Pomeranian

Pomeranian
Avaintiedot
Alkuperämaa  Saksa (zwergspitz)
 Iso-Britannia (pomeranian)
Määrä Suomessa rekisteröity 8 291
Rodun syntyaika 1800-luku
Alkuperäinen käyttö vahtikoira
Nykyinen käyttö seura- ja vahtikoira
Elinikä keskimäärin 10 vuotta
Muita nimityksiä Zwergspitz, spitz nain, spitz enano, kääbusspits, pommi
FCI-luokitus ryhmä 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat
alaryhmä 4 Eurooppalaiset pystykorvat
#97.5
Ulkonäkö
Paino n. 3 kg
Säkäkorkeus 18–24 cm
Väritys musta, ruskea, valkoinen, oranssi, oranssi-soopeli, hopeanharmaa, kermanvärinen, kerma-soopeli, black & tan tai valkokirjava

Pomeranian (saks. Zwergspitz ’kääpiöpystykorva’) on pienikokoinen pitkäkarvainen saksalainen koirarotu. Tieteelliseksi nimeksi on aikoinaan esitetty Canis pomeranus. Nimi pomeranian tarkoittaa pommerilaista. Se on yksi viidestä saksanpystykorvarodusta. Pomeranian kuuluu FCI-luokituksessa ryhmään 5, pystykorvat ja alkukantaiset rodut.

Rotu oli vuonna 2025 Suomen 40. eniten rekisteröity koirarotu. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi joka vuosi noin 200–400 pomeraniania.

Ulkonäkö

Pomeranianin säkäkorkeuden tulisi olla sama kuin sen rungon pituus. Säkäkorkeus on 18–24 cm. Rodun erikoisuus on pallomaisen vaikutelman muodostava pitkä karvapeite, joka pysyy pörheänä tiheän ja runsaan pohjavillan ansiosta. Kallo on leveä ja kuono hyvin kiilamainen, joskaan kuonon sivuprofiili ei koskaan saa olla laskeva. Silmät ovat hieman vinot, soikeat ja keskikokoiset. Korvat ovat pienet, pystyt ja pyöreämuotoiset. Tuuheakarvainen häntä kaartuu selän päälle.

Pomeranianilla sallitaan värityksistä musta, ruskea, valkoinen, oranssi, hopeanharmaa (riistanvärinen) ja "muunvärinen". "Muita" rodussa esiintyviä värejä ovat kermanvärinen, kerma- ja oranssisoopeli, musta merkein ja valkokirjava (mustin, ruskein, harmain, oranssein, oranssi-soopelein, kermanvärisin tai kerma-soopelein merkein). Vakaviksi virheiksi näyttelykoirilla luetaan lihanvärinen kirsu tai iho kasvoissa, liian vaaleat tai vedenväriset silmät sekä harmailla yksilöillä puutteelliset pään värimerkit. Hylkääviä virheitä ovat selkeät valkoiset laikut muilla kuin valkoisilla/kirjavilla koirilla sekä kaikki merleväritykset.

Luonne ja käyttäytyminen

Rotumääritelmän mukaan pomeranianin tulisi olla valpas ja eloisa. Rodun edustajat ovat tyypillisesti epäluuloisia vieraita ihmisiä kohtaan. Tutkimuksissa pomeranianit ovat osoittaneet herkemmin aggressiivisuutta omistajaansa kohtaan verrattuna keskimääräiseen koirarotuun. Tutkimuksissa on myös saatu vahvistusta väitteelle, että rodun edustajat ovat herkkähaukkuisia. Sisäsiisteysongelmia pomeranianeilla esiintyy myös muita rotuja useammin.

Alkuperä

Cruftsin vuosien 1905 ja 1907 BIS-voittaja The Sable Mite.

Pomeranian on keskieurooppalaisista ikivanhoista pystykorvatyypeistä polveutuva pieni pystykorva. Alun perin rotu on saksalainen, mutta englantilaiset ovat jalostaneet sitä, minkä vuoksi Englantia on sittemmin pidetty rodun kotimaana. Saksassa rotua käytettiin vahtikoirina, jotka ilmoittivat vieraista kulkijoista kipakalla haukkumisella.lähde?

