Hydrologiaa
Sjundbyånin virtaamia mitataan Siuntion asemanseudulla etelärannan mittausasemalla Oxhagenilla. Vaikka mittausasema sijaitsee muutaman kilometrin ylävirtaan päin, voidaan sen virtaamia käyttää myös alajuoksulla. Lukemat ovat siten aavistuksen suurempia kuin mittausasemalla. Pikkalanjoen keskivirtaama (MQ) on siten 5,5 m³/s, keskiylivirtaama (MHQ) on 25,7 m³/s ja keskialivirtaama (MNQ) 0,63 m³/s. Suurin virtaama (HQ) on ollut 37 m³/s (16.4.1984) ja pienin virtaama (NQ) 0,03 m³/s (31.8.1999).
Luontoarvoja
Natura 2000-alue
Siuntionjoen vesistöalueella sijaitsee Siuntionjoen Natura 2000-suojelualue (FI0100085, 385 hehtaaria, 47,59 km). Siihen sisältyy muutama järvi ja Siuntionjoen vesistön uomaverkoston uomia. Suojelualueeseen kuuluu Pikkalanjoki, Vikträsk, Sjundbyån, Tjusträsk, Siuntionjoki Sågarsforsille asti. Pääuoman lisäksi suojeltuja ovat Degermossenilta laskeva puro, Kynnarträskistä Tjusträskiin laskeva lyhyt puro, Lillträskistä Kvarnbyhyn laskeva Kvarnbybäcken sekä suurempi sivujoki Kirkkojoki, joka Munksinkosken jälkeistä latvauomista ovat mukana Lempansån ja Aiskosbäcken.
Vikträskin ja Pikkalanjoen ympäristö on saukon elinaluetta. Saukko on kansallisesti uhanalainen ja luontodirektiivein suojeltu laji (II ja IV(A)). Pikkalanjoen rantatörmissä pesii ajoittain kuningaskalastaja.
Historiaa
”Piikkala by” tunnettiin kirjallisista lähteistä jo vuonna 1476. Kylä sijaitsee edelleen Piikkalanlahden rannikolla. Ennen maankohoamista Pikkalanlahti jatkui viisi kilometriä Piikkalanjoen laaksoa myöten Vikträskin (suom. Lahtijärvi, alkujaan Pitkälaksi (laksi on nyk. 'lahti') seuduille. Vesiväylän satamapaikka oli Sjundbyn linnalla.
Joessa sijaitsee myös puisen aluksen hylky. 1970-luvulla Broändan sillan tuntumassa havaittiin vedessä mäntyhirsiä ja veneen tai laivan kaaren pala noin sadan metrin alueella. Oletettavasti hylky sijaitsee jossain muualla ja vesi oli tuonut sen osia jokea pitkin alas Broändan sillalle.
Vuoden 1961 peruskartassa on joen suisto luonnollisen oloinen. Joen poikki on kuitenkin rakennettu pato, jonka patovallit jatkuvat maalle asti. Vuoden 1975 kartassa on joen suistoon ilmestynyt ”saari”, jonka oikea uoma on kuitenkin poikki patovallin takia. Samalla on uomaa siirretty itään päin lähemmäksi siellä kohoavaa mäkeä. Sinne on merkitty karttaan sulku. Joen luusuassa oli käytössä silta vuoden 1981 kartassa, mutta siltayhteys katkaistiin vuoden 1990 karttaan mennessä. Fågelvikiin rakennettiin silloin asuintaloja. Kuitenkin vuoden 1995 kartassa on samaan paikkaan rakennettu moottoriliikenteeltä suljettu silta.
Laivaliikenne
Vuonna 1875 Uudenmaan rannikkoliikenne Oy ulotti reittiliikenteen Helsingistä Espoonlahdelle Luomaan. Vuonna 1884 siipipyörillä varustettu höyrylaiva Thyra alkoi liikennöidä Porkkalan ympäri Pikkalan rantaan. Höyrylaiva oli kooltaan 78 jalkaa pitkä ja siellä oli kaksi salonkia, ruokasali ja tupakkahytti. Edestakainen matka Siuntiosta Helsinkiin voitiin tehdä vuorokaudessa.
Vuonna 1890 Pikkalasta oli laivayhteys sekä Helsinkiin että Turkuun. Pikkalan kartanon omistaja ruoppasi laivareitin Broändan sillalle ja rakensi Pikkalan sillan kaksiosaiseksi nostosillaksi, jotta laivat pääsivät kulkemaan sen ohi. Nostosillat olivat tuolloin vielä varsin harvinainen siltatyyppi Suomessa. Höyrylaivat Onni ja Ilma poikkesivat enimmillään jopa kolme kertaa viikossa Broändan laiturissa ja höyrylaiva Porkkalalle Pikkala oli jopa pääteasema.
Matkustajalaivaliikenne loppui reitillä vuonna 1902, sillä juuri valmistuneesta rantaradasta oli tullut merkittävästi nopeampi kulkutapa. Uusi satama rakennettiin Pikkalanjoen alasuulle pääasiassa soraa ja halkoja kuljettavia proomuja ja lotjia varten.
