Porvoon hiippakunnan piispa

Hakusana ”Porvoon piispa” ohjaa tänne. Alkuperäisen Porvoon hiippakunnan (1723–1923) piispaa käsittelee artikkeli Tampereen hiippakunnan piispa.
Porvoon hiippakunnan piispa
Porvoon hiippakunnan piispan vaakuna.
Nimittäjä Porvoon hiippakunta
Perustettu 1923
Ensimmäinen Max von Bonsdorff
Kotisivut https://www.borgabiskopen.fi

Porvoon hiippakunnan piispa johtaa Porvoon hiippakuntaa. Porvoon hiippakunnan piispa toimii hiippakuntansa hengellisenä johtajana ja ylimpänä virkamiehenä. Piispan hengellisiin tehtäviin kuuluu valvoa, että saarnoissa noudatetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta ja että sakramentit sekä jumalanpalvelukset toimitetaan kirkon määräysten ja tradition mukaisesti. Virkansa puolesta piispa toimii Porvoon hiippakunnan tuomiokapitulin puheenjohtajana sekä piispainkokouksen että kirkolliskokouksen jäsenenä. Piispa vihkii myös Porvoon hiippakunnan papit, lehtorit, kirkot ja kappelit. Piispa asettaa myös vakinaiset papit virkoihinsa ja suorittaa seurakunnissa piispantarkastuksia.

Porvoon hiippakunnan piispana on toiminut 1. syyskuuta 2019 lähtien Bo-Göran Åstrand.

Piispat

piispa virka-aika lisätietoa
Max von Bonsdorff 1923–1954
Georg Olof Rosenqvist 1954–1961
Karl-Erik Forssell 1961–1970
John Vikström 1970–1982 arkkipiispa 1982-1998
Erik Vikström 1982–2006 edellisen veli
Gustav Björkstrand 2006–2009
Björn Vikström 2009–2019 John Vikströmin poika
Bo-Göran Åstrand 2019–

Lähteet

  1. ↑ Piispat Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 14.5.2024.
  2. ↑ Sanasto: Piispa Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 14.5.2024.
  3. ↑ Personuppgifter Porvoon piispa. Viitattu 14.5.2024.
  4. ↑ Om Borgå stiftet Borgå stiftet. Viitattu 28.7.2020. (ruotsiksi)