Majdanekin keskitysleiri

Majdanekin keskitysleiri (saks. Konzentrationslager Majdanek, myös Konzentrationslager Lublin) oli miehitetyssä Puolassa sijainnut natsi-Saksan keskitysleiri ja tuhoamisleiri, joka toimi operaatio Reinhardissa vuosina 1942–1944 osana lopullista ratkaisua.

Majdanekilla oli myös toinen keskeinen tehtävä operaatio Reinhardissa: siellä sijaitsivat varastotilat vaatteille ja henkilökohtaisille tavaroille, jotka oli viety juutalaisilta ennen heidän surmaamistaan ​​Bełżecin, Sobibórin ja Treblinka II:n tuhoamisleireillä. Majdanekin vankeja käytettiin työvoimana myös Lublinin kaupungissa sijainneessa suuressa vaatevarastossa (Bekleidungslager).

Majdanekin pääleirin kautta kulkeneiden vankien kokonaismäärää ei ole vielä arvioitu uusimman tutkimustiedon valossa uudelleen. Pelkästään pääleirillä menehtyneiden määrän arvioidaan vuonna 2005 julkistettujen tutkimusten mukaan olleen 80 000–110 000 eikä 235 000–360 000 niin kuin aiemmin on lasketettu. Suurin osa heistä menehtyi nälkään, tauteihin, sääolosuhteisiin sekä fyysisen kidutuksen tai väkivallan uhan alla tehdyn uuvuttavan pakkotyön seurauksiin. SS-joukot surmasivat osan vangeista kaasukammioissa, osan heti saapumisvaiheessa ja osan sen jälkeen, kun heidät oli todettu liian heikoiksi työhön. Majdanekin kaasukammioissa menehtyneiden kokonaismäärää ei tunneta.

Majdanekin leirijärjestelmässä menehtyi marraskuun 1941 ja tammikuun 1945 välisenä aikana vähintään 95 000–130 000 vankia. Heistä 89 000–110 000 oli juutalaisia. Majdanekin pääleirillä menehtyi vähintään 20 000 poliittista ja vastarintaliikkeeseen kuulunutta vankia, jotka eivät olleet juutalaisia.

Majdanek toimi usein myös kauttakulkuleirinä tai väliaikaisena pysähdyspaikkana puolalaisille ja neuvostoliittolaisille siviileille, joita karkotettiin Saksan valtakuntaan pakkotyöhön tai jotka pidettiin leirillä väliaikaisesti sen jälkeen, kun saksalaiset olivat siirtäneet heidät pois asuinsijoiltaan ”ei-toivottuina” henkilöinä uudelleenasutusohjelman puitteissa. Esimerkiksi vuonna 1943 saksalaiset SS- ja poliisiyksiköt siirsivät noin 16 000 puolalaista Zamośćin piirikunnasta Lublinin kaakkoispuolelta ja pitivät heitä väliaikaisesti Majdanekissa. Himmler oli määrännyt Zamośćin piirikunnan puolalaiskylien ”puhdistamisen” Puolan niin kutsutun saksalaistamisen ensimmäisenä vaiheena. Saksalaiset karkottivat alueelta noin 110 000 puolalaista. Tuhansia heistä lähetettiin Auschwitziin ja Majdanekiin, ja tuhansia muita pakkotyöhön Saksaan.

Perustaminen

Kun operaatio Barbarossan aloittamisesta oli kulunut kuukausi, Reichsführer-SS Heinrich Himmler käski käydessään Itä-Puolassa 21. heinäkuuta 1941 seudulle perustettavaksi 50 000 vangin keskitysleirin. Tämän seurauksena alueen johtaja, SS-Brigadeführer Odilo Globocnik määräsi leirin rakennettavaksi Lublinin lähistölle, josta varattiin 270 hehtaarin syrjäinen alue. Rakennustyö alkoi lokakuussa 1941 ja sen suorittivat puolanjuutalaiset pakkotyövangit Lublinista ja 2 000 neuvostoliittolaistalaiset sotavankia. Leiriä rakennettiin koko sen olemassaolon ajan.

