Koolie, jota kutsutaan toisinaan harhaanjohtavasti nimellä German Coolie, on australialainen monipuolinen työkoirarotu, joka on kotimaansa ulkopuolella melko harvinainen. Sillä ei ole FCI:n eikä SKL:n tunnustusta. Suomessa oli vuonna 2023 vain muutamia yksilöitä.
Ulkonäkö
Koska rodun perinteinen työ on hyvin monipuolista ja vaihtelevaa, toivottu rakenne voi hieman vaihdella kasvattajista ja sukulinjoista riippuen. Yleisvaikutelma antaa kuitenkin kuvan atleettisesta, ketterästä ja notkeasta, joskin samalla myös voimakkaasta ja lihaksikkaasta koirasta. Merkit hintelyydestä tai karkeudesta ovat epätoivottavia.
Kallo on riittävän leveä ja sivusta katsottuna hieman pyöristynyt, ollen hieman kuonoa pidempi. Otsapenger on selväpiirteinen, mikä mahdollistaa kaksiokulaarisen suoran näkökyvyn (jota tarvitaan etäisyyttä arvioitaessa). Leuat ovat vahvat; huulet tiiviit ilman löysyyttä. Purenta on leikkaava. Silmät ovat pyöreät ja niiden ilme innokas ja älykäs. Vahva "tuijotus" on välttämätön ominaisuus paimennuksessa, koska tiiviillä katsekontaktilla koira saa säilytettyä eläinten huomion. Korvat ovat liikkuvaiset ja kauas toisistaan asettuneet; asennoltaan joko pystyt tai kärjistään taittuneet - eivät koskaan riippuvat. Niska on vahva, kohtuullisen pitkä, hieman kaareutunut; ilman riippuvaa kaulanahkaa.
Rungon tulisi olla hieman korkeuttaan pidempi; liian pitkällä rungolla selkä on heikompi ja liian lyhyellä rungolla askel on lyhyempi, johtaen tehottomimpiin liikkeisiin. Jotta etu- ja takaraajojen pituus olisi mahdollisimman tasapainossa ja liikkeet tehokkaat ja vaivattomat, säkäkorkeuden olisi hyvä vastata lanteen korkeutta. Rintakehä on syvä, mahdollistaen riittävän tilan sydämelle. Lanteet ovat lihaksikkaat, joustaen selkää laukan aikana ja antaen täten voimaa liikkeisiin. Lantio on vino ja hieman pyöristynyt. Häntä ylettyy suunnilleen kintereisiin, mikä vahvistaa tasapainoa ja vaivatonta kääntymistä; levossa se riippuu erittäin vähäisessä kaarteessa; liikkeessä tai jännityksessä se voi nousta, muttei koskaan täysin pystyyn (tämä viittaisi vääränlaisiin lantion tai selkärangan kulmauksiin).
Eturaajat ovat suorat, keskenään samansuuntaiset, lihaksikkaat ja vahvaluustoiset. Lavat ovat lihaksikkaat, selkeät ja kaltevat. Lähelle säkää sijoittuneet lapaluut ovat suunnilleen yhtä pitkät kuin olkavarret, kulmauksen ollessa 90 astetta tai hieman vähemmän - tämä mahdollistaa nopeat pysähdykset ja aikaansaa hyvän ulottuvuuden etuliikkeisiin, edesauttaen mahdollisimman vapaita liikkeitä (jolloin kaikissa askellajeissa on kestävyyttä). Kyynärpäät ovat sivulta katsottuina suoraan sään alla, ja ne eivät saa olla ulos- eivätkä sisäänpäin kääntyneet. Välikämmenet ovat sivulta katsottuina hieman vinot, mikä takaa liikkeiden joustavuuden ja nopeat käännökset.
Takaraajat ovat suorat, keskenään samansuuntaiset, vahvat ja leveät. Reidet ja sääret ovat lihaksikkaat. Välijalat ovat suhteellisen lyhyet, mikä auttaa kestävyyteen (pitkät välijalat kuluttavat enemmän energiaa askelta kohden). Kun välijalat on asetettu pystysuoraan, sivusta katsottuina niiden etuosat ovat suoraan pakaran kärjen alla - taaempi sijainti altistaa sirppikinttuisuudelle, joka puolestaan vähentää liikkeiden voimaa ja estää kinnerten joustavuutta. Etu- ja takaraajojen kulmausten tulee olla tasapainossa, mikä tukee liikkeiden vaivattomuutta.
Käpälät ovat pyöreät, tiiviit ja vahvat. Varpaat ovat hyvin kaareutuneet, kynnet lyhyet ja vahvat. Heikot käpälät ovat virhe, koska ne vaikuttavat negatiivisesti kestävyyteen.
