Elatiivi

Elatiivi (vanhoissa suomen kieliopeissa myös sisäeronto, sisäinen erosija) on paikallissijoihin kuuluva sijamuoto, joka perusmerkityksessään ilmaisee liikettä jostakin ulos: talosta, kylästä.

Elatiivi uralilaisissa kielissä

Uralilaisissa kielissä elatiivi-nimitystä käytetään erosijasta etenkin, jos kielessä on useita eri paikallissijasarjoja, kuten itämerensuomalaisissa kielissä ja unkarissa, missä elatiivi kuuluu (yhdessä inessiivin ja illatiivin kanssa) ns. sisäpaikallissijojen sarjaan. Historiallisista syistä elatiiviksi nimitetään myös (joidenkin) saamelais- sekä mordvalais- ja permiläiskielten erosijoja, vaikka näissä kielissä ei ole samanlaista sisä- ja ulkopaikallissijojen järjestelmää kuin suomessa ja vaikka permiläiskielten elatiivi ei ole itämerensuomalaisten kielten elatiivin historiallinen vastine. Yleensä kielissä, joissa paikallissijasarjoja on vain yksi, yleistä erosijaa nimitetään ablatiiviksi, näin myös Siperian uralilaisten kielten kieliopeissa.

Suomi

Suomen kielessä (kuten muissakin itämerensuomalaisissa kielissä) elatiivi kuuluu sisäpaikallissijojen eli s-sijojen sarjaan. Sen pääte on -sta/-stä, vokaalisoinnun mukaan (murteittain loppuvokaali voi jäädä pois).

Elatiivi on suomen sisäpaikallissijoista käyttötiheydeltään harvinaisin, mutta sillä on silti monenlaisia tehtäviä. Perusmerkityksessään elatiivi ilmaisee siirtymistä pois paikasta tai tilasta (lähteä talosta, herätä unesta), tai abstraktisti informaation siirtymistä (luin uutisen lehdestä). Samoin kuin ablatiivia, elatiivia voidaan käyttää ilmaisemaan näkökulmaa ilman varsinaista siirtymistä esimerkiksi etsimisen tai löytämisen yhteydessä (markkinoita tavoitellaan Keski-Euroopasta). Elatiivilla voidaan ilmaista myös tapahtumatta jäämistä tai estymistä (olisi elämän pettämistä kieltäytyä onnesta; ministeri on estynyt hoitamasta tehtäviään; kielsin häntä tulemasta).

Elatiivi voi ilmaista kosketuskohtaa (nipistin häntä poskesta, roikotti rottaa hännästä) tai kokonaisuutta, jonka osa menetetään tai rikkoutuu (pyörästä hajosi vaihdevipu, takki repesi kainaloista), tai yleisemmin kokonaisuuden osaa (hän on taitava käsistään, takki on hartioista liian pieni; osa suomalaisista).

Elatiivi ilmaisee lähdettä tai lähtökohtaa tuloslauseissa (Kallion tytöstä tuli presidentti) ja valmistusaineen ilmauksissa (minulla oli pusero paksusta yönsinisestä silkistä) sekä tuntemuksen kokijaa (minusta tuntui, että...). Abstraktimmin elatiivi ilmaisee syytä tai aihetta (itkeä ilosta, nauttia työnteosta, maksaa ruoasta, kirja (kertoo) lapsista).

Elatiivin pääte sisältyy joihinkin kiteytyneisiin adverbeihin: ennestään, kahdestaan, puolestaan, pelkästään.

Muut itämerensuomalaiset kielet

Livvinkarjalan ja vepsän kielessä elatiivin sekoittumista inessiiviin voidaan välttää liittämällä siihen alkuperäinen postpositio ’päin’: školas ’koulussa’ – školaspäi ’koulusta’.

Viron kielessä elatiivin (vir. seestütlev) pääte on -st. Sen tehtävät ovat pääosin samat kuin suomessa. Suomesta poikkeaa ainakin elatiivin käyttö aiheuttajan ilmaisemiseen passiivirakenteissa (mees on murest murtud ’mies on murheen murtama’, ”murheesta murrettu”), vertailurakenteessa vertailukohdan ilmaisemiseen (naine on mehest pikem ’nainen on miestä pitempi’) sekä substantiivia edeltävänä attribuuttina (puust maja ’puinen talo’, tema üliõpilasest poeg ’hänen ylioppilaspoikansa [poika, joka on ylioppilas]’).

Saamelaiskielet

Pohjoissaamessa ja sen itäpuolisissa saamelaiskielissä (esim. inarin-, koltan- ja kildininsaamessa) suomen elatiivia ja inessiiviä vastaavat sijat ovat sulautuneet yhdeksi sijaksi, jota kieliopeissa yleensä nimitetään lokatiiviksi. Läntisemmissä saamelaiskielissä on yhä käytössä suomen sisäpaikallissijoja vastaava kolmen s-sijan järjestelmä.

