Run the World (Girls) on yhdysvaltalaisen laulaja Beyoncén kappale hänen neljänneltä studioalbumilta 4 (2011). Kappale julkaistiin albumin ensimmäisenä singlenä 21. huhtikuuta 2011. Demoversio nimeltä ”Girls (Who Run the World)” vuosi internetiin 18. huhtikuuta 2011.
Singlen kansikuvassa Beyoncé poseeraa rohkeassa asennossa hiekassa. Hänellä on nyrkki kyynärsuojien peitossa kohotettuna, päällään keltainen Emilio Puccin mekko ja mustat korkokengät.
Taustaa
Capital-radiokanavan haastattelussa 2011 tuottaja Shea Taylor kertoi, että 4 -albumin ensimmäinen single julkaistaisiin huhtikuun 2012 lopussa. ”Run the World” -kappaleen kirjoittivat The-Dream, Beyoncé, Afrojack, Diplo, Switch ja Vybz Kartel. Sen tuottivat Switch, The-Dream ja Beyoncé. Kappaleen nimi huhuttiin olevan ”Girls (Who Run the World)”. Kappaleesta vuosi internetiin kaksi osaa 14. huhtikuuta 2011 ja keskeneräinen demoversio vuosi 18. huhtikuuta 2011.
Julkaisu
Kappaleen vuodon jälkeen se julkaistiin etuajassa. ”Run the World (Girls)” -kappaleen ensiesitys Yhdysvaltain radiokanavilla oli klo 8.00 Yhdysvaltain itäistä aikaa 21. huhtikuuta 2011, ja se tuli ladattavaksi iTunes Storeissa maailmanlaajuisesti samana päivänä. Digital Spy -sivuston mukaan kappale oli saatavilla ilmaisena iTunesissa ja Concrete Loop -podcastsivustolla muutama tunti ennen sen virallista julkaisua. ”Run the World (Girls)” julkaistiin valtavirtamusiikin, urbaanin nykymusiikin ja urbaanin aikuismusiikin radiokanaville 26. huhtikuuta 2011. MTV Newsin mukaan Beyoncén fanit ottivat kappaleen hyvin vastaan Twitterissä. Kolme kappaleen remixiä sisältävä digitaalinen EP julkaistiin Australiassa, Uudessa-Seelanissa, Euroopassa ja Iso-Britanniassa 2. syyskuuta 2011.
Sävellys
”Run the World” on elektropop- ja R&B-kappale. MTV Newsin Jocelyn Vena kuvaili kappaletta ”tanssihitiksi” ja ”naisten voimaantumista/tyttövoimaa korostavaksi kappaleeksi”. Shea Taylor sanoi kappaleen ammentavan enemmän popmusiikkia kuin R&B:tä, ja että se muistuttaa Michael Jacksonin parhaimpia kappaleita. Kappale sisältää myös vaikutteita dancehallista, ”Get Me Bodied” (2007) -kappaleen jalanjäljissä. Energinen kappale sisältää go-go-vaikutteita, ja sen taustalla on marssimainen rumpukomppi, joka on sampleMajor Lazerin ja Vybz Kartelin kappaleesta ”Pon de Floor” (2009). ”Run the World” rakentuu lisäksi voimakkaiden syntetisaattoreiden sekä afrikkalaisen ja marssimaisen perkussion varaan.
The Huffington Post -lehden arviossa ja Spin -lehden Kevin O’Donnell huomauttivat, että ”Run the World” sisältää huutolaulua ja raakaa hokemista. Billboardin haastattelussa Beyoncé kertoi, että hän halusi tuoda tällaista albumille 4: ”Käytin paljon sellaista röyhkeyttä ja rosoisuutta äänessäni, jonka ihmiset kuulevat live-esiintymisissäni, mutta eivät välttämättä levyilläni.”
