Buddhalaisuus on Intiassa noin 500 eaa. syntynyt uskonto ja filosofinen perinne, joka on levinnyt eri puolille Aasiaa. Sen perustajana pidetään Siddhartha Gautamaa, jonka sanotaan tulleen buddhaksi eli valaistuneeksi. Buddhalaisuus on maailman neljänneksi suurin uskonto. Buddhalaisia on arviolta 324 miljoonaa eli 4,1 prosenttia maailman väestöstä.
Buddhalaisuuden keskeiset opit ovat neljä jaloa totuutta eli totuudet kärsimyksestä, kärsimyksen syystä, kärsimyksen lakkaamisesta ja kärsimyksen loppumiseen johtavasta tiestä. Opin mukaan elämässä on kärsimystä, jonka syynä ovat janoaminen ja tietämättömyys. Kärsimys voidaan lopettaa pääsemällä irti sen syistä ja saavuttamalla valaistuminen. Valaistumisen voi saavuttaa kulkemalla jaloa kahdeksanosaista polkua. Se jakaantuu kolmeen osa-alueeseen: moraaliin, meditaatioon ja viisauteen. Buddhalaisuuteen kuuluu eettisiä periaatteita, jotka perustuvat vahingoittamattomuuteen. Meditaatiolla eli tarkkaavaisuusharjoituksella pyritään kehittämään mieltä. Valaistunut ymmärtää olemassaolon perimmäisen luonteen eikä siksi enää takerru maailmaan.
Buddhalaisuuden koulukunnat eroavat toisistaan vapautumisen polkujen tulkinnassa. Kaksi päähaaraa ovat theravada (”vanhimpien oppi, vanhimpien polku”) ja mahajana (”suuri vaunu, suuri polku”). Molempiin suuntauksiin sisältyy luostarilaitos. Theravada korostaa nirvanan (”sammuminen”) saavuttamista keinona ylittää käsitys pysyvästä minuudesta ja päättää jälleensyntymien kiertokulku. Mahajanalle on ominaista myötätunnon painottaminen. Sen ihanteena on bodhisattva, valaistumista tavoitteleva olento, joka jatkaa jälleensyntymien ketjussa elämistä ja polun opettamista kunnes jokainen olento on valaistunut. Vajrayana (”timanttipolku”) eli tantrinen buddhalaisuus on mahajanan haara tai kolmas itsenäinen pääsuuntaus. Vajrayana sisältää esoteerisia eli vain vihityille tarkoitettuja menetelmiä ja se yhdistetään etenkin Tiibetin buddhalaisuuteen.
Buddhalaisen perimätiedon mukaan Siddhartha Gautama syntyi Lumbinissa, nykyisessä Nepalissa, mahdollisesti 500-luvun eaa. puolivälissä. Hän kuului shakya-heimon ylhäisösukuun. Perimätiedon mukaan hänen isänsä oli shakyoiden hallitsija, mutta tästä ei ole historiallisia todisteita. Buddhalaisen legendan mukaan hänen isänsä oli yrittänyt varjella poikaansa näkemästä kaikkea maailman pahuutta. Täytettyään 29 vuotta ja kyllästyttyään ylellisyyksiin Gautama näki kävellessään palatsin ulkopuolella sairaan, vanhuksen, kuolleen ja askeetikon. Kokemuksen herättämänä tuleva Buddha luopui entisestä elämästään, puki ylleen okranvärisen kaavun ja lähti palatsistaan.
Seuraavan kuuden vuoden ajan Siddhartha eli askeetikkona. Hän opiskeli meditaatiota kuuluisien mestareiden alaisena, mutta kun ei saavuttanut tämän kautta valaistumista, päätti ryhtyä äärimmäisen ankaraan askeesiin ja lopetti syömisen käytännössä kokonaan. Lopulta hän huomasi, ettei tämäkään harjoitus johtanut valaistumiseen, ja luopui ankarasta askeesista.
Legendan mukaan Siddhartha päätti lopulta istua bodhipuun alle, vannoen, ettei nousisi, ennen kuin oli täysin valaistunut. Vielä samana yönä hän buddhalaisen perimätiedon mukaan näki todellisuuden luonteen, valaistui ja tuli Buddhaksi. Tämän jälkeen hän ryhtyi opettamaan muita, vaikka tiesi, ettei valaistumista itseään voitu ilmaista sanoin. Sen sijaan hän päätti opettaa tavan saavuttaa se itse. Ensimmäisen opetuspuheensa Gautama piti Sarnathin metsäkaurispuistossa viidelle entiselle askeetti-ystävälleen. Puheesta kirjoitettua sutraa kutsutaan nimellä ”Dharman pyörän liikkeelle laittaminen.”
