Feminismi

Venus-symbolista johdettu radikaalifeminismin tunnus.

Feminismi on sosiaalisista ja poliittisista liikkeistä sekä ideologioista koostuva kokonaisuus, joka on historiallisesti pyrkinyt parantamaan naisen yhteiskunnallista asemaa. Nykyisin feminismissä painotetaan erilaisten vähemmistöjen oikeuksia, ja monen feminismin suuntauksen tavoite on saavuttaa poliittinen, taloudellinen, henkilökohtainen ja sosiaalinen seksuaalisten suuntautumisten sekä sukupuolten tasa-arvo. Feminismiin sisältyy joskus näkemys, jossa eri yhteiskunnissa priorisoidaan enemmän miehen näkökulmaa, ja että naisia kohdellaan epäreilusti noissa mainituissa yhteiskunnissa.

Feministiset liikkeet ovat kampanjoineet naisten oikeuksien puolesta, liittyen muun muassa äänioikeuteen, yrittäjyyteen, työntekoon, reiluun työpalkkaan sekä tasa-arvoiseen palkanmaksuun sukupuolten välillä, omaisuuden omistajuuteen, mahdollisuuteen kouluttautua, tasa-arvoiseen oikeuteen avioliitossa ja äitiyslomaan. Feministit ovat myös tehneet töitä laillisten aborttien ja sosiaalisen integraation puolesta, ja suojellakseen naisia ja tyttöjä raiskauksilta, seksuaaliselta pahoinpitelyltä, sekä perheväkivallalta. Myös muutokset pukeutumisessa ja hyväksyttäviksi luokitellut fyysiset aktiviteetit ovat olleet osa feministisiä liikkeitä.

Jotkut tutkijat huomioivat feminististen kampanjoiden olleen suurin liikkeellepanija monissa suurissa naisten asemaan liittyvissä, yhteiskunnallisissa muutoksissa. Tämän ajatellaan pätevän erityisesti läntisessä maailmassa, jossa feministeille annetaan tunnustusta naisten äänioikeuden, sukupuolineutraalin kielen, naisten lisääntymiseen liittyvien oikeuksien (sisältäen oikeudet ehkäisyyn ja aborttiin) sekä naisten omistajuuteen ja kauppasopimusten tekemiseen liittyen. Vaikka feminismi on keskittynyt enimmäkseen naisten oikeuksiin, monet feministit ovat puhuneet miehen roolin vapauttamisen sisällyttämistä feminismiin, koska he pitävät perinteisiä sukupuolirooleja haitallisina myös miehille.

Miesten tasa-arvoa edistävissä ryhmissä feminismiä on monesti kritisoitu siitä, että se sivuuttaisi täysin miesten kokemat tasa-arvo-ongelmat. Toisaalta viime vuosina feminismissä on otettu yhä enemmän esille miesten kokemia ongelmia.

Feministinen teoria, joka ilmaantui feminististen liikkeiden myötä, pyrkii ymmärtämään sukupuolen epätasa-arvoisuutta tarkastelemalla naisen sosiaalista asemaa ja elettyä kokemusta; sen piirissä on kehitetty useita sukupuolta koskeviin ongelmiin vastaavia teorioita lukuisissa tieteenhaaroissa.

Lukuisat feministiset liikkeet ja ideologiat ovat kehittyneet vuosien aikana, ja ne sisältävät eriäviä näkökulmia ja tavoitteita. Joitakin feminismin muotoja on kritisoitu siitä, että ne ottavat huomioon vain valkoisen, keskiluokkaisen sekä korkeakouluttautuneen näkökulman. Tämä kritiikki on johtanut etnisesti erikoistuneihin tai monikulttuurillisiin feminismin muotoihin, mukaan lukien musta feminismi ja intersektionaalinen feminismi.

Historia

Yhdysvaltalainen feministikirjailija Gloria Jean Watkins, kirjailijanimeltään bell hooks.

