
Mieto (myös Mietaa ja Mietaankylä) on kylä Kurikan kaupungissa Etelä-Pohjanmaalla. Noin 900 asukkaan Mietaankylä sijaitsee kuusi kilometriä Kurikan keskustasta etelään. Kylän läpi virtaa Kauhajoki kohti Kurikan keskustaa. Mietaankylän alapuolella joki yhtyy Jalasjokeen ja muuttuu Kyrönjoeksi.
Kylässä on oma alakoulu, ja Kurikan kirjastoauto käy siellä viikoittain. Mietaan Nuorisoseura on ollut vuosikymmeniä tunnettu tanssipaikka, ja nuorisoseurantalolla on nykyisin monenlaista liikuntatoimintaa. Tripuusensillan pielessä joessa on uimaranta.
Mieto tunnetaan entisen kilpahiihtäjän ja kansanedustajan Juha Miedon kotikylänä.
Vuoden 1704 kymmenysluettelossa mainitaan useita nykyisen Miedon alueen, tai sen lähistön paikannimiä sekä alueella tuttuja sukunimiä myös. Luettelossa on henkilönnimiä kuten Mieto, Hakuni, Lohiluoma ja Säntti.
Vuoden 1612 selvityksessä alueen viljelytilasta ja arvioiduista viljelysedellytyksistä kerrotaan että Miedon (selvityksessä käytetään nimeä Medoij) alueella on "hyvä hirsi- ja tarvemetsä, myllyjä ja myllynpaikkoja, hyvä laidun ja kaikki kylän pellot ovat joen varrella". Selvityksessä alueen talomääräksi on ilmoitettu 13.