”Run the World (Girls)” sai kriitikoilta vaihtelevia arvioita. New York -lehteen kirjoittanut Amos Barshad kuvaili kappaletta agressiiviseksi, intensiiviseksi ja ”täysin omistautuneeksi”. Hänen mukaansa kappale on myös julistava, ja ensimmäisenä singlenä ”suorasukaisen tehokas”. Los Angeles Timesin Matt Donnelly vertasi kappaletta Beyoncén aiempiin julkaisuihin, ja totesi, että se on särmikkäämpi kuin ”Independent Women Part 1”, muttei kuitenkaan sisällä ”Diva” -kappaleen rosoista, futuristista tyylikkyyttä. The Sydney Morning Herald -lehden Jenna Clarke kutsui kappaletta ”tarttuvaksi” ja kehui sen koukuttavaa tanssibiittiä sekä voimaannuttavia sanoituksia. Hänen mukaansa kappale esittelee ”rosoisemman kuuloisen Beyoncén”, mutta se seuraa hänen ”Single Ladies (Put a Ring on It)” ja ”Crazy in Love” -hittien voimapolkuja. Spin -lehden Kevin O’Donnell kutsui kappaletta ”innostavaksi tyttövoima-hymniksi”, joka muistuttaa ”Single Ladiesia” ja ”If I Were a Boyta”. New York Postin Jarett Wieselman puolestaan piti kappaletta yhtenä Beyoncén uran jännittävimpänä julkaisuna. Slant Magazinen Sal Cinquemani kirjoitti, että ”[Beyoncé] epäonnistuu tässä täysin” ja kutsui kappaletta ”yksinkertaisesti typeräksi”. Hän kuitenkin kehui Beyoncén ”lämpimiä, pehmeitä harmoniaääniä”. The Village Voice -lehden Maura Johnston kritisoi kappaleen rakenteen puutetta, kutsuen sitä ”hieman ylikuormitetuksi, mutta melko nautittavaksi”.
Negatiivisessa arviossaan Tom Hull totesi, että kappale on 4 -albumin huonoin sen liiallisen tuotannon takia.
Sijoitukset
Digital Spy sijoitti ”Run the World (Girls)” -kappaleen sijalle 16 vuoden 2011 25 parhaan kappaleen listalla. The New York Timesin Jon Pareles sisällytti kappaleen hänen omalla vuoden 2011 parhaiden kappaleiden listalla. Kappale voitti parhaan R&B/hip hop -kappaleen Teen Choice Award -palkinnon vuoden 2011 Teen Choice Awards -gaalassa. The Village Voicen Pazz & Jop -listalla kappale oli sijalla 137. Kappale oli myös ehdolla parhaaksi R&B/populaari -tanssikappaleeksi 27. kansainvälisessä Dance Music -gaalassa. Vuonna 2013 E! Onlinen John Boone ja Jennifer Cady sijoittivat kappaleen sijalle seitsemän kymmenen parhaan Beyoncén kappaleen listalla, todeten sen saaneen ”sekä miehet että naiset tanssimaan”. Samana vuonna Complex -lehden kirjoittavat sijoittivat kappaleen sijalle 25 Beyoncén 25 parhaan kappaleen listalla.
Kaupallinen menestys
Kolme päivää kappaleen digitaalisen julkaisun jälkeen se debytoi Britannian singlelistan sijalla 18 24. huhtikuuta 2011. Viikko myöhemmin se nousi sijalle 11, ja debytoi Britannian R&B-listan sijalla viisi. Irlannissa kappale debytoi sijalla 11 ja Ranskassa sijalla 33 myytyään 2 065 kappaletta nousten parhaimmillaan sijalle 12. Australiassa kappale debytoi singlelistan sijalla 12, ja oli parhaiten sijalla 10. Se on myynyt maassa viisinkertaista platinaa. Uudessa-Seelannissa kappale oli singelistan parhaimmalla sijallaan yhdeksän, ja on myynyt maassa kultalevyn verran. Suomessa ”Run the World (Girls)” oli parhaimmillaan latauslistan sijalla 24.
Kanadan Canadian Hot 100 -listalla kappale debytoi sijalla 40. 7. toukokuuta 2011. Yhdysvalloissa kappale oli digitaalisten kappaleiden sijalla 23 ja radiolistan sijalla 65. Tämän seurauksena kappale debytoi Billboard Hot 100 -listan sijalla 33. Parhaimmillaan kappale oli Hot 100 -listan sijalla 29. Recording Industry Association of America (RIAA) on myöntänyt kappaleelle viisinkertaisen platinalevyn.