Beaucenpaimenkoira

Beaucenpaimenkoira
Avaintiedot
Alkuperämaa  Ranska
Määrä Suomessa rekisteröity 1 667
Rodun syntyaika virallistettu 1893
Alkuperäinen käyttö karjan vartointi ja paimennus, metsästys
Nykyinen käyttö seura-, vahti- ja harrastuskoira
Elinikä keskimäärin 9 vuotta
Muita nimityksiä beauceron, bas rouge, berger de Beauce, Beauce Sheepdog, pastor de Beauce, beussi, pössykkä, posron, puseroni
FCI-luokitus ryhmä 1 Lammas- ja karjakoirat
alaryhmä 1 Lammaskoirat
#44
Ulkonäkö
Paino 30–45 kg
Säkäkorkeus uros 65–70 cm
narttu 61–68 cm
Väritys musta ruskein/punaisin merkein tai musta-/harmaakuvioinen harlekiini

Beaucenpaimenkoira (ransk. berger de Beauce) eli beauceron, joka tunnetaan myös lempinimellä bas rouge ("punasukka", viitaten käpälien tan-merkkeihin), on vanha, kookas ranskalainen paimenkoirarotu. Luonteensa ja käyttöominaisuuksiensa suhteen beauceron soveltuu moniin eri harrastuslajeihin, mutta se on myös luotettava perhekoira.

Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi beaucenpaimenkoiran pentuja noin viisikymmentä vuosittain.

Ulkonäkö

Ruumiinrakenteeltaan beaucenpaimenkoira on kookas, vankka, maatiaismainen, voimakas, hyvärakenteinen ja lihaksikas, ei raskas. Sen turkki on kaksikerroksinen: paksun, vahvan ja lyhyen peitinkarvan alla on tiheä ja untuvainen aluskarva. Hännässä ja reisien takaosassa karva on hieman pitempää, hapsukasta. Sallitut värivaihtoehdot ovat musta punaisin merkein ja harlekiini. Punamustilla koirilla on punaista silmien yläpuolella, kuonossa, rinnassa ja raajoissa. Harlekiinin koiran turkissa on tasaisesti harmaita ja mustia laikkuja sekä lisäksi samanlaiset punaiset merkit kuin mustilla koirilla. Beauceronin häntä on pitkä ja riippuva, muodostaen loivan j-koukun. Korvat ovat melko lyhyet ja asennoltaan puolipystyt tai riippuvat, mutta joissakin maissa ne typistetään. Suomessa typistäminen on kiellettyä. Tunnusomaista rodulle on takajaloissa olevat kaksoiskannukset, jotka ovat maata lähellä ja niissä on kynnet.

Luonne ja käyttäytyminen

Beauceroneja toimii myös pelastuskoirina.

Rotumääritelmän mukaan beauceron on luonteeltaan ystävällinen, rohkea ja luoksepäästävä. Etenkin nuoret ja kokemattomat koirat voivat kuitenkin olla pidättyväisiä vieraita kohtaan. Siitä huolimatta rotu ei saisi koskaan olla aggressiivinen tai arka. Beauceron on ollut paimenkoiran lisäksi myös lauman vartija ja suojelija, joten vartioimisviettiä löytyy edelleen nykyisistäkin koirista. Rotu on lisäksi vilkas ja toiminnanhaluinen, ja se on yleisesti helposti koulutettavissa moniin eri lajeihin.

Beauceron tarvitsee oikeudenmukaisen ja määrätietoisen ohjaajan. Kun ohjaajan ja koiran välillä on luottamuksellinen suhde, puolustusviettinen beauceron on rauhallinen ja vahvahermoinen.

Alkuperä

Beauceronin väritykseen kuuluvat punaiset merkit päässä ja raajoissa.

