Islam Ruotsissa

Moskeija Malmössa. Noin kolmasosa kaupungin asukkaista on muslimeja.

Islam on Ruotsissa kristinuskon jälkeen yleisin uskonto, kuten useimmissa muissakin Euroopan maissa. Muslimien lukumäärä on kasvanut nopeasti, ja 2020-luvulla heitä arvioidaan olevan 800 000–1 000 000, mikä on 8–10 prosenttia väestöstä. Osuus on Euroopan korkeimpia.

Muslimien lukumäärän kasvu on johtunut Ruotsin avoimesta maahanmuuttopolitiikasta, jonka seurauksena maahan on muuttanut paljon islaminuskoisia varsinkin kehitysmaista. Se on tuonut mukanaan ulkomaista vaikutusta, sillä yli neljännes Ruotsin moskeijoista saa kaiken tai osan rahoituksestaan Saudi-Arabiasta, ja lisäksi Turkki, Qatar ja Libya rahoittavat ruotsalaisia moskeijoita. Muuttoliike on mullistanut ruotsalaista yhteiskuntaa, mikä näkyy siinä, että islaminvastainen Ruotsidemokraatit nousi yhden prosentin kannatuksesta vuonna 2002 Ruotsin toiseksi suurimmaksi puolueeksi vuoden 2022 valtiopäivävaaleissa.

Lukumäärän kehitys

Muslimien lukumäärä alkoi Ruotsissa kasvaa 1960-luvulla, ja kasvu nopeutui 2000-luvulla. Ruotsissa, kuten muissakin länsimaissa, muslimit ovat asettuneet etenkin suurkaupunkeihin. Tukholmassa heidän osuutensa 2020-luvulla oli noin 12–15 prosenttia väestöstä. Muslimien lukumäärä on sadassa vuodessa kasvanut viidestätoista henkilöstä mahdollisesti jopa miljoonaan. Kasvuluvut ovat seuraavia:

Pew -tutkimuskeskus on ennustanut, että vuonna 2050 Ruotsissa on muslimeja noin 21 prosenttia maltillisen maahanmuuton jatkuessa ja 31 prosenttia korkean maahanmuuton oloissa. On arveltu, että muslimien osuus saattaa muutamassa vuosikymmenessä ohittaa kristittyjen osuuden väestöstä, jolloin Ruotsi muuttuisi enemmistöuskonnoltaan islamilaiseksi. Arvio perustuu siihen, että vuonna 2020 Ruotsin kristittyjen väestöosuus oli 61 prosenttia ja laski yhden prosentin vuosivauhtia.

Lähtömaat ja muuton syyt

Vielä 1950-luvulla Ruotsissa lähes kaikki muslimit olivat Venäjältä tulleita tataareja, kuten Suomessakin. Ruotsissa, kuten useimmissa muissakin Euroopan unionin maissa, muslimiyhteisöjen kasvu alkoi 1960- ja 1970-luvuilla sopimustyöntekijöiden maahanmuutosta, jossa lähtömaita olivat etenkin Turkki ja Balkanin maat. 1980-luvulta lähtien pääosa muslimeista on tullut turvapaikanhakijoina islamilaisista maista.

Vuonna 2015 Ruotsiin tuli Syyrian sodan luoman pakolaiskriisin johdosta 180 000 ihmistä vastaanottokeskuksiin, pääosa heistä syksyllä. Lukumäärä vastasi kuuttatoista tulijaa tuhatta ruotsalaista kohti, mikä oli suurin suhdeluku Euroopassa. Pakolaisista valtaosa oli miehiä, noin kolmasosa oli syyrialaisia ja muut Irakista, Afganistanista, Somaliasta ja muista maista. Afganistanista yksin saapuneita lapsia oli 21 000.

Syyrian sodan lisäksi Eurooppaan tuloa helpotti se, että Dublinin sopimusta eli rekisteröitymistä ensimmäiseen turvalliseen maahan ei enää noudatettu, Kreikan ja muun Euroopan välillä ei ollut esteitä liikkumiselle, ja hinnat laskivat ihmissalakuljetusverkostoissa.

