Westeros

Westerosin kuningaskunnat ja niiden johtavien sukujen vaakunat. Kuningaskuntia on yhdeksän, ja siksi Aegon I Targaryenin valtakaudelta peräisin oleva nimitys ”Seitsemän kuningaskuntaa” on anakronistinen.

Westeros on kuvitteellinen manner, joka on osa yhdysvaltalaiskirjailija George R. R. Martinin luomaa Tulen ja jään laulun maailmaa. Westeros muistuttaa muodoltaan Isoa-Britanniaa ja vastaa Martinin mukaan kooltaan Etelä-Amerikkaa. Martin on myöntänyt perustaneensa mantereen muodon osittain Isoon-Britanniaan ja yhdistämällä sen ylösalaisin käännettyyn Irlantiin.

Westerosiin sijoittuvat Martinin kirjasarja Tulen ja jään laulu, romaani Tuli ja veri sekä niiden spin-offit ja kirjojen pohjalta tuotetut televisiosarjat Game of Thrones, House of the Dragon ja A Knight of the Seven Kingdoms. Osa tarinoista sijoittuu myös sen itäpuolella sijaitsevalle toiselle mantereelle, Essosiin. Westerosin ja Essosin välissä on meri, jota kutsutaan Kapeaksimereksi. Lännessä Westeros päättyy Auringonlaskun-mereen. Merentakaisia alueita ei tunneta, vaikka meren yli on yritetty purjehtia monia kertoja. Pohjoisessa Muuri erottaa Muurintakaisen alueen muusta mantereesta ja Seitsemästä kuningaskunnasta.

Historia

Ennen ihmisten saapumista Westerosiin sitä asuttivat jättiläiset sekä olennot, joita kutsutaan Metsän lapsiksi, eikä mantereella ollut kuninkaita tai kaupunkeja. Metsän lapset olivat pieniä, osasivat taikuutta ja käyttivät aseinaan obsidiaanista eli lohikäärmelasista tehtyjä teräaseita. He palvoivat metsän, joen ja kiven jumalia. Ensimmäiset ihmiset saapuivat Westerosiin Essosin mantereelta Dornen maasillan kautta. He rakensivat kyliä ja linnoituksia sekä tuhosivat Metsän lasten palvomia puita polttopuuksi. Metsän lapset lähtivät sotaan Ensimmäisiä ihmisiä vastaan, mutta olivat heikommassa asemassa pronssista tehtyjä aseita vastaan vaikka käyttivätkin taikaa tuhotakseen Dornen maasillan. Vuosisatoja kestänyt sota päättyi Jumalansilmä-järven saaressa solmittuun rauhaan, ja ihmiset omaksuivat Metsän lasten Vanhat jumalat omiksi jumalikseen.

Sotaa seurasi 4 000 vuoden rauha, kunnes Pitkäksi talveksi kutsutussa ajanjaksossa tuntematon demonimainen muukalaisrotu hyökkäsi pohjoisesta. Niin kutsutussa Sarastuksen sodassa ihmiset ja Metsän lapset ajoivat Muukalaiset kauas pohjoiseen, ja Westerosia suojaamaan rakennettiin toistasataa metriä korkea Muuri ja sitä vartioimaan perustettiin Yövartio.

Noin 2 000 vuotta Sarastuksen sodan jälkeen eli noin 6 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua saapui jälleen Essoksen mantereelta toinen ihmisrotu, Andalit, jotka valloittivat Westerosin. Metsän lapset ja Ensimmäiset ihmiset yrittivät taistella valloittajia vastaan, mutta Andalit lopulta voittivat ja toivat mukanaan Seitsemän jumalan uskonnon sekä uudenlaisia teräksestä tehtyjä aseita ja panssareita. He joutuivat kuitenkin jättämään Pohjoisen kuningaskunnan Ensimmäisten ihmisten haltuun. Metsän lapset pakenivat Muurin pohjoispuolelle.

