Friedrich Nietzsche

Yleistä

Nietzschen ajattelu ja tuotanto on jaettu myöhemmin erilaisiin vaiheisiin. On puhuttu romanttisesta, pessimistisestä ja taiteellisesta, sitä seuranneesta älyllisestä vaiheesta sekä viimeisestä julistavasta vaiheesta. Hänen filosofiaansa vaikuttivat myös kristinuskon vaikutuksen heikkeneminen ja nihilismi yleisenä ajattelutapana 1800-luvun loppupuoliskolla.^lähde?

Varhaiskaudellaan Nietzsche ajatteli elämän oikeutuvan vain esteettisenä ilmiönä, ja hän palasi tähän ajatukseen myöhemminkin. Innoitusta hän sai klassisten filologien mieliaiheesta eli antiikin kreikkalaisista ja heidän kulttuuristaan.^lähde?

Tyyliltään Nietzschen filosofia on julistavaa, mutta monitulkintaista ja usein mietelauseenomaista, joskin teosten tyyli vaihtelee paljon ja niissä on keskenään hyvin erilaisia lähestymistapoja.

Nietzschen ajatuksia on usein pidetty keskenään ristiriitaisina, mutta tunnetun Nietzsche-kääntäjän Walter Kaufmannin mukaan se saattaa vain ilmentää Nietzschen ”vapaan ajattelijan” luonnetta ja pyrkimystä esittää asiat useista näkökulmista. Nietzsche ei kuitenkaan pitänyt kaikkia ajatuksia samanarvoisina, mikä ilmenee arvostelusta monia muita filosofeja kohtaan.^lähde?

Suuri merkitys Nietzschellä oli moraalifilosofina. Nietzsche tutki moraalin alkuperää ja pyrki osoittamaan, että idealistisella moraalilla ei ole yliluonnollista perustaa, vaan että nykyisin vallalla olevat moraalijärjestelmät ovat syntyneet monimutkaisen sosiaalihistoriallisen ja psykologisen prosessin tuloksena. Nietzsche väitti, että moraali on väline, jonka avulla ihmisyksilöt, ihmisryhmät tai kansat tavoittelevat miltei vaistonvaraisesti arvonantoa, henkistä tai poliittista ylemmyyttä ja vaikutusvaltaa, joskus jopa aineellista etua.^lähde?

Nietzsche väitti, että länsimainen kristillis-idealistinen moraali saattaa ihmisen ristiriitaan hänen biologisen perusolemuksensa kanssa. Nietzschen mukaan vallassa olevat moraalijärjestelmät tukahduttavat epäyksilöllisyydessään ja tiukassa näennäisrationaalisuudessaan ihmisen luovuuden.^lähde?

Ajattelun kaudet

Nietzschen ajattelu ja tuotanto kävivät läpi erilaisia vaiheita. On puhuttu esimerkiksi romanttisesta, skeptisestä, profeetallisesta ja maanisesta vaiheesta. Ensimmäiseen vaiheeseen kuului keskeisenä taiteen ongelma. Tämän vaiheen teos on esimerkiksi Tragedian synty vuodelta 1872. Vaiheeseen vaikuttivat vahvasti Schopenhauer ja Wagner ja siihen liittyi huoli saksalaisen kulttuurin tilasta. Nietzsche muotoili antiikin Kreikan kulttuurin pohjalta vaatimuksen, jonka mukaan dionyysisen tahdon ja elämänhalun tulisi nousta järkeä ja sopusointua korostavan apollonisen aineksen yli.^lähde?

Toisessa vaiheessa Nietzsche kiinnostui tieteestä taiteen sijaan, mutta kirjoitti yhä useammin aforistiseen tyyliin. Tämän vaiheen teoksia ovat esimerkiksi Inhimillistä, aivan liian inhimillistä vuodelta 1878, Aamurusko vuodelta 1881 ja Iloinen tiede vuodelta 1882. Ranskalaiset vaikutteet tulivat hänen ajattelussaan etualalle. Etenkin Iloinen tiede edustaa järkeä ja elämänmyönteisyyttä korostavaa vaihetta.