Terminologia

Charles Fourier, utopinen sosialisti ja ranskalainen filosofi, on saanut tunnustusta féminisme-sanan keksimisestä vuonna 1837. Sanat ”féminisme” (”feminismi”) sekä ”féministe” (”feministi”) ilmestyivät ensimmäistä kertaa Ranskassa ja Alankomaissa vuonna 1872, Isossa-Britanniassa 1890-luvulla, sekä Yhdysvalloissa vuonna 1910. Oxford English Dictionaryn mukaan ”feminist”-sana ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1852, ja ”feminism” vuonna 1895. Riippuen historiallisesta ajankohdasta, kulttuurista sekä valtiosta, feministeillä ympäri maailmaa on ollut eri syyt ja tavoitteet. Suurin osa länsimaalaisista feministi-historioitsijoista väittää, että kaikkia naisten oikeuksia tavoittelevia liikkeitä pitäisi ajatella feministisinä liikkeinä, jopa silloin kun nämä liikkeet eivät käytä/käyttäneet itsestään tätä termiä. Toiset historioitsijat väittävät puolestaan, että termiä pitäisi käyttää vain modernista feministisestä liikkeestä. Nämä historioitsijat käyttävät termiä ”protofeministi” kuvaamaan aikaisempia liikkeitä.

Feminismi käsittää suuren joukon erilaisia ajattelutapoja niin, että usein onkin tapana puhua feminismin sijaan feminismeistä. Feminismien historiasta voidaan erottaa tiettyjä pääsuuntauksia. Teorioita tarkastellaan usein suhteessa toisiinsa ja rinnakkain niin, ettei niitä pidetä toisiaan poissulkevina.

Naisliikkeen edelläkävijöitä

Monet 1700-luvun valistusajattelijat vaativat naisten tasa-arvoa, äänioikeutta ja ehdokkuusoikeutta. Eräitä tunnettuja nimiä ovat Jeremy Bentham (1781), markiisi de Condorcet (1789) ja Mary Wollstonecraft (1792).

Utilitaristi ja liberalisti Jeremy Bentham kannatti lähes kaikissa asioissa sukupuolten tasa-arvoa ja vaati naisille täyttä äänioikeutta ja oikeutta tulla äänestetyksi sekä vastusti sitä, että naisilta vaadittiin paljon tiukempaa sukupuolimoraalia kuin miehiltä.

Ranskalainen vallankumouksellinen markiisi de Condorcet oli radikaali ihmisoikeuksien puolustaja, myös naisten tasa-arvon aktivisti 1780-luvulla. Hän vaati naisille äänioikeutta heti vallankumouksen alussa artikkelissaan 1789 ja julkaisemalla teoksen De l’admission des femmes au droit de cité (”For the Admission to the Rights of Citizenship For Women”) (Arkistoitu – Internet Archive) vuonna 1790.

Mainituin alkuajan naisasiafilosofi oli Mary Wollstonecraft teoksellaan Naisten oikeuksien puolustus (1792). Wollstonecraftin mukaan koulutus ja kasvatus saivat naiset omaksumaan rajoitetut odotukset ja ”mieskatseen” saneleman itsekuvan. Teosta pidetään eräänä naisasialiikkeen kulmakivenä.

Suffragetit

Katso myös: Suffragetti
Uusi polkupyörämalli vuonna 1885, jota alettiin kutsua turvapolkupyöräksi, antoi myös naisille mahdollisuuden pyöräillä ja kokea liikkumisen vapautta. Kuvassa naisten versio vuodelta 1889.

Naisasialiike poliittisena liikkeenä syntyi 1800-luvulla. Yhdysvalloissa vuonna 1848 järjestettiin ensimmäinen konferenssi, jossa vaadittiin naisille äänioikeutta.

