Surimono

Hokusain oppilaan Kubo Shunmanin suunnittelema yksityisesti tilattu surimono-painokuva, 1810, 21 x 18.6 cm. Metropolitan Museum of Art, New York.

Surimono (jap. 摺物, kirjaimellisesti ’painettu’) on japanilaisten puupiirroskuvien genre. Surimono-kuvat olivat yksityisesti tilattuja painokuvia tai painokuvasarjoja Edo-kauden Japanissa. Surimono-painokuvia ei pidetä samaan aikaan kukoistaneen kaupallisen ukiyo-e-tyylisuunnan osana.

Taustaa

Sana surimono tarkoitti alun perin mitä tahansa puupiirrostekniikalla painettua kuvaa. Edo-kaudella termi kuitenkin muuttui tarkoittamaan vain yksityisesti tilattuja painokuvia, jotka painettiin yleensä pieninä sarjoina. Genre kehittyi 1760-luvulla suosituista e-goyomi-kalentereista, jotka olivat olleet vaihdettaviksi tarkoitettuja uudenvuoden tervehdyksiä.

Utagawa Toyokuni I:n surimono, jossa näyttelijä Onoe Kikugorô III (1784-1849) esittää roolia näytelmässä Soga nakamura öisessä sateessa miekka kädessään. Rijksmuseum, Amsterdam.

Surimonossa yhdistyivät usein runot ja kuvat. Monet painokuvista olivat kyōka- ja haiku-runoilijoiden tilaamia yksityisiä pienen kappalemäärän painoksia. Tyypillinen surimono-painos oli 20–100 vedosta. Tilaamisen syy oli osallistuminen ryhmän sisäiseen kilpailuun, halu jakaa ja vaihtaa runoja omassa ryhmässä tai kerhossa, tai yksinkertaisesti itse kirjoitettujen runojen mainostaminen ja levittäminen.

Surimonon tilaamisen ja jakamisen syyt olivat kuitenkin hyvin vaihtelevia. Näyttelijät tilasivat painokuvia mainostaakseen esiintymisiään tai ilmoittaakseen nimenvaihdosta. Kurtisaanit mainostivat palvelujaan. Surimono saattoi ilmoittaa tärkeästä yksityisestä tilaisuudesta tai julkisesta tapahtumasta. Varhaisin tunnettu surimono-kuva on vuodelta 1785. Genren kulta-aika oli vuosina 1790–1830. Kyōkan-runouden muoti meni ohitse 1830-luvulla, mutta haiku-runoissa surimonon suosio jatkui 1800-luvun puoliväliin saakka.

Muoto ja sisältö

Surimonoa ei sensuroitu samalla tavalla kuin julkiseen levitykseen tarkoitettuja painokuvia. Tilaajat olivat koulutettuja ja usein varakkaita yksityishenkilöitä tai ryhmiä, jotka eivät säästelleet kustannuksissa. Surimono-tilaukset olivatkin kuvien suunnittelijoille ja kustantajille merkittävä tulonlähde. Kuvittajat pystyivät kokeilemaan painotekniikoita ja kuva-aiheita, jotka eivät sopineet kaupalliseen levitykseen. Esimerkiksi asetelmat eivät koskaan olleet kaupallisen ukiyo-en aiheita, mutta surimonossa yleinen kuva-aihe. Surimonossa saatettiin käyttää metallivärejä, kohopainatusta ja erikoisvärejä, joita ei pystytty kustannussyistä käyttämään kaupallisissa kuvasarjoissa. Kuvat painettiin paksummalle paperille kuin kaupallinen ukiyo-e.

Surimonossa käytettiin usein kaupallisista painokuvista poikkeavia kokoja. Neliömäinen shikishi (20,5 × 18,5 cm) oli ollut waka-runoilijoiden käytössä jo Heian-kaudella. Suuri yokonagaban (40 × 53 cm) taitettiin kahtia. Kuva jäi ulkopuolelle ja runon teksti sisäpuolelelle.

Surimonon mestarit

Lähes kaikki ukiyo-e-mestarit suunnittelivat myös surimono-kuvia. Tunnetuimmat suunnittelijat ovat Katsushika Hokusai (1760-1849) ja hänen oppilaansa Totoya Hokkei (1780-1850), Sadaoka Gakutei (1785– 1855), Kubo Shunman (1757-1820) ja Ryuryukyo Shinsai (1764–1820). Myös Utagawa Toyokuni I (1769–1825) ja hänen oppilaansa Utagawa Kunisada (1786–1865) tunnettiin surimonostaan.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Japanese White-eyes with Plum Tree and Willow, from Spring Rain Surimono Album (Harusame surimono-jō, vol. 3) www.metmuseum.org. Viitattu 13.8.2021.
  2. 1 2 3 4 5 JAANUS / surimono 摺物 www.aisf.or.jp. Japanese Architecture and Art Net Users System. Viitattu 13.8.2021.
  3. ↑ Samoerai in de regen, Kunisada (I) , Utagawa, 1825 Rijksmuseum. Viitattu 13.8.2021. (englanniksi)
  4. 1 2 3 Harris 2010 s. 92
  5. 1 2 Harris 2010 s. 94
  6. ↑ Stewart 1979 s. 75–76
  7. ↑ Harris 2010 s. 96–97

Aiheesta muualla