New York Giants

Tämä artikkeli käsittelee amerikkalaista jalkapalloa pelaavaa joukkuetta. Baseballjoukkue San Francisco Giants tunnettiin myös nimellä New York Giants ennen joukkueen muuttoa Kaliforniaan 1957. New York Giants oli myös Players Leaguessa 1890 pelanneen baseballjoukkueen nimi.
New York Giants
Lempinimet Big Blue
Perustettu 1. elokuuta 1925
(101 vuotta sitten)
Pääkonttori Quest Diagnostics Training Center
East Rutherford, New Jersey
Kotikenttä
– kapasiteetti 82 500
– kaupunki East Rutherford, New Jersey
Sarja NFL
Konferenssi NFC
Divisioona NFC East
Värit Tummansininen, punainen ja valkoinen
Omistaja Maran, Tischin ja Kochin suvut
Toimitusjohtaja Steve Tisch
Päävalmentaja John Harbaugh
Saavutukset
Liigamestaruudet 4
1927, 1934, 1938, 1956
Super Bowlit 4
1986 (XXI), 1990 (XXV), 2007 (XLII), 2011 (XLVI)
Konferenssin mestaruudet 11
NFL Eastern: 1956, 1958, 1959, 1961, 1962, 1963
NFC: 1986, 1990, 2000, 2007, 2011
Divisioonan mestaruudet 16
NFL Eastern: 1933, 1934, 1935, 1938, 1939, 1941, 1944, 1946
NFC East: 1986, 1989, 1990, 1997, 2000, 2005, 2008, 2011
Liigahistoria
NFL aloitusvuosi 1925
Divisioonahistoria
  • Eastern Division (1933–1949)
  • American Conference (1950–1952)
  • Eastern Conference (1953–1969)
    • Century Division (1967, 1969)
    • Capitol Division (1968)
  • NFC (1970–)

New York Giants on vuonna 1925 perustettu amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisjoukkue, joka pelaa National Football Leaguessa NFL:ssä. Giants kuuluu National Football Conferencen NFC East -divisioonaan. Joukkue pelaa kotiottelunsa MetLife Stadiumilla East Rutherfordissa New Jerseyssä ja jakaa stadionin New York Jetsin kanssa.

Giants perustettiin vuonna 1925, ja joukkue aloitti samana vuonna pelaamisen National Football Leaguessa (NFL). Liigaan tuli tuolloin viisi uutta joukkuetta, joista Giants on ainoa edelleen toiminnassa oleva.

Giantsin omistuksessa on NFL:n mittakaavassa poikkeuksellista jatkuvuutta, sillä Mara-suku on ollut mukana seuran omistuksessa keskeytyksettä siitä lähtien, kun Tim Mara perusti Giantsin vuonna 1925.

Giantsin pitkän historian tunnetuimpiin pelaajiin kuuluvat 1980-luvun tukimies Lawrence Taylor, jota pidetään yhtenä NFL-historian merkittävimmistä tukimiehistä, ja 2010-luvun pelinrakentaja Eli Manning, joka johti joukkueen kahteen Super Bowl -mestaruuteen.

Giants on voittanut kahdeksan NFL-mestaruutta. Neljä niistä tuli ennen Super Bowl -aikakautta vuosina 1927, 1934, 1938 ja 1956.

Giants voitti Super Bowl -mestaruudet kausilla 1986 (Super Bowl XXI), 1990 (Super Bowl XXV), 2007 (Super Bowl XLII) ja 2011 (Super Bowl XLVI).

New York Giants oli vuonna 2025 talouslehti Forbesin arvion mukaan maailman neljänneksi arvokkain urheiluseura 10,1 miljardin dollarin arvolla.

Historia

Perustaminen ja varhaiset vuodet (1925–1930)

New York Giantsin pitkä historia kytkeytyy suoraan yhdysvaltalaisen ammattilaisjalkapallon NFL:n varhaisvuosiin. Irlantilaistaustainen Timothy Mara oli lähtöisin Manhattanin vaatimattomista oloista ja elätti itsensä muun muassa vedonlyöntivälittäjänä.

Keväällä 1925 NFL:n puheenjohtaja Joe Carr halusi perustaa liigalle joukkueen New Yorkiin kaupungin valtavan markkinapotentiaalin vuoksi. Carr päätyi yhteisten tuttavien kautta Maran puheille ja tarjosi tälle New Yorkin NFL-franchising-oikeutta 500 dollarilla.

Mara tarttui tilaisuuteen, vaikka ei tuntenut lajia lainkaan eikä ollut nähnyt ainuttakaan ammattilaisjalkapallo-ottelua. Hän tunnisti kuitenkin liiketoimen taloudelliset mahdollisuudet todeten, että ”tyhjä liiketila tuoleineen on New Yorkissa 500 dollarin arvoinen”.

