mutta myös elinympäristöjen häviäminen. Kiivejä suojellaan siirtämällä tilapäisesti munia ja poikasia kasvamaan pedoilta suojattuihin paikkoihin, kunnes yksilöt ovat tarpeeksi isoja pystyäkseen puolustautumaan kärppiä vastaan. Lisäksi vieraslajipedoista pyritään eroon. Kiivi on Uuden-Seelannin kansallissymboli.

Taksonomia

Nykyiset kiivilajit

Kiivilintujen lahkoon (Apterygiformes) kuuluu vain yksi heimo, kiivit (Apterygidae). Kyseiseen heimoon puolestaan kuuluu ainoastaan samanniminen suku, kiivit (Apteryx).

Kiivilajeja on nykykäsityksen mukaan viisi.

Vielä 1980-luvulle asti kiivilajeja tulkittiin olevan kolme: pikkukiivi, kirjokiivi ja ruskokiivi. Sittemmin DNA-tutkimusten perusteella ruskokiivi on jaettu kolmeen lajiin. Okaritonruskokiivi erotettiin omaksi lajikseen vasta 2003.

Kehityshistoria

Kiivien kehityshistoria tunnetaan huonosti. Nykyään elossa olevien lajien fossiileja on ajoitettu myöhäiseen pleistoseeniin ja holoseeniin, mutta tätä varhaisempia löytöjä on äärimmäisen niukasti. Erään teorian mukaan nykyisten kiivien edeltäjä olisi kehittynyt Eteläsaarella ja päässyt leviämään maateitse Pohjoissaarelle 1,1–1,6 miljoonaa vuotta sitten, kun saarten välillä oli maayhteys.

Kahdesta sukupuuttoon kuolleesta kiivilajista on tehty fossiililöytö:

  • Apteryx littoralis. Siitä on löydetty jalan luu vuonna 1998 Pohjoissaarella Martonin pohjoispuolella. Fossiili on arviolta miljoona vuotta vanha eli ajoittuu keskipleistoseeniin. Luun muoto ja mittasuhteet muistuttavat nykyisistä lajeista eniten pohjoissaarenruskokiiviä ja okaritonruskokiiviä. Lajin ulkoasun ja elinympäristön oletetaan olleen samankaltaisia kuin nykyisillä kiiveillä. Sukupuuton syyksi on arveltu Taupō-tulivuoren purkausta 26 500 vuotta sitten.
  • Proapteryx micromeros. Lajista on löydetty osittainen reisiluu ja vaurioitunut leuan luu Eteläsaarella lähellä St Bathans -nimistä paikkakuntaa. Fossiilit ovat arviolta 16–19 miljoonaa vuotta vanhoja eli ajoittuvat varhaiseen mioseeniin. Reisiluu on huomattavasti pienempi kuin millään nykyisellä kiivilajilla. Lajin painoarvioksi on esitetty 280–380 grammaa. Ei tiedetä, oliko laji lentokykyinen vai ei.

Suhde muihin lintuihin

Kiivit kuuluvat lintujen Palaeognathae-osaluokkaan, joka on toinen lintujen kahdesta elossa olevasta päähaarasta. Palaeognathae sisältää kiivien lisäksi strutsi-, nandu-, kasuaari- ja tinamilinnut. Näistä ainoastaan tinamilinnut ovat lentokykyisiä. Lentokyvyttömiä Palaeognathae-lintuja kutsutaan yhteisnimityksellä sileälastaiset, mikä viittaa rintalastan harjanteen puuttumiseen. Sileälastaisia ovat myös äskettäin sukupuuttoon kuolleet norsulinnut ja moalinnut.

DNA-tutkimusten perusteella kiivien lähimmät sukulaiset ovat Madagaskarin sukupuuttoon kuolleet norsulinnut, jotka niin ikään olivat lentokyvyttömiä. Uusi-Seelanti ja Madagaskar eivät kuitenkaan ole koskaan sijainneet lähellä toisiaan, ja alueiden välinen maayhteys katkesi Gondwanan hajotessa. Molekyyliajoitusten perusteella kiivien ja norsulintujen kehityslinjat ovat erkaantuneet noin 60 miljoonaa vuotta sitten, kauan Gondwanan hajoamisen jälkeen. Näin ollen kiiveillä ja norsulinnuilla on oletettavasti ollut lentokykyinen kantamuoto. Ei ole tarkkaa tietoa, milloin kiivit ovat menettäneet lentokykynsä, mutta mioseenilla elänyt Proapteryx micromeros -kiivilaji saattoi olla lentokykyinen. Vastaavanlainen lentokyvyn katoaminen on tapahtunut kaikilla muillakin sileälastaisten pääryhmillä. Norsulintujen jälkeen kiivien läheisimpiä sukulaisia ovat kasuaarilinnut.