Leirin olosuhteet vuosien 1941–1942 purevan kylmänä talvena olivat tappavat. SS ampui säännöllisesti työkyvyttömän heikkoja vankeja joko leirin laidalla tai Lublinin pohjoispuolella sijaitsevassa Krępieckin metsässä.

Vuoden 1942 alussa leirin suunniteltua kapasiteettia suurennettiin mahduttamaan 250 000 vankia. Vuosina 1941–1944 leiriin rakennettiin 230 eli viidennes suunnitelluista rakennuksista muun muassa kaasukammiot ja krematorio, kaksinkertaiset piikkilanka-aidat, sähköaidat ja vartiotornit. Itärintaman vastoinkäymisten ja kuljetusongelmien vuoksi rakentaminen keskeytyi.

Vartijat

Hallinnollisesti Majdanek oli muiden keskitysleirien tavoin SS:n, ja erityisesti valtion turvallisuusviraston RSHA:n ja talous- ja hallintoviraston WVHA:n alaisena.

Leirin ensimmäinen komendantti syyskuussa 1941 oli SS-Standartenführer Karl Otto Koch, joka oli toiminut samanlaisissa tehtävissä Buchenwaldissa vuosina 1937–1941. Elokuussa 1942 hänen tilalleen tuli Ravensbrückin keskitysleirin entinen komendantti SS-Obersturmführer Max Kögel. Lokakuussa 1942 aloitti SS-Sturmbannführer Hermann Florstedt ja marraskuussa 1943 Obersturmführer Martin Weiss. Leirin viimeinen komendantti oli Auschwitzista toukokuussa 1944 siirron saanut SS-Obersturmbannführer Arthur Liebehenschel. Heidän alaisiaan SS-miehiä oli noin 1 200.

Naisia ja lapsia varten oli lokakuusta 1942 lähtien olemassa erillinen leiri Frauenkonzentratsionlager (FKL) Majdanekin yhteydessä. Sitä johti Ravensbrückistä siirretty Oberaufseherin Else Erich.

Vangit

Ensimmäiset lokakuussa 1941 saapuneet vangit olivat neuvostoliittolaisia sotavankeja sekä Buchenwaldista, Dachausta, Sachenhausenista, Oranienburgista tai Auschwitzista siirrettyjä vankeja. Joulukuussa 1941 tuotiin 150 Lublinin ja sen ympäristön juutalaista sekä 200 yhteistyöhalutonta puolalaista maanviljelijää. Maaliskuussa 1942 tuotiin 8 000 juutalaista Slovakiasta, Itävallasta ja Tšekistä.

SS ohjasi tuhoamisleireille matkalla olleista kuljetuksista Majdanekiin valitsemiaan työkykyisiä vankeja – usein junan seisoessa Lublinin päärautatieasemalla. Maaliskuun 29. päivän ja kesäkuun puolivälin välisenä aikana vuonna 1942 noin 7 000 slovakianjuutalaista ohjattiin Auschwitzista ja Bełzecistä Majdanekiin.

SS valikoi pakkotyöhön juutalaisia ​​myös niistä kuljetuksista, joissa vietiin saksalaisia, itävaltalaisia ​​ja tšekkiläisiä juutalaisia ​​Izbican ja Piaskin ghettoihin sekä Sobibórin tuhoamisleirille. Kesään 1942 mennessä SS ja poliisi olivat ottaneet junista, jotka kuljettivat ihmisiä Theresienstadtin (Terezínistä) keskitysleiristä Lublinin alueelle 2 000 tšekkiläistä juutalaista ja lähettäneet heidät pakkotyöhön Majdanekiin. Varsovan ghetosta Treblinkan tuhoamisleirille suuntautuneiden karkotusten aikana kesällä 1942 noin 10 000 juutalaista, joista useimmat olivat parinkymmenen tai kolmenkymmenen ikäisiä ohjattiin pakkotyöhön Lubliniin; SS lähetti heistä tuntemattoman määrän Majdanekiin.