Mara ja Carr pääsivät sopimukseen, ja New York Giants perustettiin virallisesti 1. elokuuta 1925. Sata vuotta myöhemmin, vuonna 2025, seuran arvoksi arvioitiin yli 10 miljardia dollaria.

Myöhemmin Pro Football Hall of Fameen valitun Maran perustama joukkue on liigassa poikkeuksellisesti pysynyt hänen sukunsa omistuksessa koko historiansa ajan.

NFL oli tuolloin vasta muutaman vuoden ikäinen ja pyrki laajentumaan maan suurille markkina-alueille. Maran perustama Giants osoitti jo ensimmäisellä kaudellaan New Yorkin metropolialueen markkinapotentiaalin. Joulukuussa 1925 yli 70 000 katsojaa saapui Polo Groundsille seuraamaan Giantsin ja Chicago Bearsin ottelua. Bearsissa pelasi tuolloin Red Grange, joka oli yksi aikansa tunnetuimmista amerikkalaisen jalkapallon pelaajista.

Vuonna 1926 Chicago Bearsin Red Grangen johtama ryhmittymä oli perustamassa uutta American Football Leaguea kilpailijaksi NFL:lle, ja jonka AFL-joukkue New York Yankees pyrki haastamaan Giantsin New Yorkin markkinoilla.

Kilpaileva liiga jäi kuitenkin lyhytikäiseksi ja lopetti toimintansa vain yhden kauden jälkeen. NFL ja New York Giants puolestaan sementoivat asemansa Yhdysvaltojen urheilumaailmassa.

Kolmannella kaudellaan vuonna 1927 Giants voitti ensimmäisen NFL-mestaruutensa puolustuksen johdolla. Joukkue päästi 13 ottelussa yhteensä vain 20 pistettä. Puolustuksen keskeisiin pelaajiin kuului tackle Steve Owen. Owenista tuli Giantsin päävalmentaja vuonna 1930, ja hänen pitkä kautensa joukkueen johdossa aloitti menestysvaiheen seuran historiassa.

Steve Owen ja Giantsin nousu huipulle (1931–1953)

Steve Owen otti Giantsin päävalmentajan tehtävät vastuulleen vuonna 1931 ja johti joukkuetta aina vuoteen 1953 asti. Hänen kaudellaan Giants vakiintui NFL:n kärkijoukkueiden joukkoon. Kun NFL jakoi joukkueensa vuonna 1933 ensimmäistä kertaa kahteen divisioonaan, Giants sijoitettiin Eastern Divisioniin.

Vuosina 1933–1946 Giants voitti Eastern Divisionin kahdeksan kertaa sekä NFL-mestaruudet vuosina 1934 ja 1938. Menestys vakiinnutti Giantsin aseman yhtenä NFL:n alkuaikojen johtavista joukkueista.

NFL:n varhaisvuosina pelaajien roolit erosivat huomattavasti nykyisestä. Sama pelaaja saattoi pelata kentällä sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa ja lisäksi ottaa vastuulleen lisäpiste- ja kenttämaalitilanteet. Nyky-NFL:ssä hyökkäyksen, puolustuksen ja erikoisjoukkueiden pelaajat on eriytetty täysin omiksi pelaajaryhmikseen.

Aikakauden tunnetuimpiin Giants-pelaajiin kuuluivat center-linebacker Mel Hein ja monipuolinen halfback Ken Strong. Hein pelasi hyökkäyksessä centerinä ja puolustuksessa linebackerina. Giantsin historiassa häntä kuvataan 60-minute regular -pelaajaksi, sillä hän pelasi käytännössä koko ottelun läpi sekä hyökkäyksen että puolustuksen tehtävissä. Hein pelasi Giantsissa 15 kautta eikä jäänyt urallaan pois yhdestäkään ottelusta. Hänet valittiin NFL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi vuonna 1938, jolloin Giants voitti NFL-mestaruuden.

New York Giants vuonna 1934.

Strong puolestaan juoksi, toimi pelinrakentajana ja pelasi puolustuksessa. Hän teki 17 pistettä Giantsin 30–13-voitossa vuoden 1934 mestaruusottelussa, josta tuli yksi NFL:n varhaisen historian tunnetuimmista peleistä. Giants kohtasi kauden siihen asti voittamattoman Chicago Bearsin jäisellä Polo Groundsilla. Giantsin pelaajat vaihtoivat kesken ottelun talviolosuhteisiin paremmin sopineisiin koripallokenkiin ja käänsivät pelin toisella puoliajalla edukseen. Giantsin voiton myötä ottelu tuli tunnetuksi nimellä Sneakers Game.