Vuonna 1903 Emmeline Pankhurst oli aloittamassa Isossa-Britanniassa suffragettien liikettä. Eräs brittiläinen sanomalehti käytti vuonna 1905 sanaa suffragetti (englannin sanasta suffrage) pilkatakseen naisia, jotka vaativat äänioikeutta. Pian suffragetit alkoivat itsekin käyttää tätä nimeä. Vähitellen suffragettien keinot äänioikeustaisteluissa muuttuivat rajuiksi. He saattoivat muun muassa kahlehtia itsensä julkisiin rakennuksiin ja lakiakin rikottiin. Monet joutuivat vankilaan. Suffragetit ryhtyivät nälkälakkoon vuonna 1909, ja heitä pakkoruokittiin nieluun työnnetyn letkun avulla. Toimenpide aiheutti naisille pysyviä vammoja, ja pakkoruokinta kiellettiin vuonna 1913. Tunnetuin suffragetin tempaus on brittiläisen Emily Davisonin heittäytyminen vuonna 1913 hevoskilpailuissa kuninkaan hevosen alle. Davison kuoli, mutta teko toi paljon huomiota naisten äänioikeustaistelulle. Kun miehet ensimmäisessä maailmansodassa olivat rintamalla, naiset tekivät töitä. Britannian naiset saivat rajatun äänioikeuden vuonna 1918 ja täyden äänioikeuden 1928. Yhdysvalloissa vuonna 1920 annettiin äänioikeus 30 vuotta täyttäneille naisille.

Asetehtaassa työskenteleviä naisia Yhdysvalloissa toisen maailmansodan aikana. Ennen sotia säätyläisnaisten ei ollut sosiaalisesti hyväksyttyä työskennellä kodin ulkopuolella.

Nykyfeminismi ja feminismin aallot

Uudella naisliikkeellä eli feministisellä naisliikkeellä ymmärretään 1960-luvulla ensin Yhdysvalloissa, myöhemmin Euroopassa vaikuttanutta naisliikettä. Se syntyi jatkona 1960-luvun yleispoliittisiin liikehdintöihin. Naiset osoittivat mieltään muun muassa palkkaeroja ja pornografiaa vastaan. Vuonna 1963 Yhdysvalloissa tuli voimaan laki, jonka mukaan samasta työstä tuli maksaa sama palkka niin miehille kuin naisille.

Nykyfeminismin historiaa on jaksoteltu usein aaltoihin. Feminismin aalloista alettiin puhua 1960-luvun lopussa, kun The New York Timesissa julkaistiin Martha Weinman Learin artikkeli, jossa julistettiin feminismin toisen aallon alkaneen. Aaltoajattelua on myös kritisoitu vuosikymmenten ajan: sen on sanottu luovan kuiluja sukupolvien välille ja rajaavan ulos sellaista aktivismia, joka ei sovi aaltojen luomiin kehyksiin. Kritiikin mukaan naisliikkeen historian hahmottaminen aaltoina ohjaa huomiota aaltojen välisiin eroihin ja jättää jatkuvuudet huomiotta.

Ensimmäinen aalto

Feminismin ensimmäinen aalto keskittyi naisten äänioikeuden puolesta taistelemiseen. Vaiheen juuret löytyvät 1700-luvun lopulta Mary Wollstonecraftin Naisten oikeuksien julistuksesta, mutta ensimmäisen aallon alkupisteenä on usein pidetty Seneca Fallsissa vuonna 1848 järjestettyä naisten oikeuksien konferenssia. Nykyfeminismin ensimmäinen aalto samastetaan usein liberaalifeminismiin.

Aikakauden naisten oikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa ajaneet naiset eivät kutsuneet itseään feministeiksi, vaan naisasianaisiksi. Nykypäivästä käsin heidän toimintansa ja tavoitteensa voidaan kuitenkin ymmärtää feministiseksi.

Feminismi kulki käsi kädessä muiden aatteiden kanssa, Suomessa erityisesti raittiusliikkeen, itsenäisyyspyrkimysten ja työväenliikkeen kanssa. Suomessa naisasianaiset järjestyivät 1880-luvulla, aluksi päämääränään perustaa ensimmäinen suomenkielinen tyttölyseo. Vuonna 1884 perustettiin Suomen Naisyhdistys, josta erkaantui vuonna 1892 Naisasialiitto Unioni.

Ensimmäisen aallon naisasialiike hiipui nopeasti sen jälkeen, kun naiset olivat saaneet äänioikeuden.

