
| Osa artikkelisarjaa |
| Islam maittain |
|---|
| Afrikka |
| Aasia |
| Eurooppa |
| Pohjois-Amerikka |
| Oseania |
| Etelä-Amerikka |
Islam on Sudanissa lähes koko väestön uskonto, sillä vuonna 2011 tapahtuneen Etelä-Sudanin itsenäistymisen jälkeen 91 % Sudanin väestöstä lasketaan olevan muslimeja. Roomalaiskatolisia on noin 5,4 prosenttia väestöstä ja koptilaisen kirkon kannattajia noin parisataatuhatta. Alkuperäisuskontojen edustajia on 2,8 prosenttia.
Sudan itsenäistyi vuonna 1956 islamilaisten poliittisten liikkeiden johdolla. Sittemmin maata ovat hallinneet pääasiassa islamilaiset sotilasjuntat, poikkeuksena vuodet 1969–1972, jolloin hallinto nojautui Neuvostoliittoon. Sudan on nykyisin noin 49 miljoonan asukkaan valtio. Maassa elää yli 500 etnistä ryhmää tai heimoa, ja tribalismi on vahvaa. Etniset, uskonnolliset ja öljyvaroihin liittyvät ristiriidat ovat horjuttaneet yhteiskuntaa ja johtivat maan jakautumiseen vuonna 2011 arabialaisen muslimiväestön muodostamaan ja sisällissodan repimään Sudaniin sekä Etelä-Sudaniin, jossa enemmistö on kristittyjä ja alkuperäisuskontojen seuraajia.
Nykyisin Sudan on islamilainen valtio, jossa Mauritanian ohella on ollut Afrikassa vahvimmin šariaan perustuva lainsäädäntö. Vuoden 2019 perustuslaissa šariaa ei mainita, mutta lait ovat säilyneet sen mukaisina. Esimerkiksi aviorikoksesta määrättävä rangaistus on naimisissa olevalle henkilölle kuolema ja naimattomalle henkilölle sata raipaniskua.
Enemmistö Sudanin muslimeista tukee Muslimiveljeskuntaa ja vaatii šarian aseman laajentamista entisestään. Osa kuuluu suufiveljeskuntiin, joiden näkemykset vaihtelevat.
Islam levisi Itä-Afrikkaan maitse ja meritse. Nykyisen Sudanin alue islamisoitui jihadin avulla Egyptistä käsin 1000-luvulta alkaen. Muualle Itä-Afrikkaan islam levisi aluksi mereltä kauppiaitten mukana. Itä-Afrikan itsenäisistä maista kokonaan islamilaisia ovat nykyisin Somalia, Sudan ja Djibouti.
Sudanin islamilainen historia muistuttaa Pohjois-Afrikkaa ja Lähi-idän maita, sillä ensin arabit 1100-luvulla, sitten mamelukit (1276) ja lopulta osmanit (1517) ulottivat valtansa Sudanin pohjoisosiin, missä paimentolaisväestöt kääntyivät varhain islamiin. Funj-heimon islamilainen sulttaanikunta hallitsi Sudanissa 1500-luvulta lähtien vientituotteinaan kulta ja orjat. Pohjoiseen Sudaniin syntynyt sulttaanikunta kukistui 1800-luvulla Egyptin hyökkäykseen, minkä jälkeen Egypti ja Britannia pyrkivät miehitysvaltoina modernisoimaan maata ja korvaamaan sudanilaista islamia urbaanimmalla versiolla, jossa pyhät miehet (faqit) syrjäytettäisiin kirjanoppineilla (qadit ja muftit). Egyptiläisten pystyttämä hallinto kuitenkin kaatui nomadiheimojen suufikapinaan, jota johtanut Muhammed Ahmad julistautui lopun aikojen Mahdiksi. Britit kukistivat mahdivaltion vuonna 1898 ja palauttivat egyptiläisjohtoisen ulaman aseman.
Open Doors -järjestön World Watch-listauksen mukaan kristityt kokevat Sudanissa hyvin korkeaa vainoa. Kristittyjä vainotaan erityisesti Nubavuorten alueella, ja niitä on kutsuttu etniseksi puhdistukseksi. Erityisesti kristityiksi kääntyneet entiset muslimit ovat Sudanissa vaikeuksissa. Käännynnäisiä ei oikeudessa tuomita kuolemaan, mutta heitä ahdistellaan yhteisössä eri tavoin. Vainojen takia kristityt pitävät Sudanissa uskonsa salassa oman ja perheensä turvallisuuden vuoksi.