Owen tunnettiin myös pelillisten ratkaisujen kehittäjänä. Giants käytti Owenin aikana muun muassa Umbrella Defense -puolustusjärjestelmää. Owen oli mukana kehittämässä myös A-formation-hyökkäystä sekä nyky-NFL:n tyylistä kahden kokoonpanon järjestelmää, jossa hyökkäys- ja puolustuspelaajat on eriytetty omiin pelaajaryhmiinsä.

Owen jätti päävalmentajan tehtävät kauden 1953 jälkeen. Hänen 153 otteluvoittoaan päävalmentajana ovat edelleen Giantsin seurahistorian ennätys.

Giants NFL:n eliitissä (1954–1963)

Jim Lee Howell aloitti Giantsin päävalmentajana vuonna 1954. Howellin johdolla Giants palasi NFL:n huipulle vuonna 1956, jolloin joukkue voitti liigan mestaruuden murskaamalla Chicago Bearsin loppuottelussa 47–7. Howellin alaisuudessa valmennusryhmässä työskentelivät hyökkäyksestä vastannut Vince Lombardi ja puolustuksesta vastannut Tom Landry.

Frank Giffordin tulokaskortti.

Molemmista tuli myöhemmin NFL-historian tunnetuimpia päävalmentajia. Lombardi rakensi Green Bay Packersista 1960-luvun mestaruusjoukkueen, ja Landrysta tuli Dallas Cowboysin ensimmäinen päävalmentaja vuonna 1960.

Kentällä joukkueen keskeisiin pelaajiin kuuluivat muun muassa keskushyökkääjä (halfback) Frank Gifford ja tukimies Sam Huff. Gifford valittiin NFL:n vuoden pelaajaksi mestaruuskaudella 1956.

Giants pysyi NFL:n kärkijoukkueena koko 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun. Vuosina 1956–1963 se eteni NFL:n mestaruusotteluun kuusi kertaa ja voitti Eastern Conferencen mestaruuden kuudesti. NFL-mestaruus jäi kuitenkin vuoden 1956 jälkeen saavuttamatta.

Aikakauden tunnetuin ottelu pelattiin vuonna 1958 Baltimore Coltsia vastaan. Giants johti liigan mestaruusottelua neljännellä neljänneksellä, mutta Colts tasoitti pelin ja voitti NFL:n historian ensimmäisen jatkoajalle edenneen pudotuspeliottelun 23–17.

NBC:n valtakunnallisesti televisioimaa mestaruusottelua seurasi noin 45 miljoonaa katsojaa, mikä oli NFL:n siihenastinen ennätys. The Greatest Game Ever Played -nimellä tunnetun ottelun on katsottu vauhdittaneen ammattilaisjalkapallon nousua kansalliseen suosioon Yhdysvalloissa.

Vaikeat vuosikymmenet ja uuden nousun alku (1964-1982)

Giantsin pitkä menestyskausi päättyi vuonna 1964. Vielä vuotta aiemmin joukkue oli pelannut NFL:n mestaruudesta, mutta kaudella 1964 Giants voitti vain kaksi ottelua. Seuraavien lähes kahden vuosikymmenen aikana joukkue jäi jatkuvasti liigan kärjen ulkopuolelle. Vuosina 1964-1980 Giants ei päässyt pudotuspeleihin kertaakaan, ja vain kaksi kautta päättyi voitolliseen saldoon.

Notre Damen ja Armyn välinen ottelu Giantsin Yankee Stadiumilla vuonna 1969.

Aikakauteen mahtui silti yksittäisiä valonpilkahduksia. Menestystä saavuttanut pelinrakentaja Fran Tarkenton siirtyi Giantsiin vuonna 1967 ja toi hyökkäykseen liikkuvuutta ja vaarallisuutta, mutta joukkue ei hänenkään aikanaan yltänyt pudotuspeleihin. Vuonna 1970 Giants voitti yhdeksän ottelua ja jäi vain niukasti pudotuspelien ulkopuolelle.

Yksi aikakauden tunnetuimmista hetkistä syntyi vuonna 1978 Philadelphia Eaglesia vastaan. Giants oli käytännössä varmistanut voiton, mutta ottelun lopussa pelinrakentaja Joe Pisarcik yritti ojentaa pallon keskushyökkääjä Larry Csonkalle. Pallo putosi maahan, ja Eaglesin Herman Edwards poimi pallon nurmelta ja juoksi touchdownin. Tappio jäi historiaan nimellä The Fumble ja nousi symboliksi Giantsin 1970-luvun vaikeuksille. Tapaus vauhditti myös muutoksia seuran johdossa.