Toinen aalto

Feminismin toinen aalto sai alkunsa 1960-luvun Yhdysvalloissa. Feminismin toinen aalto kiinnitti huomion vallan jakautumiseen sukupuolten välillä ja naiserityisyyteen. Yhteiskunnallisia suhteita ja ilmiöitä tutkittiin naisten näkökulmasta ja naisten ongelmina. Tähän vaiheeseen sisällytetään yleensä kulttuurifeminismi, marxilainen feminismi ja radikaalifeminismi. Toinen aalto jatkui 1990-luvulle.

Yhdysvalloissa toisen aallon feminismin alkupisteeksi on usein nimetty Betty Friedanin Naisellisuuden harhat (1963). Suomessa toisen aallon on katsottu alkaneen muutamaa vuotta myöhemmin, kun vuonna 1965 Margaretha Mickwitz kirjoitti sukupuolirooleja kritisoineen artikkelin Nya Presseniin. Seuraavana vuonna perustettiin tasa-arvojärjestö Yhdistys 9, joka vaati naisille parempia mahdollisuuksia työntekoon ja miehille parempia mahdollisuuksia osoittaa tunteitaan.

Toisen aallon suuntauksista marxilainen feminismi on kiinnittänyt huomiota yhteiskunnan luokkajakoon ja uusintavaan työhön. Kulttuurifeministit ovat tuoneet usein esiin naisten erityisyyden. Sukupuolieroa ovat korostaneet etenkin ranskalaiset feministiajattelijat, joista tunnetuimpia ovat Hélène Cixous, Luce Irigaray ja Julia Kristeva. Psykoanalyyttinen ajattelu on vaikuttanut suuresti suuntaukseen. Radikaalifeminismi viittaa etenkin Catharine MacKinnonin ja Andrea Dworkinin edustamaan feminismiin, jossa naisten alisteinen asema nähdään miesten seksuaalisen valta-aseman seurauksena.

Feminismi-termin käyttö yleistyi toisen aallon feminismin aikana. Suomessa termi otettiin käyttöön vasta 1970-luvulla ja silloinkin ensin ruotsinkielisissä piireissä.

Kolmas aalto

Kolmanteen vaiheeseen viitataan postmodernina feminisminä tai postfeminisminä. Sen kohdalla kyse ei ole yksittäisestä yhtenäisestä koulukunnasta vaan hajaantuneesta ilmiöstä, jonka alle kuuluu paljon erilaisia feminismin muotoja. Kolmannen aallon feministit jakavat edellisten suuntausten kanssa monia asioita, muun muassa kiinnostuksen valtasuhteisiin sekä tasa-arvo-kysymykseen. Kolmannessa aallossa on keskitytty uudenlaisin painotuksin sosiaalista sukupuolta tuottaviin valtasuhteisiin.

Postmoderneilla feministeillä on yhteistä käsitys kielellisesti jäsentyneestä todellisuudesta, jossa sukupuolta ja seksuaalisuutta tuotetaan ja uusinnetaan kielen ja toiminnan kautta. Postmoderni feminismi korostaa naisten välistä erilaisuutta yhden naiseuden sijaan ja kiinnittää huomiota sellaisiin eroa luoviin tekijöihin kuin seksuaalisuus, etnisyys ja luokkaerot.

Kolmannen aallon feministit omaksuivat intersektionaalisuuden käsitteen. Intersektionaalisuus vaatii naisten oikeuksien lisäksi sitä, että esimerkiksi ihonväriin, yhteiskuntaluokkaan, seksuaalisuuteen tai sukupuolivähemmistöön kuulumiseen perustuva sorto lopetetaan.