Ranskalainen beauceron on saanut nimensä Pariisin etelä- ja lounaispuolella sijaitsevan Beaucen tasankoalueen mukaan. Nimitys on kuitenkin harhaanjohtava, sillä rotu ei ole kotoisin miltään tietyltä alueelta, vaan se on erittäin vanhaa alkuperää ja polveutuu suoraan muinaisesta suokoirasta – kaikkien paimenkoirien kantarodusta. Lisäksi sitä esiintyi jo 1800-luvun alussa laajalti eri puolilla maata nimen beauceron tai beaucenpaimenkoira (Berger de Beauce) vasta tullessa tuolloin ensi kerran mainituksi. Tämä tapahtui vuonna 1809 apotti Rozierin maatalouden oppikirjassa Cours d´agriculture. Kirjassaan hän kertoo kahdesta eri koiratyypistä: toinen on vuoristoseutujen ja metsien, toinen taas tasankomaiden koira. Edellinen on apotin mukaan niin nopea ja viisas, että se voi hyökätä susien kimppuun, kun taas jälkimmäinen auttoi paimenia lauman kuljettamisessa.

1800-luvun puolivälissä ihmiset alkoivat kiinnostua eri tyyppien erottelemisesta. Toinen tyyppi oli pitkäkarvainen ja sirolinjaisempi, toinen lyhytkarvainen ja tanakampi. Lopulta 1800-luvun lopussa joukko eläintieteilijöitä, eläinlääkäreitä ja rodun kasvattajia päättivät nimetä lyhytkarvaiset paimenkoirat beauceroneiksi (Berger de Beauce) ja pitkäkarvaiset briardeiksi (Berger de Brie). Tähän asti näiden kahden rodun historia on siis samanlainen. Vuoden 1863 Pariisin maailmannäyttelyä voidaan pitää beauceronin ensimmäisenä virallisena esiintymisenä: tilaisuudessa esitettiin kolmetoista paimenkoiraa. Ensimmäinen beauceron rekisteröitiin vuonna 1893. Ranskan beauceronyhdistys perustettiin vuonna 1911, ja se onnistui 1900-luvun aikana vakiinnuttamaan rotutyypin.

1800-luvulla paimenkoiria käytettiin lauman suojelemiseen ja vartiointiin. Beauceronit myös kuljettivat laumaa paikasta toiseen. Rodun valppaus ja älykkyys tekivät siitä loistavan paimenkoiran, minkä lisäksi beauceron oli kooltaan sopiva puolustamaan laumaa susia vastaan. Nykyisin maatalous on muuttunut, ja entisten vuoristoisten laidunalueiden sijaan laidunnus on siirtynyt aidatuille pelloille. Beauceron on kuitenkin vielä rotu, jota käytetään paimenkoirana Ranskassa.

Maailmansotien aikana beauceroneja palveli Ranskassa pelastuskoirina, viestikoirina, jäljestäjänä ja miinojenetsijänä. Niitä on edelleen töissä armeijalla ja poliisilla, ja vartiokoirina niitä käytetään erityisesti Ranskassa ja Sveitsissä. Nykyään beauceroneja käytetään myös monipuolisesti kansallisissa ja kansainvälisissä palveluskoiralajeissa, tottelevaisuudessa, pelastuskoirana ja agilitykoirana. Kotimaassaan Ranskassa yleinen, rodunomainen laji beauceronille on Ringsport. Suomessa beauceron on vielä enimmäkseen perhekoira, joita kuitenkin käytetään koko ajan aktiivisemmin eri harrastelajeissa.

Rodun nykytilanne

Beauceron on luonteeltaan rohkea ja ystävällinen.

Ensimmäiset beauceronit tuotiin Suomeen vuonna 1990 ja vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi beaucenpaimenkoiran pentuja noin viisikymmentä vuosittain.