Buddhalaisuuden leviäminen.
Buddhalaisen perinteen mukaan Gautama kuoli noin 483 eaa. saavuttaen parinirvanan, lopullisen vapautumisen kärsimyksistä. Jälkeensä hän jätti oppinsa ja luostarilaitoksen, joka piti niitä suullisesti elossa vuosisatojen ajan. Maurya-valtakunnan kuningas Ašoka (273–232 eaa.) kääntyi buddhalaiseksi ja auttoi opetuksen leviämään laajemmalle. Hänen pilareihin kaiverruttamansa mietelauseet ovat varhaisimmat tunnetut buddhalaiset kirjoitukset. Myöhemmin buddhalaisuus jakautui opillisten erimielisyyksien seurauksena niin kutsuttuihin kahdeksaantoista koulukuntaan.
Intiassa buddhalaisuus alkoi hiipua 500-luvulta lähtien, mikä johtui mahdollisesti hindulaisuuden renessanssista. 1100-luvulla muun muassa muslimivalloitus hävitti buddhalaisuuden Intiasta käytännössä kokonaan. Tässä vaiheessa buddhalaisuus oli kuitenkin jo asettunut muualle Aasiaan.
Nykyisin buddhalaisuus on maailman neljänneksi suurin uskonto. Buddhalaisia on Pew Research Centerin vuoden 2025 arvion mukaan 324 miljoonaa ja he muodostavat 4,1 prosenttia maailman väestöstä.
Laosilaisia munkkeja temppelissä Buddhan patsaan edessä.
Theravada-buddhalaisuus on vanhin nykypäiviin asti selvinnyt varhaisbuddhalainen koulukunta. Nimitys theravada tarkoittaakin ’vanhimpien tietä’. Siinä korostetaan harjoittajan omaa valaistumista ja vapautumista kärsimyksestä. Theravada-buddhalaisen opetuksen mukaan jokainen on itse vastuussa päätöksistään ja valaistumisestaan. Mahajanan seuraajien piirissä theravadaa kutsutaan joskus hinajanaksi (sanskritin ’pieni vaunu’), mutta nimitystä pidetään alentavana.
Theravadan tunnustama pyhien kirjoitusten kokoelma on paalinkielinenTipitaka (sanskritin Tripitaka, ’kolme koria’), johon on koottu Buddhan opetuspuheita, allegorisia kertomuksia sekä runoutta. Perinteisesti theravadassa tunnustetaan myös vuosisatojen varrella Tipitakaa varten kirjoitetut selitysteokset.
Mahajana-buddhalaisuus sisältää useita suuntauksia, kuten puhtaan maan buddhalaisuus, zen ja tiibetinbuddhalaisuus. Mahajanalle ominaista on myötätunnon erityinen korostus. Siinä missä theravadassa ihanteena on tulla arhatiksi (paalia), jälleensyntymien ketjusta (sanskritin samsara) vapautuneeksi valaistuneeksi olennoksi, mahajanassa ihanteeksi muodostui bodhisattva (vrt. sanskritin bodhi ’valaistuminen’). Bodhisattva vannoo pysyvänsä jälleensyntymien kierrossa ja jatkavansa muiden auttamista ja polun opettamista kunnes jokainen olento on valaistunut.
Theravada kritisoi mahajanaa siitä, että se hyväksyy osaksi opetustaan kirjoitukset, joiden alkuperänä eivät ole Buddhan opetukset. Mahajana ei hyväksy tätä kritiikkiä.
Buddhalaisuuden suuntausten levinneisyys Itä-Aasiassa. Theravadaa (punainen) harjoitetaan etenkin Kaakkois-Aasiassa, mahajanaa (keltainen) idässä ja vajrayanaa (tummansininen) Tiibetissä ja Mongoliassa.
Vajrayana (’timanttipolku’) eli tantrinen buddhalaisuus on mahajanan alainen tai itsenäinen suuntaus, joka liittyy nykyisin erityisesti tiibetinbuddhalaisuuteen. Se on esoteerinen perinne, jossa erilaisten rituaalien ja mielikuvaharjoitusten kautta pyritään vapauttamaan alitajuisia voimia, jotka tukevat pyrkimystä valaistumiseen. Koska vajrayana-harjoitusten katsotaan olevan vaativia, ellei harjoittajan mieli ole hyvin kehittynyt, perinteen mukaan niitä tulee harjoittaa ainoastaan gurun eli laman ohjastamana, ja ne pidetään tarkoin salassa.