1700-luvulla saksalainen prinsessa Charlotte von Mecklenburg-Strelitz muutti Englantiin naituaan Yrjö III:n, ja hän toi mukanaan uuteen kotimaahansa valkoisia pommerilaisia pystykorvia. Näistä yksilöistä jalostettiin seuraavien vuosikymmenten aikana nykyinen pomeranian. Charlotten ja Yrjön aikakaudella rodusta tuli myös muun aateliston suosima. Suosionsa huipulla se oli kuitenkin vasta Charlotten lapsenlapsen kuningatar Viktorian aikakaudella 1800-luvulla, jolloin tämä tutustui pomeranianiin Italian matkansa aikana. Hän osti useita rodun edustajia Firenzestä, mukaan lukien kuuluisat Gina-nartun ja Marco-uroksen. Hän alkoi kasvattaa pomeranianeja ja perusti vuonna 1891 kennelin nimellä Windsor.

1800-luvulla pomeranian ei ollut enää vain aateliston lemmikki, vaan myös muun kansan suosikki. Niitä vietiin myös Yhdysvaltoihin. Vähitellen englantilaisten kasvattamista pystykorvista tuli entistä pienempiä ja kääpiökoiramaisempia. Kaikki värit sallittiin, mutta painoa sai olla enintään 4,5 kg. 1900-luvun vaihteessa valkoisesta pomeranianista tuli muotirotu Lontoossa, mutta myöhemmin sen suosio hiipui äänekkyyden ja levottoman luonteen takia. Pomeranian esiintyi englantilaisissa koiranäyttelyissä ensikerran vuonna 1871, ja jo vuonna 1905 eräässä näyttelyssä esiintyi peräti 125 rodunedustajaa.

Vuonna 1891 perustettiin pomeranianin rotuyhdistys ja laadittiin edelleen voimassa oleva rotumääritelmä.

Vuonna 1922 zwergspitz-kokoluokka poistettiin käytöstä - kunnes vuonna 1974 määriteltiin uudelleen "vanha" zwergspitz, jotta pomeranian saatiin sisällytettyä saksanpystykorvan rotumääritelmään. Syy tälle oli, ettei Englannista ja Yhdysvalloista tuotuja pomeranianeja luokiteltaisi eri rotujärjestön (kääpiökoirajärjestön) alaisuuteen. Ongelma kuitenkin oli, että pomeranianin liittäminen saksanpystykorvan rotumääritelmään tapahtui ilman Verein für Deutsche Spitze -järjestön yleiskokousta, ainoastaan sen hallituksen kokouksessa tehdyllä päätöksellä.

Saksan ulkopuolella pomeranianin tyyppi on ollut jo pitkään huomattavasti erilainen kuin alkuperäisen kääpiöpystykorvan: pyöreä omenapää, lyhyt kuono ja leuka sekä korkea hännän kanto olivat alkaneet muodostua ongelmakohdiksi moderneilla yksilöillä. Lisäksi moni narttu ei kyennyt luonnolliseen synnytykseen, vaan niille piti suorittaa keisarileikkaus. Tätä uutta liioiteltua tyyppiä kritisoi mm. tuomari Wörner vuonna 1975, todeten että "zwerg (kääpiö) ei ole sama kuin gnom (menninkäinen)"; hänen mukaansa myös pomeranianin tuli olla täysin pystykorva ja vastata FCI-rotumääritelmää.

Noihin aikoihin Verein für Deutsche Spitze epäili, että ulkomailla pomeranianiin oli risteytetty chihuahuaa tai kiinanpalatsikoiraa, millä oli saavutettu siellä päin haluttu, "nukkemainen" ulkonäkö. Tämän vuoksi saksalaisten zwergspitzien ja ulkomailta tuotujen pomeranianien väliset risteytykset kiellettiin joksikin aikaa. 15 vuotta myöhemmin Verein für Deutsche Spitze sai selville, että englantilaisia pomeranianeja ei pelkästään kasvatettu värien mukaan, vaan niillä oli myös erilainen luonne kuin saksalaisilla zwergspitzeillä. Tästä johtuen vuonna 1987 tehtiin anomus pomeranianin hyväksymiseksi omaksi pystykorvarodukseen, selvästi erilleen saksanpystykorvista: Verein für Deutsche Spitze toivoi, että pomeranian luokiteltaisiin erilliseksi ulkomaalaiseksi sukulaisroduksi, samaan tapaan kuin esimerkiksi japaninpystykorva tai volpino italiano. Tätä tehtävää varten muodostettu toimikunta ei kuitenkaan saavuttanut ratkaisua.