Islamin monimuotoisuus

Tukholman moskeija

Ruotsin muslimit ovat etnisesti ja kielellisesti kirjavaa joukkoa, ja sama koskee islaminuskon muotoja. He ovat tulleet eri puolilta muslimimaailmaa ja edustavat siksi islaminuskoon kehittyneitä erilaisia alueellisia muunnelmia. Teologialtaan ruotsalainen islam on silti hyvin yhtenäinen uskonto. Se näkyy jo siinä, että 2010-luvulla Ruotsin muslimeista noin 90 prosenttia oli islamin enemmistösuuntausta edustavia sunneja ja loput pääasiassa šiioja.

Sunnalaisuuden neljästä suurimmasta lakikoulukunnasta eli madhhabista kaikki ovat edustettuina Ruotsissa. Suurin niistä on luultavasti hanafi, sillä Ruotsiin on tullut paljon muslimeja Turkista, Bosniasta, Kosovosta ja Afganistanista. Shafi'i-koulukuntaa seuraavia muslimeja on tullut Somaliasta, Jemenistä ja Syyriasta ja maliki-koulukunnan kannattajia Pohjois-Afrikasta. Luultavasti pienin koulukunta on hanbali, jolla on kannatusta Saudi-Arabiassa. Kaksitoistašiialaisen ja'fari-lakikoulun seuraajat ovat yleensä peräisin Iranista tai Irakista.

Salafismi on Saudi-Arabiasta peräisin oleva islamin fundamentalistinen suuntaus, joka on näkyvästi läsnä Ruotsissa. Erään arvion mukaan kaikki salafistit eivät ole jihadisteja, mutta kaikki jihadistit ovat salafisteja. Ruotsissa salafistit eristäytyvät modernista yhteiskunnasta, torjuvat sen elämäntavan ja välttävät kanssakäymistä länsimaisen yhteiskunnan ja sen asukkaiden kanssa. Salafisteja ovat myös terroristijärjestö Isisin kannattajat.

Fundamentalistinen Muslimiveljeskunta vaikuttaa useissa Euroopan maissa, myös Ruotsissa, ja osa ruotsalaisista islamilaisista järjestöistä on saanut siltä ideologisia vaikutteita. Björn Herstadin mukaan Muslimiveljeskunta hyödyntää vaikutusvaltansa kasvattamisessa monikulttuurisuutta ja islamofobian vastaista taistelua ja näkee islamin järjestelmänä, joka kattaa kaikki elämänalueet.

Suufilaisia veljeskuntia (arab. tariqa‎) on erityisesti turkkilaisten, bosnialaisten ja afrikkalaisten muslimiryhmien keskuudessa. Ahmadiyya-liikkeen kannattajat ovat lähinnä pakistanilaisia ja intialaisia.

Uskonnollisuus

Ruotsin muslimien uskonnollisuudesta on vain vähän tietoa. Vuonna 2008 tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin kuuden Euroopan maan muslimien näkemyksiä (Saksa, Itävalta, Ruotsi, Ranska, Hollanti, Belgia). Vastaajista lähes puolet edusti fundamentalistista islamia ja oli samaa mieltä kaikista seuraavista väitteistä: että Koraanista on vain yksi oikea tulkinta, että muslimien tulisi palata islamin juurille ja että uskonnolliset säännöt ovat maallisia lakeja tärkeämmät.

Erään arvioin mukaan Euroopan muslimeista kolmasosa käy säännöllisesti moskeijassa tai rukoilee päivittäin. Kaksi kolmannesta harjoittaa uskontoaan sitä epäsäännöllisemmin tai ei lainkaan.

Kotoutuminen

Ruud Koopmansin saamien mittaustulosten mukaan vuonna 2010 maahanmuuttajien kansalaisoikeudet olivat Ruotsissa Euroopan korkeimmat, ja monikulttuurisuuspolitiikassa maa oli johtavalla sijalla Euroopassa. Ne eivät silti ole riittäneet ongelmien poistamiseen. Ruotsiin on syntynyt kehitysmaista tulleiden ja usein lukutaidottomien maahanmuuttajien muslimivaltaisia lähiöitä erityisesti suurkaupunkeihin, kuten Tukholmaan, Göteborgiin ja Malmöön. Ruotsin muslimien yhteistyöverkoston raportin mukaan Tukholman somaleista 70 prosenttia asui vuonna 2014 ongelmalähiöissä. Niissä työttömyys, pienituloisuus ja alhainen koulutustaso olivat keskimääräistä yleisempiä. Myös maahanmuuttajien rikollisuusluvut olivat kantaruotsalaisia suurempia etenkin ryöstöissä, henkirikoksissa ja seksuaalirikoksissa.