Navayana (sanskritin ’uusi polku’) sai alkunsa 1950-luvulla Intiassa kastittomien hindujen ihmisoikeustaistelun tuloksena. Navayanan perustaja B. R. Ambedkar katsoi, että buddhalaiseksi kääntyminen oli tapa paeta kastijärjestelmän aiheuttamaa syrjintää. Suuntauksen ominaispiirteitä ovat vahva tasa-arvoisuuden korostaminen sekä käytännönläheisyys. Ambedkar muun muassa hylkäsi perinteisen jälleensyntymisuskon ja tulkitsi sen kehon atomien palaamisena luonnon kiertokulkuun.
Navayanaa harjoitetaan lähes yksinomaan Intiassa, Maharashtran osavaltiossa. Arvion mukaan Intian buddhalaisista 87 prosenttia harjoittaa navayanaa.
Buddhalaiset kirjoitukset
Puulevyille kirjoitettu korealainen Tipitaka 1200-luvulta.
Buddhan arvioidaan käyttäneen opettaessaan Magadhan valtakunnan puhekieltä magadhi-prakritia. Perimätiedon mukaan pian Buddhan kuoleman jälkeen 500 seuraajaa kokoontui neuvonpitoon, jossa munkkien säännöt (vinaya) ja opetukset (dharma) kerrattiin ja jaettiin osiin munkkiryhmien muistettavaksi. Varhaiset buddhalaiset jakautuivat munkkien sääntöjen ja oppitulkintojen erojen vuoksi useisiin koulukuntiin noin keisari Ašokan valtakaudesta alkaen, ja jokainen koulukunta lisäsi teksteihin omia kommentaarejaan.
Srilankalaisen historiateoksen Mahavamsan mukaan keisari Ašoka lähetti noin vuonna 250 eaa. poikansa, buddhalaisen munkin Mahindan Sri Lankaan. Poika käänsi paikallisen kuninkaan, Devanampiya Tissan, buddhalaiseksi. 100-luvulla eaa., theravada-koulukunnan versio Tripitakasta, paalinkielinen kaanon, kirjoitettiin muistiin Sri Lankassa. Paali-kaanon on todennäköisesti buddhalaisuuden ensimmäinen laaja kirjallinen kaanon, joka on säilynyt.
Tripitaka on nimitys buddhalaisen kaanonin eri versioille. Tripitaka jakautuu perinteisesti kolmeen osaan, Vinayaan eli luostarisäännöstöön, Dharmaan eli opetuksiin ja Abhidharmaan eli ”korkeampiin opetuksiin”, jotka nykykäsityksen mukaan ovat myöhempiä filosofisia tekstejä. Vinaya-tekstit ovat eri kaanoneissa kaikkein samankaltaisimpia. Dharma-osio sisältää tiettyjä yhteisiä sutria, mutta Abhidharma on kaikissa Tripitakoissa erilainen.
Usein keskustellaan siitä, tulisiko buddhalaisuus luokitella uskonnoksi vai filosofiseksi perinteeksi. Tämä johtuu muun muassa siitä, että toisin kuin useimpien uskontojen perustajat, Buddha ei opettanut jumalten palvontaa eikä ylistänyt sokeaa uskoa. Buddhalaisissa kirjoituksissa Buddhan opetuksia ei kutsuta uskonnoksi, vaan maailmannäkemykseksi, opiksi (dharma). Buddha kehotti oppilaitaan ajattelemaan itse ja tutkimaan opetuksia kriittisesti niiden ymmärtämiseksi. Kalamasutrassa Buddha sanoo, ettei mitään tule uskoa ”vain siksi että niin on usein sanottu tai niin on tapana uskoa – – vain koska niin huhutaan tai niin sanotaan pyhissä teksteissä – – vain päättelyn tai olettamusten pohjalta – – tai sen ajatuksen perusteella, että ’tämä munkki on opettajamme.’”
Buddhan katsotaan olleen opettajana käytännönläheinen ja painottaneen harjoituksen merkitystä ymmärryksen saavuttamisessa, mutta myöhemmin hänen opetuksiaan selittämään kehitettiin filosofisia rakennelmia. Buddhalainen filosofia käsittelee laajasti etiikan, ontologian ja tietoteorian ongelmia. Buddhalaisuus hylkää monet jo Buddhan elinaikana kehittyneet intialaisen filosofian ajatukset, erityisesti atman-opin.
