Islam Romaniassa

Moskeija Timisoarassa vuonna 1656
Islamin levinneisyys Romaniassa 2002. Muslimeja on eniten Mustanmeren rannan kahdessa piirikunnassa.

Islam Romaniassa on pieni vähemmistöuskonto valtaosaltaan kreikkalaiskatolisessa maassa. Islamin läsnäolo ei alkanut modernista maahanmuutosta, sillä Mustanmeren rannikolla Dobrudzhassa oli muslimiasutusta jo 1300-luvulta alkaen, jolloin se liitettiin viidensadan vuoden ajaksi Osmanivaltakuntaan. Vuoden 2021 väestönlaskennan mukaan Romaniassa oli noin 76 000 muslimia, jotka muodostivat noin 0,4 prosenttia Romanian 19 miljoonan hengen väestöstä. Useimmat heistä asuvat maan kaakkoisosassa Pohjois-Dobrudzhassa.

Muslimiväestön etnisiä pääryhmiä ovat turkkilaiset ja Krimin tataarit. Lisäksi Dobrudzhassa on "muslimiromeiksi" luokiteltuja ryhmiä, kuten Millet, turkkilaiset tinurit (Kalaycılar) ja Davulcu. Osa näistä identifioituu ensisijaisesti turkkilaisiksi tai muslimeiksi eikä romaneiksi. 2000-luvun maahanmuutto on tuonut mukanaan muslimeja islamilaisen maailman monista osista.

Historiaa

Vuosien 1877–1878 Venäjän–Turkin sodan ja Berliinin kongressin jälkeen Pohjois-Dobrudzha liitettiin Romaniaan, jolloin sen väestön asema muuttui: entisen Osmanien valtakunnan muslimiväestöstä tuli kristillisen Romanian vähemmistökansallisuus. Tämän jälkeen huomattava määrä muslimeja muutti Osmanien valtakuntaan ja myöhemmin Turkkiin. Tästä huolimatta alueelle jäi pysyvä turkkilais-tataarilainen muslimiyhteisö.

Vuosina 1948–1989 kommunistinen valtio pyrki juurruttamaan ateismia ja rajoittamaan uskontojen vaikutusta. Vuoden 1959 jälkeen tataarin- ja turkinkielinen opetus lakkautettiin, ja vuonna 1967 muslimien teologinen seminaari suljettiin. Nykyisin Romaniassa on voimassa uskonnonvapaus.

Islamin monimuotoisuus

Turkkilaiset ja tataarit ovat pääosin sunnimuslimeja, jotka kuuluvat hanafi -lakikoulukuntaan. Tässä suhteessa Romania muistuttaa Bulgariaa ja Osmanien valtakunnan jättämää perintöä Balkanilla. Uudempi islam liittyy maahanmuuttoon, jonka myötä Romaniaan on muuttanut arabeja, turkkilaisia ja siirtolaisia Etelä- ja Kaakkois-Aasian muslimimaista. Varsinkin pääkaupunki Bukarestiin ja muihin suuriin kaupunkeihin on asettunut näistä tulokkaista koostuvaa muslimiväestöä, joka on etnisesti ja uskonnollisesti kirjavampi kuin perinteinen Dobrudzhan yhteisö.

Bukarestin suurmoskeijahanke

Viime aikojen näkyvin islamiin liittynyt poliittinen kiista on koskenut suunnitelmaa rakentaa Bukarestiin suurmoskeija. Tontti oli vuonna 2015 jo myönnetty, mutta "islamisaatiota" vastustavat tahot onnistuivat torjumaan hankkeen toteutumisen.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Vainovski-Mihai 2012, s. 481
  2. 1 2 3 4 Adriana Cupcea & Metin Omer: Unveiling Invisible Identities in Romania. Millet, Turkish Tinsmiths, and Davulcu. Nationalities Papers, 2026. doi:10.1017/nps.2026.10181. Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ Vainovski-Mihai 2012, s. 481–482
  4. 1 2 2016 Report on International Religious Freedom - Romania 15.8.2017. UNHCR.
  5. ↑ Vainovski-Mihai 2012, s. 482–485
  6. ↑ Muftiatul cultului musulman din România: Marea Moschee de la București nu se mai construiește / Nu mai avem în plan să facem altă moschee HotNews. 20.7.2018.