Ajan saatosssa pomeranian-tyyppi korvasi täysin alkuperäisen saksalaisen kääpiöpystykorvan, joka on nykyisin käytännössä kuollut sukupuuttoon.

Geenitutkimuksissa on tullut esiin, että volpino italiano on yksi pomeranianin läheisimmistä sukulaisroduista.

Etymologia

Pienikokoista pystykorvaa kutsuttiin Englannissa pomeranianiksi jo 1890-luvulla, mutta manner-Euroopassa se tunnettiin nimillä Pommer, Spitz, loulou, volpino ja vulpino. Lopulta ainoastaan kääpiömuunnosta alettiin kutsua pomeranianiksi.

Terveys

Pomeranianin pentuja.

Rodun keskimääräinen elinikä on noin 10 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2011–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, sydänsairaudet, hengitystiesairaudet ja tapaturmat. Pomeranianian merkittävimmät terveysongelmat ovat parodontiitti, syringomyelia, patellaluksaatio, trakeakollapsi, alopecia (tuntemattomasta syystä johtuva karvanlähtö) ja myksomatoottinen mitraaliläpän rappeuma.

Johtuen pomeranianien pienestä koosta on rodulla alttius parodontiittiin eli hampaiden kiinnityskudoksen tulehdukselliseen sairauteen. Sairautta voi jonkun verran ennaltaehkäistä hampaiden harjaamisella. On myös melko tavallista, että maitokulmahampaat eivät irtoa itsekseen vaan ne tulee irroittaa kirurgisesti.

Johtuen pomeranian koirien pienestä koosta niillä on alttius chiari-epämuodostumalle sekä syringomyelialle. Chiari-epäuodostuma tarkoittaa kallon ja aivojen rakenteellista poikkeavuutta, jossa kallon takaosa on liian pieni tai muodoltaan poikkeava. Tämä aiheuttaa pikkuaivojen painumista kallonpohjan aukon läpi kohti selkäydintä. Tämä voi häiritä aivo-selkäydinnesteen normaalia kiertoa. Syringomyelia on tila, jossa selkäytimen sisään kehittyy nesteen täyttämiä onteloita. Näiden synty liittyy usein chiari-epämuodostumaan, koska aivo-selkäydinnesteen virtaus estyy tai hidastuu, jolloin selkäytimeen muodostuu paineen seurauksena onteloita. Tutkimusten mukaan jopa 55 %:lla pomeranieneista on chiari-epämuodostuma ja 24 %:lla syringomyelia.

Eriasteista patellaluksaatiota esiintyy noin 41 %:lla rodun edustajista, kun tarkastellaan vuosina 2015–2025 tutkittuja pomeranianeja. Patellaluksaatio saattaa vaatia leikkaushoitoa.

Pomeranianeilla esiintyy jonkun verran trakeakollapsia. Trakeakollapsi tarkoittaa henkitorven rakenteen heikkenemistä ja osittaista romahtamista. Henkitorven seinämää tukevat rustorenkaat, jotka normaalisti pitävät putken avoinna. Trakeakollapsissa nämä rustorenkaat heikentyvät ja menettävät muotonsa ja tämän seurauksena henkitorvi painuu kasaan.

Alopecia X on lääketieteellinen termi tuntemattomasta syystä johtuvalle karvanlähdölle, jota pomeranieneilla välillä esiintyy. Puhekielessä siitä käytetään nimitystä BSD (Black Skin Disease). Koira menettää turkkinssa muualta kuin päästä ja raajoista, mutta koira on useimmiten muuten täysin terve. Diagnosointi tehdään sulkemalla pois kaikki muut iho- ja turkkioireita aiheuttavat sairaudet.

Yksi pomeranianien yleisimmistä kuolinsyistä ovat sydänsairaudet. Eräs koirien ja myös pomeranien tyypillisimmistä sydänsairauksista on myksomatoottinen mitraaliläpän rappeuma, jota esiintyy erityisesti pienikokoisilla koiraroduilla. Sairaus alkaa usein vasta vanhemmalla iällä ja sairaus aiheuttaa edetessään sivuäänen sekä johtaa vuosien myötä sydämen vajaatoimintaan.

Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Pomeranianit ovat yhtä sisäsiittoisia koirarotuja kuin muutkin. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Pomeranianien jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut vain 13 %.

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. 1 2 Koiranet Jalostustietojärjestelmä, pomeranian Suomen Kennelliitto. Viitattu 10.10.2026.
  2. 1 2 3 KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: kuolinsyytilasto, kuolinvuosi 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 20.2.2026.
  3. 1 2 3 4 Saksanpystykorvat rotumääritelmä (PDF) (s. 11–14) Suomen Kennelliitto. Viitattu 10.10.2026.
  4. ↑ Hamilton Smith, Charles. The Naturalist’s Library: Vol. XIX, Mammalia: Dogs, Vol. II, s. 147. Chatto & Windus: Piccadilly.
  5. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä, rekisteröinnit Suomen Kennelliitto. Viitattu 22.2.2026.
  6. ↑ James A. Serpell, Deborah L. Duffy: Dog Breeds and Their Behavior, s. 31–57. Berlin, Heidelberg: Springer, 2014. ISBN 978-3-642-53994-7 Teoksen verkkoversio Viitattu 7.9.2026.
  7. 1 2 3 History of the German Spitz: From antiquity to the 19th century. Preußenspitz - all about the German Spitz breed. Haettu 24.11.2025.
  8. ↑ Pomeranian Pienpystykorvat ry. Viitattu 23.2.2026.
  9. 1 2 3 4 The "Keeshond" case - About the replacement of the German Spitz by his foreign cousins. Preußenspitz - all about the German Spitz breed. Haettu 15.1.2026.
  10. ↑ Heidi G. Parker, Dayna L. Dreger, Maud Rimbault, Brian W. Davis, Alexandra B. Mullen, Gretchen Carpintero-Ramirez, Elaine A. Ostrander: Genomic Analyses Reveal the Influence of Geographic Origin, Migration, and Hybridization on Modern Dog Breed Development. Cell Reports, 2017-04, 19. vsk, nro 4, s. 697–708. doi:10.1016/j.celrep.2017.03.079 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  11. ↑ Nick Evershed, Michael Whitehead: Interactive: see how your favourite dog breeds are related to each other The Guardian. 24.10.2020. Viitattu 1.10.2026. (englanniksi)
  12. ↑ C. Wallis, L. J. Holcombe: A review of the frequency and impact of periodontal disease in dogs. Journal of Small Animal Practice, 2020-09, 61. vsk, nro 9, s. 529–540. doi:10.1111/jsap.13218 ISSN 0022-4510 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  13. 1 2 Terveys Pienpystykorvat ry. Viitattu 23.2.2026.
  14. ↑ Koen M. Santifort, Ines Carrera, Kenny Bossens, Paul J. J. Mandigers: Phenotypic characterization of Pomeranians with or without Chiari-like malformation and syringomyelia. Frontiers in Veterinary Science, 19.12.2023, 10. vsk. doi:10.3389/fvets.2023.1320942 ISSN 2297-1769 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  15. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: patellaluksaatiotilasto 2015-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 20.2.2026.
  16. ↑ Mi-Rae Kim, Se-Hoon Kim, Min-Ok Ryu, Hwa-Young Youn, Ji-Hye Choi, Kyoung-Won Seo: A retrospective study of tracheal collapse in small-breed dogs: 110 cases (2022–2024). Frontiers in Veterinary Science, 14.8.2024, 11. vsk. doi:10.3389/fvets.2024.1448249 ISSN 2297-1769 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  17. ↑ Koirien sydänsairaudet ja niiden diagnostiikka Suomen Kennelliitto. Viitattu 30.3.2026.
  18. ↑ Danika Bannasch, Thomas Famula, Jonas Donner, Heidi Anderson, Leena Honkanen, Kevin Batcher, Noa Safra, Sara Thomasy, Robert Rebhun: The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds. Canine Medicine and Genetics, 2.12.2021, 8. vsk, nro 1, s. 12. PubMed:34852838 doi:10.1186/s40575-021-00111-4 ISSN 2662-9380 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  19. ↑ Osa koiraroduista on niin sairaita, että niiden omistaminen vaatisi oikeastaan koe-eläinluvan, sanoo professori Yle Uutiset. 25.6.2024. Viitattu 12.3.2026.

Aiheesta muualla