Kolmannessa vaiheessa (Näin puhui Zarathustra 1883–1885, Moraalin alkuperästä 1887) Nietzschen tuotannossa korostui moraalin ongelma, omien oppien julistus ja laumaihmisten arvostelu. Nietzsche arvosteli jyrkästi aikakauden moraalia ja kristinuskoa syyttäen niitä vallantahdon tukahduttamisesta. Kaikki arvot on Nietzschen mukaan arvioitava uudelleen. Terve elämänasenne ilmenee herramoraalissa ja yli-ihmisessä. Vuoden 1881 jälkeen Nietzschen ajattelussa ilmeni myös tummempia sävyjä. Terveyden heikkenemisestä huolimatta Nietzsche kirjoitti runsaasti ja hänen tunnetuimmat teoksensa ovat myöhäiskaudelta.

Viimeisessä, sairastumista edeltäneessä maanisessa vaiheessa, tyypillistä Nietzschen tuotannolle oli maaninen ja itseironinenkin itsetehostus, kuten teoksissa Epäjumalten hämärä, Antikristus, Wagnerin tapaus ja Ecce Homo, jotka hän julkaisi vuonna 1888.^lähde?

Nihilismi ja Jumalan kuolema

Nietzsche piti nihilismiä seurauksena kristillisen uskonnon valtapyrkimyksistä: tällä, ainoalla olemassa olevalla maailmalla olisi arvoa enää vain suhteessa kuvitteelliseen tuonpuoleiseen. Kun tuonpuoleisen arvo nousi merkittävimmäksi, tulos oli nihilismi: ei-minkään arvostaminen korkeimpana arvona. Tärkein haaste nihilismille oli juuri kristinuskon heikentyminen. Nietzsche piti tilannetta uutena haasteena eurooppalaiselle kulttuurille, jonka oli ylitettävä itsensä ja päästävä eräänlaiseen pisteeseen, josta ei ole paluuta. Nietzsche kiteytti asian kuuluisaan lauseeseen ”Jumala on kuollut”. Lause kuvasi kriisiä, jonka läntinen kulttuuri kohtaisi sen perusteiden muretessa; samalla tämä kriisi kuitenkin avasi tien johonkin uuteen. Nietzsche tuomitsi hegeliläisyyden, kantilaisuuden ja utilitarismin epäonnistuneina yrityksinä paikata jumalan jättämä aukko.^lähde?

Ajattelullaan Nietzsche pyrki ylittämään nihilismin. Uusien arvojen asettamisessa hän piti keskeisenä yli-ihmisen käsitettään ja oppiaan ikuisesta paluusta. Nietzsche kirjoitti, että aikaisemmin kansat asettivat arvojaan yksilön yli, mutta nyt yksilö voi asettaa arvot ja kulttuurin. Ihmismassoista ei ole arvojen asettajaksi, vaan ”lauma” tarvitsee opastajan päästäkseen nihilismistä. Tähän tehtävään viitaten Nietzschen kirjoituksissa esiintyi käsite ”suuri politiikka”.^lähde?

Herramoraali ja orjamoraali

Nietzsche väitti, että moraalia on kahdenlaista, herramoraalia, joka nousee aktiivisesti ”jalosta ihmisestä” ja orjamoraalia, joka liittyy vasteenomaisena ”heikkoon ihmiseen”. Eri moraalit eivät ole toistensa vastakohtia, vaan kokonaan toisia arvotusjärjestelmiä: herramoraali arvottaa teot asteikolla hyvä–huono, kun taas orjamoraali arvottaa ne asteikolla hyvä–paha. Herra- ja orjamoraali eivät Nietzschellä ole mihinkään yhteiskuntaluokkaan sidottuja määreitä, vaan käsitteet viittaavat ”herramaiseen” ja ”orjamaiseen” suhtautumiseen suhteessa moraaliin. Näin ollen orja voi olla moraaliltaan ”herra”.

Kristinusko instituutiona ja Jeesus

Pääartikkeli: Friedrich Nietzschen uskontokritiikki

Nietzsche hyökkäsi voimakkaasti kristinuskoa vastaan väittäen sen ”uudelleenarvioineen” luonnolliset, terveet arvot ja vääristäneen Jeesuksen elämän. Hän meni arvostelussaan pitemmälle kuin valistusajan agnostikko- ja ateistiajattelijat, jotka pitivät kristinuskoa vain virheellisenä. Nietzsche näki kristinuskon varhaisvaiheen historiassa yhä pahemmin vääristyvän kuvan Jeesuksesta. Hän syytti varhaiskristittyjä Jeesuksen martyroimisesta, ja piti apostoleita pelkurimaisina, rahvaanomaisina ja katkerina. Nietzschen kirjoittama lause ”Viimeinen kristitty kuoli ristillä” viittaa siihen, että hänen mielestään kristinusko oli oleellisesti Paavalin luomus. Nietzschen lähtökohtana oli, että kristinusko liittyy dionyysisen elämänvoiman vastaiseen kehityslinjaan, jota edustavat alkuvaiheessaan Sokrates ja Platon.

