Emma-gaala
Emma-gaala , myös Emma Gaala , on Musiikkituottajat - IFPI Finland ry:n vuosittain järjestämä gaala, jossa palkitaan edellisenä vuotena menestyneitä suomalaisen musiikkialan henkilöitä. Letti- ja sarvipäinen Emma-patsas painaa lähes neljä kilogrammaa. Gaalassa valitaan muun muassa vuoden artisti, vuoden yhtye sekä jaetaan genrekohtaisia palkintoja. Gaala on järjestetty vuodesta 1984 alkaen, mutta ei kuitenkaan vuosina 1989–1991.
Viimeisimmät palkinnot jaettiin Emma-gaalassa 2026 , jossa palkittiin vuoden 2025 parhaat artistit.
Saman palkinnon (Vuoden kotimainen artisti) viisi kertaa peräkkäin on saanut vain Lauri Tähkä & Elonkerjuu (vuosina 2006–2010). Chisu on ensimmäinen tuottaja-Emman saanut nainen. Vuoden vientituotteen esiintymiskieli on ollut aina englanti (vuonna 2012 palkintoa voittanutta Värttinää ja 2024 voittanutta Käärijää lukuun ottamatta). Eniten Emma-palkintoja on saanut vuoteen 2022 mennessä Nightwish (yhteensä 16 kappaletta).
Palkintokategoriat vuonna 2024
Vuoden artisti
Vuoden yhtye
Vuoden albumi
Vuoden biisi
Vuoden iskelmä
Vuoden rap
Vuoden rock
Vuoden metalli
Vuoden jazz
Vuoden klassinen
Vuoden tuottaja
Vuoden tulokas
Vuoden kriitikoiden valinta
Vuoden myydyin albumi
Vuoden striimatuin kotimainen biisi
Vuoden striimatuin ulkomainen biisi
Vuoden erikois-Emma
Vuoden artisti/yhtye (yleisöäänestys)
Vuoden musiikintekijä
Vuoden alternative
Palkitut vuosittain
Palkinnot jaetaan edellisen vuoden menestyneille taiteilijoille. Esimerkiksi vuonna 2024 palkittiin vuoden 2023 ansioituneita musiikkialan henkilöiltä. Alla mainitut ovat siis palkittu aina seuraavan vuoden Gaalassa.
Vuoden kotimainen musiikkivideo
1983–2004 ei jaettu
2005 Huomenna – Uniklubi
2010 Jenni Vartiainen – Missä muruseni on (Ohjaaja Mikko Harma)
2011 Chisu – Sabotage (Ohjaaja Misko Iho )
2012 The Rasmus – I’m a mess (Ohjaaja Musuta )
2013 Cheek – Timantit on ikuisia (Ohjaaja Jere Hietala )
2014 Cheek – Äärirajoille (ohjaaja Hannu Aukia)
2015 Cheek – Sä huudat (ohjaaja Hannu Aukia)
2016 Ville Valo – Olet mun kaikuluotain (ohjaaja Ykä Järvinen)
2017 Cheek – Enkelit
2018 Mikael Gabriel feat. Elastinen & Pyhimys – Kivi sakset seteli (ohjaaja Nana Simelius)
2019 Pariisin Kevät – Onko se rakkautta (ohjaaja Juho Lähdesmäki)
2020 F – Vapaa (ohjaaja Juho Länsiharju)
2021 Mikael Gabriel – Tokio (ohjaaja kaverikarim )
2022 Aleksanteri Hakaniemi – Mä voisin rakastua suhun (ohjaaja Jack Murda & Atte Digital)
Vuoden striimatuin biisi (ennen Vuoden E-Emma)
Vuoden klassisen musiikin Emma
1983–2005 ei jaettu
2006 Jukka Tiensuu : Minds and Moods, Tampere Filharmonia ; Susanna Mälkki , kapellimestari; Juhani Lagerspetz , piano
2007 Tulindberg, Rantatie-kvartetti
2008 Gamba Nova, Hämeenniemi-Tiensuu-Vuori-Wennäkoski
2009 Transient Moods – Rajatiloja, Turun filharmoninen orkesteri
2010 Plus Ensemble Tiensuu – Plus Ensemble
2011 Isola – Sebastian Fagerlund
2012 Šostakovitšin jousikvartetot nro 3, 4 & 7 – Meta4
2014 C. Ph. E. Bach: Sinfoniat Wq 182 – Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, Sakari Oramo
2015 Sibelius: Lemminkäinen Legends, Pohjola’s Daughter RSO & Hannu Lintu
2016 Kreeta-Maria Kentala – Side by Side
2017 Kamus Quartet – Homunculus
2018 Radion sinfoniaorkesteri & Hannu Lintu – Lutoslawski - Sinfonia 1&4.
2019 Eriikka Maalismaa ja Emil Holmström – Schumann the Violin Sonatas
2020 Petri Kumela – Small Creatures - A Musical Bestiary
2021 Helsingin kaupunginorkesteri & Susanna Mälkki – Béla Bartók: Konsertto orkesterille. Musiikkia jousille, lyömäsoittimille ja celestalle
2022 Lapin kamariorkesteri & John Storgårds – Hans Abrahamsen : Schnee
2023 Helsingin kamarikuoro & Nils Schweckendiek – Reconnaissance – Kaija Saariaho: Choral Music
2024 Ostrobothnian Chamber Orchestra – Finnish Accordion Concertos
2025 Tuija Hakkila , Kaija Saariaho – Touches
Yleisöäänestykset
Yleisöäänestys: vuoden kotimainen artisti
Yleisöäänestys: vuoden ulkomainen artisti
Käytöstä poistuneet kategoriat
Vuoden naissolisti, tulokas
Vuoden miessolisti, tulokas
Vuoden solisti, tulokas
1983–1995 Mies ja naissolistit erikseen tai ei jaettu
1996 Jari Sillanpää
1997– mies ja naissolistit erikseen
Vuoden soundtrack
1983–1999 ei jaettu
2000 Levottomat
2001– ei jaettu
Iskelmätulokas
1983–1999 ei jaettu
2000 Taikakuu
2001– ei jaettu
Pop-tulokas
1983–1999 ei jaettu
2000–2003 yhteispalkinto Pop & Rock -tulokas-Emma
2004 Irina
2005– ei jaettu
Rock-tulokas
1983–1999 ei jaettu
2000–2003 yhteispalkinto Pop & Rock -tulokas-Emma
2004 Uniklubi
2005– ei jaettu
Hiphop-dance-tulokas
1983–1999 ei jaettu
2000 Darude
2001 Kwan
2002 ei jaettu
2003 Pikku G
2004– ei jaettu
Vuoden kotimainen erikoisjulkaisu
Vuoden urban-electronica-albumi
Aiheesta muualla
Palkinnon jakaja Nykyiset palkintokategoriat
Vuoden albumi
Vuoden alternative
Vuoden artisti
Vuoden biisi
Vuoden etno
Vuoden iskelmä
Vuoden jazz
Vuoden klassinen
Vuoden metalli
Vuoden musiikintekijä
Vuoden pop
Vuoden rap
Vuoden rock
Vuoden tulokas
Vuoden tuottaja
Vuoden yhtye
Kriitikoiden valinta
Yleisöäänestys: Vuoden kotimainen artisti/yhtye
Vuoden myydyin albumi
Vuoden striimatuin kotimainen biisi
Vuoden striimatuin ulkomainen biisi
Erikois-Emma
Emma-gaalat