Kiivejä ja tinameja lukuun ottamatta nykyiset Palaeognathae-linnut ovat hyvin suurikokoisia. Alun perin Palaeognathae-linnut ovat olleet pienikokoisia, ja suuri koko ja lentokyvyttömyys ovat kehittyneet itsenäisesti eri ryhmissä. On mahdollista, että moalinnut saapuivat Uuteen-Seelantiin ennen kiivejä, jolloin ne ehtivät kehittyä suurikokoisiksi ja näin ollen varata soveltuvan ekologisen lokeron. Syrjäyttävän kilpailun takia kiivit jäivät pienikokoisiksi.

Kuvaus

Ulkonäkö ja anatomia

Piirroskuva kiivin päästä, surkastuneesta siivestä ja jalasta.

Kiivit ovat lentokyvyttömiä, ja niiden siivet ovat surkastuneet. Pyrstöä ei ole. Nokka on pitkä, ja sieraimet sijaitsevat linnuille poikkeuksellisesti sen kärjessä. Nokan tyvellä on erikoistuneita höyheniä, jotka muistuttavat viiksikarvoja. Jalat ovat vahvat ja kynnet terävät. Jalat muodostavat jopa kolmanneksen linnun painosta. Jalkojen nahka on paksua ja vahvaa. Muista sileälastaisista poiketen kiivien jaloissa on neljä varvasta kahden tai kolmen sijaan.

Höyhenpuku on karkea ja väljä, väritys ruskean tai harmaan sävyinen. Pituus vaihtelee lajista riippuen 30–45 senttimetrin välillä ja paino 1150–3300 gramman välillä. Naaraat ovat kookkaampia kuin koiraat. Pikkukiivi on lajeista pienin ja kirjokiivi suurin. Näiden kahden lajin höyhenpuvussa on vaaleita läikkiä tai poikkisuuntaisia raitoja, kun taas ruskokiiveillä vaihtelevanväriset raidat ovat pitkittäissuuntaisia.

Sileälastaisille tyypillisesti kiiveiltä puuttuu rintalastan harja, johon lentämiseen käytettävät lihakset kiinnittyisivät. Silmäkuoppia erottaa laaja nenäontelo, mikä on tyypillisempää nisäkkäille kuin linnuille. Jalkojen luusto sisältää luuydintä, vaikka useimpien lintujen luusto on kevyttä ilmaonteloiden vuoksi.

Fysiologia

Kiivien näköaisti on ilmeisen heikko. Niillä on kaikista linnuista pienimmät silmät suhteessa ruumiin kokoon ja kapein näkökenttä. Vastaavasti kuulo- ja hajuaisti sekä nokan kärjen tuntoaisti ovat varsin kehittyneet. Kiivit eivät ilmeisesti tarvitse tarkkaa näköaistia ravinnon etsimiseen, sillä luonnosta on tavattu jopa sokeutuneita yksilöitä, mikä on luonnonvaraisilla linnuilla hyvin harvinaista. Uudessa-Seelannissa ei ennen ihmisen saapumista myöskään ollut nisäkäspetoja, joiden havaitsemiseen näköaistia olisi tarvittu. Kyseessä onkin ilmeisesti evolutiivinen sopeuma kiivien poikkeuksellisiin kehitysolosuhteisiin, joissa muut aistit ovat olleet näköaistia tärkeämpiä.

Kiivien ruumiinlämpö on linnuksi poikkeuksellisen matala, noin 37–38 celsiusastetta. Kiivinaaraalla on kaksi toiminnallista munasarjaa, vaikka linnuilla yleensä vain vasen on toiminnallinen. Mikäli naaras munii enemmän kuin yhden munan pesimäkaudella, ovulaatio tapahtuu munasarjoissa vuorotellen.

Ääntely

Kiivien ääntelyllä on kaksi tarkoitusta: ilmoittaa reviirin rajoja ja pitää yhteyttä lajitovereihin. Ääntely on aktiivisinta pari tuntia auringonlaskun jälkeen ja ennen aamunkoittoa. Koiraan ääni on kimeä, puhdas nouseva vihellys. Naaraan ääni on matalampi ja käheä. Ääni toistuu 8–25 kertaa. Kiivien ääntely voidaan sekoittaa muiden eläinten, kuten atollikäen, vekaluhtakanan, uudenseelanninhaukkapöllön, valkonaamahaikaran ja kettukusun, ääniin.

