Terminatiivi

Terminatiivi (vrt. latinan terminus ’raja’, terminatus ’rajattu’) on paikallissijoihin lukeutuva sijamuoto, joka ilmaisee johonkin asti ulottumista. Laajemmassa mielessä terminatiiveiksi voidaan nimittää myös muita tällaisten merkitysten ilmauksia, kuten esimerkiksi suomen postpositioita asti ja saakka.

Termin ”terminatiivi” on ilmeisesti ottanut käyttöön viron kielen sijoja käsittelevässä tutkielmassaan Friedrich Heller 1822.

Terminatiivi itämerensuomalaisissa kielissä

Itämerensuomalaisissa kielissä on laajalti jälkiä kantasuomen *-nnik-päätteisistä terminatiivimuodoista, mutta vain virossa tämän muodon jatkaja on käytössä elävänä sijamuotona.

Terminatiivi-ilmauksia suomessa

Suomessa yksittäisiä terminatiivi-ilmauksia tunnetaan sekä vanhasta kirjasuomesta että murteista. Esimerkkejä:

  • jonni ’johon asti, mihin asti, kunnes’, esim. Agricolalla ionni me tesse matkasa olema ’niin kauan kuin me olemme tällä matkalla’; mahdollisesti myös ilmauksessa jonni(n)joutava;
  • perunni murt. ’pohjia myöten, kauttaaltaan’;
  • tyynni (< tyvenni ’tyveen asti, tyveä myöten’).

Kalevalasta suomalaiseen runokieleenkin ovat levinneet konjunktio kuni(s) ’niin kauan kuin, mihin asti’ ja sen parina esiintyvä sini(s) ’siihen asti, niin kauan’, esim. (Kalevala, 29. runo) sini itki saaren immet, / niemen neiet voikerrehti, / kuni purjepuu näkyvi, / rautahankki haimentavi.

Viron terminatiivi

Viron kielessä terminatiivisijan (rajav) pääte on -ni. Se ilmaisee päätepistettä tai rajaa sekä tilassa (põld ulatus metsani ’pelto ulottui metsään asti’) että ajassa (ootasin teda hommikust õhtuni ’odotin häntä aamusta iltaan saakka’), tai määrällistä rajaa (temperatuur langes kolme kraadini ’lämpötila putosi kolmeen asteeseen’).

Postpositiosyntyisiä terminatiiveja

Livvinkarjalassa ja vepsässä sekä Inkerinmaan suomalaismurteissa, inkeroisessa ja vatjassa esiintyy jostakin saa-vartaloon perustuvasta postpositiosta (vrt. suomen saakka, karjalan sah, soah, soaten, viron saadik) kehittynyt, myöhäsyntyinen terminatiivisija. Esimerkkejä:

  • (vepsä:) minä kazvoin ühesatoštkümehe vodhessei ’minä kasvoin yhdeksääntoista (ikä)vuoteen asti’
  • (livvi:) Toizeh vuodessah sorrettu meččü kuivi. ’Toiseen vuoteen saakka kaadettu metsä kuivui.’
  • (vatja:) poikazõt tšäütii eittsiᴢ, õltii oomnikkoossaa ’pikkupojat kävivät yöpaimenessa, olivat aamuun asti’.

Terminatiiveja muissa uralilaisissa kielissä

Permiläisten kielten terminatiivin pääte (komin -öd'ź, udmurtin -oź) on mahdollisesti sukua suomen prolatiivin -itse-päätteelle. Se ilmaisee toiminnan päätepistettä tai rajaa tilassa tai ajassa (udm. Kazańoź samol'oten lobyny luoz ’Kazaniin asti voi lentää lentokoneella’, komi rytöd'ź ’iltaan asti’), komissa myös edeltävää tapahtuma-aikaa (sijö völi vojnaöd'ź ’se oli ennen sotaa’).

Unkarissa terminatiivin pääte on -ig. Se ilmaisee toiminnan päätepistettä tilassa tai ajassa (Belgrádtól Budapestig ’Belgradista Budapestiin (asti)’), joskus myös määrällistä rajaa (három napig itt maradunk ’jäämme tänne kolmeksi päiväksi’, az utolsó cseppig ’viimeiseen pisaraan’).

Terminatiiveja muissa kielissä

Terminatiivi-sijamuotoja tunnetaan myös useista turkkilaiskielistä (esim. uzbekin u̇y-ġȧ-čȧ ’taloon asti’) sekä sumerin kielestä.

Lähteet

  1. 1 2 Kielitiede:terminatiivi – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 3.6.2025.
  2. ↑ Tuomas Huumo: Suomen väyläadpositioiden prepositio- ja postpositiokäyttöjen merkityseroista [On meaning differences between prepositional and postpositional uses of Finnish path adpositions]. Virittäjä, 1.12.2010, nro 4. ISSN 2242-8828 Artikkelin verkkoversio. (suomeksi)
  3. 1 2 Matti Pääkkönen: Suomen *nnik-loppuisia terminatiiveja. Virittäjä, 3.1.1978, 82. vsk, nro 3, s. 226–226. ISSN 2242-8828 Artikkelin verkkoversio. (suomeksi)
  4. ↑ Turunen, Aimo: Kalevalan sanat ja niiden taustat, s. 143, 306, 353. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö, 1981. 2. painos ISBN 951-9363-24-6
  5. ↑ Mati Erelt, T. Erelt, Kristiina Ross: Eesti keele käsiraamat, s. 221. Tallinn: Eesti Keele Instituut, 2020. ISBN 978-9949-684-33-5
  6. 1 2 Rodionova, Aleksandra: ”Livvin postpositiosijoista”, Tutkielmia vähemmistökielistä Jäämereltä Liivinrantaan : vähemmistökielten tutkimus- ja koulutusverkoston raportti V, s. 37–39. Oulun yliopisto, 2006. ISBN 951-42-8003-2 Teoksen verkkoversio.
  7. 1 2 Riho Grünthal: Vepsän kielioppi, s. 89–90. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura, 2015. ISBN 978-952-5667-73-8 Teoksen verkkoversio Viitattu 3.6.2025.
  8. ↑ Paul Alvre: Inkerin suomalaismurteiden nominitaivutus. Virittäjä, 1.1.1991, 95. vsk, nro 1, s. 1–1. ISSN 2242-8828 Artikkelin verkkoversio. (suomeksi)
  9. ↑ [VOT] Vatjan kielen sanakirja arhiiv.eki.ee. Viitattu 5.6.2025.
  10. ↑ Raija Bartens: Permiläisten kielten rakenne ja kehitys, s. 87, 107–108. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 2000. ISBN 978-952-5150-55-1 Teoksen verkkoversio Viitattu 3.6.2025.
  11. ↑ József Tompa: Ungarische Grammatik, s. 199. Berlin: De Gruyter, 2011. ISBN 978-3-11-135862-8
  12. ↑ Lars Johanson: ”22.6 Case markers”, Turkic. Cambridge University Press, 26.8.2021. ISBN 978-1-139-01670-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 3.6.2025.
  13. ↑ Aleksi Sahala: Johdatus sumerin kieleen, s. 103–104. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2017. ISBN 978-951-9380-91-9