Liikkeiden tulisi olla väsymättömät ja vapaat. Ravissa käpälät lähenevät toisiaan vauhdin nopeutuessa, nopeassa ravissa etukäpälät nousevat maasta juuri ennen takakäpälien osumista maahan (lähes samaan kohtaan); laukassa takaraajat antavat pääasiallisen vauhdin, takakäpälien yltäessä reilusti eteen ja painopisteen pysyessä vakaasti yhdessä horisontaalitasossa. Löysät olkavarret, käyräkinttuisuus (takaa katsottuna kinnernivelet ulospäin kääntyneet), pihtikinttuisuus (takaa katsottuna kinnernivelet sisäänpäin kääntyneet) ja rajoittuneet tai jäykät liikkeet ovat vakavia virheitä.
Karvapeite on sileä, tasainen ja ihonmyötäinen; pohjavilla on lyhyt, tiheä ja säänkestävä. Se voi olla pituudeltaan joko lyhyt tai pitkä. Karva ei saa kuitenkaan olla liian lyhyttä eikä liian pitkää, koska silloin se ei ole työkoiralle käytännöllinen eikä suojaa tätä riittävästi. Kaikki värit ja väriyhdistelmät sallitaan, edellyttäen että koiran ohjaaja ja lauma kykenevät erottamaan sen maastosta selkeästi. Käytännössä mahdolliset värit ovat merle ("marmoroitu"), yksivärinen ja kirjava.
Urosten suositeltu säkäkorkeus vaihtelee 45-65 cm ja narttujen 43-60 cm välillä. Paino vaihtelee sukupuolia erittelemättä noin 12-25 kg välillä. Koska eri rodunedustajilla on erilaisia työtehtäviä, kookkaampien yksilöiden jalostus tiettyihin tehtäviin kuitenkin sallitaan.
red merle
blue merle
blue merle (pitkäkarvainen)
blue merle tricolor
black merle
laimennettu tai pigmentitön yksilö (vaaleanpunainen kirsu)
Luonne ja käyttäytyminen
Koolie on ennen kaikkea työkoira, ja kyky suoriutua sille määrätyistä tehtävistä on aina ohjannut sen jalostusta. Tämän vuoksi luonne ja käyttöominaisuudet ovat olleet ensisijaisia, ja ulkonäkö toissijainen ominaisuus. Tärkeimmät ominaisuudet ovat voimakas paimennusvietti, oikeanlainen luonne, nopeus, ketteryys (mm. kyky nopeisiin käännöksiin), sisukkuus ja toimivat aistit - työskentelyyn soveltuvaa rakennetta unohtamatta.
Paimennusvietti on perinnöllinen ja synnynnäinen ominaisuus, joten sen pitäisi tulla esiin jo varhaisella iällä - vaikka paimennustaktiikkaa voi hioa paremmaksi harjoittelun ja oppimisen kautta, synnynnäinen vietti on kaiken perusta.
Oikeanlainen luonne pitää sisällään tasapainoisen käytöksen, vailla aggressiota tai hermostuneisuutta. Älykkyys, valppaus, innokkuus ja rohkeus ovat myös keskeisiä elementtejä. Koolien tulee olla helposti käsiteltävissä, miellyttämishaluinen ja omistajaansa voimakkaasti kiintynyt, osoittaen sekä uskollisuutta että omistautumista työlleen. Hyvältä työkoiralta vaaditaan lisäksi varmuutta, mielenlujuutta, pelottomuutta ja tarkkaavaista "tuijotusta", jotta se kykenee kontrolloimaan laumaa. Jopa aggressiivisuutta tarvitaan toisinaan eläimiä paimennettaessa ja ohjailtaessa. Rodulla ei tavallisesti ole vartioviettiä.
Myös sisukkuus on tärkeää: koolien tulee työskennellä aina siihen asti, kunnes sen käsketään lopettaa. Tämä voi tarkoittaa pitkiäkin aikoja kerralla. Lisäksi rodun edellytetään kykenevän työskentelemään tehokkaasti kaikissa sää- ja maasto-olosuhteissa.
Aisteista olennaisimmat ovat näkö, kuulo ja hajuaisti. Vaikka yleisesti ottaen koirien näkökyky on tiettyjä muita aisteja heikompi, hyvältä paimenkoiralta vaaditaan kykyä kontrolloida laumaa silmiensä avulla, havaita paimennettava eläin kohtuullisen välimatkan päästä ja nähdä omistajansa antamat käsimerkit. Terävä kuulo auttaa aistimaan kauempaakin annetut käskyt ja paikallistamaan lauman sen ääntelyn perusteella. Hajuaistia tarvitaan jäljittämään näköpiirin ulkopuolella olevat eläimet.