Levinneisyys ja kannanarviot

Kiivien levinneisyys Uuden-Seelannin kartalla. Ruskea = pohjoissaarenruskokiivi. Keltainen = kirjokiivi. Musta = okaritonruskokiivi. Sininen = eteläsaarenruskokiivi. Punaiset renkaat = pikkukiivi.

Ennen ihmisen saapumista Uuteen-Seelantiin kiivien kokonaisyksilömäärä on saattanut olla useita miljoonia, mutta varmaa tietoa asiasta ei ole. Viimeisten arvioiden perusteella kiivejä on nykyään jäljellä vajaa 70 000 yksilöä. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton uhanalaisuusluokituksessa pikkukiivi on silmälläpidettävä, kun taas kirjokiivi, eteläsaarenruskokiivi, okaritonruskokiivi ja pohjoissaarenruskokiivi ovat vaarantuneita. Arviot ovat vuosilta 2017–2022.

Lajikohtaiset levinneisyysalueet ja tuoreimmat lähteistä löytyvät kannanarviot:

Elintavat

Elinympäristö

Uuden-Seelannin alkuperäistä metsää.

Kiivit elävät metsissä, pensaikoissa, mättäiköillä ja näiden läheisellä viljelysmaalla aina merenpinnan tasolta puurajaan saakka. Jopa mangrovealueet kelpaavat. Kiivit viihtyvät Uuden-Seelannin alkuperäisissä podokarpus- ja etelänpyökkimetsissä, mutta niille kelpaavat myös vierasperäisistä männyistä istutetut talousmetsät. Erityisen mieluisia ovat alueet, joissa puusto kasvaa joenrantaan asti ja muodostaa taskuja kosteikkokasveille.

Ravinto

Koska kiivit elävät monenlaisissa ympäristöissä, niiden ruokavaliokin on monipuolinen. Valtaosa ravinnosta koostuu selkärangattomista, etenkin madoista. Lisäksi kiivit syövät marjoja, siemeniä ja joidenkin kasvien lehtiä. Yleensä kiivit saavat tarvitsemansa nesteen ravinnosta. Ne voivat kuitenkin tarpeen tullen juoda kastamalla nokan veteen ja kallistamalla päätä taaksepäin.

Kiivit ovat pääasiassa yöaktiivisia, joskin Stewartinsaarella eteläsaarenruskokiivin on havaittu olevan aktiivinen myös päivänvalossa. Ruokaa etsiessään kiivit luottavat heikon näköaistin sijaan erinomaiseen haju- ja tuntoaistiin. Kävellessään ne tunnustelevat maata nokallaan ja nuuhkivat samalla äänekkäästi. Madon löydettyään ne työntävät nokan maahan ja tarvittaessa laajentavat koloa vääntämällä nokkaa vipumaisesti. Ruokailutavan vuoksi kiivit suosivat elinympäristöjä, joissa maaperä ei ole paksulti lehtien peitossa tai kovaksi tallautunut. Ne pystyvät kuitenkin myös hajottamaan lahopuuta jaloillaan potkimalla ruoanhaun yhteydessä. Kiivit ovat yleensä arkoja, ja ne pystyvät tarvittaessa juoksemaan ihmistä nopeammin.

Lisääntyminen

Koiraat valtaavat ensin reviirin, jota ne puolustavat joskus jopa raivokkaasti kilpailijoita vastaan. Reviirin rajoja ilmoitetaan ääntelemällä ja jätöksillä. Reviirin koko vaihtelee lajin ja ympäristön mukaan 2–100 hehtaarin välillä. Pesimäaika on yleensä kesäkuun ja maaliskuun välisenä aikana, jolloin ravinnon saatavuus on parhaimmillaan. Koiraan soidinkäyttäytyminen koostuu lähinnä naaraan seuraamisesta ja perässä röhkimisestä. Mikäli naaras ei ole kiinnostunut, se voi juosta pois tai ajaa koiraan tiehensä. Mikäli taas naaras on kiinnostunut, seuraa parittelu, jonka aikana naaras laskeutuu maahan ja koiras nousee tasapainottelemaan sen selän päälle. Kiivit ovat yksiavioisia, ja parien tiedetään pysyneen yhdessä yli 20 vuotta. Stewartinsaarella esiintyvällä eteläsaarenruskokiivin populaatiolla on poikkeuksellinen perhedynamiikka, jossa aikaisempien vuosien poikaset jäävät reviirille vuosiksi ja osallistuvat nuorempien sisarustensa hoitoon.