Tammikuussa 1943 leirille tuotiin 35 000 poliittista pakkotyövankia. Tammikuussa 1943 perustettiin Himmlerin käskystä sairaala neuvostoliittolaisille sotavammaisille vangeille. Henkilökunnaksi määrättiin muita leirin vankeja.

Juutalaisia tuotiin myös Ranskasta, Belgiasta, Hollannista, Kreikasta, Saksasta ja Unkarista. Valko-Venäjältä ja Ukrainasta tuotiin Einsatzgruppen-joukkojen keräämiä naisia ja lapsia. Huhtikuussa 1943 Varsovan ja Białystokin ghettojen asujaimiston rippeet eli noin 56 000 ihmistä vangittiin, joista noin 20 000 vietiin Majdanekiin.

Tuhottuaan Varsovan gheton keväällä 1943, SS- ja poliisiviranomaiset kuljettivat 18 000–22 000 kansannoususta selviytynyttä – mukaan lukien naisia ​​ja lapsia – pakkotyöläisiksi Majdanekiin; samalla siirrettiin myös osa Varsovan gheton työpajojen laitteistosta. SS:n tarkoituksena oli, että vangit työskentelisivät uuden, SS:n omistaman, työvoimaa hyödyntävän yrityksen Ostindustrie GmbH:n hyväksi. Säilyneet asiakirjat eivät riitä sen selvittämiseen, tapettiinko Varsovan ghetosta selviytyneitä juutalaisia ​​heti Majdanekiin saavuttaessa ja kuinka moni heistä mahdollisesti surmattiin. Jopa 3 000 ihmistä saatettiin myöhemmin siirtää Budzynin pakkotyöleirille.

Kaikkiaan leirillä oli vankeja yli 50 kansallisuudesta, eniten puolalaisia, sitten Puolan ja muiden maiden juutalaisia, venäläisiä, valkovenäläisiä ja ukrainalaisia. Maaliskuun 1943 ja tammikuun 1944 välisenä aikana leirille tuotiin naisia ja lapsia Saksan miehittämän Valko-Venäjän keskitysleireiltä.

Osa leirille tuoduista murhattiin heti hiilimonoksidilla tai Tesch & Stabenovin toimittamalla Zyklon B -kaasulla tai ammuttiin. Kaasukammiot olivat toiminnassa syys-lokakuusta 1942 lähtien. Talvella 1941–1942 leirin johto alkoi käyttää Zyklon B -kaasua tappaakseen työhön liian heikkoja vankeja väliaikaisessa kaasukammiossa. Myrkkykaasua hyödyntävät joukkomurhat alkoivat Majdanekissa lokakuussa 1942 ja jatkuivat vuoden 1943 loppuun saakka. Majdanekissa oli tiettävästi kolme kaasukammiota; ainakin kaksi niistä oli suihkuhuoneita, jotka oli muutettu Zyklon B -kaasun käyttöä varten. Ainakin toista näistä kahdesta käytettiin ihmisten surmaamiseen. Jotkin lähteet mainitsevat kolmannen kaasukammion, jossa tiettävästi käytettiin häkää surmaamisvälineenä.

On arvioitu, että Majdanekissä murhattiin 80 000 ihmistä nälkiinnyttämällä, kylmään, tappavaan työhön ja teloittamalla. Leiriltä pakeni onnistuneesti noin 250 vankia ja ehkä 300 onnistui pakenemaan siirrettäessä muille leireille.

Berliinissä sijaitseva SS-johto hermostui juutalaisten aseellisesta vastarinnasta Białystokin ja Vilnan ghettojen tyhjennysten yhteydessä elokuussa ja syyskuussa 1943 sekä Treblinkan ja Sobibórin tuhoamiskeskuksissa puhjenneista kansannousuista elokuussa ja lokakuussa 1943. Tämän seurauksena johto päätti surmata Lublinin alueelle jääneet juutalaiset, mukaan lukien Majdanekin keskitysleirille vangitut. Operaatio ”Erntefestin” (suom. ”elonkorjuujuhla”) aikana 3. marraskuuta 1943 erityisesti tätä tarkoitusta varten Lubliniin lähetetyt SS:n ja poliisin yksiköt ampuivat 18 400 juutalaista aivan leirin ulkopuolella krematorion läheiseen ojaan. Uhreista vähintään 8 000 oli Majdanekin vankeja; loput 11 000 olivat pakkotyöläisiä muilta leireiltä tai Lublinin kaupungin vankiloista. Operaation aikana leirillä soitettiin kaiuttimista musiikkia, jotta joukkomurhan äänet peittyisivät. Majdanekissa 3. marraskuuta 1943 toteutettu verilöyly oli osa operaatio ”Erntefestiä” ja samalla yksi holokaustin suurimmista saksalaisten toteuttamista joukkomurhista.

