Islam Mauritaniassa

Koraanikoulun oppilaita Mauritaniassa

Islam on Mauritaniassa maan virallinen uskonto, mikä käy ilmi jo valtion nimestä Mauritanian islamilainen tasavalta. Arabialaisten öljyvaltioiden rahoittamien salafistien vaikutuksesta islam on julistettu valtionuskonnoksi ja šaria ainoaksi laiksi. Virallisesti kaikki mauritanialaiset ovat muslimeja. Käytössä on silti myös ranskalainen siviililainsäädäntö. Hallitus on saanut vastaansa jihadistisia ryhmiä, jotka ovat 2000-luvulla tehneet terrori-iskuja.

Mauritania muistuttaa Sudania ja Somaliaa siinä, miten arabi- ja muslimi-identiteetit sulautuvat toisiinsa ja lähellä Algeriaa ja Libyaa tavassa, jolla valtiollinen ja islamilainen identiteetti yhdistyvät.

Mauritania on neljän miljoonan asukkaan valtio, joka itsenäistyi Ranskan alaisuudesta vuonna 1960 ja oli diktatuuri seuraavat 50 vuotta. Runsas puolet maan väestöstä asuu kaupungeissa. Maassa on tiukka kastijärjestelmä, joka koostuu berberien ja puoliberberisten bafourien lisäksi mustasta väestöstä, jota edelleen orjuutetaan, vaikka se lain nojalla kiellettiin vuonna 2007.

Historiaa

Muslimeilla oli jo 900-luvulla kauppa-asemia Saharan eteläpuolella ja yhteyksiä Mauritaniassa sijaitsevaan Ghanan kuningaskuntaan. Mauritaniassa maan islamisoitumiseen vaikuttivat arabialaiset nomadimaahanmuuttajat ja paikallisten paimentolaisten samaistuminen näihin. Islamilaiset pyhät miehet osoittautuivat hyödyllisiksi välittäjiksi heimojen ja sukujen välisille ristiriidoille ja lisäsivät islamin arvostusta.

1600-luvun jälkipuoliskolla koettiin jihadistinen sota, jolla oli sekä uskonnollinen että etninen leima. Siinä berberitaustaiset sawaya -heimot, joilla oli uskonnollista arvovaltaa pyrkivät kukistamaan heitä alistavat arabialaistaustaiset soturiheimot (Banu Maq'il). Tavoitteena oli perustaa islamilaisen lain mukaisesti hallittu valtio. Kapinan johtaja Nasir al-DIn julistautui imaamiksi, ja otti käyttöön arvonimen amīr al-muʾminīn eli 'uskovien komentaja. Kapina kukistettiin 1677 ja sen johtaja surmattiin. Liikettä voitiin pitää pyrkimyksenä korvata heimopäälliköiden hallinto islamilaisella teokratialla. Kapinaliike loi esikuvan myöhemmille Länsi-Afrikan jihadeille, joissa islamilaiset oppineet nousivat vastustamaan hallitsijoita, joiden uskonnonharjoitusta pidettiin puutteellisena. Kapina vaikutti Mauritanian perinteisen yhteiskuntajärjestyksen vakiintumiseen, missä arabiheimoille kuului sotilaallinen ja poliittinen valta, zawaya-heimoilla oli uskonnollinen arvovalta ja näiden alapuolelle sijoittui erilaisia verovelvollisia ja alisteisia väestöryhmiä.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Maat, pääkaupungit ja kansalaisuudet Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 23.4.2024.
  2. ↑ Lapidus 2022, s. 849
  3. ↑ Lapidus 2022, s. 764
  4. ↑ Central Intelligence Agency, “Mauritania”, The World Factbook, 12. 12. 2023
  5. ↑ Robinson, 2011, s. 38–40; Lapidus 2022,, s. 447–452
  6. ↑ Lapidus 2022, s. 276
  7. ↑ Lapidus 2022, s. 467
  8. ↑ Philip D. Curtin: Jihad in West Africa: early phases and inter-relations in Mauritania and Senegal. The Journal of African History, 1971, 12. vsk, nro 1. doi:10.1017/S0021853700000049 Artikkelin verkkoversio.