Nietzsche kritisoi ajatusta, että ”luonnollisen kehityksen” ajatustapa syrjäyttäisi Jumalan niin, että nykyinen ihminen voisi olla Jumalan asemassa. Aluksi hän toivoi löytävänsä puhtaasta tieteestä vastauksia perimmäisiin kysymyksiin. Myöhemmin hän alkoi pitää naurettavana, että filosofit yrittävät löytää elämälle sellaisia arvoja, jotka olisivat arvokkaampia kuin todellisen maailman arvot.

Amor Fati ja ikuinen paluu

Nietzscheä kiehtoi ajatus, jonka mukaan jokainen ihminen, joka varauksetta hyväksyy elämän, hyväksyy samalla sen, että hänen elämänsä toistuu sellaisenaan loputtomasti. Nietzsche ei välttämättä käsitellyt tätä ikuisen paluun ajatusta totuutena kaikkeudesta, vaan ajatusleikkinä joka paljastaa elämän hyväksymisen. Nietzschen mukaan ”Amor Fatin” (kohtalonrakkauden eli välttämättömyyden rakastamisen) omaksunut ei ainoastaan hyväksy, vaan toivoo kaiken kokemansa tuskan, ilon, häpeän ja kunnian uusiutuvan loputtomiin.^lähde?

Koska Nietzsche näki lennokkaan metafysiikan aikakauden ja objektiivisten totuuksien ajan olevan takanapäin, oli luontevaa ajatella, että ihmisten mielenkiinto keskittyisi nyt enemmän suoraan havaittavaan todellisuuteen, jossa he elävät. Yksilölle ikuisen paluun käsite on eräänlainen koe, jossa hän voi kysyä itseltään, voinko sanoa kaikelle elämälleni ”kyllä”. Ikuinen paluu on siis pessimismin vastainen käsite – jos siis elämälleen vastaa ”kyllä”. Ikuisen paluun käsite myös korostaa sitä, että kaikki yksilön valinnat ovat merkityksellisiä.^lähde?

Yli-ihminen

Nietzschen yli-ihminen (Übermensch) on ihanne, jossa henkisesti korkeatasoinen yksilö toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti kaikkia niitä moraalisia ja esteettisiä mahdollisuuksia, jotka nykyinen kasvatusperinne ja arvomaailma tukahduttavat. Yli-ihminen on yksi Nietzschen filosofian eniten kiinnostusta herättäneistä käsitteistä. Kuitenkin kyseinen käsite on vain pienessä osassa hänen koko tuotannossaan. Yli-ihmisellä ei ole enää tarvetta uskoa varmoihin perusteisiin vaan hän pystyy ”tanssimaan” ohuilla langoilla (Näin puhui Zarathustra). Yli-ihminen pystyy luomaan itse arvonsa ja norminsa. Näin nihilismi voidaan ylittää.^lähde?

Varsinkin myöhemmässä ajattelussaan hän vaati, että nykyihmisen on uhrattava oma moraalinsa ja onnensa luodakseen edellytykset paremman ja kehityskykyisemmän henkisen ihmistyypin synnylle.^lähde?

Sue Prideaux näkee Nietzsche-elämäkerrassaan yli-ihmisen ”vastalääkkeenä moraaliselle ja kulttuuriselle pikkusieluisuudelle, joka on tulosta Euroopan vuosisataisesta rappiosta ja kirkon ylivallasta”.

”Tahto valtaan”

”Tahto valtaan” on Nietzschen filosofisen ajattelun perusperiaate. Hän kuvasi sen aktiivisena tapahtumasarjana, jossa mikä tahansa asia, mukaan lukien ihminen, suuntaa ja pyrkii laajentamaan omaa luovaa energiaansa.^lähde?

Nietzsche käytti vallantahdon käsitettä kuvaamaan itsemääräytymistä. Nietzschen käsitettä on tulkittu siten, että ihmisen tulee nojautua omaan minuuteensa eikä hyväksyä ulkoisia, keinotekoisia oppeja.