Perinteen mukaan Buddhan ensimmäinen opetuspuhe, jonka hän piti viidelle askeetti-ystävälleen valaistumisensa jälkeen, käsitteli neljää jaloa totuutta, jotka muodostavat buddhalaisen opetuksen ytimen. Neljä jaloa totuutta ovat:
Totuus kärsimyksestä (dukkha) Elämässä on kärsimystä. Buddhan käyttämä sana dukkha suomennetaan usein kärsimykseksi. Dukkhan merkitys on kuitenkin suomen kielen sanaa ”kärsimys” paljon laajempi: se viittaa kaikkiin elämän myönteisiin ja kielteisiin tunteisiin aina yleisestä tyhjyyden tai epätyydyttävyyden tunteesta fyysiseen sekä henkiseen tuskaan. Buddha ei siis väittänyt koko elämän olevan pelkkää tuskaa, vaan korosti, että suurimmatkin mielihyvän (sukha) tuntemukset ovat lopulta ohimeneviä ja tyydyttämättömiä.
Totuus kärsimyksen syystä (samudaya). Kärsimyksen syy on halu tai takertuminen (paalin tanha, janoaminen). Ihminen kärsii, koska janoaa jatkuvasti lisää, eikä kykene löytämään maailmasta pysyvää tyydytystä. Jano jaotellaan kolmeen: aistinautintojen janoon, olemisen janoon ja olemattomuuden janoon. Kärsimyksen perimmäinen syy on tietämättömyys, joka mahdollistaa janon ja siitä johtuvan vihan.
Totuus kärsimyksen lakkaamisesta (nirodha). Kärsimys lakkaa, kun sen syy – janoaminen sekä tietämättömyys – lakkaa. Tätä kärsimyksen lakkaamista kutsutaan valaistumiseksi, koska siinä ei ole tietämättömyyttä, ja vapautumiseksi (sanskritiksi nirvana, paaliksi nibbana, ”sammuminen”), koska se on vapaa haluista.
Jalo kahdeksanosainen polku on buddhalaisuuden neljäs jalo totuus, polku vapautumiseen kärsimyksestä. Polun osatekijät eivät ole portaita, joita seurattaisiin askel askeleelta, vaan kaikki tekijät ovat läsnä yhtä aikaa. Polku jaetaan kolmeen osaan, viisauteen, itsekuriin ja meditointiin tai keskittymiseen.
Viisaus
Wat Phra Kaeo eli Smaragdibuddhan temppeli Bangkokissa.
Oikea näkemys. Neljän jalon totuuden, olemassaolon merkkien ja muiden totuuksien ymmärtäminen.
Oikea aikomus. Luopuminen takertumisesta, hyväntahtoisuus kaikkia tietoisia olentoja kohtaan, väkivallattomuus ja rauha.
Etiikka
Oikea puhe. Rehellinen, hyväntahtoinen ja rauhaa edistävä puhe. Pidättäytyminen valehtelusta, riitaisesta ja vihaisesta puheesta sekä joutavien puhumisesta.
Oikea toiminta. Väkivallattomuus, pidättyminen varastamisesta, kohtuullisuus aistinautinnoissa (erityisesti seksuaalisen väärinkäytöksen ja päihteidenkäytön välttäminen).
Oikea elinkeino. Elinkeino, joka ei tuota vahinkoa tietoisille olennoille eikä edellytä edellä mainittujen periaatteiden rikkomista.
Meditaatio
Oikea ponnistus. Taitavien mielentilojen edistäminen ja taitamattomien mielentilojen välttäminen.
Oikea tarkkaavaisuus (sammā-sati). Läsnäolo nykyhetkessä. Kehon, tuntemusten, mielen ja totuuksien pitäminen jatkuvasti mielessä, niiden jatkuva huomioiminen. Bikkhu Bodhi kuvaa oikeaa tarkkaavaisuutta seuraavasti: ”Saattaa luulla, että on muutenkin aina nykyhetkessä, mutta se on harhakuva. Olemme harvoin tietoisia nykyhetkestä – – tietämätön mieli heijastaa omat sisäiset rakennelmansa kohteeseen ja kuvittelee sille ominaisuuksia, mitä alkuperäisessä havainnossa ei lainkaan ollut. – – Oikea tarkkaavaisuus raivaa tämän tilan ja valaisee kokemuksen sellaisenaan ennen tulkintoja.”