Leiriä yritettiin tuhota venäläisten lähestyessä, vain krematoriot onnistuttiin osittain polttamaan. Yritys sammui omaan mahdottomuuteensa: suurin osa vangeista oli edelleen leirillä eikä edes vaate- ja naisilta leikattujen hiusten varastoja onnistuttu tuhoamaan ennen antautumista. Kirjallisuudessa on polemisoitu runsaasti leirinjohdon suunnitelmista kaiken tuhoamisesta ja vankien evakuoinnista tai tuhoamisesta ennen venäläisten saapumista. Yhteenvetona voi mainita, että noiden vahvasti todellisuuteen pohjautuvien arvioiden mukaan suunnitelman toteutus olisi vaatinut vähimmillään noin 24 päivää: vankeja oli noin 40 000, ja uuneissa pystyttiin polttamaan vain 2 000 ruumista vuorokaudessa. Pois kuljettaminen rautateitse ei onnistuisi, koska kuljetusupseeri ilmoitti että maksimimäärä käytettävissä vaunuja olisi neljäkymmentä – hyvä jos niinkään monta, siis 4 000 vankia maksimissaan olisi viety näin pois. Marssitusta ei enemmistö vangeista olisi kestänyt ja uudeksi ongelmaksi olisivat tulleet marsseilla kuolleet – kun perusajatus oli kaiken salaaminen.

SS evakuoi suurimman osan vangeista (noin tuhat marssitettiin Auscwitziin) kauempana lännessä sijaitseviin keskitysleireihin kevään 1944 aikana. Heinäkuun lopulla 1944, neuvostojoukkojen lähestyessä operaatio Bagrationissa Lublinia, leirin jäljellä oleva henkilökunta hylkäsi Majdanekin kiireesti purkamatta leiriä kokonaan

Vapautus ja leirin uusi käyttö

Neuvostojoukot saapuivat Majdanekiin yön aikana 22.–23. heinäkuuta ja valtasivat Lublinin 24. heinäkuuta 1944. Lähes ehjänä säilynyt Majdanek oli ensimmäinen merkittävä keskitysleiri, joka vapautettiin. Neuvostoviranomaiset kutsuivat toimittajia tutustumaan leiriin ja siellä tapahtuneiden kauheuksien todistusaineistoon. Venäläiset saivat kiinni ja teloittivat välittömästi kuusi alempaa vartijaa, mutta leirin ylin johto pääsi pakoon.

Majdanek on holokaustin aikaisista leireistä parhaiten säilynyt, mikä johtuu leirin varakomentaja Anton Thernesin osaamattomuudesta. Se oli ensimmäinen liittoutuneiden joukkojen vapauttama suuri keskitysleiri, ja siellä paljastuneet kauheudet tulivat laajasti julkisuuteen.

Puna-armeija otti pian leirin infrastruktuurin omiin tarpeisiinsa. Neuvostoliittolaiset perustivat Majdanekiin NKVD-leirin, jossa pidettiin vangittuina Puolan vastarintaliikkeen sotilaita eli Puolan pakolaishallitukselle ja Narodowe Siły Zbrojnelle (kansalliset asevoimat) uskollisen Armia Krajowa (AK, Puolan kotiarmeijan vastarintaliike) sotilaita. Joitakin Majdanekin alueita käytettiin myös tilapäisesti saksalaisten sotavankien säilyttämiseen.

Lähteet

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Majdanekin keskitysleiri.