Grosspitz (saks.Großspitz [gʀoːsʃpɪʦ] ’suuri pystykorva’) on alkukantainen saksalainen koirarotu, yksi viidestä saksanpystykorvarodusta. Se kuuluu roturyhmään FCI 5. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi muutamia grosspitzin pentueita vuosittain.
Ulkonäkö
Grosspitzille tyypillisiä ominaisuuksia ovat lyhyt, neliömäinen (pituus sama kuin korkeus), tiivisrakenteinen runko; kohtalainen otsapenger; keskikokoiset, hieman vinoasentoiset, mantelinmuotoiset silmät; pienet, kolmiomaiset, kärjistään terävät korvat; hyvin kehittynyt eturinta; mahdollisimman lyhyt selkä; lyhyt, leveä lanne; kohtuulliset takakulmaukset; pienet, kissamaiset käpälät; selän päälle kiertyvä, pörröinen häntä; kaksinkertainen, tiheä, runsas karvapeite; karvoista muodostuva leijonamainen kaulus.
"Tyyppi seuraa käyttötarkoitusta" pitää rodulla paikkansa: sille tyypillinen lyhyt ja tanakka rakenne sekä mahdollisimman lyhyt selkä takaavat sen, ettei siitä ole metsästykseen; mikäli jalostuksessa aletaan suosia liikaa korkeutta ja liian pitkiä selkiä, alkaa suuntaus olla liikaa "kestävyysjuoksijan" kaltainen. Sen sijaan sillä on tyypillinen vahtikoiran rakenne.
Vuonna 2019 kokomääritelmää muutettiin aiemmasta 42–50cm:stä (ihanne 46cm) kokoon 40–50cm (ihanne 45cm); paino on aina suhteessa säkäkorkeuteen, mutta yleensä noin 15–20kg. 1900-luvun alkuun asti grosspitz oli huomattavasti nykyistä pienempi, ja se vastasi käytännössä noin nykyisen mittelspitzin (joka ei vielä tuohon aikaan ollut virallisesti rekisteröity kokomuunnos) kokoa.
Sallitut värit ovat valkoinen, musta ja ruskea sekä vuodesta 2019 lähtien myös musta tai ruskea valkoisilla merkeillä hännässä, tassuissa tai rinnassa. Lisäksi epävirallisina väreinä esiintyy mm. oranssi, soopeli, riistanväri, sininen, harmaa ja kirjava (monivärinen) - mikään näistä ei ole FCI:n tunnustama. Pitkän aikaa musta oli Saksassa grosspitzien halutuin väritys, mutta 1990-luvulla valkoinen ohitti sen suosiossa. Suomessa on rekisteröity grosspitzejä kaikissa kolmessa virallisessa värissä.lähde?
FCI:n ulkopuolisissa järjestöissä on muutaman viime vuoden aikana esiintynyt yhä enenevässä määrin muiden kuin FCI:n sallimien väritysten omaavia yksilöitä. Kyseiset väritykset olivat jo pitkän aikaa enemmän tai vähemmän kadonneita, ja ne ovat aina esiintyneet erittäin harvalukuisina. Sinisen värivariaation tiedetään olevan vielä mustaakin muunnosta terävämpi; toisinaan tätä väritystä kutsutaan myös harmaaksi. Harmaata väriä ei tule sekoittaa wolfspitziin: harmaalla grosspitzillä ei ole maskia ja se eroaa jälkimmäisestä myös sekä rakenteeltaan että karvapeitteeltään.
Valkoinen
Musta
Mustat / musta valkoisilla merkeillä
Ruskea
Luonne ja käyttäytyminen
Grosspitz, musta
Saksanpystykorvat ovat luonnostaan valppaita, eikä niillä ole metsästysviettiä, joten ne ovat hyviä vahtikoiria. Lisäksi ne ovat viehättäviä seurakoiria. Ne ovat äärimmäisen lojaajela omalle perheelleen, mutta ovat perinteisesti varautuneita vieraita kohtaan.lähde? Jotkut pitävät saksanpystykorvaa kaikkia muita rotuja valppaampana; se on epäluuloinen ja kestävä, ja se huomioi kaikki ympäristönsä tapahtumat, ollen heti valmis reagoimaan pienimmästäkin epäilyksestä.
Vuosisatojen ajan grosspitz toimi erittäin tehokkaana vahtikoirana, ja mahdolliset epätoivotut vieraat pelkäsivät sitä koska hyökätessään se taisteli arvaamattomasti ja ovelasti. Se suhtautuu edelleen vieraisiin vähintään neutraalisti, ja enimmillään erittäin epäluuloisesti: tämä vaihtelee herrasmiesmäisen varautuneesta selkeään varoitukseen mikäli vieras käyttäytyy huomiota herättävästi tai on liian kiinnostunut joko omistajasta tai koirasta itsestään. Sen sijaan omaa perhettään kohtaan se on lempeä ja lapsiystävällinen ja suhtautuu suopeasti myös pienempiin lemmikkeihin. Lisäksi se on innokas oppimaan uusia taitoja ja temppuja, pääasia on että se saa osallistua; vieraita ihmisiä se ei kuitenkaan tottele.
