Miika Vanhapiha

Miika-Valtteri Vanhapiha (s. 1967) on suomalainen väenuskoinen vaikuttaja, perinnekäsityöläinen ja muinaistekniikan opettaja. Hän harjoittaa itämerensuomalaiseen uskomusperinteeseen liittyvää noituutta ja on Karhun kansa -uskonnollisen yhdyskunnan perustajajäseniä. Julkisuudessa hän on käsitellyt myös omavaraisuutta ja yhteiskunnallisiin kriiseihin varautumista.

Tausta ja toiminta

Vanhapiha vietti suuren osan lapsuudestaan Keminmaalla ja Ylitorniolla. Hän on kertonut tutustuneensa kansanuskoon isoäitinsä kautta: tämä kertoi hänelle metsän väestä ja vei häntä viemään antimia suvun pitämyspuulle. Hän on opiskellut arkeologiaa Helsingin yliopistossa.

Vanhapiha on työskennellyt muinaistekniikan opettajana ja opettanut perinnetaitoja. Hänen käsityöalaansa kuuluvat nahan parkitseminen, sarvi- ja luutyöt, kiveniskentä sekä jousien ja nuolien valmistaminen. Hän on pitänyt muun muassa kiveniskentää ja muinaisia tulentekomenetelmiä käsitteleviä työpajoja Kierikissä.

Vanhapiha on asunut Forssassa, jossa hän tavoitteli omavaraisuutta muun muassa viljelemällä ja tekemällä käsitöitä. Sittemmin hän on asettunut Ilomantsin Möhköön. Hän toimii Ilomantsin kyläkummina ja auttaa uusia asukkaita tutustumaan kotikuntaansa ja osallistumaan kylien toimintaan.

Vanhapiha on toiminut lokakuusta 2026 lähtien vapaaehtoisena radiotoimittajana Radio Pogostassa.lähde?

Maailmankatsomus ja perinteen harjoittaminen

Vanhapihan maailmankatsomuksessa kaikki olevainen on elävää ja keskinäisissä suhteissa. Hän korostaa tasapainoa, kohtuullisuutta, kunnioitusta ja kiitollisuutta. Hänen käsityksessään väki liittyy myös esineiden materiaaleihin, valmistamiseen ja käyttöhistoriaan. Vanhapihan mukaan esivanhemmat, luonnonhaltiat ja luonnonvoimat ovat arkea lähempänä kuin suuret jumaluudet. Hän kuvaa harjoittamaansa perinnettä eläväksi ja mukautuvaksi: esimerkiksi loitsujen sanamuotoja voidaan sovittaa nykyisiin olosuhteisiin.

Karhun kunnioittaminen ja vuodenkierron juhlat ovat osa Vanhapihan uskonnollista elämää. Hänen viettämiään juhlia ovat kekri, talvennapa, hela eli ukonvakka sekä karhunpäivä. Vanhapiha käyttää itsestään tilanteen mukaan nimityksiä noita, tietäjä ja tietäjänoita. Hän toimittaa vihkimisiä, nimiäisiä ja hautajaisia sekä harjoittaa kansanparannusta.

Vanhapihalle metsästys on sekä ravinnonhankintaa että uskonnollista toimintaa. Hän on kuvannut siihen liittyvän metsästystaikoja, saaliin pyytämistä luonnonhaltijoilta ja kiitosantimien jättämistä. Hän pyrkii hyödyntämään saaliin mahdollisimman tarkasti ja katsoo materiaalien alkuperän ja valmistamisen tuntemisen lisäävän kunnioitusta luontoa kohtaan.

Vanhapiha käyttää harjoittamastaan perinteestä nimityksiä väenusko ja väentapaisuus, joilla hän tarkoittaa kotoperäistä uskomusperinnettä jatkavaa ja elvyttävää elämäntapaa. Pauliina Niemi kuvaa vuoden 2023 uskontotieteen pro gradu -tutkielmassaan väenuskoa Vanhapihan ideoimaksi käsitteeksi, jota osa Karhun kansan jäsenistä käyttää suomenuskon sijaan.

Vanhapiha on pitänyt kivikautista elämänmuotoa esimerkkinä sopusointuisesta luontosuhteesta ja kuvannut itseään nykymaailman ja yhteiskunnan kriitikoksi. Vuonna 2010 hän katsoi, että ihmiset olivat tuhlaavaisia myös kivikaudella, mutta heidän mahdollisuutensa ja halunsa tuhota ympäristöä olivat nykyistä vähäisempiä.

Karhun kansa ja vihkimistoiminta

Vanhapiha on Karhun kansan perustajajäseniä. Hän on korostanut kansanuskojen tasavertaista asemaa yhteiskunnassa ja arvostellut sitä, miten pienet uskonnolliset yhdyskunnat otetaan huomioon esimerkiksi viranomaiskäytännöissä ja varhaiskasvatuksessa.