Valyrialaiset eivät Valyrian valtakunnan olemassaolon aikana hyökänneet Westerosiin, mutta heidän omat sotansa Essosissa toivat Westerosiin pakolaisia. Noin 4 000 vuotta Andalien saapumisen jälkeen rhoynelaisten kuningatar Nymeria pakeni valyrialaisia Essosista Westerosin eteläosaan Dorneen. Nymeria liittoutui Mors Martellin kanssa ja yhdisti Dornen yhden hallitsijan alaiseksi. Martellin suku aloitti hallitsijakautensa, ja Aurinkokeihäästä tehtiin Dornen pääkaupunki.

Noin 1 000 vuotta Nymerian saapumisen jälkeen alkoi Aegonin valloitukseksi kutsuttu sota, jonka käynnisti Aegon I Targaryen eli Aegon Valloittaja. Targaryenit olivat 114 vuotta aikaisemmin muuttaneet Valyriasta Westerosin Lohikäärmekivelle, ja Valyria oli sittemmin tuhoutunut tuntemattomassa luonnonmullistuksessa. Sisarineen ja lohikäärmeineen Aegon käynnisti valloitussodan tarkoituksenaan yhdistää Westerosin kuningaskunnat yhden kuninkaan alaisuuteen. Samalla Westerosissa käynnistyi uusi ajanlasku, jossa tapahtumat päivätään joko muodossa ev. (ennen valloitusta) tai jv. (jälkeen valloituksen). Kukistettuaan vastustajansa, kuten Harren Mustan, Argilac Röyhkeän, Lorren Lannisterin ja Mern Tarhurin, Aegonista tuli Westerosin ensimmäinen kuningas, ja vastustajiensa miekat hän sulatti lohikäärmeen tulessa ja takoi itselleen niiden jäänteistä rautavaltaistuimen.

Seitsemän kuningaskuntaa

Westerosin seitsemän kuningaskuntaa
Suomenkielinen nimiEnglanninkielinen nimi
DorneDorne
JokimaatThe Riverlands
KruunumaatThe Crownlands
LakeusThe Reach
LaaksoThe Vale
LänsimaatThe Westerlands
MyrskymaatThe Stormlands
PohjoinenThe North
RautasaaretThe Iron Islands

Ennen Aegon Valloittajan sotaretkeä Westeros jaettiin Seitsemään itsenäiseen kuningaskuntaan, jotka olivat Pohjoinen, Laakso, Kallio, Lakeus, Myrskymaat ja Dorne sekä lisäksi rautasyntyisten hallitsema Saarten ja jokialueiden kuningaskunta, johon kuuluivat sekä Rautasaaret että Jokimaat. Aegonin valloitussodan myötä jako muuttui ja kuningaskunnista tuli uskollisia Targaryenin suvulle, joka hallitsi valtakuntaa Aegon Valloittajan perustamasta pääkaupungista Kuninkaansatamasta. Aluksi Aegonin alaisuuteen muodostettiin nimellisesti seitsemän mutta käytännössä kuusi kuningaskuntaa: Pohjoinen, Laakso, Rautasaaret, Länsimaat, Myrskymaat ja Lakeus. Dorne nimettiin yhdeksi kuningaskunnista, mutta sen valloittaminen ei miehitysyrityksistä huolimatta onnistunut, kun dornelaiset käyttivät kuningaskuntansa puolustamisessa sissitaktiikkaa. Seitsemänneksi kuningaskunnaksi muodostui sen sijaan Jokimaat, jonka Aegon erotti Rautasaarista. Kahdeksanneksi kuningaskunnaksi Aegon perusti Kruunumaat, alueen, joka ympäröi Kuninkaansatamaa. Kun Dorne naimakauppojen myötä viimein liittyi osaksi valtakuntaa noin 200 vuotta valloitussodan jälkeen, on Westerosissa yhteensä yhdeksän kuningaskuntaa, mutta anakronistinen nimitys ”Seitsemän kuningaskuntaa” on pidetty ennallaan.