Kiivit kaivavat pesäkoloja rinteisiin tai törmiin jo parikin kuukautta ennen munintaa. Yleensä kolot vuorataan lehdillä, ruoholla ja sammalella. Pesään mennessään kiivi usein vetää kasvillisuutta suuaukon eteen naamiointi- tai lämmöneristystarkoituksessa. Kiiveillä voi olla reviirillään kymmeniä koloja eri tarkoituksia varten. Päiväpiiloksi soveltuu myös esimerkiksi ontto puu, kivenkolo tai tiheä kasvillisuus. Kirjokiivi kaivaa useiden metrien mittaisia tunneliverkostoja, joissa voi olla useita sisäänkäyntejä.

Kiivin muna on linnun kokoon nähden poikkeuksellisen suuri, jopa kuusi kertaa suurempi kuin muilla samankokoisilla linnuilla. Tyypillinen pituus on 12 senttimetriä ja halkaisija 8 senttimetriä. Näin ison munan muodostaminen kestää noin 30 vuorokautta ja vaatii naaraalta ravinnonsaannin kolminkertaistamista. Suuri muna vaikeuttaa kävelyä, ja juuri ennen munimista naaras joutuu paastoamaan muutaman päivän, koska ruoalle ei ole tilaa. Tyypillisesti kiivit munivat pesyeessä vain yhden munan lukuun ottamatta pohjoissaarenruskokiiviä, joka munii tyypillisesti kaksi munaa. Toinen muninta tapahtuu yleensä 25 vuorokautta ensimmäisen jälkeen. Kolmas muna on harvinainen, mutta mahdollinen.

Haudonta kestää 70–80 päivää eli noin kaksi kertaa pitempään kuin linnuilla yleensä. Pikkukiivillä ja pohjoissaarenruskokiivillä vain koiras hautoo, muilla lajeilla myös naaras. Stewartinsaaren eteläsaarenruskokiivillä jopa vanhemmat sisarukset osallistuvat hautomiseen. Mikäli koiras hautoo yksin, se joutuu jättämään välillä pesän ruokaillakseen. Kuoriutumista edeltävästi emo hautoo useita päiviä tauotta rasvavarastojensa turvin. Kuoriutuminen on poikaselle uuvuttavaa, ja se voi kestää jopa kolme vuorokautta. Kiivinpoikasella on suuri ruskuaispussi, jonka turvin se selviää syömättä ensimmäiset elinpäivänsä.

Poikanen kuoriutuu täysin höyhenpeitteisinä. Se lähtee liikkeelle viikon sisällä, mutta palaa pesään päivittäin vielä viikkojen tai kuukausien ajan. Poikanen etsii ravintonsa aluksi maan pinnalta, koska pehmeä nokka ei vielä sovellu maan tonkimiseen. Vanhempien reviiriltä poistumisen ajankohta vaihtelee lajin ja populaation mukaan 4–6 viikosta useisiin vuosiin. Kiivit ovat täysikasvuisia vasta noin 4 vuoden ikäisinä. Ne ovat mahdollisesti hyvin pitkäikäisiä, joskin lisää tutkimustietoa tarvitaan. 50–60-vuotiaita yksilöitä tunnetaan. Yksi naaras saattaa munia elinaikanaan jopa 100 munaa.

Uhat

Pedot ja muut vieraslajit

Kärppä

Kärppä on erityinen uhka nuorille kiiveille ja pääsyyllinen siihen, että luonnonvaraisista kiiveistä vain viisi prosenttia selviää lisääntymisikäiseksi. Vasta yli kilogramman painoisena kiivi pystyy puolustautumaan kärppää vastaan. Alun perin kärppä tuotiin Uuteen-Seelantiin 1800-luvun lopulla rajoittamaan maahan tuotujen kanien kantaa. Tavoite kuitenkin epäonnistui, sillä kärpät alkoivat saalistaa kanien sijaan kiivejä ja muita Uuden-Seelannin alkuperäisiä lajeja. Vaikka kärppä on taitava uimari, se kuitenkin puuttuu useilta Uuden-Seelannin pikkusaarilta, joita käytetään lintujen suojeluun. Hilleri on harvalukuisempi kuin kärppä, mutta kykenee tappamaan aikuisenkin kiivin. Suurimman uhan aikuisille kiiveille kuitenkin muodostavat lemmikkikoirat.

