
Sumizuri-e (jap. 墨摺絵, kirjaimellisesti ’musteella painetut kuvat’) on japanilainen yksivärinen puupiirrospainotekniikka, jossa kuva painettiin yleensä pelkällä musteella (sumi).
Painotekniikka yleistyi 1600-luvun Japanissa. Suurin osa ajan painetuista materiaalista oli esimerkiksi runokirjoja, varhaisia romaaneja, matkaoppaita tai käyttöohjeita, joiden kuvitus oli lähes aina yksiväristä. Myös varhaiset irralliset painokuvat painettiin mustavalkoisina ääriviivapiirroksina. Sumizuri-e kuvissa käytetty muste oli joko mäntyjen epätäydellisen palamisen sivutuote (shouenboku) tai kasviöljyä, johon oli sekoitettu liimaa (yuenboku). Myöhemmin yksivärisinä painettuja kuvia ja kirjoja maalattiin tai värjättiin käsin (urushi-e). Väritekniikat yleistyivät painamisessa 1700-luvun puolivälissä, ensin yleensä kahdella värillä painettu benizuri-e 1740-luvulla ja lopulta moniväripainotekniikka nishiki-e 1760-luvulla.