Luettelo kuninkaista

Kuninkaat käyttävät titteliä Seitsemän kuningaskunnan kuningas, tarkemmin ”Andalien ja rhoynelaisten ja ensimmäisen ihmisten kuningas, Seitsemän kuningaskunnan herra ja Valtakunnan suojelija” (engl. King of the Andals, the Rhoynar, and the First Men, Lord of the Seven Kingdoms, and Protector of the Realm).

Seitsemän kuningaskunnan kuninkaat
Nimi Vuodet Esiintyminen televisiosarjassa Näyttelijä
Aegon I Targaryen (”Aegon Valloittaja”) 1–37 –
Aenys I Targaryen 37–42 –
Maegor I Targaryen (”Maegor Julma”) 42–48 –
Jaehaerys I Targaryen (”Rauhanrakentaja”) 48–103 House of the Dragon Michael Carter
Viserys I Targaryen 103–129 Paddy Considine
Aegon II Targaryen 129–131 Ty Tennant, Tom Glynn-Carney
Aegon III Targaryen (”Lohikäärmeenturma”) 131–157 –
Daeron I Targaryen 157–161 –
Baelor I Targaryen 161–171 –
Viserys II Targaryen 171–172 –
Aegon IV Targaryen (”Aegon Arvoton”) 172–184 –
Daeron II Targaryen 184–209 –
Aerys I Targaryen 209–221 –
Maekar I Targaryen 221–233 A Knight of the Seven Kingdoms Sam Spruell
Aegon V Targaryen (”Aegon Arvaamaton”) 233–259 Dexter Sol Ansell
Jaehaerys II Targaryen 259–262 –
Aerys II Targaryen (”Hullu kuningas”) 262–283 Game of Thrones David Rintoul
Robert I Baratheon 283–298 Mark Addy
Joffrey I Baratheon 298–300 Jack Gleeson
Tommen I Baratheon 300– Callum Wharry, Dean-Charles Chapman

Paikkaluettelo

Allaolevissa epätäydellisissä taulukoissa on Westerosiin sijoittuvia suomennettuja paikkoja, kuten linnoja, jokia, niemiä ja kaupunkeja. Koko kirjasarjan tapahtumapaikkoineen on suomentanut Satu Loitsu. Kun Otava julkaisi kirjasarjan uudelleen vuonna 2025 tarkistettuine suomennoksineen, osa paikannimistä muutettiin.