Ranskassa rekisteröitiin vuonna 1975 hieman yli 1 500 beauceronia. Määrä kohosi vuoteen 1987 mennessä 4 000 rekisteröintiin vuosittain ja se on pysynyt samalla tasolla myös viime vuosina. Rekisteröityjen beauceronien kannan kooksi Ranskassa on arvioitu noin 40 000 yksilöä. Vuonna 2018 niitä rekisteröitiin 3096 yksilöä, mikä teki siitä Ranskan kolmanneksi suosituimman paikallisen rodun.

Terveys

Rodun keskimääräinen elinikä on noin yhdeksän vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet sekä luuston ja nivelten sairaudet. Beauceronin tyypillisimmät terveysongelmat ovat lonkkaniveldysplasia, kyynärniveldysplasia, immunologinen maksatulehdus ja kurkunpäähalvaus.

Noin 81 %:lla beauceroneista on terveet lonkat (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla A tai B), kun taas kohtalaista tai vaikeaa lonkkaniveldysplasiaa esiintyy 6 %:lla rodun edustajista (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla D tai E). Eriasteista kyynärniveldysplasiaa esiintyy jopa 20 %:lla rodun edustajista. Beauceronin PEVISA-ohjelmassa on pakollinen lonkkakuvauslausunto, kyynärkuvauslausunto ja selkälausunto.

Kirrotisoiva immuuniperäinen maksatulehdus on ikääntyvillä beaucenpaimenkoirilla melko yleistä. Maksa-arvojen nousu todetaan usein oireettomilla koirilla rutiinitutkimuksissa. Ultraäänilöydöksenä todetaan tyypillisesti maksan osittainen sidekudostuminen. Osalla koirista esiintyy myös sappikiviä.

Ikääntyvillä beaucenpaimenkoirilla esiintyy usein lieväoireista kurkunpäähalvausta. Sairautta pidetään neurologisena rappeutumissairautena, jonka taustalla ilmeisesti on jokin immuunireaktio. Oireilu alkaa ylähengitysteiden rohinalla rasituksessa ja saattaa edetä jatkuvaksi oireiluksi.

Beaucenpaimenkoirat ovat keskimääräistä koirarotua vähemmän sisäsiittoisia. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli jonkun verran alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 % mikä on melkein sama, mitä keskimääräisellä rotukoiralla on havaittu geenitutkimuksissa. Beaucenpaimenkoiran jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 19 %. Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa.

Katso myös

Beauceron uros

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Beaucenpaimenkoira. KoiraNet-Jalostustietojärjestelmä. Haettu 11.8.2019.
  2. 1 2 KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: kuolinsyytilasto, kuolinvuosi 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
  3. 1 2 Rotumääritelmä Suomen Beauceron ry. Viitattu 19.3.2026.
  4. 1 2 KoiraNet-jalostustietojärjestelmä rekisteröinnit Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
  5. 1 2 3 4 5 6 Beauceron Suomen Beauceron ry. Viitattu 19.3.2026.
  6. ↑ LOF 2018: Quid des races françaises? Société Centrale Canine. Haettu 4.2.2019.
  7. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: lonkkaniveltilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
  8. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: kyynärniveltilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
  9. ↑ Pevisa ja rotukohtaiset erityisehdot (PDF) Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
  10. ↑ PEVISA ja rotukohtaiset erityisehdot 23.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
  11. 1 2 Jalostuksen tavoiteohjelma 2022-2026 (PDF) Suomen Kennelliitto ja Suomen Beauceron. Viitattu 19.3.2026.
  12. ↑ Danika Bannasch, Thomas Famula, Jonas Donner, Heidi Anderson, Leena Honkanen, Kevin Batcher, Noa Safra, Sara Thomasy, Robert Rebhun: The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds. Canine Medicine and Genetics, 2.12.2021, 8. vsk, nro 1, s. 12. PubMed:34852838 doi:10.1186/s40575-021-00111-4 ISSN 2662-9380 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  13. ↑ Osa koiraroduista on niin sairaita, että niiden omistaminen vaatisi oikeastaan koe-eläinluvan, sanoo professori Yle Uutiset. 25.6.2024. Viitattu 12.3.2026.