Kirjailija Jukka Koskelaisen mukaan Nietzsche oli parhaimmillaan psykologisesti hyvin tarkkanäköinen ja näki ihanteiden takana piilevät itsekkäät pyrinnöt. Toisaalta Nietzschen ajatukset vallantahdosta olivat Koskelaisen mukaan kokemukselle vieraita kehitelmiä, vaikka filosofi itse sanoi vastustavansa tyhjää metafysiikkaa.

Kirjat ja tutkielmat

• Aus meinem Leben (1858)
• Über Musik (1858)
• Napoleon III als Praesident (1862)
• Fatum und Geschichte (1862)
• Willensfreiheit und Fatum (1862)
• Kann der Neidische je wahrhaft glücklich sein? (1863)
• Über Stimmungen (1864)
• Mein Leben (1864)
• Homer und die klassische Philologie (1868, suom. ”Homeros ja klassinen filologia” teoksessa Kirjoituksia kreikkalaisista)
• Über die Zukunft unserer Bildungsanstalten (1872)
• Fünf Vorreden zu fünf ungeschriebenen Büchern (1872)

1. Über das Pathos der Wahrheit
2. Gedanken über die Zukunft unserer Bildungsanstalten
3. Der griechische Staat (suom. ”Kreikkalainen valtio” teoksessa Kirjoituksia kreikkalaisista)
4. Das Verhältnis der Schopenhauerischen Philosophie zu einer deutschen Cultur
5. Homers Wettkampf (suom. ”Homeroksen kilpailu” teoksessa Kirjoituksia kreikkalaisista)

• Die Geburt der Tragödie (1872, suom. ”Tragedian synty”)
• Über Wahrheit und Lüge im aussermoralischen Sinne (1873, suom. ”Totuudesta ja valheesta moraalin ulkopuolisessa mielessä”)
• Die Philosophie im tragischen Zeitalter der Griechen (1873, julkaistu postuumisti, suom. ”Filosofia Kreikan traagisella aikakaudella” teoksessa Kirjoituksia kreikkalaisista)
• Unzeitgemässe Betrachtungen (’Epäajanmukaiset mietelmät’)

1. David Strauss: der Bekenner und der Schriftsteller (1873, suom. David Strauss uskontunnustajana ja kirjailijana)
2. Vom Nutzen und Nachtheil der Historie für das Leben (1874, suom. Historian hyödystä ja haitasta elämälle)
3. Schopenhauer als Erzieher (1874, suom. Schopenhauer kasvattajana)
4. Richard Wagner in Bayreuth (1876, suom. Richard Wagner Bayreuthissa)

• Menschliches, Allzumenschliches (1878–1880, suom. Inhimillistä, aivan liian inhimillistä)
• Morgenröte (1881, suom. Aamurusko)
• Die fröhliche Wissenschaft (1882, 1887, suom. Iloinen tiede)
• Also sprach Zarathustra (1883–1885, suom. Näin puhui Zarathustra)
• Jenseits von Gut und Böse (1886, suom. Hyvän ja pahan tuolla puolen)
• Zur Genealogie der Moral (1887, suom. Moraalin alkuperästä)
• Der Fall Wagner (1888, suom. yhteisniteessä Wagnerin tapaus & Nietzsche contra Wagner)
• Götzen-Dämmerung (1888, suom. Epäjumalten hämärä)
• Der Antichrist (1888, suom. Antikristus)
• Ecce Homo, 1888, suom. Ecce homo)
• Nietzsche contra Wagner (1888, suom. yhteisniteessä Wagnerin tapaus & Nietzsche contra Wagner)

Runous

• Idyllen aus Messina (kirjoitettu 1882)
• Dionysos-Dithyramben (kirjoitettu 1888, julkaistu 1892, suom. Dionysos-dityrambit)

Musiikki

• Manfred-Meditation (1872)
• Hymnus an die Freundschaft (1874)
• Gebet an das Leben, NWV 41 (1882)
• Hymnus an das Leben (1887)