Grosspitz ei ole yhtä haukkuherkkä kuin saksanpystykorvan pienemmät muunnokset, mutta sitäkään ei saa opetettua täysin äänettömäksi. Tämä johtuu sen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta pienimmästäkin epäilyttävästä asiasta ilmoittavana vahtikoirana. Riittävällä kärsivällisyydellä ja johdonmukaisella koulutuksella haukkumisen voi kuitenkin saada melko hyvin hallintaan ja sillä voi vaikuttaa sekä valppauden tasoon että tapaan jolla koira reagoi vieraisiin ihmisiin – täten rotu sopeutuu myös kaupunkiasuntoihin. Sitä ei kuitenkaan kannata taivutella kokonaan luopumaan haukkumisesta, koska kyse on rotuun kuuluvasta ominaisuudesta.
Grosspitziä ei tule kouluttaa liian kovilla otteilla, koska se reagoi siihen vastaan kapinoimalla. Tyypillisiin piirteisiin lukeutuvat myös itsenäisyys ja vapauden kaipuu; tämän vuoksi koiraa tulee juoksuttaa vapaana mahdollisimman paljon. Riittävän vapaan liikunnan avulla siitä tulee itsevarma, uskollinen, utelias, mutta samalla myös erittäin vaatimaton ja edullinen hoitaa.
Rotu on äärimmäisen älykäs, ja tämän piirteen avulla se voi myös haastaa omistajansa: se saattaa yrittää kiertää sääntöjä tai jopa harhauttaa omistajaansa. "Itsepäisyys" johtuu yleensä koiran epäselvästä asemasta tai väärinymmärryksestä: se vaatii johdonmukaista koulutusta, ja ilman sitä se oppii tekemään mitä haluaa. Se ei tämän vuoksi ole "kaikkien koira", mutta tästä huolimatta se sopii myös ensikoiraksi, mikäli omistaja tietää mitä haluaa ja kykenee saavuttamaan sen.
Alkuperä
Piirros saksanpystykorvasta vuodelta 1909
Saksanpystykorva on kehittynyt kivikautisesta suokoirasta ja on Keski-Euroopan vanhin koirarotu. Grosspitz on jalostettu viikinkien paimenkoirista noin vuonna 1000 jaa.lähde? Saksanpystykorvien kantamuoto, keskikokoinen, hälyttävä vahtikoira mistbeller vastasi selkeästi nimenomaan grosspitzin kokoa.
Joissain paikoissa pystykorvia kutsuttiin myös nimellä Fuhrmannsspitz ("hevoskuskin pystykorva"), koska pystykorva oli usein mukana mm. ajettaessa perunoita, rääsyjä ja vihanneksia kylille ja markkinoille. Sen tehtävä oli vahtia kärryjä sillä aikaa kun sen isäntä oli pistäytymässä muualla: mikäli joku tuli liian lähelle kuormaa, se juoksi hänen ympärillään haukkuen äänekkäästi. Tämän tehtävän myötä rotu levisi ympäri maailmaa.
Musta muunnos oli kotoisin Etelä-Saksan Württembergistä, missä se tunnettiin myös nimellä Weinbergspitz ("viinitilan pystykorva"), koska sitä kasvattivat švaabilaiset viininviljelijät ja sen tehtävä olikin vartioida viinitiluksia. Se sulautui värityksensä ansiosta maisemaan öisin, ja se oli lisäksi erittäin ketterä - molemmat ominaisuudet auttoivat pitämään sekä vieraat ihmiset että eläimet, etupäässä linnut, näädät ja ketut, poissa viinitarhoista. Varsinkin näädät puolustivat itseään erittäin aggressiivisesti, minkä vuoksi mustan muunnoksen täytyi olla vielä terävämpi kuin muiden grosspitzien.
Valkoinen muunnos oli kautta aikojen maatilojen tyypillinen vahtikoira, jota käytettiin myös lampaiden paimennukseen. Valkoinen väritys oli paimenkoiralle oleellinen, koska sen pystyi erottamaan öiseen aikaan sudesta pidemmänkin välimatkan päästä. Valkoinen muunnos on hieman mustaa muunnosta hillitympi, mutta senkään vartiokoiran ominaisuuksia ei tule aliarvioida.
