Asfandiyorxon

Asfandiyorxon (1873 – 1918) oli Hivan kaani vuosina 1910–1918.

Asfandiyorxon nousi Hivan valtaistuimelle hänen isänsä Muhammad Rahimxon II:n kuoltua 16. elokuuta 1910. Kaanikunta, josta tuli tullut Venäjän protektoraatti vuonna 1873, oli taloudellisesti kehittymätön, kulttuuriltaan takapajuinen ja hallintotavaltaan despoottinen. Sen pysyvä ongelma olivat uzbekkien ja turkmeenien väliset ristiriidat, jotka johtivat jatkuviin kapinoihin.

Asfandiyorxon jätti isänsä tavoin asioiden hoidon neuvonantajilleen, joista tärkein oli suhteellisen vapaamielinen Islomxoʻja. Hivassa myös muslimipapiston painostus oli vähäisempää kuin Buharassa, joten kaani oli periaatteessa avoin uudistuksille. Suunniteltu verouudistus aiheutti vastarintaa turkmeeneissa, jotka kapinoivat vuosina 1912–1913. Asfandiyorxon murhautti Islomxoʻjan ilmeisesti sotaministerinsä juonittelun seurauksena. Ensimmäisen maailmansodan alettua kaani maksoi Venäjälle sota-avustuksia, joista suurin osa meni venäläisten upseerien taskuihin.

Turkmeenit kapinoivat jälleen vuonna 1915, minkä seurauksena Venäjä sijoitti pienen sotajoukon pysyvästi Hivaan Asfandiyorxonin turvaksi. Turkestanin kenraalikuvernööri Fjodor Martson suosi samaan aikaan turkmeeneja ja suunnitteli kaanikunnan lakkauttamista. Vuonna 1916 kapinoivat sekä uzbekit että turkmeenit, joiden johtaja Jüneýit-kaani julisti itsensä Hivan hallitsijaksi. Jüneýit-kaani valloitti Hivan helmikuussa ja vangitsi Asfandiyorxonin, joka joutui maksamaan suuret lunnaat. Tilanne palasi entiselleen vasta venäläisten lähetettyä rankaisuretkikunnan, joka hävitti turkmeenien asuinalueita.

Turkestanin kenraalikuvernööri Aleksei Kuropatkin sopi tammikuussa 1917 Asfandiyorxonin kanssa venäläisen sotakomissaarin asettamisesta Hivaan valvomaan kaanikunnan hallintoa ja edistämään suunniteltuja uudistuksia. Asfandiyorxon pyysi lähettämään maahan pysyviä venäläisiä joukkoja järjestyksen ylläpitämiseksi. Helmikuun vallankumous esti näiden suunnitelmien toteuttamisen.

Helmikuun vallankumouksen jälkeen nuorhivalaisiksi kutsutut džadidistit ryhtyivät vaatimaan vapautta ja uudistuksia. Asfandiyorxon antoi huhtikuussa julistuksen, jossa hän lupasi kansalaisvapauksia, perustuslain, parlamentin ja hallituksen, hallintouudistuksia ja uudenaikaisia kouluja. Džadidistit muodostivat enemmistön pian kokoontuneessa parlamentissa. Sen puheenjohtajaksi valittiin Bobooxun Salimov ja pääministeriksi Husaynbek Matmurodov. Džadidistit, jotka olivat kaikki uzbekkeja, törmäsivät pian kansallisuuksien välisiin ristiriitoihin, ja toukokuussa turkmeenit aloittivat uzbekkiasutusten ryöstelyn.

Džadidistien epäonnistuminen rohkaisi konservatiiveja, joiden vaatimuksesta Asfandiyorxon hajotti parlamentin ja pidätti sen johtajat. Venäjän väliaikaisen hallituksen Turkestanin komitea ryhtyi suunnittelemaan Hivalle länsimaiseen malliin perustuvaa perustuslaillista hallitusmuotoa, jota ei ehditty hyväksyä ennen lokakuun vallankumousta.

Lokakuun vallankumouksen jälkeen venäläiset vetäytyivät Hivasta, ja maasta tuli käytännössä jälleen itsenäinen. Tilannetta hyödynsi Jüneýit-kaani, joka hajotti parlamentin ja teloitutti aikaisemmin pidätetyt džadidistijohtajat. Asfandiyorxon nimitti hänet tammikuussa 1918 Hivan armeijan komentajaksi. Jüneýit-kaanista tuli maan todellinen hallitsija, joka lähetti 30. syyskuuta 1918 vanhimman poikansa murhaamaan Asfandiyorxonin. Nukkehallitsijaksi hän asetti tämän veljen Said Abdullaxonin.

Lähteet

• Becker, Seymour: Russia’s Protectorates in Central Asia: Bukhara and Khiva, 1865–1924. London: Routledge Curzon, 2004. ISBN 0-415-32803-9