Toimittaja Kristiina Koivusen mukaan Ruotsin muslimien ongelma ei ole muslimien kulttuurinen sopeutuminen vaan se, että heitä ei hyväksytä ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Musliminuoret katsoivat silti olevansa yhtä ruotsalaisia kuin kantaruotsalaisetkin, koska olivat syntyneet Ruotsissa. Segregaation seurauksena Ruotsiin on Koivusen mukaan syntynyt varjoyhteiskunta, jossa on omat lait ja omat sosiaaliset verkostonsa. Ruotsin muslimiväestön suurimmiksi ongelmiksi Koivunen listaa islamofobian sekä siirtolaislähiöiden slummiutumisen. Koivusen mukaan muslimivastaisuus oli vuoteen 2014 mennessä lisääntynyt Ruotsissa niin paljon, että monet käyttivät siitä islamofobian sijasta sanaa muslimiviha.

Islamisaatio

Islamisaatio tarkoittaa islaminuskon ja sen tapojen leviämistä yhteiskunnassa. Ruotsissa monia ristiriitatilanteita on yritetty välttää muuttamalla käytäntöjä paremmin islamiin sopivaksi. Koulumaailmassa ja työelämässä ne ovat liittyneet ramadan-paastoon, rukoushetkiin ja islamilaisen pukeutumisen vaatimuksiin.

Tieteellisessä tutkimuksessa islamisaatio on näkynyt siinä, että 1900-luvun alun kaltaista historialliskriittistä islamintutkimusta, jota esimerkiksi Tor Andrae edusti, ei enää ole ilmestynyt. Ruotsalainen islamintutkimus on 2000-luvulla ollut kiinnostunut muslimien integraatiosta, islamofobiasta ja asemasta vähemmistönä Ruotsissa. Sameh Egyptsonin Lundin yliopistossa tekemä, poikkeuksellisesti islam-kriittinen väitöskirja joutui akateemisen myrskyn keskelle, ja sen hyväksyminen oli vaakalaudalla. Väitöskirjasta tehtiin kantelu tutkimusvilppiä valvovalle elimelle, valitus eettiselle lautakunnalle, ja sitä arvosteltiin metodipuutteista ja virheistä.

Suhtautuminen muslimeihin

Ruotsalaiset ovat pitäneet muslimien lukumäärän lisääntymistä myönteisenä ilmiönä, ja islam on saanut paljon tukea, mutta herättänyt myös vastarintaa, jota keskustelussa on pidetty ”islamofobiana”. Politiikassa virta Ruotsissa alkoi 2000-luvulla viedä monikulttuurisuuden sijaan kotoutumisen korostamiseen. Islamofobian käsitettä on arvosteltu epämääräiseksi ja monitulkintaiseksi, ja Ruotsin hallitus päätti siksi luopua sen käytöstä vuonna 2026.

Myönteisiä käsityksiä

Muslimien lukumäärän kasvu Ruotsissa nähtiin pitkään hyvänä asiana, joka oli osa maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta ja yhteiskunnan kansainvälistymistä. Näin sitä tulkitsivat etenkin sosiaalidemokraatit, vihreät, ja liberaalit poliitikot, Ruotsin kirkon edustajat ja monet yhteiskuntatieteilijät. Poliitikoista etenkin Fredrik Reinfeldt (kok., pääministeri 2006–2014) ja Mona Sahlin (sosiaalidemokraattien puheenjohtaja 2007–2011) tunnetaan kannanotoistaan.selvennä