Oikea keskittyminen. Meditaation syvempien tilojen, jhanojen, harjoittaminen.
Pratītyasamutpāda (sanskritia, ’ehdonalainen alkuperä’) on yksi buddhalaisuuden keskeisistä opetuksista. Ehdonalainen alkuperä tarkoittaa sitä, että kaikki olemassa olevat asiat ja ilmiöt ovat toisistaan riippuvaisia. Kaikki asiat ja ilmiöt edellyttävät tiettyjä ilmiöitä ja olosuhteita syntyäkseen ja myös muuttuvat tai katoavat olosuhteiden muuttuessa. Esimerkiksi ihminen tarvitsee pysyäkseen hengissä tai terveenä muita ihmisiä, ruokaa, vaatteita ja niin edelleen.
Kahdentoista nidanan ketju on tämän periaatteen sovellutus, joka osoittaa jälleensyntymän perimmäisen syyn eli tietämättömyyden. Ketjun jokainen linkki edellyttää aina edellisen olemassaoloa ja johtaa seuraavaan. Ketjun viimeinen lenkki johtaa takaisin ensimmäiseen, muodostaen jatkuvan kierron. Kaksitoista nidanaa ovat: 1) tietämättömyys, joka johtaa 2) tahdollisiin muodostelmiin eli karmaan. Se taas johtaa 3) tietoisuuden heräämiseen, joka mahdollistaa 4) nimen ja muodon (paaliksi nama-rupa) eli fyysisten ja psyykkisten ilmiöiden olemassaolon. Nimen ja muodon myötä syntyvät 5) kuusi perustaa tai aistia – siis tavalliset viisi aistia sekä mieli. 6) Kun on aistit, syntyy kosketus, joka buddhalaisessa terminologiassa tarkoittaa aistin, sen kohteen ja aistitietoisuuden yhtäaikaista läsnäoloa. Kosketus johtaa 7) tuntemukseen (miellyttävään, epämiellyttävään tai neutraaliin), joka johtaa 8) halun (tanhan) ja 9) takertumisen syntyyn. 10) Näistä seuraa tuleminen ja 11) jälleensyntymä, mikä loppujen lopuksi aiheuttaa 12) sairauden, vanhuuden ja kuoleman.
Ehdollisen olemassaolon kiertoa kuvataan buddhalaisessa taiteessa 12-osaisena elämän pyöränä.
Kolme olemassaolon merkkiä
Buddhan opetuksen mukaan kaikki ilmiöt ja havainnot ovat pysymättömiä (anicca), epätyydyttäviä (dukkha) ja vailla muuttumatonta minuutta (anatta). Nämä kolme tuntomerkkiä kuvailevat sekä aineellista todellisuutta että psykologisia ilmiöitä, kuten tunteita ja mielentiloja.
Anicca eli pysymättömyys. Kaikki ilmiöt, havainnot ja olemassaolo on pysymätöntä, tilapäistä ja jatkuvassa muutoksessa. Tämä koskee myös mielentiloja ja tunteita; nekin kaikki syntyvät erilaisten olosuhteiden vallitessa ja katoavat jossain vaiheessa.
Dukkha eli tyydyttämättömyys. Elämä itsessään on epävakainen kokemus, koska kohtaamme sairauksia, vanhan iän ja kuoleman. Koska mikään maailmassa ei ole pysyvää, takertuminen ilmiöihin siinä toivossa, että ne olisivat ikuisia, synnyttää kärsimyksen. Esimerkiksi ihmisen keho kuolee ja katoaa, joten on turhaa yrittää takertua siihen ikuisena, pysyvänä objektina.
Anatta eli minuudettomuus. Buddhalaisuus opettaa, ettei ole olemassa ikuista muuttumatonta sielua tai muutakaan pysyvää minuutta. Käsitys minuudesta rakentuu viiden skandhan eli kokemuksen osatekijöiden yhdistelmästä, mutta yksistään minkään niistä ei voida sanoa olevan ”minä” tai ”minun”. Käsitys kehosta muuttuu koko ajan ja syntyy uudelleen jatkuvasti.
Kolme jalokiveä
Borobudur-temppeli Indonesiassa. Buddha-patsas ja stupa-rakennelmia.