Kaupungit ja kylät
Suomenkielinen nimiEnglanninkielinen nimiKuningaskunta / muu alue
AurinkokeihäsSunspearDorne
HämärälaaksoDuskendaleKruunumaat
ImpilampiMaidenpool
ItkutorniWeeping TownMyrskymaat
KarukotoHardhomeMuurintakainen alue
KaunolaFairmarketJokimaat
KayceLänsimaat
KiviseptiStoney SeptJokimaat
KunnaalaBarrowtonPohjoinen
KuninkaansatamaKing’s LandingKruunumaat
LannisportLänsimaat
LaivalaHullKruunumaat
LokkilaGulltownLaakso
MaustekaupunkiSpicetownKruunumaat
MerivartioSeagardJokimaat
MyyränkyläMole’s TownMuuri
RuoholaaksoGrassy ValeLakeus
SisarelaSistertonLaakso
SuolalähteetSalt PansJokimaat
SuvilinnaSummerhallMyrskymaat
VanhakaupunkiOld TownLakeus
ValkeasatamaWhite HarbourPohjoinen
VesipuutarhaWater GardensDorne
VyöryläTumbletonLakeus
Linnat ja muut rakennelmat
Suomenkielinen nimiEnglanninkielinen nimiKuningaskunta / muu alueOmistaja(suku)
AarnikotkanorsiGriffin's RoostMyrskymaatConnington
AavekukkulaGhost HillDorneToland
AurinkotupaSunhouseLakeusCuy
CailininvalliMoat CailinPohjoinenEnsimmäisten ihmisten rakennuttama, sittemmin raunioitunut
CasterlynkallioCasterly RockLänsimaatLannister
CrasterinlinnaCraster’s KeepMuurintakainen alueCraster
Ehtoonkoiton saliEvenfall HallMyrskymaatTarth
ErakkohuippuHigh HermitageDorneDayne
Flintin sormi / Piikiven sormiFlints’ FingerPohjoinenFlint
HarmaavartioGreyguardMuuriYövartio
HarrenhalliHarrenhallJokimaatHarren Mustan rakennuttama, sittemmin raunioitunut
HeinäsuovalinnaHaystack HallMyrskymaatErrol
HelvetinkoluHellholtDorneUller
HiekkakiviSandstoneQorgyle
HirvensarvetAntlersKruunumaatBuckwell
Hopeakukkula / HopeahoviSilverhillLakeusSerrett
HuittilinnaCrakehallLänsimaatCrakehall
HunajalehtoHoneyholtLakeusBeesbury
HuurreporttiRimegateMuuriYövartio
HämärälaaksoDuskendaleKruunumaatDarklyn, Rykker
Ilon torniTower of JoyDorne–
IkitammiOld OakLakeusOakheart
ItävartioEastwatch-by-the-SeaMuuriYövartio
JumalanarmoGodsgraceDorneAllyrion
JääpilkkaIcemarkMuuriYövartio
KaitakärkiSharp PointKruunumaatBar Emmon
KaksosetThe TwinsJokimaatFrey
KalmanharmaaGhaston GreyDornePienellä saarella sijaitseva vankila
KalsavesiColdwater BurnLaaksoColdwater
KarlinnaKarholdPohjoinenKarstark
KauhialaThe DreadfortBolton
KaunolinnaFaircastleLänsimaatFarman
KaunasiltaBitterbridgeLakeusCaswell
Kirkasveden linnaBrightwater KeepFlorent
KivikarkeloStonedanceKruunumaatMassey
KivikypäräStonehelmMyrskymaatSwann
KiviporttiStonedoorMuuriYövartio
Kolme torniaThree TowersLakeusCostayne
KorppikotkanorsiVultureʼs RoostDorneRaunioitunut
KotkanpesäEyrieLaaksoArryn
KultahammasGolden ToothLänsimaatLefford
KultalehtoGoldengroveLakeusRowan
KuningattarenkruunuQueenscrownPohjoinenHylätty
KuningattarenporttiQueensgateMuuriYövartio
KuninkaanhautaKingsgraveDorneManwoody
KuurakukkulaHoarfrost HillMuuriYövartio
KäärmekorpiSnakewoodLaaksoLynderly
KylmäkaivantoColdmoatLakeusWebber
KymmentorniTen TowersRautasaaretHarlaw
LänsivartioWestwatch-by-the-BridgeMuuriYövartio
MahtiveisuBandallonLakeusBlackbar