Suomennetut teokset

• Kirjoituksia kreikkalaisista. (Kirjoitukset vuosilta 1869–1872. Sisältää kirjoitukset: Homeroksen kilpailu; Kreikkalainen valtio; Kreikkalainen nainen; Filosofia Kreikan traagisella aikakaudella; Homeros ja klassinen filologia.) Suomentanut Pekka Seppänen. Helsinki: Summa, 2006. ISBN 952-5418-18-9
• Tragedian synty. (Die Geburt der Tragödie, 1872.) Suomentanut Jarkko S. Tuusvuori. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2007. ISBN 978-952-5503-26-5
• David Strauss uskontunnustajana ja kirjailijana. (David Strauss der Bekenner und der Schriftsteller, 1873.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2021. ISBN 978-952-803-501-5
• Historian hyödystä ja haitasta elämälle. (Vom Nutzen und Nachteil der Historie für das Leben, 1874.) Suomentanut Anssi Halmesvirta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö JULPU, 1999. ISBN 951-39-0472-5
• Historian hyödystä ja haitasta elämälle. (Vom Nutzen und Nachtheil der Historie für das Leben, 1874.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2020. ISBN 978-952-802-255-8 Teoksen verkkoversio (PDF).
• Schopenhauer kasvattajana. (Schopenhauer als Erzieher, 1874.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2019. ISBN 978-952-3186-56-9
• Richard Wagner Bayreuthissa. (Richard Wagner in Bayreuth, 1876.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2020. ISBN 978-952-804-249-5
• Traagisen ajattelun synty. (Suomentanut Kimmo Jylhämö) Niin & näin, 1994, nro 3. Artikkelin verkkoversio. (PDF)
• Sokrateen ongelma. (Suomentanut Mika Saranpää) Niin & näin, 1994, nro 3. Artikkelin verkkoversio. (PDF)
• Totuudesta ja valheesta moraalin ulkopuolisessa mielessä. (Über Wahrheit und Lüge im aussermoralischen Sinne, 1873. Suomentaneet Anna-Maria Mäntynen ja Henrik Rydenfelt) Niin & näin, 2004, nro 4. Artikkelin verkkoversio. (PDF)
• Inhimillistä, aivan liian inhimillistä (I). (Menschliches, Allzumenschliches. Ein Buch für freie Geister, 1878.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2025. ISBN 978-952-809-696-2
• Inhimillistä, aivan liian inhimillistä (II). (Vermischte Meinungen und Sprüche, 1879. Der Wanderer und sein Schatten, 1880.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2026. ISBN 978-952-890-271-3
• Aamurusko. (Morgenröte. Gedanken über die moralischen Vorurteile, 1881.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2017. ISBN 978-951-568-388-5
• Iloinen tiede. (Die fröhliche Wissenschaft, 1882.) Suomentanut J. A. Hollo. Helsingissä: Otava, 1963.
• Näin puhui Zarathustra. Kirja kaikille eikä kenellekään. (Also sprach Zarathustra. Ein Buch für alle und keinen, 1883–1885.) Suomentanut J. A. Hollo. Helsingissä: Otava, 1961.
• Näin puhui Zarathustra. Kirja kaikille eikä kenellekään. (Also sprach Zarathustra. Ein Buch für alle und keinen, 1883–1885.) Suomentanut Jari Tammi. Helsinki: Pikku-idis, 2008. ISBN 978-952-9589-38-8
• Hyvän ja pahan tuolla puolen, Erään tulevaisuuden filosofian alkunäytös. (Jenseits von Gut und Böse, 1886.) Suomentanut J. A. Hollo. Helsingissä: Otava, 1966.
• Moraalin alkuperästä. Pamfletti. (Zur Genealogie der Moral. Eine Streitschrift, 1887.) Suomentanut J. A. Hollo. Helsingissä: Otava, 1969.
• Epäjumalten hämärä, eli, Miten vasaralla filosofoidaan. (Götzen-Dämmerung, 1888.) Suomentanut Markku Saarinen. Helsinki: Unio mystica, 1995. ISBN 952-9586-35-3
• Antikristus. (Der Antichrist. Fluch auf das Christenthum, kirjoitettu 1888, julkaistu 1895.) Suomentanut Aarni Kouta. Täydennetty näköispainos (Vihtori Kosonen, 1908). Helsinki: Esoterica Publishing, 1991. ISBN 952-9586-01-9
• Ecce homo. Kuinka tulee siksi mitä on. (Ecce homo. Wie man wird, was man ist, 1888, julkaistu 1908.) Suomentanut Antti Kuparinen. Helsinki: Summa, 2002. ISBN 952-5418-02-2
• Ecce homo. Kuinka tulee siksi mitä on. (Ecce homo. Wie man wird, was man ist, 1888, julkaistu 1908.) Suomentanut Tuikku Ljungberg. Helsinki: Unio mystica, 2002. ISBN 952-9586-83-3
• Wagnerin tapaus & Nietzsche contra Wagner. (Der Fall Wagner. Ein Musikanten-Problem, 1888; Nietzsche contra Wagner. Aktenstücke eines Psychologen, 1889.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2018. ISBN 978-952-80-0081-5
• Dionysos. Valikoima runoja. (Dionysos-Dithyramben, 1889, valikoima alkuteoksesta.) Suomentanut Aarni Kouta. Näköispainos. Alkuteos: Otava, 1909. Helsinki: Lasipalatsi, 2000. ISBN 951-9351-35-3
• Dionysos-dityrambit & Hulluuskirjeet. (Dionysos-Dithyramben, 1891.) Suomentanut Risto Korkea-aho. Helsinki: Books on Demand, 2018. ISBN 978-952-80-0506-3
• Kaksi postikorttia. (Naumburgissa 1879. Suomentanut Jarkko S. Tuusvuori) Niin & näin, 2011, nro 2. Artikkelin verkkoversio. (PDF)