Buddhalaisuuden kolme elementtiä ovat valaistuminen, joka henkilöityy Buddhan hahmossa, buddhalaiset opetukset eli dharma ja buddhalainen yhteisö, sangha. Nämä muodostavat kolme jalokiveä, joihin buddhalaiset turvautuvat ja joista haetaan apua kärsimyksen keskellä.
Buddha eli valaistunut yksilö ja päämäärä. Buddha on opettaja, joka on saavuttanut valaistumisen ja opettaa nyt muita. Mutta Buddha tarkoittaa myös sitä, että täydellinen valaistuminen (arhat) ja Buddhaksi tuleminen ovat saavutettavissa olevia päämääriä, joten ne toimivat myös päämäärinä ja motivaatioina jatkaa buddhalaista harjoitusta.
Dharma eli totuus ja opetus. Dharma käsittää valaistumiseen johtavat Buddhan opetukset. Se tarkoittaa myös kaikkeuden absoluuttista totuutta, sekä lainalaisuutta jonka varaan koko todellisuus rakentuu ja jota kaikki olennot noudattavat.
Sangha eli kanssaharjoittajat ja yhteisö. Sangha on muista yksilöistä koostuva ryhmä, jonka parissa buddhalaisuutta harjoitetaan ja jolle harjoituksesta saavutetut hyödyt jaetaan. Sanghan ei tarvitse toimia vain luostarissa ja koostua munkeista ja nunnista, vaan se voi olla mikä tahansa järjestäytyneesti buddhalaisuutta harjoittava ryhmä.
Karma eli syyn ja seurauksen laki viittaa tahdonalaisiin tekoihin ja niiden seurauksiin. Kehon, ajatusten ja puheen kautta tehdyt teot johtavat tuleviin seuraamuksiin. Taidokkaat teot ja aikeet johtavat myönteisiin seurauksiin, kun taas taitamattomat tai pahantahtoiset teot aiheuttavat kärsimystä. Karma voi ilmetä kokemuksina tai henkisinä tiloina.
Uudelleensyntymisen ketju määräytyy karman vaikutuksesta. Buddhan opetuksen mukaan karman vaikutukset voidaan poistaa asteittain valaistumalla, jolloin on mahdollista päästä irti uudelleensyntymisestä.
Etiikka muodostaa suuren osan jalosta kahdeksanosaisesta polusta ja on siksi keskeisessä asemassa buddhalaisuudessa. Vääryyksien välttäminen auttaa puhdistamaan mieltä pahantahtoisista ajatuksista ja haitallisista tavoista. Taitavien ajattelumallien – kuten hyväntahtoisuuden ja myötätunnon – kehittäminen taas tasapainottaa tunne-elämää, poistaa liiallisen syyllisyydentunnon ja valmistelee mieltä meditaatioon. Eettinen elämä edistää onnellisuutta ja on tärkeä askel kärsimyksestä vapautumista kohti.
Buddhalaisen etiikan pääkohdat tiivistyvät viiteen hyveeseen (paalin panca-sila, ’viisi hyvettä’):
On pidättäydyttävä vahingoittamasta eläviä olentoja
On pidättäydyttävä ottamasta sitä, mitä ei ole annettu
On pidättäydyttävä seksuaalisesta väärinkäytöksestä
On pidättäydyttävä valheellisesta puheesta
On pidättäydyttävä mieltä sumentavista aineista
Nämä ohjeet eivät ole käskyjä, sillä buddhalainen etiikka ei perustu auktoriteettien määräyksiin. Sen sijaan ne kaikki tukevat elävien olentojen rauhallista yhteiseloa ja pyrkimystä valaistumiseen. Kuhunkin ohjeeseen sisältyy kiellon lisäksi myös myönteinen periaate. Esimerkiksi ensimmäiseen ohjeeseen sisältyy ”kiellon” lisäksi rakastavan ystävällisyyden kehittäminen kaikkia eläviä kohtaan.
Karma ei buddhalaisuuden mukaan rajoitu yhteen elämään, vaan vaikuttaa myös jälleensyntymien välillä. Toisin kuin hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa karmaa ei käsitetä vääjäämättömänä kohtalona, vaan siihen voi itse vaikuttaa kaikilla päätöksillään. Vaikka syntyisikin huonoihin oloihin, keräämällä hyvää karmaa on mahdollista saavuttaa onnea tässä ja seuraavissa elämissä.