Käänne alkoi vuonna 1979, kun George Young palkattiin Giantsin general manageriksi. Samana vuonna joukkue varasi ensimmäisellä kierroksella pelinrakentaja Phil Simmsin. Kaksi vuotta myöhemmin Giants käytti vuoden 1981 varaustilaisuuden toisen varausvuoron linebacker Lawrence Tayloriin. Taylor voitti tulokaskaudellaan sekä NFL:n vuoden puolustavan tulokkaan että vuoden puolustavan pelaajan palkinnon ja muutti nopeasti Giantsin puolustuksen ilmeen.

Kaudella 1981 Giants voitti runkosarjan viimeisessä ottelussaan Dallas Cowboysin jatkoajalla 13–10 ja varmisti ensimmäisen pudotuspelipaikkansa sitten vuoden 1963. Pudotuspeleissä Giants voitti Philadelphia Eaglesin 27–21. Divisioonakierroksella sen pudotti 38–24 sittemmin Super Bowl XVI -mestaruuden voittanut San Francisco 49ers. Pelaajien lakon lyhentämällä kaudella 1982 Giants jäi pudotuspelien ulkopuolelle saldolla 4–5. Kauden jälkeen Ray Perkins jätti päävalmentajan tehtävät.

Bill Parcells ja Super Bowl -mestaruudet (1983–1990)

Bill Parcells nousi Giantsin päävalmentajaksi vuonna 1983. Ensimmäinen kausi oli vaikea, ja joukkue jäi NFC Eastin viimeiseksi saldolla 3–12–1. Seuraavana vuonna Parcells palautti Phil Simmsin aloittavaksi pelinrakentajaksi, ja Giants nousi nopeasti takaisin pudotuspelijoukkueeksi. Kaudella 1984 joukkue voitti yhdeksän ottelua ja kaudella 1985 kymmenen.

Giants-puolustus vuoden 1985 pudotuspeleissä.

Uuden nousun perustana oli erityisesti puolustus, joka tunnettiin nimellä Big Blue Wrecking Crew. Sen tärkeimpiin pelaajiin kuuluivat Lawrence Taylor, Harry Carson, Carl Banks ja Leonard Marshall. Taylor nousi koko NFL:n hallitsevaksi puolustuspelaajaksi, ja vuonna 1986 hänet valittiin koko liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Giants päätti saman kauden runkosarjan saldolla 14–2.

Pudotuspeleissä joukkue murskasi divisioonakierroksella San Francisco 49ersin 49–3 ja voitti NFC:n loppuottelussa Washington Redskinsin 17–0. Super Bowl XXI -ottelussa Giants voitti Denver Broncosin 39–20 ja saavutti seurahistoriansa ensimmäisen Super Bowl -aikakauden mestaruuden. Giantsin pelinrakentaja Phil Simms valittiin ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Giants pysyi vahvana myös mestaruuden jälkeen. Kaudella 1989 joukkue voitti 12 ottelua, ja vuonna 1990 se aloitti kauden kymmenellä peräkkäisellä voitolla ja päätti runkosarjan saldolla 13–3. Simms loukkaantui loppukaudesta, jolloin varapelinrakentaja Jeff Hostetler nousi aloittajaksi. NFC:n loppuottelussa Giants katkaisi San Francisco 49ersin kahden peräkkäisen Super Bowl -mestaruuden sarjan voittamalla 15–13.

Vuonna 1991 Super Bowl XXV:ssä Giants kohtasi Buffalo Billsin, jonka nopeatempoinen K-Gun-hyökkäys oli ollut yksi NFL:n tehokkaimmista. Giantsin puolustuksen koordinaattori Bill Belichick rakensi otteluun uuden puolustussuunnitelman, jossa joukkue käytti ajoittain jopa kuutta puolustavaa takakenttäpelaajaa ja vain kahta puolustuksen linjamiestä. Tarkoituksena oli hidastaa Billsin syöttöhyökkäystä ja estää sitä hallitsemasta ottelun tempoa.

Giants voitti ottelun 20–19 ja saavutti seurahistoriansa toisen Super Bowl -mestaruuden. Ottelu ratkesi, kun Billsin Scott Norwoodin viime hetken kenttämaalipotku meni ohi. Belichickin alkuperäinen ottelun puolustussuunnitelma on myöhemmin asetettu näytteille Pro Football Hall of Fameen.

Päävalmentaja Parcells jätti Giantsin kauden 1990 jälkeen. Hänen kahdeksan vuoden päävalmentajakautensa tuotti kaksi Super Bowl -mestaruutta ja nosti Giantsin 1970-luvun vaikean jakson jälkeen takaisin NFL:n menestyneimpien joukkueiden joukkoon.

Parcellsin jälkeinen aika (1991–2003)

Kahden Super Bowl -mestaruuden jälkeen Giants joutui jälleenrakennusvaiheeseen. Bill Parcells jätti päävalmentajan tehtävät kauden 1990 jälkeen, ja hänen seuraajakseen noussut Ray Handley valmensi joukkuetta kaksi kautta. Giants jäi molempina vuosina pudotuspelien ulkopuolelle, ja Handley erotettiin kauden 1992 jälkeen.