Mona Sahlinin lausunto turkkilaisille nuorille Euroturk-lehdessä vuonna 2002 sai maahanmuuton vastustajien keskuudessa paljon huomiota, sillä se näytti halveksivan ruotsalaisuutta: ”Teillä on kulttuuri, identiteetti, historia, jotakin mikä yhdistää teitä. Ja mitä meillä on? Meillä on juhannusaatto ja muuta samanlaista typerää.” Toisessa huomiota saaneessa lausunnossa Sahlin kyseenalaisti ihmisten jakamisen ruotsalaisiin ja muihin: ”Rikollisuutta esiintyy eniten alueilla, joilla köyhyys on syvintä. Sillä ei ole mitään tekemistä etnisen taustan kanssa. Ja kuka oikeastaan on ruotsalainen ja kuka maahanmuuttaja?”

Ruotsin kirkko on suhtautunut islamiin suvaitsevaisesti ja asettanut tavoitteeksi edistää kristittyjen ja muslimien vuoropuhelua. Arkkipiispa Antje Jackelén torjui provosoivan kysymyksen siitä, antaako Jeesus todemman kuvan Jumalasta kuin Muhammed. Hän vastasi, ettei uskontoa voi kaventaa tällaiseen kyllä tai ei -kysymykseen, joka tekee vääryyttä suurelle määrälle uskontoihin sisältyvää tietoa ja kokemusta. Jackelénin valitsi tunnuslauseekseen sanat Gud är större, joka arabiaksi tunnetaan muslimien käyttämänä dhikrinä Allahu akbar.

Tutkijat ovat pitäneet muslimivastaisuutta osoituksena islamofobian leviämisestä. Ruotsalaiset sosiaalitutkijat Groglopo, Ahmadi ja Munobwa katsoivat, että Ruotsin tiedotusvälineissä ihmisten kulttuurieroista tehdään sosiaalisia, poliittisia ja turvallisuusongelmia, joissa muslimit nähdään ei-toivottuna ”toisena”. Muslimivastaisen rasismin olemassaolo herättää epäilyksiä ruotsalaisen yhteiskunnan todellisesta sitoutumisesta yhdenvertaisuuteen. Tutkijoiden mukaan kantaruotsalaisten islamofobia ilmenee rakenteellisena rasismina eli kielteisinä asenteina muslimeja kohtaan.

Kielteisiä käsityksiä

Teheranissa järjestetty vastamielenosoitus Ruotsissa ja Tanskassa suoritettuja Koraanin polttamistapauksia vastaan.

Muslimivastaisuus on lisääntynyt Ruotsissa siten, että jopa puolet ruotsalaisista suhtautui islamiin kielteisesti vuonna 2006. Vuonna 2020 lähes kaikki ne, joiden mielestä uskonnot voivat loukata ihmisoikeuksia, mainitsivat siitä esimerkkinä islamin. Samassa tutkimuksessa 64 prosenttia katsoi, että musliminaiset olivat Ruotsissa sorretumpia kuin muut naiset.

Useat muslimit ovat pitäneet asenteiden käännekohtana islamilaisia terrori-iskuja Yhdysvalloissa 11. syyskuuta 2001, minkä jälkeen ruotsalaiset alkoivat yhdistää muslimit ennen kaikkea terrorismiin. Muslimivastaisuus alkoi sen jälkeen näkyä avoimesti. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson kirjoitti vuonna 2009 Aftonbladet-lehdessä, että islam on suurin ulkomainen uhka Ruotsia kohtaan sitten toisen maailmansodan. Oikeusasiantuntijat pitivät Åkessonin tekstiä mahdollisesti kiihotuksena kansanryhmää vastaan.

Toimittaja Kristiina Koivusen mukaan vandalismista moskeijoita kohtaan ja hijabia eli huivia käyttävien naisten pahoinpitelystä on tullut Ruotsissa yleisiä, eikä niistä aina tehdä rikosilmoitusta, sillä musliminaisilla oli huonoja kokemuksia poliisiasemilta.

