Islam Malissa

Moskeija Djennéssä on maailman suurin mudasta tehty rakennus. Sen alkuperä ulottuu 1200-luvulle, mutta nykyinen on rakennettu 1900-luvun alussa.

Islam on Malissa 21 miljoonan asukkaan äärimmäisen köyhän valtion valtauskonto, jota tunnustaa 95 % asukkaista. Etnisistä ryhmistä suurimpia ovat bambarat (33 %) ja fulbet (13 %).

Historia

Islam levisi Länsi-Afrikkaan Saharan halki muslimikauppiaiden kamelikaravaaneissa, joiden tärkeimmät kauppatavarat olivat kulta, suola, norsunluu ja orjat. Länsi-Afrikasta kehittyi karavaanikaupan myötä maailman suurin orjakaupan keskus. Varsinkin kulta- ja orjakauppa toivat rikkauksia liiketoimiin osallistuneille.

Muslimeilla oli 900-luvulla kauppa-asemia Saharan eteläpuolella, mistä alkoi ”Sudaniksi” kutsuttu savanni. Sen jokaisessa kauppakaupungissa oli 1000-luvulta lähtien muslimikortteli. Luku- ja kirjoitustaitoiset muslimikauppiaat toimivat neuvonantajina Ghanan, Malin, Songhain, Kanemin, Takrurin ja muiden Sudanin valtioiden hoveissa, joiden hallitsijat rikastuivat kauppiaiden luomilla yhteyksillä. 1300-luvulta lähtien Timbuktusta ja Walatasta tuli kaupan ja islamilaisen oppineisuuden keskuksia, joissa toimi madrasoja ja koraanikouluja. Länsimaissa niitä on virheellisesti kutsuttu yliopistoiksi. Timbuktun tai Sankaran "yliopistot" ovat esimerkiksi Unescon levittämiä termejä.

Muslimiyhteisöt olivat islamilaisia kauppahuoneita, perheitä, kouluja ja suufilaisia veljeskuntia, jotka toimivat pienimuotoisissa afrikkalaisissa valtioissa ja valtiottomissa yhteisöissä. Alueen suurin ja varakkain valtio, Malin kuningaskunta, vaikutti 1200-luvulta 1500-luvulle. Suurimmillaan pääasiassa kultakauppaa harjoittanut Mali oli Ranskan kokoinen. Songhain kuningaskunta, jonka keskus oli Timbuktu, kukoisti 1400–1500-luvuilla, kunnes marokkolaiset tuhosivat sen vuonna 1591.

Islam oli 1700-luvulla levinnyt Keski-Afrikkaan saakka, missä sademetsävyöhyke pysäytti sen. Väestön kääntyminen islamiin oli hidasta, ja tapahtui vasta 1800- ja 1900-luvuilla suufilaisten veljeskuntien nopeuttaessa asiaa. Sitä ennen islamin leviämistä oli hidastanut muslimikauppiaiden harjoittama orjakauppa, johon väestö suhtautui jyrkän kielteisesti.

Islam nykyisin

Mali oli Ranskan siirtomaa vuosina 1890–1960 ja sen jälkeen sotilaskaappauksista kärsinyt diktatuuri, kunnes vuoden 1991 kumouksessa siitä tuli monipuoluedemokratia ja sekulaari valtio. Lainsäädäntö perustuu Ranskan siviililainsäädäntöön eikä šariaan.

Arabialaista rahoitusta saaneet jihadistiset liikkeet aiheuttavat nykyisin Länsi-Afrikassa poliittista epävakautta. Sahelin alueen fulanit eli fulbet ovat maailman suurin paimentolaiskansa, johon kuuluu arviolta 25-40 miljoonaa ihmistä. Islamiin kääntyneet fulbet ovat Saharan levitessä hyökkäilleet kristittyjen maanviljelijöiden kyliin. Heidän jihadistisia järjestöjään on esimerkiksi Boko Haram. Saharan tuaregien jihadistiset muslimijärjestöt pitävät valtaa maan pohjoisosissa ja tekevät terrori-iskuja, joissa vuonna 2021 kuoli noin 1800 ihmistä..

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ 2022 Report on International Religious Freedom: Mali US Department of State. Viitattu 1.11.2026.
  2. ↑ 4ème Recensement Général de la Population et de l’Habitat du Mali (RGPH). Analyse des resultats definitifs. Théme 2: Etat et structure de la population instat-mali.org. Arkistoitu 19.8.2019. Viitattu 25.7.2016.
  3. ↑ Robinson 2011, 60; Weiss 2001, s . 200
  4. ↑ Robinson 2011, 38–40; Lapidus 2022, s. 447–452
  5. ↑ Toby. E. Huff, The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West (Cambridge University Press, 2017), 141–143; Sonja Brentjes, “1001 Inventions: The Enduring Legacy of Muslim Civilization, ed. Salim T. S. al-Hassan,” Aestimatio 10 (2013): 144–145; Allen James Fromhertz, Ibn Khaldun, Life and Times (Edinburgh: Edinburgh University Press, 2010): 46–47.
  6. ↑ Timbuktu UNESCO. Viitattu 1.11.2026.
  7. ↑ Lapidus 2022, 447–452
  8. ↑ Lapidus, 2022, s. 456
  9. ↑ Weiss 2001, s.198, 210–211, 219
  10. ↑ Laura Sanders & Rida Lyammouri, “To Protect Coastal West Africa, Protect the Peuhl.” Policy Center for the New South, May 12, 2022.
  11. ↑ David Cook, “The Rise of Boko Haram in Nigeria,” Combating Terrorism Center at West Point, September 26, 2011.
  12. ↑ Lapidus, 2022, s. 849; Central Intelligence Agency, “Mali”, The World Factbook, 12.12. 2023.; U.S. Department of State, Country Reports on Terrorism 2021: Mali.