New York Giantsin hyökkäyksen pelaajia huddlessa.

Vuonna 1993 päävalmentajaksi palkattiin Dan Reeves, joka oli aiemmin vienyt Denver Broncosin kolme kertaa Super Bowliin. Reevesin ensimmäisellä kaudella Giants voitti 11 ottelua ja palasi pudotuspeleihin. Joukkue voitti villin kortin kierroksella Minnesota Vikingsin, mutta San Francisco 49ers päätti Giantsin kauden divisioonakierroksella. Menestys ei kuitenkaan jatkunut samalla tasolla, ja Reevesin neljän kauden aikana Giants pääsi pudotuspeleihin vain kerran.

Jim Fassel aloitti Giantsin päävalmentajana vuonna 1997 ja johdatti joukkueen heti NFC Eastin mestaruuteen saldolla 10–5–1. Giantsin hyökkäyksen keskeiseksi pelaajaksi nousi myöhemmin pelinrakentaja Kerry Collins, ja puolustuksessa aikakauden tunnetuimpiin nimiin kuuluivat muun muassa Michael Strahan ja Jessie Armstead. Fasselin kaudella Giants palasi 1990-luvun lopulla säännöllisesti pudotuspelitaisteluun.

Jakson huippu tuli kaudella 2000. Giants voitti runkosarjassa 12 ottelua ja NFC Eastin mestaruuden. Pudotuspeleissä se voitti divisioonakierroksella Philadelphia Eaglesin 20–10 ja murskasi NFC:n loppuottelussa Minnesota Vikingsin 41–0. Giants eteni näin seurahistoriansa kolmanteen Super Bowliin.

Vuoden 2001 Super Bowl XXXV:ssä Giants kohtasi Baltimore Ravensin, jonka puolustus oli ollut yksi NFL-historian tehokkaimmista. Ravens hallitsi ottelua ja voitti 34–7. Giantsin hyökkäys jäi 152 jaardiin, ja Collins heitti neljä syötönkatkoa. Tappio oli Giantsin ensimmäinen Super Bowl -loppuottelussa.

Fasselin viimeisillä kausilla Giants ei enää pystynyt vakiinnuttamaan asemaansa liigan kärjessä. Joukkue pääsi vielä pudotuspeleihin kaudella 2002, mutta kausi 2003 päättyi saldoon 4–12. Giants erotti Fasselin kauden 2003 jälkeen. Hänen seitsemän kautensa aikana Giants voitti kaksi NFC Eastin mestaruutta ja eteni kerran Super Bowliin.

Eli Manning ja kaksi Super Bowl -mestaruutta (2004–2015)

Tom Coughlin palkattiin Giantsin päävalmentajaksi vuonna 2004. Samana keväänä seura hankki varaustilaisuudessa pelinrakentaja Eli Manningin vaihdossa San Diego Chargersin kanssa. Manningista tuli Giantsin aloittava pelinrakentaja jo tulokaskautensa aikana, ja hänen ympärilleen rakentui joukkue, joka pysyi seuraavan vuosikymmenen ajan säännöllisesti pudotuspelitaistelussa.

Eli Manning Super Bowl XLVI -ottelussa vuonna 2012.

Giants voitti NFC Eastin kaudella 2005 ja uudelleen vuonna 2008. Joukkueen puolustuksen näkyvimpiin pelaajiin kuuluivat muun muassa Michael Strahan, Osi Umenyiora ja myöhemmin Justin Tuck, kun taas hyökkäyksessä Manningin tärkeisiin kohteisiin kuuluivat esimerkiksi Plaxico Burress ja Amani Toomer. Coughlinin alkukauden Giants rakensi menestyksensä fyysisen puolustuksen, vahvan juoksupelin ja Manningin ympärille muodostuneen heittopelihyökkäyksen varaan.

Kaudella 2007 Giants päätti runkosarjan saldolla 10–6 ja joutui aloittamaan pudotuspelit vieraskentällä. Joukkue voitti kolme peräkkäistä vierasottelua ja eteni Super Bowl XLII:een, jossa vastaan tuli New England Patriots.

Patriots oli voittanut runkosarjan kaikki 16 ottelua sekä kaksi ensimmäistä pudotuspeliotteluaan ja saapui Super Bowl XLII:een liigan huippusaldolla 18–0. Patriotsin pelinrakentaja Tom Brady oli jo voittanut kolme Super Bowl -mestaruutta ja nousi myöhemmin seitsemällä mestaruudellaan NFL-historian menestyneimmäksi pelinrakentajaksi.