Muuta kirjallisuutta

• Chamberlain, Lesley: Nietzsche in Turin. The End of the Future. London: Quartet Books, 1996. ISBN 978-0-7043-8028-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Colli, Giorgio: Nietzschen jälkeen. Miten tullaan filosofiksi. (Dopo Nietzsche, 1996.) Suomentanut Antti Kajas. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2008. ISBN 978-952-5503-33-3
• Deleuze, Gilles: Nietzsche ja filosofia. (Nietzsche et la philosophie, 1962.) Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Helsinki: Summa, 2005. ISBN 952-5418-06-5
• Hayman, Ronald: Nietzsche. Nietzschen äänet. (Nietzsche. Nietzsche’s voices, 1997.) Suomentanut Hannu Sivenius. Suuret filosofit 14. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-161-75-X Myös teoksessa Monk, Ray & Raphael, Frederick (toim.): Suuret filosofit. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18685-X
• Heikkinen, Aappo: Friedrich Nietzsche. Hänen persoonallisuutensa, ajatusmaailmansa kehityshistoria, elämänkäsityksensä sekä sen arvostelu. (Väitöskirja) Turku: Turun yliopiston julkaisuja Sarja B, Humaniora 18, 1933.
• Kinnunen, Aarne: F. Nietzsche. Helsinki: Kirjayhtymä, 1960.
• Kunnas, Tarmo: Nietzsche – Zarathustran varjo. Helsingissä: Otava, 1981. ISBN 951-1-06129-1
• Kunnas, Tarmo: Nietzsche ajattelijana. Aamuruskosta epäjumalten hämärään. Helsinki: Basam Books, 2022. ISBN 978-952-379-309-5
• Laari, Jukka (toim.): Nietzschen hämärä. Pieni kirja Nietzschestä ja filosofiasta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2001. ISBN 951-39-0923-9
• Macintyre, Ben: Herrakansa viidakossa. Elisabeth Nietzschen elämäkerta. (Forgotten Fatherland. The Search for Elisabeth Nietzsche, 1992.) Suomentanut Jelena Vallenius ja Pirkko Talvio-Jaatinen. Helsinki: Nemo, 2002. ISBN 952-5180-44-1
• Prideaux, Sue: En ole ihminen, olen dynamiittia. Friedrich Nietzschen elämä. (I Am Dynamite! A Life of Nietzsche, 2018.) Suomentanut Saku-Petteri Urpo. Turku: Sammakko, 2023. ISBN 978-952-483-424-7
• Rahkola, Juuso: Tiedon alkuperästä. Jyväskylä: Kampus kustannus, 2004. ISBN 951-9113-72-X
• Riihimäki, Aapo: Nietzschen arvoitus. Mitä Nietzsche todella tarkoitti? Helsinki Jyväskylä: Minerva, 2009. ISBN 978-952-492-228-9
• Salomaa, J. E.: Friedrich Nietzsche. (Alkuteksti julkaistu teoksessa Nykyajan filosofeja, 1924) Jyväskylä: Kampus kustannus, 1998. ISBN 951-9113-61-4
• Šestov, Lev: Dostojevski ja Nietzsche. Tragedian filosofia. (Dostojevskij i Nitše (Filosofiâ tragedii), 1903.) Suomentanut Mari Miettinen. Joensuu: Ilias, 2009. ISBN 978-952-5679-39-7
• Heidegger, Martin: Nietzsche 1. Suomentanut Markku Lehtinen. Tampere: Vastapaino, 2026. ISBN 978-952-397-299-5
• Heidegger, Martin: Nietzsche 2. Suomentanut Markku Lehtinen. Tampere: Vastapaino, 2026. ISBN 978-952-397-300-8