Stuttgartissa sijainnut "Urbandenkmal"-monumentti kuvasi nuorta viininviljelijää weinbergspitzin kanssa, mutta toisen maailmansodan jälkeen se sulatettiin. Grosspitziä esittänyt korkokuva löytyi 1900-luvun puoliväliin (rakennuksen purkamiseen) asti Kölnissä sijainneen "Reiniläisen valtion osuuskuntarahaston" pääoven yläpuolelta: siinä koira kuvattiin maalaistalon ja maatilan vartioijana. Köln oli aikoinaan maatalouden keskus, ja kuten korkokuva osoitti, grosspitz kuului erottamattomasti perinteiseen saksalaiseen maalaisperheeseen.
Pystykorva oli Saksan yleisin rotu aina 1800-luvulle asti. Vuonna 1899 perustettiin Verein für Deutsche Spitze, ja pian sen jälkeen julkaistiin ensimmäiset rotumääritelmät. Vuonna 1909 se yhdistyi Deutschen Spitzer-Klub -järjestön kanssa, ja vuonna 1910 se liittyi nykyisen Saksan Kennelliiton (VDH) edeltäjään "Kartell"-yhdistykseen. Kartellissa saksanpystykorva oli jo jaoteltu kolmeen eri muunnokseen:keeshond, grosspitz ja kleinspitz. Aluksi grosspitziä esiintyi kaikissa mahdollisissa väreissä, kunnes vuonna 1958 päätettiin, että vain valkoinen, musta ja ruskea sallittaisiin – tämän lisäksi edes sallittuja värejä ei saanut enää risteyttää keskenään. Vielä 1900-luvun alussa grosspitziä ja wolfspitziä risteytettiin silloin tällöin keskenään, kunnes vuonna 1965 Verein für Deutsche Spitze päätti, että wolfspitzin risteyttäminen muiden saksanpystykorvien kanssa kiellettiin. Molemmat päätökset vaikuttivat ratkaisevasti geenipooliin.
Saksan kahtiajaon jälkeen Itä-Saksassa esiintyi wolfspitzejä, grosspitzejä ja kleinspitzejä, ja siellä jalostuskriteerit olivat tiukemmat kuin Länsi-Saksassa: lonkkakuvaukset määrättiin pakollisiksi grosspitzeille ja wolfspitzeille jo 1960-luvun puolivälistä lähtien. Aluksi Itä-Saksassa esiintyi sekä mustia, valkoisia että erittäin vähissä määrin myös ruskeita grosspitzejä, mutta 1970-luvulle tultaessa ne olivat kaikki hävinneet maasta. Uusia yksilöitä alettiin tuoda Itä-Euroopasta vasta 1980-luvun alussa, minkä lisäksi DDR:ssä käytettiin grosspitzin jalostuksessa erittäin paljon sisäsiitosta. Berliinin muurin murtumisen myötä vuonna 1991 itäsaksalainen kasvatusjärjestö liittyi Verein für Deutsche Spitze -järjestöön.
Grosspitz oli vaarassa kuolla sukupuuttoon useampaan otteeseen 1900-luvun aikana. Vuonna 1973 rekisteröitiin ainoastaan yksi pentu; tämän jälkeen suosio alkoi nousta vähitellen, mutta vasta 1980-luvun lopulla rekisteröitiin yli 30 uutta pentua vuodessa. 1900-luvun lopulla rekisteröintilukemat laskivat noin 20 pennun vuositasolle. Vuosien 1997–1999 välillä ei rekisteröity ainuttakaan mustaa yksilöä.
Ennen toista maailmansotaa saksankielisillä alueilla (Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä) oli vielä paljon valkoisia grosspitzejä, mutta valitettavasti sodan myötä uusien koirien ja sitä myötä uusien jalostuslinjojen hankkiminen kävi mahdottomaksi. Lisäksi sodan jälkeen moni koira piti tappaa ruokapulan takia. Ensimmäisinä sodanjälkeisinä vuosina oli jäljellä ainoastaan yksi valkoisen muunnoksen kasvattaja, Willy Wintzheimer joka toimi kennelnimellä von der Norisschanze. Maaseudulla olisi ollut jäljellä useita yksilöitä, mutta koska ne olivat maatiaiskantaa, saksalainen rotujärjestö ei huolinut niitä jalostukseen.