Islamilainen terrorismi

Tukholman terrori-iskussa 2017 ajettiin kuorma-autolla väkijoukkoon (auto kuvassa).
Pääartikkeli: Islamilainen terrorismi

Tutkija Omar Sheikhmous, joka oli kurditaustainen maahanmuuttaja Siirtolaistutkimuksen keskuksesta Tukholman yliopistosta, katsoi vuonna 2000, ettei Ruotsin muslimien keskuudessa ollut ääri-islamilaisia. Vuoden 2010 tienoilla Ruotsin turvallisuuspoliisi (Säpo) arvioi väkivaltaisten islamistien lukumääräksi pari sataa ja vuonna 2017 noin kaksi tuhatta. Useita väkivaltaisia tapauksia on sen jälkeen yhdistetty ruotsalaiseen islamiin. Satoja muslimeja on lähtenyt Ruotsista taistelemaan Isisin kalifaatin riveissä.

Vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan puolet Euroopan muslimeista suhtautui vihamielisesti länsimaihin. Tiedot oli koottu kuudesta Euroopan maasta (Saksa, Itävalta, Ruotsi, Ranska, Hollanti, Belgia), ja niiden aineistona olivat yhdeksän tuhannen turkkilais- tai marokkolaistaustaisen henkilön haastattelut.

Ruotsissa on tehty useita islamilaisia terrori-iskuja, joista tärkeimpiä ovat seuraavat:

Kuvataiteilija Lars Vilks joutui vuonna 2013 muslimien tappolistalle “rikoksista islamia vastaan” julkaistuaan pilakuvan profeetta Muhammedista. Vilks yritettiin myös useita kertoja murhata.

Poliittiset vaikutukset

Kehitysmaista Ruotsiin tapahtunut maahanmuutto on mullistanut Ruotsin poliittisen järjestelmän ja tehnyt maahanmuuttoon ja islamiin suhtautumisesta uuden jakolinjan puolueiden välille.

”Humanitaarinen suurvalta”

Avoimen maahanmuuttopolitiikan johdosta ruotsalaiset kutsuivat aikaisemmin maataan ”humanitaariseksi suurvallaksi”. Esimerkiksi syksyllä 2014 neljä hallituspuoluetta (Moderaatit, Keskustapuolue, Kansanpuolue ja Kristillisdemokraatit) käyttivät ilmaisua valtiopäiville jättämässään poliittisessa ohjelma-asiakirjassa, jossa todettiin: ”Ruotsi voi toimia humanitaarisena suurvaltana ja tarjota turvapaikan ihmisille, jotka pakenevat väkivaltaa ja vainoa.”

Ruotsin humanitaarista linjaa edustanut kokoomuslainen pääministeri Fredrik Reinfeldt (2006–2014) piti vuonna 2014 kuuluisan Öppna era hjärtan -puheen, jossa hän pakolaiskriisiin viitaten sanoi: ”Vetoan Ruotsin kansaan, että se avaisi sydämensä niille erittäin vaikeassa asemassa oleville ihmisille, joita näemme nyt eri puolilla maailmaa.” Tanskalaisen Politiken-sanomalehden haastattelussa joulukuussa 2014 Reinfeldt torjui väitteen, että Ruotsista olisi tila loppumassa: ”Lennän usein Ruotsin maaseudun yllä, ja suosittelen sitä muillekin. Siellä on loputtomasti peltoja ja metsiä. Tilaa on enemmän kuin ehkä kuvittelisi. Niiden, jotka väittävät maan olevan täynnä, pitäisi osoittaa, missä se muka on täynnä.”

Politiikan kiristyminen

Jo vuonna 1997 Ruotsi muutti poliittisen linjauksensa maahanmuuttopolitiikassa monikulttuurisuudesta integraatiopolitiikan suuntaan. Kotoutuminen alettiin nähdä kaksisuuntaisena prosessina, jossa sekä ”ruotsalaisten” että ”maahanmuuttajien” tuli korjata asenteitaan suhteessa toisiinsa.

Eurooppaa vuonna 2015 koetelleen massiivisen muuttoliikkeen vaikutuksesta maahanmuuttopolitiikkaa alettiin Ruotsissa jo samana vuonna kiristää. Elo-syyskuussa Ruotsi luopui Schengen-valvonnasta ja pakolaisia ohjattiin Suomeen, marraskuussa Ruotsi otti käyttöön sisärajatarkastukset suhteessa muihin Euroopan unionin maihin ja ilmoitti määräaikaisten oleskelulupien käyttöönotosta, turvapaikkasääntöjen kiristämisestä sekä henkilöllisyystarkastuksista Ruotsiin saapuvissa busseissa, junissa ja laivoissa.