Buddhalaisuudessa jälleensyntyminen ei tarkoita samaa kuin hindulaisten sielunvaellus, jossa yksilön sielu siirtyy seuraavaan olomuotoon. Buddhalaisen anatta-periaatteen mukaan ei ole muuttumatonta, pysyvää sielua tai itseä. Sen sijaan jälleensyntyminen tarkoittaa tietoisuuden virran jatkumista kuoleman jälkeen ilman pysyvää sielua, karman lain mukaisesti.
Suotuisa jälleensyntymä tukee myös valaistumispyrkimystä: esimerkiksi ihmiseksi syntyminen on erittäin harvinaista ja suuri onni, koska päinvastoin kuin eläimillä, ihmisillä on mahdollisuus ymmärtää valaistumisen tavoittelun tärkeys ja edistää omaa etenemistään kohti nirvanaa. Tämän vuoksi usein painotetaan, että ihmisen tulisi käyttää hyväkseen tämän elämän tarjoama mahdollisuus pyrkimällä valaistumiseen.
Vaikka hyvä karma ja hyvät teot voivat tuoda menestystä maallisessa ja taivaallisessa elämässä, niiden päätarkoitus on tukea valaistumispyrkimystä. Valaistuminen eli nirvana kuvataan kaiken kärsimyksen ja jälleensyntymisen lopuksi, vapautumiseksi elämänkierrosta. Buddhalaisen opetuksen mukaan nirvanaa ei voi varsinaisesti kuvailla, koska se on kaiken käsitteellisen tiedon tuolla puolen, eräänlainen suora kokemus todellisuudesta ilman järjen erotteluja.
Nirvanan saavuttaneen henkilön (arhat) kuolemaa kutsutaan parinirvanaksi, jossa jälleensyntyminen lakkaa. Koska parinirvanan saavuttanut ei enää voi suoranaisesti auttaa muita olentoja, mahajana-buddhalaisuuden piirissä ihanteeksi on nostettu bodhisattva eli valaistumisolento, joka jatkaa jälleensyntymistä valaistuttuaankin kaikkien tietoisten olentojen auttamiseksi.
Tärkein buddhalainen juhla on vesak, jota vietetään toukokuun täysikuupäivänä. Theravada-perinteessä se juhlistaa Buddhan syntymää, valaistumista ja parinirvanaa. Mahajana-perinteessä vesakia juhlitaan etenkin Buddhan syntymän muistoksi, kun taas tiibetinbuddhalaisuudessa korostetaan usein valaistumista.
Toinen merkittävä juhla on dharmachakra-päivä. Silloin juhlistetaan Buddhan ensimmäistä opetuspuhetta, joka käsitteli neljää jaloa totuutta.
Buddhan valaistumista muistetaan bodhi-päivänä. Japanissa juhlan nimi on rōhatsu, ”12. kuukauden kahdeksas päivä”. Japanissa on tapana, että juhlaa edeltää viikon mittainen retriitti tai muu intensiivinen mietiskely.
Buddhalainen toiminta itsenäisessä Suomessa alkoi vuoden 1947 tienoilla, kun Buddhismin ystävät ry perustettiin. Vuonna 1997 yhdistyksen nimi vaihtui Bodhidharma ry:ksi. Vuonna 1973 FWBO, länsimaisen buddhalaisen veljeskunnan ystävät, aloitti toimintansa Suomessa. 1990-luvun loppuun mennessä buddhalaisuus ei vielä ollut Suomessa erityisen järjestäytynyttä tai näkyvää.
2020-luvulla Suomessa on arviolta 20000 – 30000 buddhalaisuuden harjoittajaa. Valtaosa heistä on aasialaisia maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään. Suomalaistaustaisia buddhalaisia on arviolta vajaat 10000. Buddhalaisten yhteisöjen kasvuun on vaikuttanut maahanmuutto Thaimaasta ja Vietnamista. 2010-luvulla Suomessa toimi lähes 40 pienehköä järjestöä. Vuonna 2009 perustettu Suomen Buddhalainen Unioni (SBU) pyrkii toimimaan eri ryhmittymien yhteistyöjärjestönä.
Suomalaisia buddhalaisia munkkeja ja nunnia on ollut vain vähän; tunnetuimpia ovat Tae Hye sunim, Ani Sherab ja entinen munkki Thanavuddho (Santeri Ahola).
Kiinnostus buddhalaisuutta kohtaan on ollut Suomessa 2000-luvulla kasvussa. Suositut henkilökohtaisen hyvinvoinnin opit ovat vaikuttaneet buddhalaisten meditaatiotekniikoiden leviämiseen. Eniten buddhalaisuudesta ovat kiinnostuneet nuoret sukupolvet. Monia heistä kiinnostaa buddhalainen henkisyys enemmän mielenharjoituksena ja ajattelutapana kuin uskontona.
