
Mañjuśrī (sanskritiksi मञ्जुश्री, kiin. 文殊, Wénshū, jap. 文殊, Monju, kor. 문수, Munsu, tiibetiksi འཇམ་དཔལ་དབྱངས།, ’jam dpal dbyangs) on bodhisattva, jotka edustaa Mahajana-buddhalaisuudessa viisautta (prajñā). Mañjuśrīta ja Avalokiteśvaraa pidetään kahtena tärkeimpänä bodhisattvana. Mañjuśrīlla on tärkeä asema monissa Mahajana-buddhalaisissa teksteissä eli sūtrissa, etenkin Prajñāpāramitā-sūtrissa. Hänellä on lukuisia ilmenemismuotoja, ja tunnettu tapa esittää hänet on lootusasennossa istuvana, ruhtinaan vaatteisiin puettuna ja toisessa kädessään miekkaa pitelevänä. Mañjuśrīn nimi merkitsee kirjaimellisesti ’lempeää loistoa’.
Mañjuśrīn hahmo on saattanut perustua todelliseen henkilöön, jolla oli rooli Prajñāpāramitā-tekstien kirjoittamisessa. Häntä käsitteleviä tekstejä tunnetaan ainakin ajanlaskun ensimmäiseltä vuosisadalta tai 200-luvulta saakka. Kiinaan hänen kulttinsa levisi 700-luvulla. Siellä hänelle on omistettu Wutaivuori, jota pidetään hänen puhtaana maanaan.
Mañjuśrīlla on monia nimiä ja lisänimiä. Hänet tunnetaan muun muassa nimillä Mañjughōṣa (’lempeä ääni’), Vāgīśvara (’puheen herra’) tai Arapacana. Lisänimistä yleisin on Kumārabhūta (’ikuisesti nuorekas’).
Mañjuśrī edustaa bodhisattvana viisautta. Joskus hänen sanotaan olevan kaikkien buddhien viisauden ruumiillistuma. Toisin kuin Samantabhadra-bodhisattva, joka edustaa valaistumisen käytännöllistä puolta, Mañjuśrī symboloi sen älyllistä ulottuvuutta. Varhaisin häntä käsittelevä teksti on luultavimmin ensimmäisellä vuosisadalla kirjoitettu Vimalakīrtinirdeśa, jossa Mañjuśrī rohkaistuu ainoana väittelemään maallikko Vimalakīrtin kanssa. Varhaisissa Mahajana-teksteissä Mañjuśrī esitetään horjumattoman keskittymisen ruumiillistumana. Hän osallistuu aktiivisimmin keskusteluun Śākyamuni-buddhan kanssa. Erityisesti Mañjuśrī liitetään kuitenkin Prajñāpāramitā-sūtriin, ja hän saattoikin olla todellinen henkilö, joka osallistui näiden tekstien laatimiseen. Avataṃsaka-sūtrassa hänen kerrotaan toimineen lähetystyössä Intian eteläosassa ja toimittaneen sen jälkeen Prajñāpāramitā-sūtrat. Niissä hän näyttäytyy kaikkien bodhisattvojen ”äitinä”, äärettömässä menneisyydessä valaistuneen buddhan ilmentymänä. Ajātaśatrukaukṛtyavinodana-sūtrassa juuri Mañjuśrīn kerrotaan lähettäneen Śākyamuni-buddhan ja muut buddhat valaistumisen tielle iäisyyksiä sitten.
Usko Mañjuśrīhin levisi Kiinassa voimakkaasti 700-luvulla, mutta jo pohjoisen Wei-dynastian kaudella 400-luvulla hänet yhdistettiin Shaanxin maakunnassa sijaitsevaan Wutaivuoreen, josta tuli suosittu pyhiinvaelluskohde. Nimi merkitsee ’viiden huipun vuorta’, ja Mañjuśrī onkin liitetty myös intialaiseen Pañcaśikha-nimiseen taivaalliseen muusikkojumalaan (gandharva), jonka nimellä on sama merkitys. Wutaivuorta pidetään Kiinassa Mañjuśrīn puhtaana maana. Japanissa Mañjuśrīn pyhä vuori liitetään Naran prefektuurin Katsuragivuoreen. Nepalilaisessa Svayambhū Purāṇa -tekstissä kerrotaan Mañjuśrīn tyhjentäneen veden järvestä miekallaan, jolloin järven paikalle syntyi Kathmandun laakso.
Mañjuśrīhin liitetään mantra oṃ arapacana dhīḥ. Häntä pyydetään apuun tiedon ja viisauden tarpeessa. Yamāntaka-jumalaa on pidetty Mañjuśrīn kostonhimoisena ilmentymänä.
Mañjuśrīta on kuvattu buddhalaisessa taiteessa 400-luvulta lähtien. Tunnetuin tapa esittää Mañjuśrī on lootusasennossa istuvana ja ruhtinaan vaatteisiin puettuna. Toisessa kädessään hänellä on liekehtivä miekka ja toisessa lootuksenkukka. Hän voi pidellä myös Prajñāpāramitān käsikirjoitusta. Toinen tapa on esittää hänet ratsastamassa leijonalla Śākyamuni-buddhan vasemmalla puolella Samantabhadra-bodhisattvan kanssa. Esoteerisen buddhalaisuuden mandaloissa hänellä on omat esitystapansa.
Merkittäviä japanilaisia Mañjuśrīta esittäviä taideteoksia ovat muun muassa Narassa säilyneet 1000-luvun ja Kamakura-kauden veistokset sekä Kioton Daigo-jin temppelissä säilynyt Kamakura-kauden silkkimaalaus.