Ruotsidemokraattien nousu

Pääartikkeli: Ruotsidemokraatit

Myöhempiin maahanmuuton kiristyksiin on vaikuttanut Ruotsidemokraattien vaalimenestys, sillä puolue on noussut valtiopäivävaaleissa aikaisemmin yhden prosentin puolueesta maan toiseksi suurimmaksi vuonna 2022. Vaalitulokset olivat seuraavia: 1998 (1 %), 2002 (1,4 %), 2006 (2,9 %), 2010 (5,7 %), 2014 (12,9 %), 2018 (17,5 %) ja 2022 (20,5 %). Ruotsidemokraatit ovat arvostelleet Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa kulttuuristen jännitteiden ja rinnakkaisyhteiskuntien luomisesta, vaatinut lopettaman turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen Ruotsista kaukana olevista maista ja kehottanut kiristämään ulkomaalaislakia. Helsingin Sanomat on kuvannut puoluetta rasistiseksi ja muukalaisvihamieliseksi.

Vuoden 2026 vaalit

Vuoden 2026 valtiopäivävaaleissa oli mukana maahanmuuttoon ja erityisesti islamiin liittyviä teemoja. Vasemmistopuolue oli suunnannut vaalityötään maahanmuuttajalähiöihin, mikä oli lisännyt sen kannatusta. Se oli myös ottanut kantaa Palestiinan puolesta Lähi-idän konfliktissa. Maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä, kuten Tukholman Rinkebyssä ja Malmön Rosengårdissa vasemmistoblokki sai jopa 94–95  prosenttia äänistä, ja Vasemmistopuolue kaksinkertaisti monin paikoin kannatuksensa.

Helsingin Sanomien mukaan vaalitappion kokeneet Ruotsidemokraatit keskittyivät loppukirissään islamiin, mutta se ei tehonnut. Reuters haastatteli somalialaissyntyistä Rinkebyn asukasta, jonka mukaan ihmiset lähtivät äänestämään tavallista aktiivisemmin, koska he pelkäsivät ruotsidemokraattien politiikan seurauksia.

