Rektio (lat. rēctiō ’ohjaus’) on syntagman (peräkkäisten kielellisten yksikköjen muodostaman kokonaisuuden) kahden jäsenen välinen suhde, jossa pääsana vaatii täydennyksensä tiettyyn muotoon (tyypillisesti: tiettyyn sijamuotoon).
Joissakin teoreettisissa syntaksin kuvausmalleissa, etenkin leimallisesti Noam Chomskyn ajatteluun perustuvassa Government and Binding -mallissa, rektiolla (engl. government) ymmärretään tietynlaisia lauseen teoreettisten rakenneyksiköiden välisiä hierarkkisia suhteita. Dependenssikieliopin tyyppisissä malleissa rektion voi ymmärtää laajemmassa merkityksessä riippuvuus- tai määrityssuhteeksi kahden sanan välillä. Näin myös esimerkiksi verbin ja subjektin välinen suhde voitaisiin rinnastaa rektioon.
Rektio on tyypillisesti verbeillä, esimerkiksi suomen tykätä-verbin täydennyksen pitää olla elatiivissa: tykkään koulusta. Myös adpositiolla voi olla rektio. Esimerkiksi suomessa prepositioiden täydennykset ovat useimmiten partitiivissa, postpositioiden täydennykset genetiivissä: lähellä koulua, koulun lähellä. Saksan prepositio wegen ’vuoksi’ vaatii täydennyksekseen genetiiviä (das Lokal ist wegen eines Todesfalls geschlossen ’ravintola on suljettu kuolemantapauksen vuoksi’), prepositio laut ’mukaan’ taas datiivia (laut dem Hersteller lassen sich die Probleme nicht vermeiden ’valmistajan mukaan ongelmat eivät ole vältettävissä’). Rektio voi joissain tapauksissa olla myös substantiivilla (esim. näkökulma kouluun), adjektiivilla (esim. koulun näköinen) tai adverbillä (esim. sidoksissa kouluun).
Suomen kaltaisissa kielissä, joissa on paljon (sija)taivutusta, rektio on tärkeimpiä verbin ja nominilausekkeen välisen suhteen ilmaisukeinoja. Englannin tai ranskan tyyppisissä kielissä, joissa sijataivutusta ei juuri ole, rektio säätelee lähinnä verbin täydennykseen liittyvän adposition valintaa. Myös esimerkiksi saksassa, missä substantiivit taipuvat useammassa sijassa, rektiolla voidaan ymmärtää paitsi sijan myös preposition valintaa. Esimerkiksi verbi hoffen ’toivoa’ johdannaisineen vaatii täydennykseensä prepositiota auf: auf Besserung hoffen ’toivoa paranemista’, Hoffnung auf Besserung ’toivo paranemisesta’.
Rektiossa on kyse muodosta, ei suoranaisesti merkityksestä. Esimerkiksi lauseessa tykkään koulusta elatiivimuoto ei ilmaise samanlaista ulos tai pois suuntautuvaa liikettä kuin lauseessa tulen koulusta. Rektioksi ei myöskään nimitetä suomen kielen objektin sijan määräytymistä aspektin perusteella (esim. heilutin lippua; vrt. heilutin lipun riekaleiksi). Jos täydennykseltä edellytetään pelkästään tietynlaisen merkityksen (esimerkiksi suuntaisuuden tai sijainnin) ilmaisemista, mutta sen muodolle on useita vaihtoehtoja (esimerkiksi: tulen koulusta ~ koululta ~ ulkoa ~ koulun luota), kyseessä ei ole rektiotäydennys vaan merkityksen mukaan määräytyvä täydennys. Näiden kahden raja ei tosin ole aivan selvä, vaan välillä on eräänlaisia välimuotoja. Esimerkiksi elatiivin käyttö verbin johtua rektiotäydennyksessä (se johtuu monista syistä) on tavallaan myös semanttisesti motivoitu eli se viittaa tapahtuman kuvaannolliseen ”lähteeseen”.
Rektion asettamat vaatimukset ovat usein sanakohtaisia, ja koska ne eivät ole pääteltävissä ilmauksen merkityksestä käsin, ne voivat tuntua mielivaltaisilta. Tämän vuoksi vieraita kieliä opiskeltaessa rektio usein vaatii erityistä vaivannäköä ja ulkoa opettelua.
Rektiossa voi esiintyä myös tyyli- tai murrekohtaista vaihtelua. Esimerkiksi suomessa tietyt aistihavaintoverbit vaativat murteittain joko ablatiivi- tai allatiivimuotoista täydennystä: maistua hyvältä ~ maistua hyvälle. Nykyisen yleiskielen normin mukaan molemmat hyväksytään, mutta monista kielenkäyttäjistä oman murretaustan vastainen muoto tuntuu edelleen virheelliseltä ja häiritsevältä. Kuvaava esimerkki siitä, miten vaikeaksi mielivaltaisen rektionormin muuttaminen voidaan kokea, nähtiin vuonna 2014, kun suomen kielen lautakunta hyväksyi yleiskielessä alkaa-verbin täydennyksenä käytettäväksi myös MA-infinitiivin illatiivimuodon (alkaa tekemään), aiemmin yksinomaisena sallitun A-infinitiivin (alkaa tehdä) rinnalle. Itse asiassa alkaa tekemään -rakenne on länsimurteissa vanhastaan tunnettu, ja se torjuttiin normitetusta yleiskielestä vasta 1800-luvun lopulla. Sen hyväksymisestä yleiskieleen syntyi kiivas ja tunnepitoinen keskustelu, jossa ilmeni myös, että alkaa tekemään -rakenteen välttäminen oli monien kielenkäyttäjien mielessä yhdistynyt käsityksiin ”oikeasta” tai ”hyvästä” kielestä.