Karhun kansaa alettiin perustaa vuonna 2010. Ilmoitus uskonnollisen yhdyskunnan perustamisesta toimitettiin Patentti- ja rekisterihallitukseen ensimmäisen kerran marraskuussa 2011. Patentti- ja rekisterihallitus hylkäsi tämän ja pyysi lisäselvitystä vuoden 2012 loppupuolella. Täydennetty asiakirja toimitettiin Patentti- ja rekisterihallitukselle kesällä 2013, jolloin se hyväksyttiin. Karhun kansa lisättiin uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin 17. joulukuuta 2013. Vanhapiha kertoi kansanperinteen ja luonnon kunnioituksen olevan yhdyskunnan tärkeimpiä arvoja.

Vanhapiha sai vihkimisoikeuden elokuussa 2016 ja vihki ensimmäisen pariskunnan saman vuoden syyskuussa. Hänen kuvaamiinsa vihkimisseremonioihin kuuluu suojausloitsuja ja rukouksia sekä paikkahaltijoiden, esivanhempien ja väen huomioimista. Seremonioita järjestetään muun muassa metsässä ja veden äärellä.

Karhun kansa ilmoitti vuonna 2016 aikovansa vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja sen tultua Suomessa mahdolliseksi vuonna 2017. Vanhapiha perusteli tätä uskomusperinteen tasapainon, sosiaalisen vastuun ja jatkuvuuden periaatteilla. Hän on kertonut tasa-arvon kuuluvan sekä omaan että uskontovereidensa arvomaailmaan ja katsonut, etteivät mustavalkoinen ajattelu ja kirjauskontojen moralismi kuulu Karhun kansan mytologiaan.

Omavaraisuus ja varautuminen

Vanhapiha on esittänyt teollisten yhteiskuntien romahtavan ja korostanut siihen varautumista. Hän on kuvannut romahdusta useiden kriisien kasautumisena, joka vaikeuttaa yhteiskunnan toimintaa ja ihmisten mahdollisuuksia selviytyä.

Hänelle omavaraisuus käsittää ruoan ja energian lisäksi sosiaalisia ja kulttuurisia valmiuksia. Vuoden 2020 Ylen haastattelussa hän korosti yhteisön merkitystä sekä sitä, ettei kukaan ole omavarainen läpi elämänsä. Käytännön varautumiseen ovat kuuluneet viljely, luonnonmateriaalien hyödyntäminen ja perinteiset käsityötaidot. Myös vuonna 2018 hän painotti täydellisen omavaraisuuden mahdottomuutta ja ihmisten keskinäistä riippuvuutta.

Kirjoittaminen ja tutkimus

Vanhapiha kirjoitti yhdessä Tere Vadénin ja Pasi Takkisen kanssa Romahdus-kirjasen, jonka julkaisi Vihreä Puolue (ViPu) lokakuussa 2014. Kirjanen käsittelee teollisten sivilisaatioiden romahdusta koskevia teorioita ja näkökulmia sekä niiden poliittisia seurauksia. Samana vuonna Vanhapiha ja Vadén puhuivat ”Romahduksen politiikkaa” -tilaisuudessa, josta on julkaistu kaksiosainen videotallenne.

Vanhapiha kirjoittaa Sammenluola-blogia, jossa hän käsittelee muun muassa väenuskoa, karhuperinnettä ja luontosuhdetta. Hän on julkaissut myös Elonkehä-lehdessä; esimerkiksi vuonna 2016 ilmestyi hänen artikkelinsa ”Neurovillit selviytyjät”.

Mira Taipale tarkasteli Vanhapihan maailmankuvaa Helsingin yliopistossa vuonna 2022 valmistuneessa maisterintutkielmassaan. Sen aineistona oli seitsemän Vanhapihan blogikirjoitusta ja kaksi podcast-keskustelua. Taipale tulkitsi maailmankuvan animistiseksi ja tarkasteli siinä ilmenevää ihmisen kytkeytymistä muuhun elonkehään.

Vanhapiha on osallistunut Helena Karhun kanssa yhteistyöhön perustuvaan etnografiseen tutkimukseen. Karhun vuonna 2025 julkaistu artikkeli ”Belonging and Planetary Inclusion Through Enchantment in Shamanism” käsittelee šamanistisia kokemuksia, kuulumisen tunnetta ja planetaarista osallisuutta. Artikkelin tiivistelmässä Vanhapiha nimetään tutkimusyhteistyöhön osallistuneeksi perinteenkantajaksi.

Julkisuus

Jyrki Richtin Romahdusheimon soturi -lyhytdokumentti vuodelta 2016 käsittelee Vanhapihan elämää ja varautumista. Vanhapiha esiintyi myös Madventures Suomi -ohjelmassa vuonna 2020.

Vuonna 2025 julkaistussa Ylen Tämä on Karhun kansa -uskonto -ohjelmassa Jaakko Keso tutustuu Karhun kansan toimintaan ja osallistuu Vanhapihan talvennaparituaaliin.

Vuokko Lahden vuonna 2026 julkaistu teos Väekäs – Tietäjänoita Miika Vanhapihan karhuvuosi käsittelee Vanhapihan elämää ja uskomusmaailmaa vuodenkierron kautta. Teokseen sisältyy myös loitsuja ja rituaaleja käsittelevä liite.