MalmijuovaStrongsongLaaksoBelmore
MetsävartioWoodswatchMuuriYövartio
MustakruunuBlackcrownLakeusBulwer
MustalinnaCastle BlackMuuriYövartio
MustasatamaBlackhavenMyrskymaatDondarrion
MustavuoriBlackmontDorneBlackmont
MyrskynpääStorm’s EndMyrskymaatBaratheon
NeilikkaneitoPinkmaidenJokimaatPiper
OinasporttiRamsgatePohjoinen
OmenaviinilinnaCider HallLakeusFossoway
PiikkiPykeRautasaaretGreyjoy
PiiloluolaDeep DenLänsimaatLydden
PitkäjousilinnaLongbow HallLaaksoHunter
PitkäpaasiLong BarrowMuuriYövartio
PitkäpöytäLongtableLakeusMerryweather
PitovalkeaFeastfiresLänsimaatPrester
Polvistuvan miehen majataloInn of the Kneeling ManJokimaat–
PronssiporttiBronzegateMyrskymaatBuckler
PunalinnaThe Red KeepKruunumaatBaratheon, aiemmin Targaryen
RautapuuYronwoodDorneYronwood
RautatammetIronoaksLaaksoWaynwood
RedfortLaakso
RiimukiviRunestoneRoyce
RosbyKruunumaatRosby
SaarnivuoAshemarkLänsimaatMarbrand
SaarnelaAshfordLakeusAshford
SadetupaRain HouseMyrskymaatWylde
SarsvainioSarsfieldLänsimaatSarsfield
SarvikukkulaHorn HillLakeusTarly
SarvilaaksoHornvaleLänsimaatBrax
SitruunalehtoLemonwoodDorneDalt
SoihtulaThe TorchesMuuriYövartio
SoopelinpesäSable Hall
SuurtarhaHighgardenLakeusTyrelm
Suvilinna / SuvisaliSummerhallMyrskymaatTargaryen, sittemmin raunioitunut
SydänlankaWickendenLaaksoWaxley
SydänkotoHeartʼs HomeCorbray
Sysiveden vartioGreywater WatchPohjoinenReed
SyväjärviDeep LakeMuuriYövartio
Syväsalon linnavuoriDeepwood MottePohjoinenGlover
TalvivaaraWinterfellStark
TammikilpiOakenshieldMuuriYövartio
TerholinnaAcorn HallJokimaatSmallwood
TorThe TorDorneJordayne
Torrhenin aukea / Torrhenin aukioTorrhen’s SquarePohjoinenTallhart
TurmalaBanefortLänsimaatBanefort
TurvapaikkaStandfastLakeusOsgrey
TuuliajoCastle DriftmarkKruunumaatVelaryon
TähdenlentoStarfallDorneDayne
UsvametsäMistwoodMyrskymaatMertyns
VaithDorneVaith
Vanha ankkuri / Vanha ankkuripaikkaOld AnchorLaaksoMelcolm
VanhakivetOldstonesJokimaatMudd, sittemmin raunioitunut
VanhalinnaOldcastlePohjoinenLocke
VariksenorsiRook’s RestKruunumaatStaunton
VarjotorniShadow TowerMuuriYövartio
VartiomännikköSentinel Stand
Verinen porttiThe Bloody GateLaaksoArryn
ViherkiviGreenstoneMyrskymaatEstermont
VihervartioGreenguardMuuriYövartio
Viimeinen kotiliesiLast HearthPohjoinenUmber
ViljavainioCornfieldLänsimaatSwyft
VuolasvirtaRiverrunJokimaatTully
VuoksenlinnaHigh TideKruunumaatVelaryon
YölauluNightsongMyrskymaatCaron
YölinnaThe NightfortMuuriYövartio
Joet ja järvet
Suomenkielinen nimiEnglanninkielinen nimiKuningaskunta / muu alue
HunajaviiniHoneywineLakeus
ItkuvirtaWeeping WaterPohjoinen
JumalansilmäGod’s EyeJokimaat
KolmikärkiThe Trident
KotilojokiCockleswhentLakeus
KuohukallionvirtaTumblestoneLänsimaat
ManderLakeus
SarvijokiAntlerMuurintakainen alue
Sininen haaraBlue ForkJokimaat
SinipuroBlueburnLakeus
PitkäjärviLong LakePohjoinen
Punainen haaraRed ForkJokimaat
PunajärviRed LakeLakeus
RuoskaThe ScourgeDorne
TulikiviBrimstone