Lähteet

Lähteet

  1. ↑ Ankersen 2017
  2. ↑ Bjurvald 2011
  3. ↑ Larsson 2013, s. 620
  4. 1 2 Parvaiz Ahmad: Muslim Population in Sweden – Complete Guide 2026. Al Sada Travels. An Islamic knowledge platform for the Ummah worldwide.
  5. 1 2 Larsson 2013, s. 619
  6. 1 2 Sandgren, Cajsa: Möten med islam, s. 44. Svenska kyrkan, 2011. Teoksen verkkoversio Viitattu 31.12.2021.
  7. 1 2 3 4 5 6 7 Kettani, Houssain: Muslim Population in Europe: 1950 – 2020. International Journal of Environmental Science and Development, 2010, 1. vsk, nro 2, s. 154–164. Artikkelin verkkoversio.
  8. 1 2 Niemi, Kaius: Islamista tuli merkittävä uskonto Ruotsissa Helsingin Sanomat. 21.7.2000. Viitattu 31.12.2021.
  9. 1 2 3 4 Larsson 2007, s. 5
  10. 1 2 Europe’s Growing Muslim Population 29.11.2017. PEW Research Center.
  11. 1 2 Hackett ym. 2025, s. 198
  12. ↑ Muslims to dominate Dutch, Swedish populations by 2044 — Czech PM Daily Trust. 18. 6. 2021.
  13. 1 2 3 4 Ten years since 2015 – what happened? 27. 10. 2025. Migrationsverket.
  14. ↑ Thomas Melin: Scholars Present New Report on Shia Muslims in Sweden 9.9.2013. Informationsdienst Wissenschaft.
  15. 1 2 Ranstorp, Magnus, Filip Ahlin, Peder Hyllengren & Magnus Normark: Between Salafism and Salafi-Jihadism. Influence and Challenges for Swedish Society, s. 7. Swedish Defence University, 2018. ISBN 978-91-86137-90-8 Teoksen verkkoversio.
  16. 1 2 Henningsson, Martin: Fundamentalist Separation or Extremist Indoctrination: Salafism in Contemporary Society. A study of preventative practices’ adaptation to Salafist Radicalisation in Sweden. Lund University. Sociology of Law Department, 2019. Teoksen verkkoversio.
  17. ↑ Herstad, Björn: Sweden and the Muslim Brotherhood – is Islamism a natural part of a multicultural society or is it a threat to our civilization? Polish Journal of Political Science, 2017, 3. vsk, nro 4, s. 31-100. Artikkelin verkkoversio.
  18. ↑ Ruud Koopmans: Fundamentalismus und Fremdenfeindlichkeit Muslime und Christen im europäischen Vergleich. WZB Mitteilungen, 2013, nro Heft 142. Artikkelin verkkoversio.
  19. ↑ Pauha, Teemu: Maahanmuuttajien uskonnosta puhutaan enemmän kuin tiedetään Maailma.net. 22.1.2018. Arkistoitu 10.8.2023. Viitattu 10.8.2023.
  20. ↑ Koopman 2013
  21. 1 2 3 4 5 Koivunen, Kristiina: Ruotsi islamofobian kourissa Maailma.net. 23.7.2014. Arkistoitu 31.12.2021. Viitattu 31.12.2021.
  22. ↑ Registered offending among persons of native and non-native background. English summary of report 2021:9. The Swedish National Council for Crime Prevention, 2021. Teoksen verkkoversio.
  23. 1 2 Koivunen, Kristiina: Ruotsi islamofobian kourissa. Ydin, 2014, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
  24. ↑ Ami Assulin: A-Teema: Terrorismin uhka – Tietokirjailija Kristiina Koivunen varoittaa Suomea Ruotsin tiestä Yle Uutiset. 26.4.2017.
  25. ↑ Matti Wiberg & Tommi Meskanen: Islamisoituuko Suomi nopeasti? Yhteiskuntapolitiikka. 2013, s. 692–894.
  26. ↑ Förekomst av diskriminering 2025. Årlig rapport från Diskrimineringsombudsmannen. Diskrimineringsombusmannen, 2025. Teoksen verkkoversio.
  27. ↑ Tor Andrae: Mohammed Sein Leben und sein Glaube 1932. Projekt Runeberg.
  28. ↑ esim. Mattias Gardell (2015), “What’s Love Got To Do With It? Ultranationalism, Islamophobia and Hate Crime in Sweden”, Journal of Religion and Violence 3(1), 91–115.
  29. ↑ Jonas Otterbeck & Pieter Bevelander: Islamofobi - en studie av begreppet, ungdomars attityder och unga muslimers utsatthet 2006. Forum för levande historia.
  30. ↑ Forskning om diskriminering av muslimer i Sverige. Oxford Research, 2013. Teoksen verkkoversio.