Giantsin puolustus onnistui kuitenkin painostamaan Bradya läpi ottelun. Aivan ottelun loppuhetkillä Eli Manning irtautui Patriotsin puolustajien otteesta ja löysi syötöllään David Tyreen, joka nappasi pallon kiinni kypäräänsä vasten. Niin kutsuttu Helmet Catch mahdollisti Giantsin ratkaisevan hyökkäysvuoron jatkumisen. Manning heitti tämän jälkeen Plaxico Burressille voittoon johtaneen touchdown-syötön.

Giants voitti Super Bowl XLII -ottelun 17–14 ja saavutti seurahistoriansa kolmannen Super Bowl -mestaruuden. Manning valittiin ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi. Patriots päätti kauden saldolla 18–1. Samaan kausisaldoon ovat NFL:n historiassa yltäneet ainoastaan vuoden 1984 San Francisco 49ers ja vuoden 1985 Chicago Bears.

Giants palasi Super Bowliin neljä vuotta myöhemmin. Kauden 2011 runkosarja päättyi vaatimattomaan saldoon 9–7, mutta Giants voitti NFC Eastin ja löysi pudotuspeleissä parhaan vireensä. Joukkue voitti Atlanta Falconsin, runkosarjassa 15 ottelua voittaneen Green Bay Packersin sekä NFC:n loppuottelussa San Francisco 49ersin. Super Bowl XLVI:ssä Giants kohtasi jälleen Patriotsin. Manning johti viimeisellä neljänneksellä pitkän ratkaisevan hyökkäysvuoron, jonka tunnetuimmaksi suoritukseksi jäi tarkka pitkä syöttö Mario Manninghamille aivan sivurajan tuntumaan. Giants voitti 21–17, ja Manning valittiin toisen kerran Super Bowlin arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Kaksi mestaruutta tekivät Coughlinista ja Manningista yhden Giantsin historian menestyneimmistä päävalmentaja–pelinrakentaja-pareista. Kauden 2011 Super Bowl -voiton jälkeen joukkueen menestys kuitenkin hiipui. Giants ei päässyt Coughlinin aikana enää pudotuspeleihin. Kaudella 2015 joukkue jäi pudotuspelien ulkopuolelle neljännen kerran peräkkäin, ja Coughlin jätti päävalmentajan tehtävät kauden jälkeen. Hän valmensi Giantsia 12 kautta ja voitti seurassa kaksi Super Bowl -mestaruutta.

Uuden menestyksen etsintä (2016–)

Pelinrakentaja Jaxson Dart Giantsin sivurajalla vuonna 2025.

Tom Coughlinin lähdön jälkeen Giants on ajautunut jälleen epävakaaseen vaiheeseen. Ben McAdoo johdatti joukkueen ensimmäisellä kaudellaan 2016 saldoon 11–5 ja pudotuspeleihin, mutta kausi 2017 romahti. McAdoo erotettiin kesken kauden 2017, ja hänen jälkeensä päävalmentajina toimivat Pat Shurmur ja Joe Judge. Giants jäi vuosina 2017–2021 joka kaudella pudotuspelien ulkopuolelle, eikä yksikään näistä valmennuskausista tuonut pysyvää käännettä.

Aikakauden hyökkäyksen tunnetuimpiin pelaajiin kuuluivat laitahyökkääjä Odell Beckham Jr. ja vuoden 2018 varaustilaisuuden toisella varausvuorolla valittu keskushyökkääjä Saquon Barkley. Eli Manning pelasi viimeisen kautensa vuonna 2019, minkä jälkeen Giants pyrki rakentamaan hyökkäystään pelinrakentaja Daniel Jonesin ympärille.

Vuonna 2022 Giants palkkasi general manageriksi Joe Schoenin ja päävalmentajaksi Brian Dabollin. Ensimmäisellä kaudellaan Daboll johdatti joukkueen saldoon 9–7–1 ja ensimmäiseen pudotuspelipaikkaan sitten vuoden 2016. Giants voitti villin kortin kierroksella Minnesota Vikingsin 31–24. Se oli seuran ensimmäinen pudotuspelivoitto sitten Super Bowl XLVI:n vuonna 2012. Kausi päättyi divisioonakierroksella 7–38-tappioon Philadelphia Eaglesille.

Vuoden 2022 nousu jäi kuitenkin lyhyeksi. Giants voitti kaudella 2024 vain kolme ottelua saldolla 3–14, mikä oli seuran historian suurin tappiomäärä yhden kauden aikana. Vuoden 2025 varaustilaisuudessa Giants varasi ensimmäisellä kierroksella tukimies Abdul Carterin ja pelinrakentaja Jaxson Dartin. Dart nousi aloittavaksi pelinrakentajaksi kauden neljännessä ottelussa ja aloitti tulokaskaudellaan 12 ottelua. Daboll erotettiin kesken kauden, ja Giants päätti kauden saldolla 4–13.