Muutkin vieraslajit aiheuttavat kiiville haittaa. Kettukusut tuhoavat Uuden-Seelannin alkuperäisiä metsiä ja pensaikkoja ja syövät linnuille tärkeitä marjoja sekä kiivien munia ja poikasia. Hiiret ja rotat syövät kiiveille tarpeellisia hedelmiä, minkä lisäksi ne houkuttelevat alueelle näätäeläimiä ja kissoja. Siat voivat syödä kiivien munia ja poikasia, kun taas siilit kilpailevat kiivien kanssa ravinnosta.

Elinympäristöjen häviäminen

Ihmisen vaikutuksesta Uuden-Seelannin alkuperäiset metsät ovat vähentyneet ja samalla laidunmaan osuus kasvanut merkittävästi. Vaikka kiiveille kelpaavat alkuperäisten metsien lisäksi muun muassa istutusmetsät ja pensaikot, laidunmaa soveltuu huonosti. Maankäyttö uhkaa kiivejä monella tavalla. Kiivejä voi kuolla maan polttamisen ja raivauksen yhteydessä. Populaatiot joutuvat pakkautumaan pienille alueille, mikä nostaa myös petojen tiheyttä ja johtaa lajinsisäiseen kilpailuun. Populaatioiden pirstoutuminen johtaa sukupuolijakauman vinoutumiseen, geneettisen monimuotoisuuden vähenemiseen ja lisää sisäsiittoisuuden riskiä.

Muita uhkia

Kuivuus voi olla uhka kiiville, sillä maan kovettuessa ravinnonsaanti vaikeutuu. Tämä koskee etenkin nuoria yksilöitä, joiden nokat ovat pehmeämmät kuin vanhoilla. Lisäksi kiivit joutuvat kuivuuden aikana etsimään ravintoa laajemmalta alueelta ja myös päiväsaikaan, jolloin riski joutua liikenteen uhriksi tai kohdata koira kasvaa. Vettä etsiessään kiivit saattavat myös hukkua, mikäli ne putoavat veteen eivätkä pääse pois.

Suojelu

Kiivien kasvatus

Okaritonruskokiivin munien kehitystä seurataan läpivalaisemalla. Paikka: West Coast Wildlife Centre.

Operation Nest Egg on vuonna 1995 perustettu koko maan kattava kiivien suojelutoimi, jossa kiivien munia ja poikasia kerätään vankeudessa kasvatettaviksi. Muutaman viikon ikäisinä kiivit siirretään kasvatuslaitoksista erityisille suojelualueille, joissa ei ole petoja. Usein nämä ovat saaria tai aidattuja alueita, joissa kiivit elävät ilman ihmisen apua. Noin kilogramman painon saavutettuaan kiivit pystyvät puolustautumaan kärppiä vastaan, ja silloin ne vapautetaan joko alkuperäisiin elinympäristöihin tai uusia populaatioita perustamaan. Tällä tavoin jopa 65 prosenttia kiiveistä selviää lisääntymisikään, kun osuus muuten olisi vain 5 prosenttia.

Kōhanga Kiwi on samankaltainen suojelutoimi kuin Operation Nest Egg sillä erotuksella, että kiivit vapautetaan lopulta erityisille pedottomille kōhanga-alueille. Mikäli nämä alueet täyttyvät, lintuja voidaan siirtää muuallekin. Tämä hanke keskittyy erityisesti pohjoissaarenruskokiivin suojeluun. Kōhanga-alueita ovat muun muassa Motutapu Island ja Sanctuary Mountain Maungatautari.

Petojen vähentäminen

Predator Free 2050 on projekti, jonka tavoitteena on hävittää Uudesta-Seelannista rotta, kärppä, lumikko, hilleri ja kettukusu kokonaan vuoteen 2050 mennessä. Tähän käytetään useita menetelmiä: myrkkyjä, loukuttamista ja ampumista. Natriumfluoroasetaattia sisältäviä pellettejä pudotetaan helikoptereista alueille, joissa petojen loukuttaminen on vaikeaa esimerkiksi maaston vaikeakulkuisuuden vuoksi. Pelletit ovat myrkyllisiä niitä syöville rotille ja kettukusuille sekä myrkytettyjä rottia syöville kärpille ja villikissoille. Myrkky on kuitenkin biohajoavaa eikä kerry ympäristöön tai eläimiin. Loukuttaminen on käytännöllistä vasta, kun petojen määrää on ensin rajoitettu muilla tavoin. Ampuminen soveltuu lähinnä kettukusuja ja villikissoja vastaan.