  31. ↑ Mats Lindberg: Varför är debatten om Sameh Egyptsons avhandling så upphetsad? Statsvetenskaplig tidskrift. Vol 125 Nr 2 (2023).
  32. ↑ Jan Olsson: Hatad och hyllad – inget däremellan 4.4.2023. Lunds Universitet.
  33. 1 2 LArsson 2007, s. 6
  34. ↑ Youssef Ayed: Sweden Abandons the Term “Islamophobia”: A Revealing Debate on European Drift 1.6.2026. European Centre for Law and Justice.
  35. 1 2 Aksakal, Ayda: Göran & Mona Euroturk. 2002.
  36. 1 2 Muhammed lika bra som Jesus enligt svenska biskopar 12.10.2013. Fria Tider.
  37. 1 2 3 Groglopo, A., Ahmadi, F., & Munobwa, J. S.: Unveiling Islamophobia: navigating its presence in Sweden. Cogent Social Sciences, 2025, 11. vsk, nro 1. doi:10.1080/23311886.2025.2451129 Artikkelin verkkoversio.
  38. ↑ Zendry Sväärdkrona: Vi behöver alla som skulle vilja bo eller jobba i Sverige Aftonbladet. 15.3.2002.
  39. ↑ Sandgren 2011, s. 7
  40. ↑ Ärkebiskopens valspråk och vapen svenskakyrkan.se. Viitattu 25.2.2020.
  41. ↑ Hälften av svenskarna negativa till islam SVT Nyheter. 28.6.2006. Viitattu 13.3.2021. (ruotsiksi)
  42. ↑ STT: Ruotsidemokraattien islam-vastainen kannanotto häkellytti Ruotsin Ilta-Sanomat. 19,10.2009. Viitattu 31.12.2021.
  43. ↑ Koopmans 2015
  44. ↑ Kauhanen, Anna-Liisa: Terrori-iskut tulivat Pohjolaan Helsingin Sanomat. 13.12.2010.
  45. ↑ Ortamo, Simo: SVT: Poliisin mukaan kolme ihmistä on kuollut ja kahdeksan loukkaantunut Tukholmassa Yle Uutiset. 7.4.2017. Yleisradio. Viitattu 31.12.2021.
  46. ↑ Mäkelä, Katriina: Tukholman terrori-isku: Akiloville elinkautinen vankeustuomio terroristirikoksesta Iltalehti. 7.6.2018. Viitattu 31.12.2021.
  47. ↑ Christina Anderson: Three Arrested After Firebomb Attack on Swedish Synagogue The New York Times. 10.12.2017.
  48. ↑ Ruotsi | Isis-terroristille elinkautinen lentäjän polttomurhasta Helsingin Sanomat. 31.7.2025. Viitattu 9.9.2025.
  49. ↑ STT: Muhammad-pilakuvien vuoksi terroristien kohteena ollut taiteilija Lars Vilks kuoli Ruotsissa kolarissa, jossa surmansa sai myös kaksi poliisia Hämeen Sanomat. 4.10.2021.
  50. ↑ Misstänkt i Vilks-fall utlämnad till USA svt nyheter. 22.7. 2017.
  51. ↑ Fredrik Reinfeldt m.fl. (M, C, FP, KD): Ett starkare Sverige. Motion 2014/15:3002 Sveriges Riksdag. 2014.
  52. ↑ Niklas Eriksson, Pär Karlsson: Fredrik Reinfeldt: Öppna era hjärtan Aftonbladet. 16.8.2014.
  53. ↑ 'Plenty of space in Sweden for refugees' 7.12.2014. The Local.se.
  54. ↑ Markku Sandell: Ruotsin junat ihmissalakuljetuksen apuna – Suomi haluaa katkaista reitin YLE. 10.9.2015.
  55. ↑ Miesten puolueet voittivat Ruotsin vaaleissa niukasti – miesten ja naisten puoluevalinnat erosivat enemmän kuin koskaan ennen Yle Uutiset. 24.9.2022. Viitattu 16.10.2022.
  56. ↑ Vad vi vill Sverigedemokraterena. Viitattu 10.6.2026.
  57. ↑ Pääkirjoitus: Ääripuolueet politiikan mörköinä Helsingin Sanomat. 21.7.2008.
  58. ↑ Kari Huhta: Kamppailua kansankodin avaimista hs.fi. 5.9.2010.
  59. ↑ Dubblerat stöd för V i vissa utsatta områden: ”Motpol till SD” 14.9.2026. svt nyheter.
  60. 1 2 Miika Koskela: Näin vasemmisto­puolue sai jytkyn maahan­muutta­­javaltaisessa Rinkebyssä Ruotsissa Yle Uutiset. 15.9.206.
  61. ↑ Cecilia Aspegren: V rusar fram i landets mest utsatta områden Bulletin. 14.9. 2026.
  62. ↑ Tiina Rajamäki: Punainen aalto pyyhki ongelma­lähiöiden yli Helsingin Sanomat. 17.9.2026.
  63. ↑ Pääkirjoitus: Ruotsin vaalien voittajia ei erota häviäjistä Helsingin Sanomat. 15.9.2026.
  64. ↑ Johan Ahlander & Tom Little: Immigrants express relief after Sweden Democrats suffer election setback Reuters. 14.9.2026.