Feminismi Suomessa

Pääartikkeli: Naisasialiike Suomessa

Ensimmäinen suomalainen naisjärjestö perustettiin 1884 ja ensimmäiset suomalaiset feministiryhmät – Marxist-Feministerna ja Rödkärringar (Puna-Akat) – perustettiin vuonna 1973. He perustivat yhteisen Feministit-Feministerna ry:n, jonka pääkieli oli ruotsi. Suomenkieliseen Suomeen feminismi teki läpimurron 1980-luvulle tultaessa. Naisasialiitto Unionista tuli suomenkielisen toiminnan keskus. Yliopistoihin alkoi syntyä akateeminen feminismi. Sittemmin Suomeen on syntynyt pieniä anarkofeministisiä piirejä.

Kritiikki

Pääartikkeli: Antifeminismi

Feministinen liike syntyi läntisessä kulttuuripiirissä, mutta on saanut osakseen arvostelua myös sen ulkopuolelta. Osa länsimaisesta arvostelusta tulee feminismin sisältä, sillä liike ei ole aatteellisesti yhtenäinen.

Yhdysvaltalainen kritiikki

Teoksessaan Cynical theories (2020) Helen Pluckrose ja James A. Lindsay väittävät, että intersektionaalinen feminismi ei edistä sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa vaan ajaa ryhmäetuja yksilöiden välisen tasa-arvon asemesta. Kirjoittajien mukaan vuosituhannen vaihteessa feminismin aikaisemmat suunnat korvautuivat intersektionaalisuudella ja tuotiin esiin suuri joukko yhä pienempiä sorrettuja ja marginalisoituja identiteettejä, joille vaadittiin oikeutta. Pluckrosen ja Lindsayn mukaan feminismin ”kolmas aalto” hylkäsi radikaalin feminismin puheen yhteiskuntaluokista ja keskittyi identiteetteihin, jotka rakentuivat rodun ja seksuaalisuuden ympärille. Luokkaerojen sijaan tärkeiksi tulivat erot etuoikeuksissa. Argumentin mukaan väittely johti kaksoissidoksiin, joissa mikään ratkaisu ei kelvannut: valkoinen feminismi edusti valkoisuuden ylivaltaa, mutta yritys ottaa mukaan mustien naisten kokemukset oli voyerismia ja kolonialismia.

Pluckrose ja Lindsay katsovat, että feminismin ”sofistikoituminen” johtui siitä, että feminismi oli jo toteuttanut tavoitteensa ja sukupuolten tasa-arvo oli pääosin toteutunut. Selkeiden epätasa-arvoa osoittavien todisteiden tilalle tulivat nyt diskurssit, sosiaaliset konstruktiot, näkymättömät lasikatot ja sosialisaatioprosessit. Pluckrosen ja Lindsayn mukaan intersektionaalinen feminismi korostaa yksilön sijaan ihmisryhmiä, koska tavoitteena on ”sosiaalinen oikeudenmukaisuus” (social equity), joka ilmenee ryhmien välisissä valtasuhteissa. Pluckrosen ja Lindsayn mielestä tämä merkitsee luopumista liberaalin tasa-arvoajattelun perinteestä.

Muu kritiikki

Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkan Kirillin mielestä feminismi on erittäin vaarallista ja voi tuhota Venäjän. Kirill arvostelee feminismiä siitä, että se tarjoaa naisille illuusion vapaudesta, eräänlaisen pseudo-vapauden avioliiton ja perheen ulkopuolella. Naisten tulisi kuitenkin keskittyä perheisiinsä ja lapsiinsa. Jos naisen perinteinen rooli hävitetään, sen mukana tuhoutuu kaikki muu, kuten perhe, ja sen mukana kotimaa. Kirillin mukaan ei ole sattumaa, että suurin osa feministijohtajista on naimattomia.