Kulttuurinen merkitys

Uuden-Seelannin kiivi on kukistanut Englannin leijonan, Trevor Lloydin pilapiirros Uuden-Seelannin voitettua Englannin ja Walesin rugbypelissä vuonna 1908.

’Kiwi’ on alkujaan maorinkielinen sana, ja sen taustasta on useampi teoria. Koiraslinnun kutsuhuudon naaraalle on sanottu muistuttavan ääntämystä kiwi, mikä saattaa selittää nimen. Toisaalta on ehdottettu, että nimi on kopioitu polynesialaisten kielten nimityksestä alaskankuoville (kivi), jota maorien polynesialaiset esi-isät ovat ehkä alkaneet käyttämään paikallisesta linnusta.

Maorit ovat jo historiallisesti arvostaneet kiivejä. Esimerkiksi kiivin sulista valmistettu viitta kahu kiwi on ollut vain heimopäälliköiden käytössä. Erään maorien kertomuksen mukaan kiivi teki palveluksen Tane-jumalalle laskeutumalla latvustoista maan pinnalle voidakseen suojella puita hyönteisten aiheuttamilta tuhoilta. Uhrauksena kiivi menetti siipensä ja värikkäät sulkansa, mutta ansaitsi jumalan arvostuksen. Maorit toisaalta myös metsästivät kiivejä ruoaksi. Kiivi paistettiin tyypillisesti maauunissa (hāngī) käyttämällä rasvaa muista linnuista.

Uuteen-Seelantiin asettuneiden eurooppalaisten suhde kiiviin kehittyi pitkän ajan kuluessa. Ensimmäinen kiivin nahka vietiin Englantiin vuonna 1812, ja sen perusteella tehtiin ensimmäinen hieman pingviiniä muistuttanut piirros kiivistä. Ensimmäinen elävä kiivi vietiin Lontoon eläintarhaan vuonna 1851. Eurooppalaiset söivät lintua vain harvoin. Tutkimusmatkailija Charlie Douglas kuvaili 1800-luvun lopulla kiivin munien kelpaavan mainiosti paistettavaksi kakapon rasvassa, mutta kuvaili sen lihan maistuvan ”vanhassa ruumisarkussa keitetyltä sianlihalta”. Kiivien sulkia käytettiin perhojen valmistukseen ja jalkojen luita piipunvarsina. Kiivien pyydystäminen ja tappaminen kiellettiin lailla vuonna 1908.

Kiivi alkoi esiintyä erillaisissa tuotemerkeissä 1800-luvun jälkipuoliskolla. Kun Uusi-Seelanti julkaisi ensimmäiset kuvalliset postimerkkinsä vuonna 1898, kiivi oli kuuden pennin merkissä. Kiivin käyttö Uuden-Seelannin kansallisena symbolina liittyi etenkin sen ainutlaatuisuuteen. Moalintuja oli aikaisemmin käytetty samantapaisena symbolina, mutta kiivi korvasi moat etenkin, kun sen käyttö jatkui urheiluun liittyvissä yhteyksissä. Kiiviä käytettiin Uuden-Seelannin kansallisena symbolina ensimmäisen kerran tiettävästi vuonna 1904, kun New Zealand Free Lance julkaisi sarjakuvan kiivistä, josta kasvaa moa. Sarjakuva kuvasti Uuden-Seelannin 9–3 voittoa Britanniasta rugbypelissä. Käyttö levisi myös asevoimien symboliikkaan, ja sen omaksuivat esimerkiksi useat uusiseelantilaiset rykmentit. Ensimmäisen maailmansodan alkuvuosina uusiseelantilaisiin sotilaisiin yleisemmin viitattiin esimerkiksi nimityksillä ”Maorilanders” tai ”En Zed(der)”, mutta vuoteen 1917 mennessä alettiin käyttää nimitystä ”kiivit” (Kiwis). Vähitellen kiivin asema Uuden-Seelannin kansallisena symbolina vakiintui ja nimitys ”kiivi” laajeni tarkoittamaan uusiseelantilaisia yleensä.

Kiivihedelmän nimi juontuu kiivilinnun nimestä. Kiiviköynnös eli Actinidia deliciosa oli tuotu Uuteen-Seelantiin Kiinasta 1900-luvun alussa. Nimeä ”kiwifruit” alkoi käyttämään hedelmäyhtiö Turners & Growers vuonna 1959 markkinoidessaan hedelmää ulkomaille.