Rotu tunnetaan taitavana ja monipuolisena työkoirana: se soveltuu niin lampaiden, vuohien ja nautakarjan paimennukseen, ajamiseen ja ohjailuun, kuin myös minkä tahansa muunkin kotieläimen kanssa työskentelemiseen. Se työskentelee mm. kokoamalla ja pysäyttämällä lauman. Muita töitä, joihin rotua nykyisin käytetään ovat mm. pommien havaitseminen ja liikunta- tai toimintarajoitteisten avustaminen. Lisäksi se on monipuolinen harrastuskoira: sille ominaisia lajeja ovat mm. toko, agility, flyball, frisbeeurheilu, canicrossing, vetohiihto, vetopyöräily, nosework, pelastustoiminta (laviinikoira, rauniokoira), tryffelien etsintä ja vaeltaminen. Se tarvitseekin paljon liikuntaa ja henkistä aktivointia ollakseen tyytyväinen. Riittävän toiminnan jälkeen se usein rentoutuu lepäämään sisätiloihin lähelle omistajaansa.
lampaiden paimennus
naudan paimennus
agility
Alkuperä
Australialaiset ovat kasvattaneet rotua 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Se polveutuu alun perin eurooppalaisista paimenkoirista - tarkemmin määriteltynä englantilaisista - erityisesti työlinjaisesta colliesta, ja se luokitellaankin "collie-sukuiseksi". Paikalliset farmarit arvostavat sitä suuresti sen erinomaisten työskentelyominaisuuksien vuoksi. Koolie Club of Australia perustettiin vuonna 2000.
Etymologia
Alun perin tunnettiin hieman vaihtelevia nimityksiä, kuten German Coolie ja German Collie. Koolie Club of Australia päätti kuitenkin pudottaa rodun virallisesta nimestä pois sanan German, koska se antoi harhaanjohtavan vaikutelman rodun kotimaasta. Lisäksi termien coolie ja collie katsottiin aiheuttavan sekaannusta collie-rodun kanssa, joten alkukirjaimeksi valittiin k. Mikäli saksalaiset maahanmuuttajat olisivat alun perin jalostaneet rodun, he eivät myöskään saksan kielen grammatiikkaan liittyvistä syistä olisi kirjoittaneet nimeä c:llä vaan k:lla.
Tiettyyn aikaan jotkut rodun harrastajista käyttivät mieluummin nimeä koolie ja toiset puolestaan nimeä coolie. Koska kukaan ei kuitenkaan ollut asian suhteen fanaattinen, virallinen nimitys saatiin lopulta päätettyä yksimielisesti, ja valtaosa yhdistyksen jäsenistä on päätökseen tyytyväinen. Tästä huolimatta edelleen osa pitkäaikaisista kasvattajista - erityisesti he ketkä eivät ole rekisteröineet koiriaan - saattaa käyttää kumpaa tahansa termiä.
Kansainvälisesti rotu tunnetaan usein nimellä Australian Koolie, sen oikean alkuperän mukaan.
Rotu maailmalla
Nykyisin koolieita kasvatetaan Australian ulkopuolella mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Sveitsissä ja Puolassa.
Terveys
Merle x merle -yhdistelmiin eli homotsygootteihin merleihin liittyy alttius sokeudelle ja kuuroudelle. Tämän vuoksi Koolie Club of Australia suosittelee, että jalostukseen käytettävät merlenväriset yksilöt yhdistettäisiin vain muunvärisiin yksilöihin, ja että jalostukseen käytettäisiin vain sellaisia merlenvärisiä yksilöitä, joiden väri on syvä. Lisäksi useamman sukupolven ajan jalostettuna homotsygootti merle voi johtaa "laimennettuihin väreihin" (merle, jolla mm. kirsu ja huulet ovat tavallista mustaa vaaleammat, esim. tummanharmaat) ja pigmentittömyyteen. Laimennettuihin väreihin liittyy alttius mm. immuunijärjestelmän ongelmille ja alopecialle, joten suositellaan, että jalostukseen ei käytettäisi lainkaan tämänvärisiä yksilöitä. Pigmentittömyys puolestaan altistaa kuuroudelle ja auringonpolttamille, minkä vuoksi jalostukseen käytettävillä yksilöillä tulisi olla mahdollisimman vähän vaaleanpunaista väriä kirsussa, huulissa, silmissä ja korvissa. Lisäksi Koolie Club of Australia suosittelee, että kaikki jalostusyksilöt testataan perinnöllisten sairauksien osalta.
Australia
.jpg)
