Tatra K2 on ČKD Tatran ensimmäinen sarjatuotantoinen nivelraitiovaunu, jota valmistettiin vuodesta 1966 vuoteen 1983. Se oli epäonnistuneen K1-nivelraitiovaunun, joka ei koskaan päässyt sarjatuotantoon, seuraaja. K1:n pääongelmana oli uusi sähkölaitteisto, joten uudessa K2-mallissa käytettiin samoja sähkölaitteita kuin T3:ssa. Koekappale tuli liikenteeseen vuonna 1966 Prahassa numerolla 7000, mutta se oli siellä vain vähän aikaa, jonka jälkeen se siirtyi Mostiin ja sen jälkeen Brnohon. K2:n sarjatuotanto alkoi samana vuonna, ja monia vaunuja on yhä liikenteessä, tosin suurin osa niistä on peruskorjattu. Brnossa, jonne hankittiin aikoinaan eniten K2-mallia, peruskorjauksessa myös vaunujen keulat muotoiltiin täysin uudelleen ja sähkölaitteet uudistettiin. Peruskorjatut vaunut saivat sarjatunnuksen K2R, jossa R tarkoittaa uudelleenrakennettua (reconstructed).
K2SU on K2:n muunnelma, joka tuli myyntiin Neuvostoliitossa vuonna 1966. Tyypin valmistus päättyi jo vuonna 1969, koska vaunut eivät soveltuneet Neuvostoliiton kaupunkien raskaaseen liikenteeseen riittävän hyvin. K2SU-raitiovaunuja tuli liikenteeseen kuitenkin 246 kappaletta. Ainut säännölliseen liikenteeseen jäänyt K2SU oli Jekaterinburgissa, jossa sitä käytettiin museoraitiovaununa vuoteen 1998 asti.
Sarajevo oli ainut entisen Jugoslavian kaupunki, johon K2:ta toimitettiin (sarjatunnuksena K2YU). Vaunut erosivat alkuperäisestä K2:sta vain pienissä yksityiskohdissa. Suurimpia eroja olivat uritetut kyljet ja taakse sijoitettu virroitin. Virroitin siirrettiin kuitenkin raitiovaunun etuosaan 2000-luvulla, jotta siihen päästiin helpommin käsiksi.
Lisäksi 15 K2YU:ta toimitettiin Brnohon ja kolme Bratislavaan.
Yhteensä 567 raitiovaunua toimitettiin seuraaviin kaupunkeihin:
| Maa | Kaupunki | Tyyppi | Toimitusvuodet | Määrä | Kalustonumerot | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Bratislava | K2 | 1969-1977 | 86 | 309-394 | ||
| K2YU | 1983 | 3 | 7085-7087 | |||
| Brno | K2 | 1967-1983 | 120 | 601–607, 1008–1117 | ||
| K2YU | 1983 | 15 | 1118-1132 | |||
| Ostrava | K2 | 1967-1969 | 8 | 802-809 | ||
| K2YU | 1983 | 2 | 810-811 | |||
| Sarajevo | K2YU | 1973-1983 | 90 | 201-290 | ||
| Harkova | K2SU | 1968-1969 | 40 | 1901-1940 | ||
| Samara | K2SU | 1967-1969 | 30 | 1001-1030 | ||
| Moskova | K2SU | 1967-1970 | 60 | 151-211 | ||
| Novosibirsk | K2SU | 1967-1969 | 36 | 121-156 | ||
| Donin Rostov | K2SU | 1968 | 5 | 1001-1005 | ||
| Jekaterinburg | K2SU | 1967-1969 | 20 | 801-820 | ||
| Tula | K2SU | 1969-1970 | 19 | 401-419 | ||
| Ufa | K2SU | 1968-1969 | 35 | |||
| Yhteensä: | 569 | |||||