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Laura Brunell ja Elinor Burkett: Feminism, the belief in social, economic, and political equality of the sexes. Encyclopaedia Britannica, 2019.
  2. ↑ Ritzer, George., Ryan, J. Michael.: ”Feminism”, The concise encyclopedia of sociology, s. 223. Chichester, West Sussex, UK: Wiley-Blackwell, 2011. ISBN 978-1-4443-9263-0
  3. ↑ Honderich, Ted.: ”Feminism”, The Oxford companion to philosophy, s. 291-294. Oxford: Mendus, Susan, 2005. ISBN 978-0-19-926479-7 Teoksen verkkoversio Viitattu 2.12.2019.
  4. ↑ Hawkesworth, M. E., 1952-: Globalization and feminist activism. Lanham, Md.: Rowman & Littlefield, 2006. ISBN 978-0-7425-3782-8
  5. ↑ Beasley, Chris.: What is feminism? : an introduction to feminist theory. London: Thousand Oaks, Calif., 1999. 731677122 ISBN 978-1-4462-1042-0 Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ Gamble, Sarah: The Routledge Companion to Feminism and Postfeminism. London and New York: Routledge. p. vii., 1998.
  7. ↑ Echols, Alice.: Daring to be bad : radical feminism in America, 1967-1975. Minneapolis: University of Minnesota Press, 1989. ISBN 978-0-8166-1786-9 Teoksen verkkoversio Viitattu 2.12.2019.
  8. ↑ Roberts, Jacob: Women's work, s. 6-11. Distillations, 2017.
  9. ↑ Messer-Davidow, Ellen, 1941-: Disciplining feminism : from social activism to academic discourse. Durham [North Carolina]: Duke University Press, 2002. ISBN 978-0-8223-2829-2
  10. ↑ hooks, bell: Feminism is for everybody : passionate politics. Cambridge, MA: South End Press, 2000. ISBN 978-0-89608-629-6 Teoksen verkkoversio Viitattu 2.12.2019.
  11. ↑ Tasa-arvon uranuurtaja Tasa-arvon uranuurtaja. Viitattu 6.6.2021. (englanniksi)
  12. ↑ Chodorow, Nancy, 1944-: Feminism and psychoanalytic theory. New Haven [Conn.]: Yale University Press, 1989. ISBN 978-0-300-04417-1
  13. ↑ Carol Gilligan: In a Different Voice: Women's Conceptions of Self and of Morality. Harvard Educational Review, 1977-12, nro 4, s. 481–517. doi:10.17763/haer.47.4.g6167429416hg5l0 ISSN 0017-8055 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  14. ↑ Weedon, Chris: Key Issues in Postcolonial Feminism: A Western Perspective Gender Forum. 2002. Arkistoitu 3.12.2013.
  15. ↑ Goldstein, Leslie F.: Early Feminist Themes in French Utopian Socialism: The St.-Simonians and Fourier. Journal of the History of Ideas, 1982.
  16. ↑ Karen Offen: Sur l'origine des mots « féminisme » et « féministe ». Revue d’histoire moderne et contemporaine, 1987, nro 3, s. 492–496. doi:10.3406/rhmc.1987.1421 ISSN 0048-8003 Artikkelin verkkoversio. (ranskaksi)
  17. ↑ Cott, Nancy F.,: The grounding of modern feminism. New Haven: Yale University Press, 1987. ISBN 978-0-300-03892-7 Teoksen verkkoversio Viitattu 26.12.2019.
  18. ↑ ”An advocate or supporter of the rights and equality of women. 1852: De Bow's Review ('Our attention has happened to fall upon Mrs. E. O. Smith, who is, we are informed, among the most moderate of the feminist reformers!')”, Oxford English Dictionary (3rd ed.). Oxford University Press, 2012.
  19. ↑ ”Advocacy of equality of the sexes and the establishment of the political, social, and economic rights of the female sex; the movement associated with this.”, Oxford English Dictionary (3rd ed.). Oxford University Press, 2012.
  20. ↑ Spender, Dale: There's Always Been a Women's Movement this Century, s. 1-200. London: Pandora Press, 1983. Teoksen verkkoversio.
