Subjunktiivi on useiden kielten kieliopeissa käytetty nimitys verbin modukselle eli tapaluokalle, jota käytetään ennen kaikkea alisteisissa sivulauseissa. Sillä ilmaistaan, että sivulause on tulkittava päälauseen määrittämässä ajallisessa ja modaalisessa kehyksessä. Joissakin kielioppiperinteissä suurin piirtein samantapaisissa tehtävissä käytettyä modusta nimitetään konjunktiiviksi.
Subjunktiiviksi (latinan kielioppiin pohjautuvassa perinteessä konjunktiiviksi) nimitetään eri kielten kieliopeissa moduksia tai lausetyyppejä, jotka erottuvat väitelauseiden indikatiivista ja suoriin käskyihin käytetystä imperatiivista. Subjunktiivin/konjunktiivin käytöt ja tehtävät vaihtelevat kielittäin, mutta usein sillä ilmaistaan epävarmuutta, ehdollisuutta, kuvitteellisuutta, hypoteettisuutta tai epäsuoraa käskyä, velvoitetta tai toivetta.
Suomen kieliopeissa ei subjunktiivi-termiä käytetä. Muiden kielten subjunktiivia tai konjunktiivia vastaamassa on suomessa usein konditionaali tai imperatiivin kolmas persoona (jussiivi).
Latinan kielen konjunktiivilla ilmaistaan päälauseessa toivomuksia ja toivotuksia, kehotuksia, kieltoja, epäilyksiä tai oletuksia:
Sivulauseissa konjunktiivi esiintyy esimerkiksi konjunktioiden ut (’että, jotta’), ne (’ettei, jottei’), cum (’kun, vaikka’) ja si (’jos’) yhteydessä, epäsuorissa kysymyslauseissa sekä toisen sanomana esitetyssä puheessa:
Italian kielessä konjunktiivia käytetään ilmaisemaan mielipidettä, mahdollisuutta, epäilyä, ihmetystä, hämmästystä, tyytymättömyyttä, pelkoa, toivoa, halua, tahtoa tai toivomusta. Sillä voidaan jättää myös kuulijalle mahdollisuus olla eri mieltä kuin puhuja on, ja tätä käytetään erittäin paljon esimerkiksi etelä-Italiassa. Konjunktiivi on myös pakollinen tiettyjen alistuskonjunktioiden kanssa (esimerkiksi affinchè ’jotta’, purchè ’kunhan vain’) ja tiettyjen pronominien tai adverbien kanssa (esim. qualunque ’mikä tahansa’), samoin tietyissä futuuri- tai ehtolauseiden tyypeissä. Konjunktiivilla on italiassa kaikki neljä aikamuotoa (preesens, imperfekti, perfekti, pluskvamperfekti).lähde?
Esimerkkejä:
Englannin subjunktiivi ilmaisee toivomuksia, ehdotuksia tai hypoteettisia asiaintiloja. Subjunktiivimuodot muistuttavat usein vastaavia indikatiivimuotoja ja erottuvat niistä vain ’olla’-verbin taivutuksen tai yksikön kolmannen persoonan muodon suhteen:
Saksan kieliopissa erotetaan kaksi konjunktiivia. Konjunktiivi I ilmaisee epäsuoraa esitystä (jonkun sanomaksi tai ajattelemaksi esitettyä):
Konjunktiivi II ilmaisee oletettua tai toteutumatta jäänyttä asiaintilaa:
Ruotsin kielessä verbin konjunktiivimuotoja voi muodostaa nykyään vain ns. vahvoista verbeistä (verbeistä, joiden taivutuksessa ilmenee vartalonsisäistä vaihtelua). Vain ’olla’-verbin konjunktiivimuotoa vore ’olisi’ käytetään nykykielessä yleisesti, muuten konjunktiivimuotojen sijasta käytetään nykyään useimmiten menneen ajan muotoa tai apuverbillä skulle muodostettua rakennetta. Konjunktiivi ilmaisee tyypillisesti oletettua, totuudenvastaista asiaintilaa (suomen konditionaalin tapaan): I så fall sutte han inte här (~ I så fall satt han inte här ~ I så fall skulle han inte sitta här) ’Siinä tapauksessa hän ei istuisi täällä’.