Calabrianpaimenkoira (Cane da Pastore Calabrese) on alkuperäisessä muodossaan sukupuuttoon kuollut italialainenkoirarotu, joka ei koskaan ehtinyt saavuttaa FCI:n tunnustusta. Se on kuitenkin käytännössä sama asia kuin nykyinen silanpaimenkoira.
Ulkonäkö
Calabrianpaimenkoira oli hieman keskikokoista kookkaampi laumanvartija. Sen runko oli lihaksikas ja rakenteeltaan tiivis, ja sen luusto on tasapainoinen. Kuono oli suippokärkinen, korvat lyhyet ja riippuvat, häntä hapsuttunut. Karvapeite oli pitkä ja vain hieman aaltoileva. Federico Vinattierin mukaan se oli aina musta ja muuttui kesäisin kuumimman sään aikana sävyltään hieman punertavaksi. Armando Luciferon vuoden 1906 kuvauksen mukaan se oli kuitenkin pääväriltään punaruskea ja sen alaosissa oli valkeahkot merkit, jotka saattoivat muuttua valkoisiksi. Conrand Kellerin vuoden 1918 kuvauksen mukaan se oli puolestaan joko punainen, harmaa tai musta. Säkäkorkeus vaihteli 63–65 cm välillä.
Luonne ja käyttäytyminen
Rodulle oli tyypillistä äärimmäinen rohkeus ja pelottomuus - ominaisuudet, joita lammaslaumaa susilta puolustavalta koiralta vaaditaan. Laumanvartijana se oli erittäin valpas ja luotettava, ja oli omistajaansa kohtaan hyvin uskollinen.
Alkuperä
1970-luvulla kuvattu yksilö, joka edusti tri Salan jalostuksen kolmatta sukupolvea.
Grand Touria kulkeneet aateliset mainitsivat calabrialaisen paimenkoiran jo 1800-luvulla. Vuonna 1906 luonnonhistorijoitsija Armando Lucifero kuvaili sitä calabrialaisia nisäkkäitä käsitelleessä esseessään Mammalia Calabra. Vuonna 1918 sveitsiläinen eläintieteilijä Conrand Keller kirjoitti sen syntyneen mahdollisesti molossikoiran ja paikallisen paimenkoiran välisestä risteymästä.
1950-luvulla kreivi Giovanni Bonatti kiinnostui rodusta, ja hän tuki tri Fernando Salan kenttätutkimuksiin perustunutta, 1970-luvulla aloitettua ensimmäistä vakiinnuttamisyritystä. Hän julkaisi artikkelin Il pecoraio calabrese, jossa hän ylisti Salan tutkimus- ja valitsemismenetelmiä.
Vuonna 1972 Cosenzassa järjestettiin koiranäyttely, jonne seitsemän rodunedustajaa tuotiin esitteille siinä toivossa, että calabrianpaimenkoira saisi Italiassa kansallisen tunnustuksen. Rodun lukumäärä alkoi kuitenkin jyrkästi laskea susien hävittyä alueelta. Nykyinen, ENCI:n alustavasti tunnustama silanpaimenkoira on sen suora johdannainen.
