Silanpaimenkoira (ital.cane da pastore della Sila) on italialainen koirarotu. FCI ei ole sitä toistaiseksi tunnustanut, mutta Alianza Canina Latina sitä vastoin on. Lisäksi Ente Nazionale della Cinofilia Italiana (ENCI) on aloittanut rodun rekisteröintiprosessin, ja se on lisätty ns. ”avoimeen rekisteriin” (Registro Supplementare Aperto - RSA). Tämän lisäksi myös Sveitsin Kennelliitto Schweizerische Kynologische Gesellschaft on tunnustanut rodun. Italiassa rodusta huolehtii Associazione per la Tutela del Cane da Pastore della Sila -yhdistys.
Ulkonäkö
Silanpaimenkoira on kookas, vahvarakenteinen, ketterä, rakenteeltaan tasapainoinen ja rungoltaan suorakaiteen muotoinen. Se ei saa olla tanakkarakenteinen eikä matalaraajainen. Silmät ovat pienet ja mantelinmuotoiset, ja niiden väri vaihtelee okrasta tummanruskeaan; niiden katse on tarkkaavainen ja avoin. Korvat ovat riippuvat, ja v:n muotoiset ja liikkuvat; kärjistään hieman pyöristyneet. Karvapeite on pitkä, erittäin runsas, tiheä ja karhea; tavallisesti suora, joskin myös hieman aaltoileva sallitaan. Sen pituus on vähintään 6 cm, lukuun ottamatta kalloa, kuonoa, korvia ja raajojen etuosia, joissa se on lyhyempää; kaulan ympärille muodostuu kaulus (uroksilla runsaampi) ja raajojen takaosiin pienoista hapsutusta. Sallitut väritykset ovat soopeli (puna- tai harmaa-), musta ja musta ruskein merkein (black & tan); viimeksi mainitussa ruskeiden merkkien sävy vaihtelee vaaleasta kermasta (jelino) syvään tummanpunaiseen. Soopeleilla ja mustilla yksilöillä voi esiintyä valkoisia merkkejä rintakehässä, käpälissä ja hännänpäässä. Kaikki kolme väritystä vastaavat Silan laaksossa kasvatettujen vuohirotujen värityksiä. Urosten säkäkorkeus on 60–68cm ja narttujen 56–64cm; molemmilla sallitaan 2cm ylitys. Urosten paino vaihtelee 40–50kg ja narttujen 35–45kg välillä.
harmaasoopeli
black&tan
Luonne ja käyttäytyminen
Silanpaimenkoira.
Silanpaimenkoira on eloisa ja oppivainen. Se on omistajaansa kiintynyt ja tämän läsnäollessa sosiaalinen jopa vieraita kohtaan, ja sitä pidetäänkin ihmisiä kohtaan vähemmän aggressiivisena kuin muita vastaavia vartiokoiria. Reviiriään tai eläinlaumaansa vartioidessaan ja puolustaessaan se on kuitenkin väsymätön, vahvatahtoinen, peloton ja lahjomaton. Perheensä lapsia kohtaan se on alistuva ja kuuliainen, mikä tekee siitä heille sopivan leikkikaverin. Rotu sopeutuu mitä erilaisimpiin uusiin ympäristöihin. Sillä on erinomainen kiipeämiskyky.
Alkuperä
Calabrianpaimenkoira 1970-luvulla.
Silanpaimenkoiraa on kasvatettu muinaisista ajoista lähtien CalabrianApenniineilla, ja alun perin se tunnettiin calabrianpaimenkoirana. Erityisen yleinen se on Silan laaksossa, mistä myös sen nimi juontuu. Se polveutuu indoeurooppalaisten kansojen mukanaan tuomista laumanvartijoista ja kreikkalaisten mukanaan tuomista paimenkoirista. Vittorino Meneghettin mukaan sen esi-isät olisivat olleet kreikkalaisia paimenkoiria ja paikallisia calabrialaisia vuoristokoiria. Alkuperäinen rotu kehittyi ja säilyi muuttumattomana Calabrian Apenniinien karun, läpitunkemattoman maaston ansiosta. Sitä on aina käytetty eläinten, erityisesti vuohien, suojelemiseen susien hyökkäyksiltä. Perinteisesti se kulki paikasta toiseen laumojen mukana näiden siirtyessä kausittain vuoristosta alangoille ja takaisin.
Vuonna 2010 tri Isabella Biafioran ja professori Serafino Caligiurin johtama, asianajaja Matteo Florion tukema asiantuntijoiden ryhmä onnistui löytämään merkittävän määrän keskenään erisukuisia, tyypiltään yhtenäisiä yksilöitä eri puolilta Calabriaa. Tämän jälkeen laadittiin rotumääritelmäluonnos, joka lähetettiin ENCI:n hyväksyttäväksi. Avoimen rekisterin myötä rodun elpyminen saattoi viimein alkaa.
Kasvillisuudeltaan ja maaperältään Silan laakso muistuttaa enemmän Alppeja kuin Apenniinien keskiosia. Alppien muinaiset, alkuperäiset laumojen ja omaisuuden vartiointiin käytetyt koirat ovat nykyisin kuolleet sukupuuttoon, ja susien palattua alueelle paikalliset paimenet ovat alkaneet käyttää silanpaimenkoiraa niiden torjumiseen. Koska se on tyypillisiä laumanvartijoita säyseämpi ja koska se osaa erottaa satunnaisen ohikulkijan todellisesta vaaratilanteesta, riski siihen että turistit ja patikoijat vahingoittuisivat kulkiessaan laidunmaiden halki on näiden paimenten maatiloilla selvästi pienentynyt.
Tämän ansiosta rodulla on lähitulevaisuudessa mahdollisuus levitä laajalti eri puolille Pohjois-Italiaa. Viimeisten vuosien aikana kiinnostus siihen onkin kasvanut paitsi Calabriassa ja Pohjois-Italiassa, myös ulkomailla. Lombardian Valtellinassa sitä käytetään karhujen torjumiseen ja Itä-Alpeilla alpakka- ja laamatilan vartiointiin.
Terveys
Rodulla on erittäin suuri vastustuskyky tauteja kohtaan. Se on luonnonvalinnan kautta sopeutunut elämään äärimmäisissä olosuhteissa, erittäin köyhästä ruokavaliosta huolimatta. Koiria ei perinteisesti rokotettu, niille ei tehty loishäätöjä eikä niistä muutenkaan juuri huolehdittu. Aina silloin tällöin, erityisesti talven jälkeen, saattoi nähdä aliravittuja ja loisia (ennen kaikkea syyhypunkkeja) täynnä olevia yksilöitä. Parhaiten koirat saivat syödä juustontuotantokaudella, koska niiden ruokavalio koostui ricottan tuotantoprosessissa syntyneestä herasta. Vaikka nykyisin kasvattajat huolehtivat koiristaan paremmin, vieläkin joukossa on heitä, jotka pitävät niitä huonoissa olosuhteissa.