Buddhalaisuudella on Kambodžassa, Sri Lankassa ja Thaimaassa valtion lainsäädännössä määritelty erityisasema.
Buddhalainen taide
Tiibetiläinen thangka-maalaus 1400-luvulta kuvaa neljää mandalaa.
Buddhalainen taide ilmaisee Buddhan opetuksia. Mandala on tärkeä buddhalaisten opetusten ilmentäjä. Esimerkiksi hiekasta tai kivistä tehty mandala pyyhitään lopulta pois, kuvaamaan pysymättömyyttä.
Buddhasta ja hänen elämästään kertovat buddhapatsaat, joiden symboleilla on tietyt merkitykset. Pitkät korvalehdet kertovat Siddhartha Gautaman kuninkaallisesta suvusta ja viisaudesta. Makaava Buddha kuvaa Buddhan siirtymistä parinirvanaan eli lopulliseen vapautumiseen. Patsaan silmien asennolla voi olla symbolinen merkitys. Buddhan kädet voivat olla myös eri asennoissa. Kämmenet päällekkäin oleva buddha meditoi, kämmen avoimena kohti katsojaa tarkoittaa siunaavaa Buddhaa ja maahan osoittava käsi kertoo hyvän voittavan pahan.
Thangka-maalaukset kuuluvat erityisesti tiibetinbuddhalaiseen taiteeseen. Ne tehdään kankaalle ja maaleihin saatetaan sekoittaa kristalleja, koralleja tai koristekiviä. Niiden avulla pyritään myös harjoittamaan meditaatiota ja opettamaan meditaatiotekniikoita.
Sangharakshita:Opas Buddhan polulle. Suomentanut englannista Lauri Porceddu.Helsinki:Like, 2000.
Skilton, Andrew (Dharmacari Sthiramati):Buddhalaisuuden historia. (A Concise History of Buddhism, 1994.) Suomentanut ja toimittanut A. Laaksonen.Helsinki:Länsimaisen buddhalaisen veljeskunnan ystävät, 2003.ISBN952-5527-00-X
Snelling, John:Buddhalaisuus. (The Elements of Buddhism, 1992.) Suomentanut Tuula Saarikoski.Helsinki:Tammi, 1996.ISBN951-31-0669-1
Batchelor, Stephen:Buddhalaisuus ilman uskomuksia. (Buddhism Without Beliefs. A Contemporary Guide to Awakening, 1997.) Suomentanut Mika Pekkola.Helsinki:Basam Books, 2021.ISBN978-952-7337-15-8
Dhammapada. Totuuden tie. (Suomennettu Sangharakshitan englanninkielisestä käännöksestä Dhammapada. The Way of Truth.) Suomentanut Lauri Porceddu (Dharmachari Sarvamitra).Helsinki:Like, 2002.ISBN952-471-043-9
Farrer-Halls, Gill:Pieni Buddha-kirja. (The Buddha Book, 2005.) Suomentanut A. Laaksonen.Helsinki:WSOY, 2005.ISBN951-0-30928-1
Gothóni, René & Mahapanna:Buddhalainen sanasto ja symboliikka.Helsinki:Gaudeamus, 1990.ISBN951-662-499-5
Kornfield, Jack & Fronsdal, Gil (toim.):Buddhan opetuksia. Suomentanut Tuula Saarikoski.Helsinki:WSOY, 2002.ISBN951-0-26812-7
Nagapriya:Karma ja jälleensyntyminen. (Exploring Karma and Rebirth, 2004.) Suomentanut Dharmachari Sarvamitra (Lauri Porceddu).Helsinki:Like, 2005.ISBN952-471-614-3
Strong, John S.:Buddha. Elämä ja teot. (The Buddha. A Short Biography, 2001.) Suomentanut Virpi Hämeen-Anttila.Helsinki:Art House, 2002.ISBN951-884-354-6
Wallace, B. Alan:Buddhalainen mielenharjoitus. (Buddhism With an Attitude. The Tibetan Seven-point Mind Training, 2001.) Suomentanut Kaya Brandt.Helsinki:Basam Books, 2004.ISBN952-9842-97-X
Aiheesta muualla
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta buddhalaisuus.
,_Sakya_order_-_Four_Mandalas_of_the_Vajravali_Series_-_Google_Art_Project.jpg)