Lähteet

  1. 1 2 3 Högmander, H., Björklund, H., Hintikka, J., Lokki, J., Södersved, J. & Velmala, W.: Maailman lintujen suomenkieliset nimet 2026. BirdLife Suomi. Viitattu 7.10.2026.
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Robertson, Hugh A. & Heather, B. D. & Onley, Derek J.: The hand guide to the birds of New Zealand, s. 16-17. New Zealand: Penguin Books, 2015. ISBN 978-0-14-357093-6 (englanniksi)
  3. 1 2 3 Tennyson, A.J.D.: Marton kiwi 2022. New Zealand Birds Online. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  4. 1 2 Miskelly, C.M.: St Bathans kiwi 2014. New Zealand Birds Online. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  5. 1 2 3 4 Mitchell, Kieren J. et al.: Ancient DNA reveals elephant birds and kiwi are sister taxa and clarifies ratite bird evolution. Science, 23.5.2014, 344. vsk, nro 6186, s. 898–900. American Association for the Advancement of Science. doi:10.1126/science.1251981 (englanniksi)
  6. 1 2 3 Yonezawa, Takahiro et al.: Phylogenomics and Morphology of Extinct Paleognaths Reveal the Origin and Evolution of the Ratites. Current Biology, 15.12.2016, 27. vsk, nro 1, s. 68–77. Elsevier. doi:10.1016/j.cub.2016.10.029 ISSN 0960-9822 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 24.6.2021. (englanniksi)
  7. 1 2 Moore, Bret A. ym.: Blind free-living kiwi offer a unique window into the ecology and evolution of vertebrate vision. BMC Biology, 2017-12, 15. vsk, nro 1. PubMed:28915882 doi:10.1186/s12915-017-0424-0 ISSN 1741-7007 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  8. 1 2 What kiwi eat Save the Kiwi. Viitattu 12.10.2026. (englanniksi)
  9. 1 2 3 4 5 6 7 Kiwi life cycle Save the Kiwi. (englanniksi)
  10. 1 2 3 4 Threats to Kiwi Save the Kiwi. Viitattu 9.10.2026. (englanniksi)
  11. 1 2 3 Apteryx owenii The IUCN Red List of Threatened Species 2022: e.T22678129A214096691. 2022. Viitattu 9.10.2026. (englanniksi)
  12. 1 2 3 Apteryx haastii The IUCN Red List of Threatened Species 2022: e.T22678132A214091794. 2022. Viitattu 9.10.2026. (englanniksi)
  13. 1 2 3 Apteryx australis The IUCN Red List of Threatened Species 2022: e.T22678122A214272214. 2022. Viitattu 9.10.2026. (englanniksi)
  14. 1 2 3 Apteryx rowi The IUCN Red List of Threatened Species 2021: e.T22732871A180757495. 2020. Viitattu 9.10.2026. (englanniksi)
  15. 1 2 3 Apteryx mantelli The IUCN Red List of Threatened Species 2017: e.T45353580A119177586. 2017. Viitattu 9.10.2026. (englanniksi)
  16. 1 2 3 Predators & pests are killing our kiwi populations Save the Kiwi. Viitattu 6.10.2026. (englanniksi)
  17. 1 2 3 4 Losing habitat Save the Kiwi. Viitattu 6.10.2026. (englanniksi)
  18. 1 2 Operation Nest Egg explained Save the Kiwi. Viitattu 7.10.2026. (englanniksi)
  19. 1 2 About Predator Free 2050 Predator Free New Zealand Trust. Viitattu 12.10.2026. (englanniksi)
  20. 1 2 3 4 Why are New Zealanders Called Kiwis? Culture Trip. 13.9.2017. Arkistoitu 5.9.2022. Viitattu 8.10.2026. (englanniksi)
  21. 1 2 Kiwi species Save the Kiwi. Viitattu 7.10.2026. (englanniksi)
  22. ↑ Apteryx 2015. Integrated Taxonomic Information System. Viitattu 7.10.2026. (englanniksi)
  23. 1 2 Rowi Save the Kiwi. Viitattu 8.10.2026. (englanniksi)
  24. ↑ Mayr, Gerald: Avian Evolution: The Fossil Record of Birds and its Paleobiological Significance, s. 94–106. Chichester, West Sussex: John Wiley & Sons, Ltd., 2017. ISBN 9781119020721 (englanniksi)
