Kakskerta (kunta)

Kakskerta
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Turku

vaakuna

sijainti

Lääni Turun ja Porin lääni
Kuntanumero 207
Hallinnollinen keskus Kakskerta
Perustettu
– emäpitäjä Kaarina
Liitetty 1968
– liitoskunnat Turku
Kakskerta
– syntynyt kunta Turku
Pinta-ala  km²  
(1.1.1967)
– maa 31,2 km²
Väkiluku 762  
(31.12.1967)
– väestötiheys 21,17 as./km²

Kakskerta on Lounais-Suomessa sijainnut entinen Suomen kunta, joka liitettiin Turun kaupunkiin vuoden 1968 alussa. Pääosan kunnasta muodostivat Kakskerran, Satavan ja Kulhon saaret.

Kakskerta kuului hallinnollisesti Turun ja Porin lääniin ja Varsinais-Suomen maakuntaan. Naapurikunnat olivat ennen kunnan lakkauttamista Kaarina, Parainen, Rymättylä ja Turku. Kakskerran pois käytöstä jäänyt ruotsinkielinen nimi oli Kaxbyrita ö. Kunta oli yksikielisesti suomenkielinen.

Kakskerran kunta liitettiin Turkuun valtioneuvoston päätöksellä vuoden 1968 alusta alkaen. Ennen lakkauttamistaan Kakskerta oli Turun ja Porin läänin maapinta-alaltaan pienin ja asukasluvultaan kuudenneksi pienin kunta.

Historiaa

Kakskerta muodostettiin Kaarinaan kuuluvaksi saarnahuonekunnaksi vuonna 1764. Vuonna 1858 Kakskerrasta tuli kappeliseurakunta, ja samana vuonna asetettiin virkaansa Kakskerran ensimmäinen pappi.

Vuoden 1865 kunnallisasetuksen myötä Kakskerta perusti oman kunnallishallinnon. Huhtikuussa 1869 kokoontui ensimmäinen kunnallislautakunta esimiehenään kappalainen Otto Emil Erflund. Kuntakokouksen puheenjohtajaksi valittiin tilanomistaja Emil Engblom.

Kunnan suurimmat saaret Kakskerta ja Satava yhdistettiin toisiinsa Salmelan salmen eli Höyttistensuntin ylittävällä sillalla 1930-luvun alussa. Haarlansalmi erotti kunnan pohjoispuolisesta Hirvensalon saaresta, joka kuului aiemmin Maarian kuntaan mutta liitettiin Turkuun vuonna 1944, ja se ylitettiin kapulalossilla vuoteen 1938 saakka, kunnes paikalle saatiin moottorilossi ja sille vuonna 1958 seuraksi toinen samanlainen. Toukokuussa 1940 lossin luona tapahtui 17 henkeä vaatinut turma, kun lossille saapuneen linja-auton jarrut pettivät ja auto syöksyi mereen. Se oli aikanaan Suomen suurin tieliikenneturma. Vuonna 1964 lossit korvattiin ponttonisillalla.

Kakskerran alkutuotantovaltaisesta elinkeinorakenteesta johtuen kunnan työpaikkaomavaraisuus oli heikko. Valtaosa kaupan sekä teollisuuden ja rakennustoiminnan palveluksessa olevasta väestöstä kävi työssä Turussa. Viljelmien yhteydessä oli runsaasti kasvihuoneita ja kauppapuutarhoja. Uutena tulolähteenä oli muutamalla tilalla 1960-luvulla tullut kuvaan turkistarhaus.

Valtioneuvosto liitti Kakskerran kunnan Turkuun vuonna 1968.

Kakskerran seurakunta itsenäistyi Kaarinasta vuonna 1904, jolloin siihen tuli kuulumaan myös Maarian kuntaan kuulunut Hirvensalo. Seurakunta liitettiin Turun Martinseurakuntaan jo vuonna 1959 eli yhdeksän vuotta ennen itse kunnan liittämistä Turkuun.

Rakennuksia ja maisemia

Merenrannalla sijaitseva Kakskerran kivikirkko on yksilaivainen ja rakennettu vuosina 1765–1769. Kakskerran alueella sijaitsevat Harjattulan kartano ja Brinkhallin kartano.

Kakskerranjärvi sijaitsee Kakskerran saaren keskellä. Järven koillispuolella on Kakskerran korkein maastonkohta, 59 metrin korkeudelle merenpinnasta ulottuva Nunnavuori.

Kylät

Kakskerran kuntaan kuului seitsemän kylää, joista kolme oli Kakskerran ja neljä Satavan saarella.

Kakskerta

  • Myllykylä
  • Naula
  • Penilä
  • Harjattula, jonka kesämökkialueelle haettiin vuoden 2017 Loma-asuntomessuja

Satava

  • Artukka
  • Hännälä
  • Höyttinen
  • Kaivonen

Vuoden 1960 taajamarajauksen mukaan Kakskerrassa ei ollut lainkaan taajamia.

Kuvia Kakskerrasta

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Suomen tilastollinen vuosikirja 1967 (PDF) (sivu 13) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 26.4.2016.
  2. ↑ Väestönmuutokset 1967 (PDF) (sivu 14) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria. Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 15.3.2019.
  3. 1 2 3 Suomen Sukututkimusseura - Kakskerta Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 14.4.2011. (suomi)
  4. ↑ Monnonen, Markku: Kakskerran liittäminen Turkuun 50 vuotta sitten (PDF) 2X-lehti. kesäkuu 2018. Kakskertaseura ry. Viitattu 19.7.2023.
  5. 1 2 3 4 Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 3: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 18–21. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1970.
  6. ↑ Lappalainen, s. 127–128
  7. 1 2 3 4 Lappalainen, s. 280
  8. ↑ Hirvensalon kirkon historia on koko saaren historiaa Maininki. 11.9.2025. Hirvensalo-seura. Viitattu 19.9.2026.
  9. ↑ Tea Rissanen: 15 menehtyi Kivisalmen lossiturmassa. Keskisuomalainen, 27.7.2021, s. 8–9.
  10. ↑ Lappalainen, s. 161
  11. ↑ Lappalainen, s. 91, 94
  12. ↑ Loma-asuntomessut Turussa ovat mahdolliset jo vuonna 2017 Yle Uutiset. 23.3.2015. Viitattu 7.12.2022.
  13. ↑ Yleinen väestölaskenta 1960: Taajamat ja niiden rajat, ym. (Suomen virallinen tilasto VI C:103) Helsinki: Tilastollinen päätoimisto, 1965. Julkaisun verkkoversio (PDF).