VaithinjokiThe Vaith
ValkopuikkoWhite KnifePohjoinen
VendinjokiWendwaterMyrskymaat
ViherveriGreenbloodDorne
Vihreä haaraGreen ForkJokimaat
Viimeinen jokiThe Last RiverPohjoinen
Meret
Suomenkielinen nimiEnglanninkielinen nimi
Auringonlaskun meriThe Sunset Sea
DornenmeriSea of Dorne
Hyinen meriThe Shivering Sea
KapeameriThe Narrow Sea
Metsät
Suomenkielinen nimiEnglanninkielinen nimiKuningaskunta / muu alue
KuninkaanmetsäKingswoodMyrskymaat
SademetsäRainwood
SusimetsäWolfswoodPohjoinen
Riivattu metsäThe Haunted ForestMuurintakainen alue
Niemet
Suomenkielinen nimiEnglanninkielinen nimiKuningaskunta
JäärannikkoThe Frozen ShoreMuurintakainen alue
KotkanniemiCape of EaglesJokimaat
KrakeninniemiCape KrakenPohjoinen
LeskenniemiWidow’s Watch
Merilohikäärmeen kärkiSea Dragon PointPohjoinen
RaivonniemiCape of WrathMyrskymaat
SormetFingersLaakso
SärösaksenkärkiCrackclaw PointKruunumaat
Lahdet
Suomenkielinen nimiEnglanninkielinen nimiKuningaskunta / muu alue
HaaksrikkolahtiShipbreaker BayMyrskymaat
HyljelahtiBay of SealsPohjoinen
JäälahtiBay of Ice
KuiskaustenlahtiWhispering SoundLakeus
LoimulahtiBlazewater BayPohjoinen
MasseynmutkaMassey's HookMyrskymaat
MustalahtiBlackwater BayKruunumaat
PuremaThe BiteLaakso
RapulahtiBay of Crabs
RautamiehenlahtiIronman’s BayRautasaaret
SuolakeihäsSaltspearPohjoinen
Saaret
Suomenkielinen nimiEnglanninkielinen nimiKuningaskunta / muu alue
AstinkivetStepstones–
HarlawRautasaaret
Hiljainen saariQuiet IsleJokimaat
LohikäärmekiviDragonstoneKruunumaat
KarhusaariBear IslandPohjoinen
Kasvojen saariIsle of FacesJokimaat
KaunosaariFair IsleLänsimaat
KilpisaaretShield IslandsLakeus
Kolme sisarta / Kolme sisarustaThe Three SistersLaakso
MustavuoksiBlacktydeRautasaaret
NyppylätPapsLakeus
OrkmontRautasaaret
SaksisaariClaw IsleKruunumaat
SkagosPohjoinen
Skane
SuolakallioSaltcliffeRautasaaret
Suur-WykGreat Wyk
TarhalehtoThe ArborLakeus
Tuuliajo / ViimasaariDriftmarkKruunumaat
TarthMyrskymaat
Vanha WykOld WykRautasaaret
Muut alueet
Suomenkielinen nimiEnglanninkielinen nimiKuningaskunta / muu alue
ArryninlaaksoThe Vale of ArrynLaakso
HarmaakalliotThe Grey CliffsPohjoinen
HautakunnaatBarrowlands
Huurrehampaat (vuoristo)FrostfangsMuurintakainen alue
KannasThe NeckPohjoinen
Katkennut käsiBroken ArmDorne
KimakkasolaSkirling PassMuurintakainen alue
KivirannikkoThe Stony ShorePohjoinen
Kurunkangas / KurunkannasThe Rills
LahjaThe GiftMuuri
LampaanpääkukkulatSheepshead HillsPohjoinen
Nielu (salmi)The GulletKruunumaat
PiikivikalliotThe Flint CliffsPohjoinen
RosokallioThe CragLänsimaat
RuhtinaansolaPrinceʼs PassDorne
Yksinäiset kukkulatLonely HillsPohjoinen
Ylhäinen sydän (mäki)High HeartJokimaat
Tiet
Suomenkielinen nimiEnglanninkielinen nimiKuningaskunta / muu alue
KuninkaantieKingsroadJokimaat, Kruunumaat, Muuri, Myrskymaat, Pohjoinen
KultatieGold RoadLakeus, Länsimaat, Myrskymaat
MeritieOcean RoadLakeus, Länsimaat
RankatieBonewayDorne, Myrskymaat
RuusutieRose RoadLakeus

