| Kirjokiivi | |
|---|---|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Kiivilinnut Apterygiformes |
| Heimo: | Kiivit Apterygidae |
| Suku: | Kiivit Apteryx |
| Laji: | haastii |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Apteryx haastii |
|
Kirjokiivin levinneisyysalue |
|
| Katso myös | |
Kirjokiivi (Apteryx haastii, joissain lähteissä myös Apteryx maxima) on Uudessa-Seelannissa elävä lentokyvytön kiivilintu. Se on suhteellisen yleinen kiivilaji Eteläsaarella. Kirjokiivi ei jäänyt kiinni saalistajien kynsiin yhtä helposti kuin sen pienempi sukulainen pikkukiivi. Kirjokiivi etsii ruokaa maasta pitkän ja terävän nokkansa avulla. Sen ravintoa ovat muun muassa madot, marjat ja siemenet. Muiden kiivien tapaan kirjokiivi on pääosin yöeläin.
Kirjokiivi on kiivilajeista suurin. Sen pituus on 45 cm. Koiras painaa noin 2,4 kg ja naaras 3,3 kg. Laji on lentokyvytön, ei näkyviä siipiä. Nokka on pitkä ja vaalea, jalat tummanruskeat. Höyhenpuku on vaalean ruskeanharmaa, ja siinä on valkeita läikkiä tai poikkiraitoja.
Nuori kirjokiivi voi muistuttaa pikkukiiviä, mutta pikkukiivin jalat, varpaat ja kynnet ovat vaaleat. Pikkukiivin ja okaritonruskokiivin risteymä voi myös olla varsin samannäköinen, mutta kirjokiivin jalat ovat selvästi suuremmat.
Koiraan ääni on kimeä, livertävä, nouseva vihellys. Naaraan ääni on matalampi. Ääni toistuu 8–20 kertaa. Ääntelee etenkin alkuyöstä.
Tiettävästi kirjokiivi on aina esiintynyt vain Eteläsaarella, mutta eurooppalaisen väestön saapumisen jälkeen levinneisyysalue on pienentynyt ja pirstoutunut. Nykyään kirjokiivi esiintyy kolmena erillisenä populaationa:
Lisäksi lintuja on siirretty seuraaville alueille:
Kirjokiivi elää metsäisillä vuorenrinteillä merenpinnan tasolta aina 1600 m korkeuteen asti, pääosin kuitenkin 700–1300 m korkeudella. Sille kelpaavat monenlaiset elinympäristöt, kuten mättäiset ruohikot, etelänpyökki- ja podokarpusmetsät, pensaikot ja laidunmaat.
Kirjokiivi syö pääasiassa pieniä selkärangattomia, etenkin matoja ja hyönteisten toukkia. Myös pienet, maahan pudonneet hedelmät ja lehdet kelpaavat.
Kirjokiivi on yöaktiivinen. Päiväsaikaan se lepäilee kolossa, kallion halkeamassa tai ontossa puussa. Se etsii ravintoa kävellen ja koputtellen samalla maata nokallaan. Mikäli syötävää löytyy, kiivi kaivaa sen nokallaan esiin. Kirjokiivi puolustaa reviiriään kiivaasti.
Muiden kiivien tavoin kirjokiivi on yksiavioinen. Pesä on yleensä maahan kaivetussa onkalossa, mutta joskus kallion halkeamassa, ontossa puussa tai tukissa. Naaras munii yhden hyvin kookkaan munan kerrallaan, yleensä heinäkuun ja joulukuun välillä. Haudonta kestää 75–85 vuorokautta. Koiras hautoo päivisin, mutta öisin naaraskin osallistuu. Poikaset kuoriutuvat täysin höyhenpeitteisinä, eivätkä tarvitse vanhempien ruokintaa. Ne kuitenkin jäävät vanhempien reviirille yli vuodeksi. Kirjokiivi on varsin pitkäikäinen: radiolähettimillä seuratut yksilöt ovat eläneet keskimäärin 50-vuotiaiksi.
Kirjokiiviä uhkaavat elinympäristöjen häviäminen ja vieraslajipedot, erityisesti kärppä ja koira. Poikasista todennäköisesti alle 6 % selviää lisääntymisikäiseksi lukuun ottamatta hyvin kosteita ylänköalueita, joissa petoja on vähän.
Kirjokiivejä seurataan tarkasti muun muassa radiolähettimin ja kutsuääniä laskemalla. Petojen määrää rajoitetaan loukuttamalla ja myrkyttämällä. Lisäksi munia ja poikasia kerätään pesistä ja siirretään kasvatettaviksi turvallisiin olosuhteisiin, kunnes linnut ovat tarpeeksi isoja (>1,2 kg) voidakseen puolustautua kärppiä vastaan.