Suomenpystykorva

Suomenpystykorva
Avaintiedot
Alkuperämaa	Suomi
Määrä	Pohjoismaissa yleinen, muualla harvinainen
Rodun syntyaika	ei tiedossa, nykyisenlainen rotutyyppi vähintään satoja vuosia vanha
Alkuperäinen käyttö	metsästys- ja vahtikoira
Nykyinen käyttö	metsästyskoira, seurakoira
Elinikä	keskimäärin 11 vuotta ja 1 kuukausi
Muita nimityksiä	Pystykorva, pikinokka, finsk spets, Finnish Spitz, Finnenspitz, spitz finlandais, spitz finlandés, soome püstkõrv, loulou finnois
FCI-luokitus	ryhmä 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat alaryhmä 2 Pohjoiset metsästyskoirat #49
Ulkonäkö
Paino	uros 12–13 kg narttu 7–10 kg
Säkäkorkeus	uros 47 cm narttu 42 cm
Väritys	lähestulkoon aina soopeli: punaruskeasta kellertävänruskeaan, karvoissa voi olla mustia kärkiä
Infobox OK

Suomenpystykorva (ruots. finsk spets) on punaruskea pienehkö pystykorviin kuuluva metsästyskoirarotu. Se on Suomen kansalliskoira.

Ulkonäkö

Suomenpystykorva on rakenteeltaan neliömäinen, hyväryhtinen ja kestävä, keskikokoa pienempi pystykorvainen koira. Se on eloisa ja liikkuu nopeasti ja keveästi. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 47 senttimetriä ja nartuilla 42 senttimetriä; kolmen senttimetrin poikkeama ihanteesta sallitaan. Koiran häntä kiertyy selän päälle, korvat ovat pystyt ja silmät hieman vinot ja mantelinmuotoiset. Ruotsinkielisessä rotumääritelmässä on mainittu painoksi urokset 12–13 kg, nartut 7–10 kg; vuonna 2015 hyväksytyssä suomenkielisessä määritelmässä ei ole painoa määritelty.

Karva on pitkähköä, puolipystyä tai pystyä ja väriltään usein soopeli, joka vaihtelee kellertävästä ruskeanpunaiseen. Punainen väri on rodun huomiota herättävin piirre. Vatsassa, raajojen sisäpinnoilla, rinnassa, leuassa ja hännässä karva on vaaleampaa. Myös pienet valkeat merkit käpälissä tai rinnassa sallitaan. Hännässä ja reisien takaosassa karva on pitkää ja tuuheaa, päässä ja raajoissa lyhyttä. Pohjavilla on pehmeä, tiheä ja vaalea, ei kuitenkaan koskaan valkoinen. Kirsu on musta.

Luonne ja käyttäytyminen

Rotumääritelmän mukaan suomenpystykorvan kuuluu olla vilkas, rohkea, tarmokas ja peräänantamaton metsästyskoira. Rotu roveltuu myös kaupungissa asuvalle metsästäjälle taajamaan. Suomenpystykorva on herkkähaukkuinen, mutta haukkumista voi vähentää koulutuksen avulla. Rotu soveltuu myös lapsiperheeseen.

Käyttötarkoitus

Suomenpystykorvaa käytetään ensisijaisesti metsäkanalintujen metsästykseen. Koiran tehtävä on etsiä riista maastosta ja osoittaa sen sijainti metsästäjälle haukkumalla. Suomenpystykorva on tarkkavainuinen, ja se voi seurata lintuja pitkiäkin matkoja vaikeassa maastossa. Suomenpystykorvalla on voimakas riistavietti, jonka ansiosta sitä voi kouluttaa hyvän lintukoiran. Rotua voi hyödyntää myös pienpetojen ja hirvieläinten metsästyksessä.

Alkuperä

Suomenpystykorva polveutunee pienikokoisista laikoja muistuttaneista koirista. Sen varhaista historiaa ei tunneta, sillä historiallisia lähteitä rodusta ei ole säilynyt juuri lainkaan. Suomensukuiset heimot käyttivät melko pienikokoisia metsästyskoiria jo siirtyessään nykyisille asuinalueilleen. Jonkinlaisen yhtenäisen pystykorvaisen kantarodun muodostumisen arvellaan alkaneen Suomessa jo noin vuoden 100 jälkeen.^lähde?

Suomenpystykorvan tyyppisiä koiria on käytetty riistan metsästykseen kaikkialla Suomessa jo satoja vuosia. Koiria käytettiin ruoan hankintaan ja turkisriistan metsästykseen. 1800-luvun lopulta on säilynyt kirjallisia tietoja punaturkkisista, haukkuvista metsästyskoirista.

Suomen kennelklubi perustettiin vuonna 1889. Ensimmäisen ”suomalaisen haukkuvan lintukoiran” rotumerkkiehdotuksen teki metsänhoitaja Hugo Sandberg vuonna 1892. Rotumääritelmä uudistettiin vuonna 1897, jolloin rodun nimeksi vaihtui suomalainen pystykorva. Vaikka suomenpystykorvaa oli käytetty kaiken riistan koirana, jalostuksen tavoitteeksi tuli linnunmetsästys. Päätavoitteeksi asetettiin hyvän, puuhun haukkuvan ja samalla kauniin lintukoiran kehittäminen. 1890-luvulla tyypiltään ja käyttötarkoitukseltaan samanlaisia yksilöitä löytyi lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomesta.

Jo vuonna 1915 suomenpystykorva pääsi myös ulkomaalaiseen koirakirjaan, englantilaisen W. E. Masonin teokseen Dogs of All Nations, jossa sitä kutsuttiin nimellä Finnish Pom.