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. 1 2 Chiaramonte, Tiara & Satran, Joe: This Map Of Westeros Shows The European Equivalents Of The Seven Kingdoms HuffPost. 19.6.2015. Verizon Media. Viitattu 14.8.2024. (englanniksi)
  2. ↑ Jacobs, Frank: Why the south of Westeros is the north of Ireland Big Think. 16.5.2019. Viitattu 14.8.2024. (englanniksi)
  3. ↑ Renfro, Kim: Game of Thrones: Koko historia, s. 80. (The Unofficial Guide to Game of Thrones) Suomentanut Jänis Louhivuori. Minerva Kustannus Oy, 2019. ISBN 978-952-312-913-9
  4. 1 2 Ahlroth, Jussi: Game of Thrones – pysy kartalla Helsingin Sanomat. 13.7.2017. Viitattu 14.8.2024.
  5. ↑ Wittmer, Carrie: Game of Thrones: What’s Really West of Westeros Harper’s Bazaar. 24.5.2019. Hearst Magazine Media. Viitattu 14.8.2024. (englanniksi)
  6. 1 2 3 4 5 Shayo, Lukas: The History Of Westeros In House of the Dragon, Explained Comic Book Resources. 17.8.2024. Viitattu 17.8.2024.
  7. 1 2 Martin 2024 (Tuli ja veri), luku 1: Aegonin valloitus
  8. ↑ Game Of Thrones: Why It’s Called The 7 Kingdoms (When There Are 9) Screen Rant. 12.11.2023. Viitattu 14.8.2024.
  9. ↑ Martin, George R. R.: Valtaistuinpeli. (Luku ”Bran I”. Alkuteos A Game of Thrones, 1996. Otavan tarkistettu suomennos; ensimmäinen suomenkielinen laitos julkaistu 2003.) Suomentanut Satu Loitsu. Otava, 2025. ISBN 978-951-1-49737-0
  10. ↑ Frew, Cameron: Every Targaryen king in order, from Aegon the Conqueror to The Mad King Dexerto. 26.6.2024. Viitattu 14.8.2024. (englanniksi)
  11. ↑ Sordi, Valeria: All the Kings of Westeros Before 'House of the Dragon', Explained Collider. 10.7.2024. Viitattu 14.8.2024. (englanniksi)
  12. ↑ Majander, Antti: Pienkustantaja on urakoinut Game of Thrones -kirjat yksin (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 3.6.2015. Viitattu 14.8.2024.
  13. ↑ Ahlroth, Jussi: Kommentti | Lähes 100 miljoonaa kirjaa myynyt kirjailija sai mittojensa mukaisen kustantajan Suomessa Helsingin Sanomat. 26.1.2025. Viitattu 27.1.2025.
  14. 1 2 Martin 2024 (Tuli ja veri), luku 12: Lohikäärmeen perilliset
  15. 1 2 3 4 5 6 7 8 Martin, George R. R.: Kuninkaiden koitos. (Kartat: Pohjoinen; Etelä. Alkuteos A Clash of Kings, 1998. Otavan tarkistettu suomennos: ensimmäinen suomennos julkaistu 2004.) Suomentanut Satu Loitsu. Otava, 2025. ISBN 978-951-1-49740-0
  16. 1 2 3 4 Martin, George R. R.: Miekkamyrsky 1. (Alkuteos A Storm of Swords 1: Steel and Snow, 2000.) Suomentanut Satu Loitsu. Helsinki: Kirjava, 2014. ISBN 978-952-99268-4-8
  17. ↑ Martin 2024 (Tuli ja veri), luku 4: Lohikäärmeen pojat

Aiheesta muualla