Valkoinen grosspitz
Pitkään toiminnassa olleet kennelit, jotka olivat kasvattaneet alun perin Etelä-Saksasta kotoisin ollutta ruskeaa muunnosta ennen toista maailmansotaa, lopettivat kokonaan toimintansa 1950-luvulla. Vuoden 1968 jälkeen yhtään ruskeaa grosspitziä ei enää rekisteröity, minkä vuoksi saksalainen rotujärjestö salli ruskeita ja mustia wolfspitz-pentueisiin syntyneitä yksilöitä käytettävän jalostukseen: tälläisiä pentuja syntyi mm. vom Sonnenglanz -kenneliin. Valitettavasti projekti ei menestynyt, ja viimeisen ruskean grosspitzin synnyttyä von der Kesterburg -kenneliin ruskean muunnoksen katsottiin olevan käytännössä sukupuuttoon kuollut. Vasta vuonna 2007 sai alkunsa seuraava ruskea pentue, joka syntyi risteytyksestä ruskean mittelspitzin kanssa. Ensimmäinen kahden mustan yksilön välisestä astutuksesta syntynyt ruskea pentu syntyi vuonna 2011 von Kauthen Ruh -kenneliin. Koirien värigenetiikan tuntemus on auttanut ruskeaa geeniä kantavien koirien yhdistämisessä.
Grosspitz oli aina 1900-luvun puoliväliin asti lähinnä työkoira, mikä heijastuu sen luonteeseen: se on edelleen huomattavasti terävämpi ja alkukantaisempi kuin sitä pienemmät saksanpystykorvan muunnokset, eikä se ole yhtä paljon "kaikkien kaveri". Toistaiseksi nämä ominaisuudet on saatu säilytettyä, mutta viime aikoina on esiintynyt yhä enenevissä määrin huonoa jalostusta, mikä näkyy mm. siinä että nykyisin esiintyy enemmän ventovieraiden silittelyä kohtaan avoimia ja metsästysviettisiä yksilöitä. Joidenkin mielestä rotua tulisi edelleen jalostaa ennen kaikkea vahtikoiraksi, joka ei missään tilanteessa jätä vartioimaansa aluetta – tämän takaisi sen puuttuva mielenkiinto metsästystä ja harhailua kohtaan ja sen uskollisuus vartioimaansa pihaa kohtaan.
Vuodesta 2019 lähtien valkoisen ja mustan grosspitzin risteyttäminen keskenään on ollut jälleen sallittua. Vuonna 2022 saksalainen rotujärjestö hyväksyi myös grosspitzin risteyttämisen mittelspitzin kanssa.
Saksassa ja muissakin maissa jotkut kasvattajat ovat käyttäneet samojeditaustaisia yksilöitä jalostukseen sekä ennen muinoin että vielä nykyisin, ja aikaisemmin "salassa" myös valkoisia saksanpaimenkoiria. Tämän lisäksi valkoisen muunnoksen jalostukseen on käytetty myös amerikaneskimokoiraa, joka polveutuu grosspitzistä, mutta on nykyisin selkeästi oma rotunsa. Mustan muunnoksen jalostukseen käytetään usein wolfspitziä/ keeshondia varsinkin Itä-Euroopan maissa. Risteytyksiä tehdään myös kleinspitzin kanssa. Grosspitz lukeutuukin nykyään GEH:n (vanhojen ja uhanalaisten kotieläinrotujen suojelujärjestö) listauksessa erittäin uhanalaisiin rotuihin.
Grosspitz maailmalla
1900-luvun alussa monia valkoisia pystykorvia vietiin Ranskaan, missä niitä risteytettiin samojedinkoirien kanssa. Yksi näiden risteytysten jälkeläisistä oli Ranskan muotovalio Prince LuLu. Risteytysten yleisyyden vuoksi eräs koiraharrastaja Alice Gatacre kutsui ranskalaista versiota termillä chien nordique (pohjoismainen koira) rodun virallisen nimityksen sijaan.
Karvapeite suojaa koiraa kylmältä, kuumuudelta ja vammoilta. Se on erittäin helppohoitoinen, eikä koiraa tarvitse pestä: lika kuivuu ja putoaa sen jälkeen itsestään pois. Sitä ei myöskään tule koskaan leikellä, sillä karva ei kasva enää takaisin normaalisti. Myös kastrointi tai sterilointi vaikuttaa negatiivisesti karvanlaatuun: karva muotoutuu usein epämuodostuneeksi plyysikasaksi ja on sen jälkeen erittäin vaikea hoitaa. Kastrointia/ sterilointia ja karvan trimmaamista suositellaankin vain siinä tapauksessa, että koiran mahdollinen sairaus vaatii sitä.
Terveys
Grosspitzin harvinaisuuden takia, ei ole voitu vielä tehdä johtopäätöksiä erilaisten sairauksien yleisyydestä. Rodun keskimääräinen elinikä on noin 10 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus ja syöpäsairaudet.
Luuston sairauksista huolestuttavin on lonkkaniveldysplasia. Noin 55%:lla grosspitzeistä on terveet lonkat (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla A tai B), kun taas kohtalaista tai vaikeaa lonkkaniveldysplasiaa esiintyy 7%:lla rodun edustajista (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla D tai E).
Saksa