  25. 1 2 3 4 5 Kiwi San Diego Zoo Wildlife Alliance. Viitattu 26.10.2026. (englanniksi)
  26. 1 2 3 Honorary mammals Save the Kiwi. Viitattu 26.10.2026. (englanniksi)
  27. 1 2 Kiwi are ratites Save the Kiwi. Viitattu 11.10.2026. (englanniksi)
  28. 1 2 Kiwi calls Save the Kiwi. Viitattu 12.10.2026. (englanniksi)
  29. ↑ Wagner, Eric: The Call of the Kiwi Earth Island Journal. Kesäkuu 2008. Viitattu 9.10.2026. (englanniksi)
  30. ↑ Little spotted kiwi/kiwi pukupuku Save the Kiwi. (englanniksi)
  31. ↑ Robertson, H.A.: Little spotted kiwiKiwi pukupuku 2013 [päivitetty 2025]. New Zealand Birds Online. Viitattu 26.10.2026. (englanniksi)
  32. ↑ Great spotted kiwi/roroa Save the Kiwi. Viitattu 8.10.2026. (englanniksi)
  33. ↑ Robertson, H.A.: Great spotted kiwi | roroa 2013 [päivitetty 2022]. New Zealand Birds Online. Viitattu 26.10.2026. (englanniksi)
  34. ↑ Tokoeka Save the Kiwi. Viitattu 9.10.2026. (englanniksi)
  35. ↑ Robertson, H.A.: Southern Brown Kiwi | Tokoeka 2013 [päivitetty 2022]. New Zealand Birds Online. Viitattu 26.10.2026. (englanniksi)
  36. ↑ Robertson, H.A.: Rowi | Okarito brown kiwi 2013 [päivitetty 2022]. New Zealand Birds Online. Viitattu 27.10.2026. (englanniksi)
  37. ↑ North Island Brown kiwi Save the Kiwi. Viitattu 8.10.2026. (englanniksi)
  38. ↑ Robertson, H.A.: North Island brown kiwi | kiwi-nui 2013 [päivitetty 2022]. New Zealand Birds Online. Viitattu 27.10.2026. (englanniksi)
  39. ↑ Hutchins, Michael et al. (toim.): Grzimek’s Animal Life Encyclopedia. Volume 8, Birds 1. s. 90. (2. painos) Farmington Hills, MI: Gale, 2003. ISBN 0-7876-5784-0 (englanniksi)
  40. ↑ Pine a promising solution to decline of New Zealand kiwi population 1.7.2024. Save the Kiwi. Viitattu 8.11.2026. (englanniksi)
  41. ↑ Nocturnal Bird Save the Kiwi. Viitattu 28.10.2026. (englanniksi)
  42. ↑ An unusual nose Save the Kiwi. Viitattu 12.10.2026. (englanniksi)
  43. ↑ Fragmented kiwi populations Save the Kiwi. Viitattu 6.10.2026. (englanniksi)
  44. ↑ Drought v kiwi: the impact of hot, dry weather on this taonga species Save the Kiwi. Viitattu 7.10.2026. (englanniksi)
  45. ↑ Kōhanga Kiwi Save the Kiwi. Viitattu 7.10.2026. (englanniksi)
  46. 1 2 Toxins and trapping on farms and lifestyle blocks Predator Free New Zealand Trust. Viitattu 12.10.2026. (englanniksi)
  47. ↑ What is 1080 Department of Conservation / Te Papa Atawhai. New Zealand Government / Te Kāwanatanga o Aotearoa. Viitattu 7.10.2026. (englanniksi)
  48. ↑ Why we use 1080 7.10.2026. Department of Conservation / Te Papa Atawhai. New Zealand Government / Te Kāwanatanga o Aotearoa. Viitattu 7.10.2026. (englanniksi)
  49. ↑ Keane, Kelly: Ngā manu – birds – Birds’ names Te Ara – the Encyclopedia of New Zealand. 17.2.2015. Viitattu 11.11.2026. (englanniksi)
  50. ↑ Jones, Nina: The Māori Legend of How the Kiwi Lost Its Wings Polynesian Culture Center. Viitattu 12.10.2026. (englanniksi)
  51. 1 2 3 Phillips, Jock: Kiwi – Kiwi and people: early history Te Ara – the Encyclopedia of New Zealand. 1.3.2009. Viitattu 11.11.2026. (englanniksi)
  52. ↑ Ferguson, A.R: Changing names: tamarillo and kiwifruit. New Zealand Garden Journal, 2020, nro Vol. 23(1). Royal NZ Institute of Horticulture. RNZIH. (pdf) Viitattu 11.11.2026. (englanniksi)