  21. ↑ Lerner, Gerda: The Creation of Feminist Consciousness From the Middle Ages to Eighteen-seventy, s. 1-20. Oxford University Press, 1993.
  22. ↑ Walters, Margaret, 1938-: Feminism : a very short introduction. Oxford: Oxford University Press, 2005. ISBN 978-0-19-151712-9
  23. ↑ Spender, Dale (ed.): ”Kinnaird, Joan; Astell, Mary (1983). "Inspired by ideas (1668–1731)"”, There's always been a women's movement, s. 29-. London: Pandora Press, 1983.
  24. ↑ Witt, Charlotte: Feminist History of Philosophy. Stanford Encyclopedia of Philosophy, 2006.
  25. ↑ A. T. Allen: Feminism, social science, and the meanings of modernity: the debate on the origin of the family in Europe and the United States, 1860-1914. The American Historical Review, 1999, nro 4, s. 1085–1113. PubMed:19291893 ISSN 0002-8762 Artikkelin verkkoversio.
  26. ↑ Eileen Hunt Botting, Sarah L. Houser: “Drawing the Line of Equality”: Hannah Mather Crocker on Women's Rights. American Political Science Review, 2006-05, nro 2, s. 265–278. doi:10.1017/S0003055406062150 ISSN 0003-0554 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  27. 1 2 3 4 5 6 7 8 Bonsdorff, Pauline von & Seppä, Anita 2002, Johdanto, s. 13–15.
  28. ↑ Miriam Williford, Bentham on the rights of Women. (englanniksi)
  29. ↑ Marie-Jean-Antoine-Nicolas Caritat, Marquis de Condorcet, On the Admission of Women to the Rights of Citizenship (Arkistoitu – Internet Archive) (1790), The First Essay on the Political Rights of Women. A Translation of Condorcet’s Essay “Sur l’admission des femmes aux droits de Cité” (On the Admission of Women to the Rights of Citizenship). By Dr. Alice Drysdale Vickery (with preface and remarks) (Letchworth: Garden City Press, 1912).
  30. 1 2 3 4 Hakusana Naisliike teoksessa Lasten kuvitettu tietosanakirja, s. 376. ((Children’s Illustrated Encyclopedia.) Alkuteoksen toimituskunta: Muffy Dodson ym. Suomenkielisen laitoksen toimituskunta: Matti Kinnunen ym. Suomennos ja sovellus: Ilkka Rekiaro) Helsinki: Sanomaprint, 1993. ISBN 951-875-521-3
  31. ↑ Hiltunen, Aiska & Korhonen, Liisa: Naisten koulut. Avaus naiserityiseen pedagogiikkaan, s. 53. Helsinki: Kansan sivistystyön liitto, 1995. ISBN 951-9455-48-5
  32. 1 2 3 4 Hanna Hantula: Feminismin aallot - Tulva – feministinen aikakauslehti tulva.fi. 19.5.2022. Viitattu 21.4.2025. (englanniksi)
  33. ↑ Kurvinen, Heidi; Turunen, Arja: Aallonmurtajat : suomalaisen feminismin historian uudet tulkinnat jyx.jyu.fi. Viitattu 25.10.2025.
  34. 1 2 Hanna Hantula: Feminismin aallot - Tulva – feministinen aikakauslehti tulva.fi. 19.5.2022. Viitattu 21.4.2025. (englanniksi)
  35. 1 2 Niemi, Johanna: Naisia, miehiä ja sukupuolia Tieteessä tapahtuu. 1/2013. Viitattu 10.6.2014.
  36. 1 2 Hanna Hantula: Feminismin aallot - Tulva – feministinen aikakauslehti tulva.fi. 19.5.2022. Viitattu 21.4.2025. (englanniksi)
  37. ↑ Tasa-arvon edistysaskeleita - Sukupuolten tasa-arvo - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 9.7.2021. Viitattu 4.7.2021.
  38. ↑ Kartastenpää, Tero: Aallot löivät valtaan. HS TEEMA, 2018.
  39. ↑ Pluckrose ja Lindsay, 2020, s. 20
  40. ↑ Pluckrose & Lindsay, 2020, s. 135–136
  41. ↑ Russia's Orthodox leader says feminism is very dangerous Reuters. 9.4.2013. Viitattu 24.11.2021. (englanniksi)
  42. ↑ Feminism could destroy Russia, Russian Orthodox patriarch claims the Guardian. 9.4.2013. Viitattu 24.11.2021. (englanniksi)

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Muita tekstejä