Suomenpystykorva on sikäli harvinainen rotu, että se on jalostettu luonnonkannasta ilman risteytyksiä. Vuonna 1979 suomenpystykorva nimettiin Suomen kansalliskoiraksi. Vuonna 2006 suomenpystykorva ja sen venäläinen sisarrotu karjalais-suomalainen laika yhdistettiin samaksi roduksi. Rodusta on koottu sukutaulut, joissa on yli 78 000 koiran tiedot.

Karjalais-suomalainen laika

Vuosisatojen ajan suomenpystykorvan populaatio oli yltänyt Itä-Suomeen ja venäjänpuoleiseen Karjalaan asti. Venäjän vallankumouksen jälkeen venäläiset rodunedustajat nimettiin karjalais-suomalaisiksi laikoiksi. Karjalais-suomalaisella laikalla oli erittäin kettumainen pää, ja paikallisen legendan mukaan se olisi syntynyt pohjoismaisen koiran ja ketun välisestä risteytyksestä. Väritys saattoi olla punaisen lisäksi joko keltainen (fawn) tai musta. Useilla yksilöillä esiintyi pieniä valkoisia merkkejä pään, rintakehän, raajojen ja hännän alueilla. Laikan säkäkorkeus oli tarkemmin määritelty kuin pystykorvan, 43–45 cm, siinä missä suomalainen rotu saattaa olla useita senttimetrejä yli tai alle kyseisen mittahaarukan.

Rotu yhdistettiin suomenpystykorvan kanssa samaksi roduksi vuonna 2006. Tämä laajensi suomenpystykorvarodun perimää ja mahdollisti arvokkaan geneettisen vaihtelun lisääntymisen. Suomenpystykorvan ulkomuoto ei kuitenkaan kärsinyt, sillä rodut muistuttivat ulkoisesti toisiaan.

Rotu maailmalla

2000-luvulla Suomeen on syntynyt vuosittain 600–1000 suomenpystykorvan pentua. Vuonna 2025 suomenpystykorva oli Suomen 12. suosituin koirarotu. Rodun suosio on kuitenkin ollut laskussa, sillä 60-luvulla rekisteröitiin parhaimmillaan jopa 2 800 Suomenpystykorvaa vuosittain. Suomenpystykorva on levinnyt myös Suomen ulkopuolelle. Se on suosittu koirarotu myös muissa Pohjoismaissa.

Isossa-Britanniassa 2020-luvulla Suomenpystykorvia on rekisteröity vuosittain muutamia yksilöitä. Rekisteritietojen mukaan vuonna 2025 suomenpystykorva oli 194:nneksi suosituin koirarotu Yhdysvalloissa.

Terveys

Suomenpystykorvaa voidaan pitää perusterveenä koirarotuna. Rodun keskimääräinen elinikä on noin 11 vuotta ja 1 kuukausi, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmään kuolleeksi ilmoitettuja rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet ja tapaturmat. Rodun merkittävimpiä terveysongelmia ovat muun muassa epilepsia, patellaluksaatio ja diabetes.

Periytyvistä sairauksista epilepsiaa tulee nykyään ilmi muutamalla yksilöllä vuodessa. Suomenpystykorvan epilepsia on saatu hyvin kuriin epilepsian vastustamisohjelmalla sekä epi-luvun käyttöönotolla vuonna 2002. Epi-luku lasketaan kullekin koiralle sen sukutaulussa esiintyneiden sairaustapausten perusteella.

Vuosina 2010–2025 tutkituista suomenpystykorvista 6 %:lla esiintyi eriasteista patellaluksaatiota. Silmäsairauksista tavallisimpia ovat ylimääräiset ripset (distichiasis), kaihi ja PHTVL/PHPV (sikiöaikaisen verisuonijäänteen aiheuttama silmän kehityshäiriö). Suomenpystykorva kuuluu myös Suomen Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan PEVISAan polvi- ja silmäsairauksien osalta. Jalostukseen käytettävillä koirilla tulee olla silmä- ja polvitarkastuslausunto ennen toista astutusta. Perinnöllistä kaihia, PRA:ta (verkkokalvon etenevä surkastuminen) tai PHTVL/PHPV-sairauden asteita 3–6 sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Polvilumpioiden osalta rekisteröinnin raja-arvo on polvilumpioluksaation aste 1.

Yksi suomenpystykorvan terveysongelmista on diabetes. Siinä haiman insuliinia erittävät solut ovat tuhoutuneet immunologisen reaktion seurauksena. Koirille yleisemmän tyypin -1 diabeteksen hoitona käytetään insuliinia pistoksina ja ruokinnan tasapainottamista.

Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Suomenpystykorvat ovat yhtä sisäsiittoisia koirarotuja kuin muutkin. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli noin 6 %. Kun serkukset, joilla ei ole muuta yhteistä sukua, saavat jälkeläisen, sen sisäsiittoisuusluku on 6,25 %. Vastaavassa tilanteessa täyssisarusten jälkeläisen luku on 25 %, joka vastaa keskimääräisen koirarodun sisäsiittoisuuslukua geenitutkimuksissa. Suomenpystykorvan jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 29 %.

Katso myös

• Pohjanpystykorva
• Buhund

Lähteet

• Eerola, Tapio: Suomen koirarodut. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-3048-7
• Suomen Kennelliitto
• Suomen Pystykorvajärjestö
• KoiraNet-jalostustietojärjestelmä

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomenpystykorva Wikimedia Commonsissa