Segugio cravin

Segugio cravin on italialainen koirarotu. Sillä ei ole FCI:n eikä Italian Kennelliiton virallista hyväksyntää. Società Italiana Pro Segugio -yhdistys on listannut sen edustamiensa rotujen joukkoon.

Seuraavat tiedot pohjautuvat Bruno Ottinon keräämiin tietoihin, ja ne ovat peräisin kahdesta eri lähteestä: 1) hänen vuosien 1945-1955 aikana mittaamiinsa ja tutkimiinsa yksilöihin, jotka oli löydetty Biellan ja Canavesen kukkuloilta sekä Astin ja Alessandrian maakunnista; 2) tiedoista, joita senaikaiset vanhat metsästäjät antoivat hänelle. Lähes kaikilla tarkastelluilla yksilöillä oli sama työskentelytyyli ja väritys, mutta kooltaan ja karvanlaadultaan ne saattoivat vaihdella. Monet metsästäjät eivät arvostaneet kiharaa, runsasta karvaa, koska se ei ollut käytännöllinen tiheissä pensaikoissa.

Ulkonäkö

Segugio cravin on kooltaan pienestä keskikokoiseen. Sillä on jykevä olemus, hoikka rakenne, runsas karvapeite ja vahva luusto. Pää on keskipitkä; kallo hieman kupera, ei kovin kapea (vaikka sen leveys on silti pienempi kuin sen pituus) eikä litteä. Otsapenger on selvä, muttei liian voimakas. Kuono on suora, ei kovin kapeneva; hieman alle puolet koko pään pituudesta. Silmät ovat suuret, pyöreät ja väriltään ruskeat. Korvat ovat kärjistään terävät, eivät kovin pitkät (ulottuvat kirsuun). Rungon pituus on hieman säkäkorkeutta suurempi. Raajat ovat yleensä kohtisuorat ja käpälät hieman soikeat. Häntä on melko lyhyt, ulottuen 1 cm kintereen yläpuolelle. Urosten säkäkorkeus on 47–50 cm, nartut ovat hieman matalampia. Karvapeite on melko pitkä (5 cm), puoli-karkea; korvissa, raajoissa ja hännässä karva on lyhyempää. Väritys on kellertävä (fawn), kullanvaaleaan häivähtävä.

Luonne ja käyttäytyminen

Segugio cravin on arka ja varautunut. Kotioloissa sitä ei juuri huomaa, se vie vain vähän tilaa ja se on vähäruokainen. Työskennellessään se on innokas, dynaaminen ja väsymätön, kyeten työskentelemään aamusta iltaan. Se sopeutuu millaiselle maaperälle tahansa, mutta sille ominaisinta työympäristöä ovat kukkulat piikkipensaiden ja orjantappuroiden peittämine tiheikköineen. Se voi työskennellä joko yksin, pareittain tai korkeintaan neljän yksilön ajueessa. Ajueessakin se työskentelee itsenäisesti, säilyttäen vahvan luonteensa. Se soveltuu erinomaisesti jäljestykseen. Rotu on tottunut pysyttelemään joko kahden olkipaalin välissä tai kärryn pyörään sidottuna. Se sopii hyvin ihmisille, jotka eivät ole innokkaimpia kävelijöitä, sillä se pärjää metsällä melko pitkälti yksin.

Alkuperä

Segugio cravin on kotoisin Piemontesta, ja se on pienen italialaisen jäniskoiran paikallinen versio. Se on todennäköisesti syntynyt paikallisten ajokoirien välisestä risteytyksestä: yksi niistä on saattanut olla Piemonten vuoristoissa kasvatettu pieni, kellertävä, lyhytkarvainen ciaplen; toinen vastaavasti savoijilainen kullanvärinen tai valko-oranssi, pitkä- ja karkeakarvainen ajokoira - mahdollisesti briquet griffon vendéen.

Jalostuksessa painotettiin ennen kaikkea koiran työskentelyominaisuuksia, jotka yhdistyivät ajan mittaan myös poikkeuksellisen menestyneiden yksilöiden ulkonäköön. Lopputuloksena oli taitava ajokoira, joka kehittyi roduksi viimeistään ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisinä vuosina. Myöhemmin siihen sekoittui runsaasti italianajokoiran verta, minkä vuoksi alkuperäiset ominaisuudet alkoivat harvinaistua.

Società Italiana Pro Segugio -yhdistys on koonnut asiantuntijakomitean tutkiakseen joitain vanhoja pieniä ja keskikokoisia ajokoiria ja saavuttaakseen niille virallisen hyväksynnän yhtenä rotuna nimeltä piccolo lepraiolo italiano ("pieni italialainen jäniskoira") - näistä roduista merkittävimmät ovat cravin ja apenniinienajokoira. Lisäksi järjestön Torinon osasto on muodostanut ryhmän Amici del Cravin ja alkanut järjestää kokouksia ja tapaamisia, jotta rodun tutkimista voitaisiin edistää. Rotumääritelmä on jo laadittu.

Lähteet