Tammikuussa 2026 Giants palkkasi päävalmentajakseen John Harbaughin, joka oli valmentanut Baltimore Ravensia 18 kautta ja voittanut joukkueen kanssa Super Bowl XLVII:n. Harbaughista tuli Giantsin historian 21. päävalmentaja. Hänen palkkaamisensa aloitti uuden yrityksen palauttaa yli satavuotisen historiansa aikana kahdeksan NFL-mestaruutta voittanut Giants takaisin NFC Eastin ja NFL:n kärkitaisteluun.

Harjoituskeskus

New York Giantsin kotistadion MetLife Stadium.

Giantsin päämaja ja ympärivuotinen harjoituskeskus on Quest Diagnostics Training Center. Se sijaitsee East Rutherfordissa New Jerseyssä, Meadowlands Sports Complexin alueella Giantsin kotistadionin MetLife Stadiumin vieressä. Elokuussa 2009 käyttöön otettu keskus korvasi Giants Stadiumin yhteydessä sijainneet seuran vanhat toimitilat ja kokosi Giantsin hallinnon sekä urheilutoiminnan samaan rakennuskokonaisuuteen. Keskus tunnettiin aluksi nimellä Timex Performance Center. Nykyisen nimensä se sai vuonna 2013 Giantsin ja diagnostiikkayhtiö Quest Diagnosticsin solmittua yhteistyösopimuksen.

Noin 18 000 neliömetrin keskuksessa ovat pelaajien voimailu- ja kuntoilutilat, lääkintä- ja kuntoutustilat sekä valmentajien työtilat. Kokonaisuuteen kuuluvat myös joukkueen kokoushuoneet, videotilat, 130-paikkainen auditorio, mediakeskus ja tv-lähetysstudio.

Giants harjoittelee keskuksen sisäharjoitushallissa sekä siihen kuuluvilla neljällä ulkokentällä, joista kolme on nurmikenttiä ja yksi tekonurmikenttä. Giants on avannut osan harjoituksista maksutta yleisölle.

Giants käynnisti vuonna 2026 harjoituskeskuksen laajan uudistamisen. Hankkeeseen sisältyy noin 8 700 neliömetriä uusia tiloja sekä noin 4 300 neliömetrin laajuinen nykyisten tilojen peruskorjaus. Pelaajien pukuhuonetta ja voimailutiloja laajennetaan, lääkintä- ja kuntoutusosaston pinta-ala kolminkertaistetaan ja keskukseen rakennetaan uusia palautumiseen, ravitsemukseen ja joukkueen yhteiseen työskentelyyn tarkoitettuja tiloja. Uudistuksen on määrä valmistua ennen kauden 2028 alkua.

Liiketoiminta ja arvo

Giantsin tulot muodostuvat muiden NFL-joukkueiden tavoin liigan yhteisistä ja seuran itsensä hankkimista tuloista. NFL:n valtakunnallisten televisio- ja suoratoistosopimusten tuotot sekä yhteiset sponsorointi- ja lisensointitulot jaetaan pääosin tasan liigan 32 joukkueen kesken. Järjestelmä takaa jokaiselle seuralle huomattavan perustulon sen kotimarkkinoiden koosta ja urheilullisesta menestyksestä riippumatta.

MetLife Stadium Giantsin ja Washington Football Teamin välisessä ottelussa vuonna 2020.

Giantsin oma liiketoiminta perustuu erityisesti New Yorkin metropolialueen laajaan markkina-alueeseen ja MetLife Stadiumiin. Giants ja toinen New Yorkin NFL-joukkue New York Jets hallinnoivat stadionia yhdessä tasaosuuksin omistamansa stadionyhtiön kautta. Seura saa paikallisia tuloja Giantsin kotiotteluiden lipuista, aitioista ja muista premium-paikoista, sponsorisopimuksista sekä ruoka-, juoma- ja oheistuotemyynnistä.

MetLife Stadiumin 82 500 katsojan istumapaikkakapasiteetti on NFL:n suurin. Siellä järjestetään Giantsin ja Jetsin otteluiden lisäksi konsertteja, yliopistojalkapalloa, kansainvälisiä jalkapallo-otteluita ja muita yleisötapahtumia. Stadion toimi myös vuoden 2026 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen loppuottelun näyttämönä. Stadionin ympärivuotinen tapahtumatoiminta tuo sen omistaville joukkueille tuloja myös NFL-kauden ulkopuolella.