Mordvalaiskielet

Mordvalaiskielten elatiivin pääte on ersässä -sto/-ste, mokšassa -sta. Samoin kuin suomessa, elatiivi ilmaisee lähtöpaikkaa (liśś kaśkasto ’tuli kellarista’), materiaalia (valams śijasto ’valaa hopeasta’) tai alkuperää (son iśtamo a-pokš veľeste ’hän on semmoisesta pienestä kylästä’). Samalla päätteellä muodostetaan myös tavan adverbeja: ćebäŕsta ’kauniisti, hyvin’.

Permiläiset kielet

Permiläisten kielten (komi ja udmurtti) sijajärjestelmään kuuluu elatiiviksi nimitetty -(y)ś-päätteinen erosija, jonka alkuperä on epäselvä. Samaan tapaan kuin suomen elatiivi se ilmaisee lähtöpaikkaa, alkuperää tai ainetta (komin peti kerkayś ’hän tuli talosta’, sijö Syktyvkaryś ’hän on Syktyvkarista’, tajö zarńiyś ’tämä on kullasta’). Komissa elatiivi voi ilmaista myös vertailurakenteissa vertailukohtaa: Zina tom Nad'ayś ’Zina on Nadjaa nuorempi’.

Unkari

Unkarin kielessä elatiivin pääte on -ból/-ből. Käyttö vastaa useimmiten suomen elatiivia, joskus myös ablatiivia:

Lähteet

  1. 1 2 Kielitiede:elatiivi – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 18.5.2025.
  2. ↑ Riku Erkkilä: Mistä uralistiikan sijatermit tulevat? Suomen ja muiden uralilaisten kielten sijatermistön kehityksestä. Virittäjä, 21.12.2023, 127. vsk, nro 4. doi:10.23982/vir.126048 ISSN 2242-8828 Artikkelin verkkoversio. (suomeksi)
  3. ↑ VISK - § 82 Vaihtelemattomat ja vain vokaalisoitua noudattavat päätteet scripta.kotus.fi. Arkistoitu 23.12.2024. Viitattu 18.5.2025.
  4. 1 2 3 VISK - § 1253 Lähtökohta, aihe ja muita abstrakteja merkityksiä scripta.kotus.fi. Viitattu 18.5.2025.
  5. ↑ VISK - § 1235 Olosijat, suuntasijat ja abstraktit paikallissijat scripta.kotus.fi. Viitattu 18.5.2025. [vanhentunut linkki]
  6. ↑ VISK - § 1236 Suuntasija näkökulman osoittajana scripta.kotus.fi. Viitattu 18.5.2025.[vanhentunut linkki]
  7. ↑ VISK - § 1243 Kosketuskohdan ilmauksia scripta.kotus.fi. Arkistoitu 1.2.2025. Viitattu 18.5.2025.
  8. ↑ VISK - § 1244 Ablatiivin ja elatiivin käyttöä scripta.kotus.fi. Arkistoitu 1.2.2025. Viitattu 18.5.2025.
  9. ↑ VISK - § 592 Lauseketyyppi osa kirjasta, joukko lapsia, litra maitoa scripta.kotus.fi. Arkistoitu 20.1.2025. Viitattu 18.5.2025.
  10. ↑ Riho Grünthal: Vepsän kielioppi, s. 60–62, 77–78, 85–86. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura, 2015. ISBN 978-952-5667-73-8 Teoksen verkkoversio Viitattu 18.5.2025.
  11. ↑ Pyöli, Raija: Livvinkarjalan kielioppi, s. 30–32, 42–45. Karjalan sivistysseura, 2021. ISBN 978-952-7193-47-1
  12. ↑ Mati Erelt, T. Erelt, Kristiina Ross: Eesti keele käsiraamat, s. 218–219. Tallinn: Eesti Keele Instituut, 2020. ISBN 978-9949-684-33-5
  13. ↑ Eino Koponen: ”Saami: General introduction”, The Oxford Guide to the Uralic Languages, s. 103–112. Oxford University Press, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 18.5.2025.
  14. ↑ Raija Bartens: Mordvalaiskielten rakenne ja kehitys, s. 96–97. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1999. ISBN 978-952-5150-22-3 Teoksen verkkoversio Viitattu 18.5.2025.
  15. ↑ Raija Bartens: Permiläisten kielten rakenne ja kehitys, s. 85, 106–107. Helsinki: Suomalais-ugrilainen Seura, 2000. ISBN 978-952-5150-55-1 Teoksen verkkoversio Viitattu 18.5.2025.
  16. ↑ Márta Csepregi: Unkarin kielioppi, s. 119–129. Helsinki: Finn Lectura, 1991. ISBN 978-951-8905-39-7