Forbes arvioi vuonna 2025 Giantsin arvoksi 10,1 miljardia dollaria, mikä teki siitä NFL:n kolmanneksi arvokkaimman seuran Dallas Cowboysin ja Los Angeles Ramsin jälkeen. Samassa arviossa Giantsin vuoden 2024 liikevaihdoksi arvioitiin 707 miljoonaa dollaria. Seuran arvoa tukevat NFL:n yhteisen tulonjaon lisäksi New Yorkin metropolialueen suuret markkinat, kansainvälisesti tunnettu Giants-brändi, sukupolvelta toiselle periytyvä kannattajakunta ja osuus MetLife Stadiumin kaupallisesta toiminnasta.

Lokakuussa 2025 Julia Kochin perhe hankki Giantsista kymmenen prosentin määräysvallattoman omistusosuuden. Kaupassa seuran arvoksi määrittyi noin 10,3 miljardia dollaria. Seuran perustanut Maran suku ja vuodesta 1991 osaomistajana ollut Tischin suku säilyttivät yhdessä määräysvallan seurassa.

Saavutukset

New York Giants on voittanut kahdeksan NFL-mestaruutta. Neljä mestaruuksista tuli ennen Super Bowl -aikakautta ja neljä Super Bowlissa.

NFL-mestaruudet

Kausi Vastustaja Tulos
1927 Runkosarjan sijoituksen mukaan NFL-mestari
1934 Chicago Bears 30–13
1938 Green Bay Packers 23–17
1956 Chicago Bears 47–7

Super Bowl -mestaruudet

Kausi Super Bowl Vastustaja Tulos
1986 XXI Denver Broncos 39–20
1990 XXV Buffalo Bills 20–19
2007 XLII New England Patriots 17–14
2011 XLVI New England Patriots 21–17

Konferenssi- ja divisioonamestaruudet

Giants on voittanut 11 konferenssimestaruutta ja 16 divisioonamestaruutta. Ennen NFL:n ja AFL:n yhdistymistä joukkue voitti kuusi NFL Eastern -konferenssimestaruutta. NFC perustettiin vuonna 1970, minkä jälkeen Giants on voittanut konferenssin viidesti.

Saavutus Määrä Kaudet
NFL Eastern -konferenssimestaruudet 6 1956, 1958, 1959, 1961, 1962, 1963
NFC-mestaruudet 5 1986, 1990, 2000, 2007, 2011
NFL Eastern -divisioonamestaruudet 8 1933, 1934, 1935, 1938, 1939, 1941, 1944, 1946
NFC East -divisioonamestaruudet 8 1986, 1989, 1990, 1997, 2000, 2005, 2008, 2011

Pelaajat

Pro Football Hall of Fame

Merkittävä määrä, useita kymmeniä New York Giantsiin urallaan liittyneitä pelaajia, valmentajia ja seurajohtajia on valittu Pro Football Hall of Fameen. Ohessa osa Giantsin Pro Football Hall of Fame -henkilöistä.

Nimi Rooli Giantsissa Nimi Rooli Giantsissa
Frank Gifford Halfback Kurt Warner Pelinrakentaja
Sam Huff Linebacker Steve Owen Pelaaja ja päävalmentaja
Lawrence Taylor Linebacker Bill Parcells Päävalmentaja
Michael Strahan Defensive end Tim Mara Perustaja ja omistaja
Fran Tarkenton Pelinrakentaja Wellington Mara Omistaja ja seurajohtaja
Y. A. Tittle Pelinrakentaja George Young General manager

Jäädytetyt pelinumerot

Numero Pelaaja Numero Pelaaja Numero Pelaaja Numero Pelaaja
1 Ray Flaherty 4 Tuffy Leemans 7 Mel Hein 10 Eli Manning
11 Phil Simms 14 Ward Cuff / Y. A. Tittle 16 Frank Gifford 32 Al Blozis
40 Joe Morrison 42 Charlie Conerly 50 Ken Strong 56 Lawrence Taylor
92 Michael Strahan

Ring of Honor

Ring of Honor on Giantsin vuonna 2010 perustama kunniagalleria, johon seura valitsee historiansa merkittävimpiä pelaajia, valmentajia ja seuratoimijoita. Ohessa osa Giantsin Ring of Honor -henkilöistä.

Nimi Rooli Vuodet Nimi Rooli Vuodet
Lawrence Taylor Linebacker 1981–1993 Frank Gifford Halfback 1952–1960, 1962–1964
Eli Manning Pelinrakentaja 2004–2019 Michael Strahan Defensive end 1993–2007
Bill Parcells Päävalmentaja 1983–1990 Phil Simms Pelinrakentaja 1979–1993
Tom Coughlin Päävalmentaja 2004–2015 Sam Huff Linebacker 1956–1963
Tim Mara Perustaja ja omistaja 1925–1959 Wellington Mara Omistaja ja seurajohtaja 1937–2005